Hyväksyykö Uusi testamentti orjuuden?

Kuinka kristinuskon perustajat saattoivat suhtautua niin piittaamattomasti sortoon, riistoon ja ihmisten perusoikeuksien laiminlyöntiin? Jeesus ei koskaan kieltänyt orjuutta, mutta puhui hyväksyvään sävyyn palvelijoiden lyömisestä (Luuk. 12:47). Apostoli Paavalikaan ei tuominnut orjuutta, vaan käski sen sijaan orjien totella kaikessa isäntiään (Ef. 6:5, Tiit. 2:9). Apostoli Pietarin mukaan ei tullut olla kuuliainen ainoastaan hyville isännille, vaan myös epäoikeudenmukaisille (1. Piet. 2:18). Eipä ihme, että Yhdysvaltain etelävaltioissa ”kristityt” plantaasinomistajat kohtelivat Afrikasta laivattuja orjiaan kammottavasti – juuri Raamatun jakeisiin vedoten!

Lue lisää

Elääkö Jeesus? Neljä historiallista faktaa

Tarinoita Jeesuksen heräämisestä kuolleista on jo 2000 vuotta pidetty hourupäisten uskovaisten höpinöinä. Niitä on väitetty vuoroin legendoiksi, mielenvikaisuuden tuotokseksi, symbolisiksi kertomuksiksi tai huijaukseksi. Eihän nykyaikainen, tieteellisen maailmankuvan omaava henkilö voi uskoa ylösnousemukseen.

On kuitenkin niin, että ylivoimainen enemmistö historiantutkijoista – myös uskonnottomista – myöntää neljä historiallista tosiasiaa, jotka liittyvät Jeesus Nasaretilaisen viimeisiin vaiheisiin. Mikä ilmiö voisi selittää ne kaikki yhdellä kertaa?

Lue lisää