Vaihdoin kutsumanimeni noin vuosi sitten. Olin kyllästynyt löytämään kaimoja rekikoirista, pehmoeläimistä ja lastenkirjojen toheloista päähenkilöistä. Toisaalta hoksasin, että kolmas etunimeni Aleksi on johdos kreikan verbistä alexō, joka merkitsee puolustaa ja vartioida. Ajattelin, että kristinuskon puolustajalle se on oikein sopiva nimi.
Olen sittemmin huomannut, että nimenmuutoksessa on vaivansa. Saan edelleen postia vanhalla nimellä. Ilmoitan eri yritysten asiakasrekistereihin, että se ja sähköpostiosoite pitäisi uusia – tai käyn itse tekemässä muutokset, mikäli vielä muistan tilini salasanan.
Jos salasanan muistaminen on hankalaa, nimen muistaminen tuntuu olevan vähintään yhtä vaikeaa. Jopa työtoverit, joita näen päivittäin, käyttävät molempia etunimiä sattumanvaraisesti vaihdellen. Jos huomaavat, pahoittelevat, kun eivät muistaneet. Vastaan, ettei se ole vakavaa, kunhan tunnistan nimen omakseni.
Uuden nimen muistaminen on vielä vaikeampaa tutuille, joita tapaan harvemmin. Jossain ihmismielen sopukoissa sijaitsee kai rekisteri, johon nimi ja naama on liimattu. Liima on joskus niin löysää, että nimeä joutuu etsiskelemään, mutta jos se tahallaan vaihdetaan, järjestelmähäiriö on valmis. Minun olisi selvästi pitänyt muuttaa kutsumanimeni jo kauan ennen kuin tapasin suurimman osan tutuistani tai sain julkisuutta.
Nimien muistaminen on vaikeaa siksi, että nimi ja ihminen eivät yleensä liity olennaisesti toisiinsa. Jos Sutinen ei satu olemaan juuri maalari tai isonenäinen täti Rosamunda, ei ole mitään ankkuria, joka yhdistäisi henkilön nimeensä. Muistimme tallentaa tarinat huomattavasti paremmin. Jos kysyt viikon kuluttua, mistä ystäväsi näkemä uusi elokuva kertoi, hän luultavasti muistaa juonen hyvin tarkkaan. Näyttelijöiden ja roolihahmojen nimet hän on todennäköisesti unohtanut.
Kuvitellaan kääntäen, että sinun pitäisi keksiä historiallisesti uskottava kertomus, joka sijoittuu 1870-luvun Ruotsiin. Saatat muistaa aikakauden historian suuret linjat, mutta miten ihmeessä kykenisit keksimään kirjasi hahmoille nimet, jotka olivat tyypillisiä juuri silloin? Nimien yleisyys vaihtelee suuresti eri maissa ja aikoina.
Juuri tästä syystä vuoden 150 jälkeen väärennetyt gnostilaiset ”evankeliumit” eivät sisällä juuri lainkaan edes paikannimiä. Niiden vierasmaalaisilla kirjoittajilla ei ollut aavistustakaan, mihin taustaan sijoittaa Jeesus. Hän on kuin viisauksia lateleva paperinukke.
Raamatun neljä evankeliumia ovat tuoreen tutkimuksen perusteella erikoisia. Niissä esiintyy juuri sellaisia miesten ja naisten etunimiä juuri sellaisella suhteellisella runsaudella, joka vastaa 1. vuosisadan Israelin nimistöä. Egyptissä ja Syyriassa juutalaiset suosivat aivan muita nimiä.
Paikannimiä evankeliumeissa on tuhatta sanaa kohti runsaasti ja lähes identtinen määrä. Tekstit näyttävät yksinkertaisesti siltä kuin silminnäkijä olisi raportoinut, kuka teki mitä, kenelle ja missä.
Jos evankelistat saivat jopa nimet oikein, voin luottaa siihen, etteivät he unohtaneet kertomuksen yksityiskohtia.
Kirjoittaja on entinen Jasu, joka rakastaa tarinoita ja sai kolumnimuistutuksen oikeaan mailiosoitteeseen. Teksti on julkaistu kolumnina Uusi Tie -lehden numerossa 41/2021.