Kristittyjä pilkataan usein hörhöiksi. Sillä tarkoitetaan henkilöä, joka uskoo höpöjä tai perustelee uskomuksensa kelvottomasti. Jumalaan (jota ei kuulemma ole olemassa) ei tulisi lainkaan uskoa. Häneen uskomisen perusteet ovat subjektiivisia, tunteenomaisia, epäjohdonmukaisia tai valikoituja.
Jumala on kuin salaliittoteoriat, joihin uskoville myös naureskellaan. Niissäkin väitteitä omaksutaan vahvasti tunnepohjalta – ja kaadetaan pöydälle sellainen määrä, ettei niitä voikaan perustella. Kristittyjen tavoin salaliittoteoreetikot viihtyvät omanmielistensä kanssa, jolloin harha vahvistuu yhdessä. Vastakkaiset todisteet hylätään, omaa arviointikykyä pidetään parempana kuin muiden ja ulkopuolella olevien älykkyys kyseenalaistetaan.
Myönnän, että syytteissä on perää. Emme läheskään aina toimi viisaasti. Kristityt – varsinkin me omakohtaista uskoa ja pyhitystä korostavat – näyttävät sosiaalisessa mediassa olevan yliedustettuina levittämässä näkemyksiä, jotka poikkeavat tutkitusta tiedosta tai jotka he perustelevat huonosti.
Pahimmillaan perusteluksi käy sisäinen hengellinen tunne oikeassa olemisesta. Omat ikävät kokemukset osoittavat kiistatta, että ”maailman ihmiset” ovat eksyksissä. Virallisiin tahoihin ja niiden tuottamaan tietoon ei pidä luottaa, koska ne ovat pimeyden vallassa. Hengellinen möykkääminen – jonkinlaisen ”evankeliumin” huutelu sopivaan ja sopimattomaan väliin – on yleistä. Vastustajan näkemyksistä tehdään irvikuva ja käydään sen kimppuun.
Vajaa vuosi sitten pääsin jäseneksi ateistien Facebook-ryhmään. En liittynyt siksi, että minusta olisi tullut ateisti, enkä käännyttääkseni ateisteja. Halusin vain oppia ymmärtämään paremmin heidän ajatteluaan. Olin kuvitellut ateistien olevan aina viileän järkeviä, tunteilusta vapaita ja huolella harkitsevia.
Se oli erehdys.
Ryhmässä on yli 500 jäsentä, mutta aktiivisia keskustelijoita muutama kymmentä. Tuo pieni äänekäs vähemmistö toteuttaa kaikkia niitä älyn paheita, joista se lähes samaan hengenvetoon kristittyjä pilkkaa, eikä huomaa asiassa mitään ristiriitaa. Asiallinen dialogi onkin käytännössä mahdotonta.
Ryhmässä levitetään sumeilematta suosittuja propagandaväitteitä. Jeesus on kopioitu muinaisista pelastajahahmoista ja Raamatun sisällöstä sovittiin Nikeassa vuonna 325. Tämän roskan kohteliastakin kyseenalaistajaa solvataan, häntä pidetään hölmönä ja hänet halutaan ulos ryhmästä. Ateistit ilmoittavat olevansa siellä välttyäkseen uskovaisilta ja saadakseen toisiltaan taputtelua selkään.
Akateemiset lähteet nauretaan nurin, koska kristittyjen ”tutkijoiden” tuloksiin ei voi luottaa. Omat vääristyneet seurakuntakokemukset todistavat, että koko uskonto on petos. Kristilliset opit vääristellään ensin naurettaviksi ja kuvitellaan sitten, että ne on sillä kumottu. Ja Vanhan testamentin Jumala on moraaliton, koska minusta tuntuu siltä.
Oivalsin, että hörhöilyä voi harrastaa joka lipun alla – toki myös kristinuskon.
Voimme kuitenkin toimia toisin. Jokainen voi tuoda kunniaa uskolleen seuraamalla älyllisiä hyveitä.
Kirjoittaja on todennäköisesti jonkun mielestä epämääräinen hörhö. Sellaista elämä on. Teksti on julkaistu kolumnina Uusi Tie -lehden numerossa 7/2022.
Valitettavan totta. Olin itse jäsenenä eräällä foorumilla missä enemmistö oli ateisteja. Järkevään keskusteluun ei siis päästy ja kun yhdestä pahimmasta ”kiusaajastani” tuli moderaattori, päätin lähteä.
Mutta ruoho ei ollut vihreämpää aidan toisellakaan puolella. Osa kanssa kristityistä kärsi taikauskosta ja syyllistyivät mitä milloinkin naurettavimpiin väitteisiin. Esimerkkinä: Korona rokote on saatanasta. Mieleni hajosi ja vaivuin lähes 10 vuotiseen ahdistuksen ja masennuksen kierteeseen. Mutta taas olen nostanut päätäni ja olen vahvempi kiitos Jumalan ja koettelemusteni.