Tarinoita Jeesuksen heräämisestä kuolleista on jo 2000 vuotta pidetty hourupäisten uskovaisten höpinöinä. Niitä on väitetty vuoroin legendoiksi, mielenvikaisuuden tuotokseksi, symbolisiksi kertomuksiksi tai huijaukseksi. Eihän nykyaikainen, tieteellisen maailmankuvan omaava henkilö voi uskoa ylösnousemukseen.
On kuitenkin niin, että ylivoimainen enemmistö historiantutkijoista – myös uskonnottomista – myöntää neljä historiallista tosiasiaa, jotka liittyvät Jeesus Nasaretilaisen viimeisiin vaiheisiin. Mikä ilmiö voisi selittää ne kaikki yhdellä kertaa?
Jeesus kuoli ja haudattiin
Muinaisissa tekstilähteissä on monta itsenäistä todistusta Jeesuksen ristinkuolemasta. Kanoniset evankeliumit, useampi Uuden testamentin kirje, juutalainen historioitsija Josefus, roomalainen historioitsija Tacitus, satiirikko Lukianos ja stoalainen filosofi Mara bar Serapion viittaavat kaikki Jeesuksen raakaan kuolemaan roomalaisten käsissä. Osa selonteoista on hyvin varhaisia.
Uuden testamentin kärsimyskertomukset vaikuttavat laajalti uskottavilta: niissä Jeesusta ei kuvata makkabealaismarttyyrien tavoin uhmakkaana, vaan pelokkaana. Epäolennaiset pikku yksityiskohdat, kuten ruumiin poistaminen ristiltä ennen sapattia, sääriluiden katkominen ehtona ruumiin luovuttamiselle sekä kyljen lävistäminen keihäällä tukevat niiden historiallista luotettavuutta.
Ristiinnaulitsemisesta selviytyminen elossa oli äärimmäisen harvinaista. Vain yksi tapaus tunnetaan: yksi Josefuksen kolmesta ystävästä jäi henkiin, kun hänet otettiin pikimmiten alas ristiltä ja häntä hoidettiin parhailla käytössä olleilla keinoilla. Kaksi muuta menehtyi hoidosta huolimatta. Niinpä Gerd Lüdemann, erittäin kriittinen ja skeptinen Uuden testamentin tutkija, myöntää Jeesuksen kuoleman ristiinnaulitsemisen johdosta olevan ”täysin kiistatonta”.
Jeesuksen hautaaminen Joosef Arimatialaisen sukuhautaan kuuluu kiinteästi kahteen tekstuaalisesti itsenäiseen perinteeseen. Toista Markus käyttää evankeliuminsa lähteenä, toista Paavali lainaa 1. Korinttolaiskirjeessään. Ei ole uskottavaa, että Joosef olisi keksitty henkilö. Suuri neuvosto oli näet liian tunnettu, jotta siihen olisi voinut sijoittaa kuvitteellisia henkilöitä (tai levittää valheita sen todellisista jäsenistä). Jopa John A. T. Robinson, liberaalikristillisyyden ja sekulaariteologian uranuurtaja, pitää Jeesuksen hautaamista ”yhtenä varhaisimmista ja parhaiten todennetuista faktoista.”
Hauta oli tyhjä
Jeesuksen kuoleman jälkeisenä sunnuntaina hänen hautansa löytyi tyhjänä. Tyhjä hauta kuuluu kiinteästi varhaiseen kärsimyslähteeseen, jota Markus käyttää. Samoin vanha perinne, jota Paavali lainaa (1. Kor. 15:4), edellyttää tyhjää hautaa, koska juutalaiseen ylösnousemuskäsitykseen yksinkertaisesti kuuluu, että perin pohjin kuollut ruumis on jälleen läpikotaisin elossa.
