luku 3
luku 2
Matteuksen evankeliumi, luku 1
luotu 23.6.2018 klo 16:52
muokattu 23.7.2018 klo 11:41
Sisällys
| 1–17 | Kuninkaan sukuluettelo |
| Erot sukuluetteloissa | |
| 18–25 | Odotettu lapsi ilmoitetaan |
| Kertomuksen historiallinen uskottavuus |
Kuninkaan sukuluettelo
1. Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan, Aabrahamin pojan, syntykirja. 2. Aabrahamille syntyi Iisak, Iisakille syntyi Jaakob, Jaakobille syntyi Juuda ja tämän veljet; 3. Juudalle syntyi Faares ja Sera Taamarista, Faareelle syntyi Esrom, Esromille syntyi Aram; 4. Aramille syntyi Aminadab, Aminadabille syntyi Nahasson, Nahassonille syntyi Salmon; 5. Salmonille syntyi Booas Raahabista, Booaalle syntyi Oobed Ruutista, Oobedille syntyi Iisai; 6. Iisaille syntyi Daavid, kuningas. Daavidille syntyi Salomo Uurian vaimosta; 7. Salomolle syntyi Rehabeam, Rehabeamille syntyi Abia, Abialle syntyi Aasa; 8. Aasalle syntyi Joosafat, Joosafatille syntyi Jooram, Jooramille syntyi Ussia; 9. Ussialle syntyi Jootam, Jootamille syntyi Aahas, Aahaalle syntyi Hiskia; 10. Hiskialle syntyi Manasse, Manasselle syntyi Aamon, Aamonille syntyi Joosia; 11. Joosialle syntyi Jekonja ja tämän veljet Babyloniin siirtämisen aikoina. 12. Babyloniin siirtämisen jälkeen Jekonjalle syntyi Sealtiel, Sealtielille syntyi Serubbaabel; 13. Serubbaabelille syntyi Abiud, Abiudille syntyi Eljakim, Eljakimille syntyi Asor; 14. Asorille syntyi Saadok, Saadokille syntyi Akim, Akimille syntyi Eliud; 15. Eliudille syntyi Eleasar, Eleasarille syntyi Mattan, Mattanille syntyi Jaakob; 16. Jaakobille syntyi Joosef, Marian mies, hänen, josta syntyi Jeesus, jota kutsutaan Kristukseksi. 17. Näin on sukupolvia Aabrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätoista polvea, ja Daavidista Babyloniin siirtämiseen neljätoista polvea, ja Babyloniin siirtämisestä Kristukseen asti neljätoista polvea.
1. Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan ja Abrahamin pojan, sukuluettelo: 2. Abrahamille syntyi Iisak, Iisakille Jaakob, Jaakobille Juuda ja tämän veljet, 3. Juudalle Peres ja Serah, joiden äiti oli Tamar, Peresille Hesron, Hesronille Ram, 4. Ramille Amminadab, Amminadabille Nahson, Nahsonille Salma, 5. Salmalle Boas, jonka äiti oli Rahab, Boasille Obed, jonka äiti oli Ruut, Obedille Iisai 6. ja Iisaille Daavid, kuningas. Daavidille syntyi Salomo, jonka äiti oli Urian vaimo, 7. Salomolle Rehabeam, Rehabeamille Abia, Abialle Asaf, 8. Asafille Josafat, Josafatille Joram, Joramille Ussia, 9. Ussialle Jotam, Jotamille Ahas, Ahasille Hiskia, 10. Hiskialle Manasse, Manasselle Amos, Amosille Josia 11. ja Josialle Jekonja ja tämän veljet Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikoihin. 12. Kansan pakkosiirron jälkeen Jekonjalle syntyi Sealtiel, Sealtielille Serubbabel, 13. Serubbabelille Abihud, Abihudille Eljakim, Eljakimille Asur, 14. Asurille Sadok, Sadokille Jakin, Jakinille Elihud, 15. Elihudille Eleasar, Eleasarille Mattan, Mattanille Jaakob 16. ja Jaakobille Joosef, Marian mies. Maria synnytti Jeesuksen, jota sanotaan Kristukseksi. 17. Sukupolvia on siis Abrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätoista, Daavidista pakkosiirron aikaan samoin neljätoista, ja siitä taas neljätoista Kristukseen. ©
