Aiemmin kosmologit olettivat, että kun on tarpeeksi aikaa ja hiukan tuuria, näin valtavassa universumissa syntyy väkisinkin elämää – jopa monimutkaista elämää. Viime vuosikymmeninä arvio on saanut kiintoisan käänteen.
Tutkijat ovat havainneet, että Maa on elämälle poikkeuksellisen suotuisa planeetta. Myös aurinkokunta ja Linnunrata ovat monin tavoin kapealla elinkelpoisuuden vyöhykkeellä. Jopa kosmoksen luonnonvakiot ja alkuarvot ovat sellaisia, että hienoinenkin muutos olisi ollut tuhoisa.
Sähkömagneettinen vuorovaikutus pitää tuolisi koossa; painovoima pitää sekä sinut että tuolin maan pinnalla. Voimien on kuitenkin oltava oikean kokoisia toisiinsa nähden. Jos suhde olisi nykyistä hieman pienempi tai suurempi, universumissa olisi vain harvaa vetyä tai mustia aukkoja. Tarvittavaa hienosäädön tarkkuutta voi verrata lentotukialukseen, joka uppoaisi yhdenkin ylimääräisen tai puuttuvan atomin vuoksi.
Vastaavia piirteitä on 1950-luvulta lähtien löydetty kymmenittäin. Ne eivät siis ole mielikuvitusta tai katoamassa tieteen edistyksen myötä. Eri alkuehdoilla ei saisi erilaista elämää, vaan maailmankaikkeuden, jossa ei ole tähtiä, planeettoja eikä edes kemiaa.
Selitysvaihtoehtoja havaitulle hienosäädölle on kolme: välttämättömyys, sattuma ja suunnittelu. Kosmoksen oli näet joko pakko olla tällainen tai sitten ei. Jollei, se kuitenkin on tällainen joko vahingossa tai tarkoituksella.
Mikä selityksistä on paras? Elinkelvottomia maailmankaikkeuksia on helppo saada laskemalla suunnaton määrä. Siksi on vaikea nähdä, miksi elämää ylläpitävän maailmankaikkeuden täytyisi todellisuudessa olla välttämätön, vaikka se matemaattisesti on huikean harvinainen.
Sattuman tielle kohoaa epätodennäköisyys. Olisi todennäköisempää voittaa loton pääpotti kerran sekunnissa koko elämänsä ajan kuin saada edes sähkömagnetismin ja painovoiman suhde vahingossa kohdalleen. Kosmoksen laajenemista säätelevä nk. kosmologinen vakio on hienosäädetty niin tarkasti, että luvun kirjoittamiseen tarvitaan enemmän nollia kuin universumissa on hiukkasia.
On väitetty, ettei selitystä tarvita – eihän ihminen voi koskaan hämmästellä kuin elinkelpoista maailmankaikkeutta, koska elinkelvottomassa häntä ei olisi. Filosofi John Leslie huomauttaa kuitenkin, että tämä on ajatusvirhe. Kuvittele, että erittäin tarkan teloitusryhmän sadasta jäsenestä jokainen ampuu ohi. Et selvästikään olisi enää ihmettelemässä asiaa, jos yksikin olisi osunut sinuun. Mutta se ei poista tarvetta selittää, miksi kukaan ei osunut!
Kumpikin tilanne vaikuttaa vahvasti suunnitellulta. Eipä ihme, että astrofyysikko ja ateisti Fred Hoyle toteaa: ”Vaikuttaa siltä kuin superäly olisi käpälöinyt niin fysiikkaa, kemiaa kuin biologiaakin.” Toinen astrofyysikko, niin ikään ateisti George Greenstein pohtii: ”Itsepintaisesti nousee mieleen ajatus, että jokin yliluonnollinen toimija, tai pikemminkin Toimija, on väkisinkin sekaantunut asiaan. Onko mahdollista, että olemme yhtäkkiä ja tarkoittamattamme kompastuneet tieteellisiin todisteisiin, jotka osoittavat kaikkivaltiaan olevan olemassa?”
Teksti on aiemmin julkaistu OPKOn Arkki-lehden numerossa 2/2024.