Markuksen evankeliumin kuvaus on hyvin yksinkertainen ja siitä puuttuvat legendanomaiset piirteet, joita 2. vuosisadan apokryfisissä kertomuksissa alkaa esiintyä. William Lane Craig toteaa, että Markuksen tekstiä on historiallisesti syytä kohdella ”pitkälti yksioikoisena raporttina siitä, mitä tapahtui.”
Naisten todistusta pidettiin 1. vuosisadan Israelissa jokseenkin arvottomana, joten myöhempi legenda olisi väittänyt miesten löytäneen haudan tyhjänä ensiksi. Näin nolon yksityiskohdan sisällyttäminen kertomukseen on järkevää vain, jos itse asiassa juuri naiset ensimmäisinä löysivät haudan tyhjänä. Olisi myös ollut äärimmäisen vaikeaa saarnata ylösnousemusta Jerusalemissa ilman tyhjää hautaa. Viranomaisten olisi tarvinnut vain osoittaa hauta tai tuoda Jeesuksen ruumis kansan nähtäville, ja liike olisi tyrehtynyt alkuunsa.
Lisäksi varhaisin juutalainen propaganda osoittaa, että hauta oli tyhjä. Vastineeksi julistukseen, että Jeesus oli noussut ylös, he näet sanoivat: ”Jeesuksen oppilaat varastivat hänen ruumiinsa.” Juutalainen propaganda ei kieltänyt tyhjää hautaa, vaan päinvastoin sotkeentui yrittämään selittää sitä pois. Tämä on ensiluokkaista historiallista todistusaineistoa, koska se ole peräisin kristityiltä, vaan heidän vihollisiltaan.
Kokemuksia ylösnousseen kohtaamisesta
Useat yksilöt ja ihmisryhmät, varsinkin Jeesuksen velipuoli Jaakob ja vihamielinen fariseus Paavali, väittivät tavanneensa Jeesuksen jälleen elossa eri yhteyksissä. Paavalin luettelo ylösnousemuksen todistajista (1. Kor. 15:5–7) on jälleen hyvin vanha; evankeliumeissa mainittu nolo yksityiskohta naisista ensimmäisinä todistajina olisi voitu jättää kokonaan pois, jos se oli keksitty. Näin syy, joka kyseenalaisti selonteon uskottavuuden ensimmäisellä vuosisadalla, muuttuu syyksi pitää sitä uskottavana 2000-luvulla.
Jeesuksen kuoleman jälkeen hänen oppilaansa kärsivät vainoa ja melkoinen joukko koki marttyyrikuoleman. Heidän vakaumuksensa lujuus osoittaa, etteivät he ainoastaan väittäneet Jeesuksen ilmestyneen heille elävänä kuolemansa jälkeen, vaan todella uskoivat niin tapahtuneen. He saattoivat olla väärässä todellisuuden suhteen, mutta valmius kärsiä ja kuolla viittaa vahvasti vilpittömyyteen ja poistaa tahallisen valehtelun mahdollisuuden.
Miksi Jaakob kääntyi? Hän ei vielä Jeesuksen eläessä pitänyt veljeään erityisenä. Mutta ylösnousemuksen jälkeen, aivan yhtäkkiä, Jaakobista tulee Jerusalemin seurakunnan kiistaton johtaja, joka tunnetaan poikkeuksellisesta hurskaudestaan ja jonka suuri neuvosto laittomasti teloittaa 60-luvulla uskonsa tähden. Mikä vakuuttaisi sinut siitä, että teloitettu veljesi on koko maailman Herra?
Paavalin kääntymys on erityisen kiinnostava, koska hän oli vielä seurakunnan vihollinen kokiessaan kohtaamisen ylösnousseen Jeesuksen kanssa. Paavalin uskomus, että hän oli ylösnousseen Kristuksen todistaja, oli niin voimakas, että alkuperäisten oppilaiden tavoin hän oli halukas kärsimään jatkuvasti evankeliumin tähden, jopa marttyyrikuolemaan asti. Johtava Jeesus-tutkija E. P. Sanders – ”liberaali, moderni, sekulaari protestantti” – toteaa: ”Se, että Jeesuksen seuraajat ja myöhemmin Paavali saivat ylösnousemuskokemuksia, on minun käsitykseni mukaan tosiasia. Mikä todellisuus kokemukset synnytti, sitä en tiedä.”