Länsimaista lukijaa saattaa hämmentää, miksi Matteuksen evankeliumi ja siten koko Uusi testamentti alkaa sukuluettelolla. Moinen lista tuntemattomista ihmisistä on helpompi hypätä kokonaan yli. Kuitenkin monissa maissa ja kulttuureissa sukupuulla on edelleen suuri merkitys yksilön oman identiteetin kannalta. Ajanlaskun alun Israelissa sukuluettelo oli korvaamattoman tärkeä, koska ihmisen sukujuuret olivat hänen kunniansa, asemansa ja identiteettinsä perusta.[1] Raamatun maailman kulttuuripiirissä autonominen ja muista riippumaton yksilö oli täysin tuntematon käsite[2]. Perheenjäsenet löysivät oman elämänsä merkityksen aina perheyksiköstä ja laajemmasta suvustaan käsin[3] ja pystyivät sukuluettelon avulla myös asettumaan yhteisössä soveliaalle paikalle toisiin verrattuna. Evankeliumin ensimmäiset lukijat eivät siis haukotelleet Matteuksen alkusanoille, vaan saivat elintärkeää tietoa siitä, kuka Jeesus on ja mitä häneltä saattaisi odottaa.[4]
Matteuksen esittämä sukuluettelo olisi tehnyt syvän vaikutuksen keneen tahansa juutalaiseen. Jeesus on luonnollisesti Israelin kansan kantaisän Aabrahamin jälkeläinen. Hyvin harva hänen aikalaisistaan olisi kuitenkaan kyennyt kerskailemaan olevansa myös maineikkaan kuningas Daavidin jälkeläinen, saati Salomon ja muidenkin pakkosiirtolaisuutta edeltäneiden kuninkaiden.[5] Käytännössä tämä merkitsee, että Jeesus on aidompi kuningasperheen jäsen ja laillisempi kruununperillinen kuin valtaapitävä Herodes Suuri.[6] Matteuksen evankeliumin alku on siis myös voimakas poliittinen kannanotto. Jeesus on parasta ja jalointa ainesta koko maassa[7] ja siksi hänellä on eräänlainen oikeus alkaa toimia odottamattomalla tavalla. Koska Jeesus on syntyperänsä ansiosta kunnia-asteikon huipulla, hänen ei tarvitse tyytyä pysyttelemään kyläpuusepän tehtävissä.[8]
Erikoista on, että sukuluettelon alussa mainitaan neljä naista. Välimeren kulttuuripiirissä nainen on näet kuin pelto (hedelmällinen tai hedelmätön), johon mies kylvää siemenen (kyvykkään tai kyvyttömän). Siksi mies on varsinaisesti se, joka tuottaa jälkeläisiä ja jolle lapset "syntyvät"[9], kuten Matteuskin asian ilmaisee. Sukuluettelot ovat miesten luetteloita[10], ja sellaisen evankelista Luukas (Luuk. 3:23–38) on laatinut. Miksi naiset siis ovat mukana Matteuksen versiossa?
Heillä kaikilla on jotakin yhteistä. Ensimmäisenä mainittu aramealainen[11] Tamar turvautui hädissään kyseenalaisiin keinoihin (1. Moos. 38:24–26) saadakseen oikeutta ja tuli raskaaksi apelleen Juudalle. Rahab oli kanaanilainen portto, joka kääntyi Israelin Jumalan seuraajaksi ja piilotti Jerikon kaupunkiin saapuneet vakoojat (Joos. 2:2–4). Nuori mooabilainen leski Ruut etsi tuota samaa Jumalaa (Ruut 1:16), seurasi anoppiaan Israeliin ja pääsi sukulunastaja Booaan puolisoksi.
Neljäs Jeesuksen mainituista esiäideistä on Batseba. Matteus ei kuitenkaan käytä hänen nimeään, vaan kutsuu häntä "Uurian vaimoksi". Tämä muistuttaa toki lukijaa siitä, että Daavid murhautti uskollisen sotilaansa Uurian saadakseen tämän vaimon puolisokseen, mutta kulttuurintuntemus antaa yllättävää lisävalaistusta tarinaan. Länsimainen lukija näet olettaa, että kertomuksessa (2. Sam. 11s) Batseba on viaton neito, joka vain sattuu olemaan väärässä paikassa väärään aikaan, osuu Daavidin silmiin ja joutuu tämän himon kohteeksi passiivisesti, vastoin tahtoaan. Todellisuudessa nainen hankkiutui aktiivisesti eroon heettiläisestä, rivisotilaan palkkaa nauttivasta miehestään päästäkseen kuninkaan vaimoksi.[12] Tämän häpeällisen juonen vuoksi Matteus pimittää luettelosta Batseban nimen.
Kaikki neljä naista olivat nokkelia, rohkeita ja määrätietoisia. He kuuluivat muukalaiskansoihin (tai olivat naimisissa vierasheimoisen kanssa, kuten Batseba), ja Aabrahamille luvatun jälkeläisen (Jeesuksen) oli määrä koitua siunaukseksi kaikille kansoille (1. Moos. 22:18). Matteus siis vihjaa, että jo Messiaan sukupuusta voi nähdä Jumalan suunnitelman koskevan myös pakanoita. Toisaalta jokaisen naisen yllä lepäsi – syystä tai syyttä – epäilyttävä seksuaalinen maine. Tuota samaa leimaa saavat kantaa myös neitsyenä raskaaksi tullut Maria ja jopa Jeesus itse (Joh. 8:19,41). Jos Messias voi syntyä tällaisesta sukupuusta, hän voi olla myös huonomaineisten ihmisten pelastaja.[13]
Jos sukuluetteloa verrataan Vanhaan testamenttiin, siinä on muutamia aukkoja. Ussia (Asarja) ei ollut suoraan kuningas Jooramin lapsi, vaan hänen pojanpojanpoikansa poika, sillä heidän välissään (1. Aik. 3:11–12) olivat Ahasja, Jooas ja Amasja. Tämä ei kuitenkaan ole kirjoittajan taholta erehdys tai historian vääristelyä – tarvittaessa sukuluetteloja saattoi mainiosti lyhentää, ja Matteuksen käyttämä sana "syntyi" (γεννάω, gennaō) voi merkitä jälkeläisen syntymistä myöhemmässä polvessa.[14]
Matteus haluaa typistää luetteloa, jotta sukupolvia olisi kolme kertaa neljätoista. Heprean kirjaimilla oli nimittäin omat lukuarvonsa ja sanojen arvojen laskeminen eli gematria oli suosittua (ja varsin luovaa) puuhaa muinaisessa juutalaisuudessa. Kuningas Daavidin nimen lukuarvo oli juuri 14, sillä ד (ḏ) + ו (w) + ד (ḏ) = 4 + 6 + 4.[15] Jeesus on siis se kauan odotettu Daavidin poika, joka tuhon jälkeen uudistaa Juudan kuningashuoneen ja kansan[16]. Korostamalla tasaisia 14 sukupolven merkkipaaluja Israelin historiassa Matteus haluaa sanoa, että Jumalan suunnitelma on edennyt järjestelmällisesti ja laskelmoidusti tätä suurta päämäärää kohti .[17]
Lukusymboliikan kannalta on vielä tärkeämpää, että seitsemän on täyttymyksen luku, ja Israelin historian tärkeimpien merkkipaalujen välillä on nyt kulunut kuusi "seitsikkoa". Messias, joka on Aabrahamin jälkeläinen ja Daavidin poika, aloittaa nyt seitsemännen seitsikon eli lupausten todellisen täyttymyksen pakkosiirtolaisuuden jälkeen. Ennen kaikkea hän palauttaa kansan pakkosiirtolaisuudesta, jossa useimmat juutalaiset katsoivat Jeesuksen päivinä edelleen elävänsä siitä huolimatta, että olivat fyysisesti palanneet Israelin maahan.[18] Koska koko pakkosiirtolaisuus oli alun perin aiheutunut Israelin synnistä, palaaminen edellytti syntien anteeksiantamusta ja Jumalan riemuvuotta, jolloin vanhat velat unohdettaisiin ja kaikki lunastettaisiin ennalleen.[19] Evankelista haluaa siis korostaa lukusymboliikan keinoin myös sitä, että kauan odotetun riemuvuoden aika on nyt Jeesuksen myötä saapunut.