Oppilaiden elämä ja käsitykset muuttuivat
Jeesuksen oppilaat muuttuivat ylösnousemuksen jälkeen rohkeiksi saarnamiehiksi, jotka vainosta huolimatta pysyivät lojaaleina. Tämä on jo itsessään merkittävä seikka, joka huutaa selitystä. Mutta vielä erikoisempaa on, että heidän teologiset käsityksensä kokivat täydellisen muutoksen. He pitivät Jeesusta Messiaana huolimatta hänen verisestä kuolemastaan roomalaisessa kidutuspaalussa. He palvoivat tätä Herrana, Jumalan luonnosta osallisena, vaikka Mooseksen lain mukaan Jeesus oli ”Jumalan kiroama”. Mikä kumosi tuomion ja palautti Jeesuksen kunnian?
Ennen muuta he alkoivat julistaa, että yksi mies oli kesken maailmanhistorian kokenut kohtalon, jonka piti tapahtua koko Israelille vasta aikojen lopussa: Jeesus oli kulkenut kuoleman halki sen toiselle puolelle, katoamattomaan ja kirkastettuun ruumiilliseen elämään. Tällaiselle idealle ei ollut mitään pohjaa juutalaisissa teksteissä ja vielä vähemmän pakanallisissa uskonnoissa, joilla ei edes ollut jalansijaa 1. vuosisadan Israelissa. Mistä se nousi?
Pelkät aineettomat näyt ovat täysin riittämättömiä selittämään varhaisen kristillisen uskon. Eräänlaiset ”etiäiset” eli kuolleen ilmestymiset tunnettiin ja niitä pidettiin nimenomaan merkkinä siitä, että henkilö oli kuollut. Parhaassakin tapauksessa pelkät näyt olisivat saaneet Jeesuksen oppilaat uskomaan, että Jumala oli ottanut Jeesuksen sielun luokseen taivaaseen. Tyhjä hauta olisi saanut heidät ajattelemaan, että Eenokin ja Elian tavoin hänet oli otettu taivaaseen ruumiillisesti. Jollei erittäin vakuuttavia kohtaamisia jälleen elävän Jeesuksen kanssa tapahtunut, miksi he alkoivat uskoa yksittäisen henkilön kirkastettuun ylösnousemukseen kesken maailmanhistorian?
Selitystä kaivataan
Jeesus Nasaretilainen kuoli näkyvällä, irvokkaalla ja tehokkaalla tavalla. Hänet haudattiin tunnettuun hautaan, joka löytyi pari päivää myöhemmin tyhjänä. Hänen oppilaansa väittivät sitkeästi ja vilpittömästi kohdanneensa Mestarinsa jälleen elävänä. He alkoivat – kohtaamastaan häpeästä ja väkivallasta huolimatta – levittää odottamatonta, vallankumouksellista ja ainutkertaista sanomaa ympäri Rooman valtakuntaa.
Mikä selittää parhaiten yllä mainitut historialliset tosiasiat? Maailmanlaajuisesti arvostettu Jeesus- ja Paavali-tutkija, historioitsija ja teologi N. T. Wright toteaa:
Jos mitään ei tapahtunut Jeesuksen kuoleman jälkeen, kuka tahansa ensimmäisen vuosisadan juutalainen olisi todennut samaa kuin moni sittemmin: tässä oli taas yksi harhainen kiihkoilija. Siksi en voi historioitsijana selittää varhaisen kristinuskon syntyä, jollei Jeesus herännyt jälleen eloon ja jättänyt tyhjää hautaa jälkeensä.