Matteuksen ensimmäiset sanat 'Βίβλος γενέσεως Ἰησοῦ Χριστοῦ' (Biblos geneseōs Iēsū Khristū) voidaan kääntää myös 'Jeesuksen Genesiksestä kertova kirja', mikä on selvä viittaus Raamatun ensimmäiseen kirjaan.[20] Vastaavasti koko evankeliumi päättyy (Matt. 28:18–20) samalla tavalla kuin juutalaisen Raamatun viimeinen kirja, 2. Aikakirja (2. Aik. 36:23), jossa koko maailman valtias antaa mahtikäskyn temppelin rakentamisesta.[21] Aina toisinaan kuulee väitteen, etteivät Uuden testamentin kirjoittajat itse lainkaan ajatelleet tuottavansa mitään "pyhiä kirjoituksia" tai kuvitelleet, että jonain päivänä heidän tekstejään kunnioitettaisiin sellaisina. On selvästi nähtävissä, mitä Matteus omasta evankeliumistaan ajattelee: hän laatii uusia "Kirjoituksia", jotka sisältävät Jumalan uuden liiton kertomuksen sen "alusta" eräänlaiseen "loppuun" saakka![22]
Erot sukuluetteloissa
Jeesuksen sukuluettelo Luukkaan evankeliumissa (Luuk. 3:23–38) poikkeaa merkittävästi tästä Matteuksen esittämästä luettelosta. Miksi? Onko Raamatussa virhe?
Yksi tunnetuimmista pätevistä selitysvaihtoehdoista on, että Matteuksen evankeliumiin tallennettu sukuluettelo on Joosefin ja Luukkaan ilmoittama puolestaan Marian.[23] Joosef oli siis biologisesti Jaakobin poika (Matt. 1:16), mutta hänet mainitaan pohjimmaisena myös Luukkaan luettelossa siksi, että hänestä oli eräässä mielessä tullut myös Eelin poika (Luuk. 3:23).
Tämän selityksen mukaan Marian isällä, Eelillä, oli ainoastaan kaksi tytärtä eli Maria ja hänen sisarensa (Joh. 19:25). Koska Eelillä ei ollut poikia, sulhasmies Joosefista tuli avioliiton kautta "Eelin poika". Näin avioliitto säilytti Eelin suvun nimen ja perintöosan. Käytäntö oli yleinen, sitä koskevat säädökset oli annettu Vanhassa testamentissa (4. Moos. 36:8–9) ja sitä sovellettiin toistuvasti (4. Moos. 26:6–9, 1. Aik. 2:34–41, Esra 2:61). Jeesus olisi siis saanut geeninsä Marialta ja Salomoon palautuvan kuninkaallisen sukulinjansa Joosefilta.
Toinen huomattava mahdollisuus on, että Luukas on luetellut Joosefin aidot, fyysiset vanhemmat ja esivanhemmat. Matteus taas esittää laillisen perimysjärjestyksen, jonka mukaan Joosef oli valtaistuimen perillinen.[24]
Lisää aiheesta muualla:
Odotettu lapsi ilmoitetaan
muokattu 23.7.2018 klo 11:41
18. Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä. 19. Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet. 20. Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. 21. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä." 22. Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: 23. "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme. 24. Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä 25. eikä yhtynyt häneen, ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus.
18. Jeesuksen Kristuksen syntymä tapahtui näin. Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. 19. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. 20. Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. 21. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä." 22. Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut: 23. – Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel – se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme. 24. Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen. 25. Hän ei kuitenkaan koskenut vaimoonsa ennen kuin tämä oli synnyttänyt pojan. Joosef antoi pojalle nimen Jeesus. ©
Melko majesteettisen johdannon jälkeen Matteus kuvailee päähenkilönsä maanpäällisen elämän alkua:[25] tuiki tavallista kihlaparia. Kihlautuminen oli Israelissa sitova sopimus, jonka purkaminen edellytti muodollista avioeroa. Tästä huolimatta avioliitto vahvistettiin vasta myöhemmin, jopa yli vuoden kuluttua, kun sulhanen saapui noutamaan morsiamen hääjuhlaan ja oman sukunsa kotiin. Juutalaistytöt naitettiin yleensä varhaisessa teini-iässä itseään vanhemmille miehille, eikä Joosefin ja Marian kihlaus varmaankaan ollut tästä poikkeus.
Käy kuitenkin niin, että kesken kihlausajan Joosef saa tietää Marian olevan raskaana. Muiden aikalaistensa tavoin Joosef tietää mainiosti, mistä lapset tulevat[26], ja – vaikka onkin tässä ainutlaatuisessa tapauksessa väärässä – epäilee aiheellisesti Marian olleen hänelle uskoton. Hänen kerrotaan olevan "hurskas mies" (Matt. 1:19) (δίκαιος, dikaios), mikä käy ilmi kahdella tavalla: toisaalta Joosef aikoo noudattaa juutalaista lakia, joka velvoittaa eroamaan aviorikoksen tähden, toisaalta hän haluaa säästää Marian julkiselta nöyryytykseltä.[27] Kihlatun katsottiin jo kuuluvan sukuun, eikä suvun tai perheen jäsenen häpeällisiä tekoja tullut levitellä julkisesti, sillä perheen kunnia oli yhteistä.[28]
Joosef päätyy suunnittelemaan eroamista vaivihkaa. Ratkaisu on rohkea ja armollinen, sillä lain puitteissa avionrikkojat olisi voitu jopa kivittää (5. Moos. 22:23). Tilanne ei selvästikään ole hänelle helppo, sillä jakeessa 20 käytetty kreikan sana 'ajatella', ἐνθυμέομαι (enthymeomai), merkitsee oikeastaan 'sisäistä kiukkua'[29] myös niissä kahdessa muussa jakeessa, joissa sitä käytetään Uudessa testamentissa (Matt. 9:4, Ap. t. 10:19). Joosef ei ole uutisen jäljiltä stoalaisen tyyni, vaan ymmärrettävästi pettynyt ja vihainen.
Sitten hän saa unessa viestin. Niin juutalaiset kuin kristitytkin ovat aina pitäneet mahdollisena, että Jumala voi puhua unien, näkyjen, hurmostilan ja muiden muuntuneiden tajunnantilojen kautta yhtä hyvin kuin tässä todellisuudessa ja valvetilan aikana.[30] Enkeli ilmoittaa, että alkunsa saanut uusi elämä Marian kohdussa onkin Jumalan erityistä luomistyötä ja täyttää Hänen suunnitelmansa aivan erityisellä tavalla: syntyvä lapsi pelastaa Israelin sen synneistä.
Ensimmäisen vuosisadan odotuksessa ilmaisu merkitsi jotain hyvin kouriintuntuvaa: kansan pelastumista siitä "pakkosiirtolaisuudesta", johon se syntiensä tähden oli joutunut vuosisatoja sitten ja jossa se edelleen katsoi elävänsä.[31] Siksi on oikein soveliasta, että enkeli nimeää lapsen Jeesukseksi. Nimi oli tuohon aikaan hyvin yleinen ja merkitsee 'YHWH pelastaa'. Vaikka korttelissa olikin luultavasti jo puoli tusinaa muuta Jeesusta, alkuperäinen heprean nimi on sama kuin Mooseksen apulaisella, Joosualla, joka toi israelilaiset Luvattuun maahan Mooseksen kuoleman jälkeen.[32] Matteuksen evankeliumissa Jeesus täyttää saman tehtävän, johon Mooseksen laki kyllä viittasi, mutta johon se ei antanut voimaa (Ap. t. 13:13–39): hän pelastaa kansansa synnin orjuudesta ja siitä pakkosiirtolaisuudesta, johon he ovat joutuneet omassa elämässään ja sydämessään.[33] Näin Jumala aina toimii: hän on läsnä, "meidän kanssamme" (jae 23), ja puuttuu ihmisten hätään aktiivisesti lähietäisyydeltä – joskus odottamattomillakin tavoilla.
Matteus antaa ymmärtää, että nämä merkilliset tapahtumat ovat Vanhan testamentin profetioiden täyttymys. Hän viittaa Jesajan kirjan jakeeseen 7:14 (Jes. 7:14), jonka mukaan juuri neitsyen (hepr. עַלְמָה, ʿalĕmāh) pitikin tulla raskaaksi ja synnyttää aivan erityinen poikalapsi. Profetia eli Jumalan ilmoittama, tulevaisuutta koskeva sanoma, on Raamatussa monisyinen käsite. Osa profetioista on verrattain kirjaimellisia ja suorasanaisia ennustuksia, kuten seuraavassa luvussa (Matt. 2:6) esiin nostettu lupaus siitä, että Messias tulisi syntymään Beetlehemissä (Miika 5:1).[34] Uuden testamentin kirjoittajat kuitenkin arvostavat ja käyttävät hyväkseen myös typologisia profetioita, joita länsimaisen lukijan on joskus vaikea tunnistaa tai arvostaa.
Typologia merkitsee eräänlaisen vastaavuusperiaatteen tunnistamista Uuden ja Vanhan testamentin tapahtumien välillä.[35] Koska Jumala on muuttumaton ja uskollinen luonteelleen, hänen odotetaan toimivan ihmiskunnan historiassa tavoilla, joita hän on käyttänyt ennenkin. Tämän periaatteen valossa juutalaiset lukijat ymmärtävät, että menneet tapahtumat ovat olleet ikään kuin tulevaisuuteen viittaavaa näytelmää, joka toistuu uudelleen – kenties vielä tärkeämmässä yhteydessä – ja kaiken taustalla vaikuttaa heidän Jumalansa.
Siksi ei ole viime kädessä oleellista, että profeetta Jesajan ennustus syntyvästä lapsesta toteutui jossakin merkityksessä jo kuningas Aahaan päivinä, jolloin se lausuttiin, tai että neitsyttä tarkoittava heprean sana voi yksinkertaisemmin viitata vain 'nuoreen naiseen'. Laajemmassa tekstiyhteydessä Jesajan mainitsemaa lasta kutsutaan jopa nimellä "Väkevä Jumala" (Jes. 9:5), joten Matteus katsoo varsin aiheellisesti, ettei tämä typologinen ennustus ole toteutunut vielä täydessä mitassaan – sen perimmäinen tavoite oli osoittaa vielä suurempaan syntyvään lapseen, Jeesukseen.
Kuultuaan enkelin sanat Joosef noudattaa niitä ja vahvistaa avioliittonsa Marian kanssa, muttei kajoa vaimoonsa "ennen kuin" tämä on synnyttänyt pojan. Yksi roomalaiskatolisen uskonopin erikoinen piirre on oppi Marian ikuisesta neitsyydestä. Tämän Matteuksen lauseen on nähty viittaavan siihen, että Jeesuksen syntymän jälkeen Maria eli normaalissa aviollisessa yhteydessä Joosefin kanssa. Kirjoittajan tarkoitus ei kuitenkaan ole kertoa mitään syntymän jälkeisistä tapahtumista, vaan ainoastaan ilmaista, ettei Joosefilla varmasti ole ollut mitään tekemistä tämän lapsen alulle saattamisen kanssa. Hän ei lainkaan koske vaimoonsa, ennen kuin tämä on synnyttänyt merkillisen poikansa, joten raskaus – ja myös lapsi – on siis todella "lähtöisin Pyhästä Hengestä".
Kertomuksen historiallinen uskottavuus
muokattu 23.7.2018 klo 11:41
Kuinka nykypäivän lukijoiden tulisi suhtautua ällistyttäviin tarinoihin Kristuksen neitseellisestä sikiämisestä? Voiko evankelistojen syntymäkertomuksia pitää missään määrin historiallisesti luotettavina enneunineen, enkeleineen ja vaeltavine tähtineen? Jos yliluonnollisten tapahtumien mahdollisuutta ei lähtökohtaisesti suljeta pois, useat seikat tukevat sitä, ettei ihmeenomaisia tapahtumia ole keksitty maustamaan tarinaa.
Erityisesti kertomusta neitseellisestä sikiämisestä on vaikeaa pitää tahallisena satuna. On erittäin epätodennäköistä, että evankelistat olisivat kehittäneet tarinan pakanallisten tarujen pohjalta. Antiikin kansoilla oli runsaasti legendoja sankareista, jotka saivat alkunsa jumalallisesti ilman ihmisisää. Miksi hyvin juutalaisesti asioita tarkasteleva Matteus (tai Luukaskaan) olisi tarkoituksellisesti keksinyt yksityiskohdan, joka olisi altistanut kristinuskon vastustajiensa irvailulle? Tietoinen yhtymäkohta pakanalegendoihin vailla erittäin hyvää syytä olisi vieraannuttanut juutalaiset kuulijat; kreikkalaiset ja roomalaiset se olisi vain saanut nauramaan ja vihjailemaan Marian oikeasti tulleen raskaaksi hieman nolommalla, mutta tavallisemmalla tavalla.[36] Jos neitseellisellä sikiämisellä ei ollut todellisuuspohjaa, sen keksiminen ja sisällyttäminen Uuteen testamenttiin olisi ollut vain haitaksi kristinuskolle.
Neitseellinen sikiäminen kuvataan evankeliumeissa äärimmäisen yksinkertaisesti, mikä on yksi autenttisuuden tunnusmerkeistä: Pyhän Hengen luvataan "tulevan Marian ylle" (Luuk. 1:35), ja neito vain uskoo näin tapahtuvan. Kreikkalais-roomalaiset myytit puolestaan innostuvat kuvailemaan sankareidensa alullepanoa niin värikkäästi, että lipsahtavat karkeuden puolelle.[37] Hurskaille legendoille on tyypillistä, että niiden sepittäjät kuvaavat tapahtumia yksityiskohtaisesti ja liioittelevat, kuten Jaakobin protoevankeliumissa, jossa Salome huomaa Marian immenkalvon olevan ehyt vielä Jeesuksen syntymän jälkeenkin ja meinaa menettää kätensä epäuskonsa takia.[38] Koruttomuudessaan tapahtumat vastaavat läheisimmin sitä Vanhan testamentin genreä, jossa enkelit ilmoittavat Iisakin (1. Moos. 18:9–15) tai Simsonin (Tuom. 13:2–7) epätavallisesta syntymästä, joten Matteus ja Luukas työskentelevät täysin juutalaisesta viitekehyksestä käsin.[39] Evankeliumit eivät ole pakanakristittyjen yritys saada Jeesus muistuttamaan kreikkalais-roomalaisia sankareita, koska edes onnistuessaan temppu ei olisi lisännyt hänen markkina-arvoaan lainkaan – päinvastoin.
Halusivatko evankelistat sitten tarkoituksellisesti kutoa Jeesuksen syntymästä hurskaan juutalaisen legendan, vaikka sillä ei ollut todellisuuspohjaa? Siinä tapauksessa he olisivat voineet tehdä huomattavasti parempaa jälkeä. Monet syntymäkertomusten yksityiskohdat vastaavat liian epäsuorasti Vanhan testamentin tekstejä ollakseen midrash-kirjallisuuteen rinnastettavaa jälkiviisasta tulkintaa. Jos kirjoittajat olisivat mielestään voineet vapaasti keksiä osia tarinoihinsa, ne olisi helposti voinut sepittää sellaiseen muotoon, joka olisi vastannut näennäisesti paremmin Vanhan testamentin ennustuksia.[40] Nyt tilanne on päinvastainen: evankelistat tuntuvat merkinneen muistiin aitoja ensimmäisen vuosisadan tapahtumia ja etsineen vanhan liiton Kirjoituksista jotain, joka sopisi selittämään ne. Ennen Matteusta kukaan ei tiettävästi ollut pitänyt Jesajan ennustusta (Jes. 7:14) sellaisena, joka Messiaan pitäisi saapuessaan täyttää. Hän näyttää löytäneen jakeen, koska tunsi tapahtumat, ei toisinpäin.[41]
Kertomuksen ilmeisen haitallisuuden ja yksinkertaisen kuvauksen lisäksi on hyvä huomata, että Jeesuksen neitseellinen sikiäminen ei ole keskeisessä teologisessa roolissa muissa Uuden testamentin kirjoituksissa. Itse asiassa siihen ei viitata eikä sitä käytetä hyväksi missään muualla.[42] Tämä ei toki merkitse sitä, että kristittyinä voisimme noin vain luopua ajatuksesta – evankelistat itse eivät selvästikään voineet sen vuoksi pitää Jeesusta pelkkänä tavallisena miehenä, edes Jumalan erikoisesti korottamana ja valitsemana[43] – mutta on erittäin epätodennäköistä, että kirjoittajat olisivat sisällyttäneet nämä merkilliset tapahtumat teksteihinsä ilman voimakasta historiallista syytä tehdä niin.
luku 3
luku 2
