Hyväksyykö Uusi testamentti orjuuden?

Kuinka kristinuskon perustajat saattoivat suhtautua niin piittaamattomasti sortoon, riistoon ja ihmisten perusoikeuksien laiminlyöntiin? Jeesus ei koskaan kieltänyt orjuutta, mutta puhui hyväksyvään sävyyn palvelijoiden lyömisestä (Luuk. 12:47). Apostoli Paavalikaan ei tuominnut orjuutta, vaan käski sen sijaan orjien totella kaikessa isäntiään (Ef. 6:5, Tiit. 2:9). Apostoli Pietarin mukaan ei tullut olla kuuliainen ainoastaan hyville isännille, vaan myös epäoikeudenmukaisille (1. Piet. 2:18). Eipä ihme, että Yhdysvaltain etelävaltioissa ”kristityt” plantaasinomistajat kohtelivat Afrikasta laivattuja orjiaan kammottavasti – juuri Raamatun jakeisiin vedoten!

Kristinuskon suhde orjuuteen ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen kuin kiihkeimmät meemitehtailijat antavat ymmärtää. On otettava huomioon muutama olennainen seikka.

Orjuutta esiintyi miltei kaikkialla

Orjuus on historiallisena ilmiönä lähes yleismaailmallinen. Historian emeritusprofessori Jeffrey Burton Russell toteaa:

Kreikkalaiset ja roomalaiset, arabit ja afrikkalaiset, atsteekit ja mayat, kiinalaiset ja intialaiset, mustat ja valkoiset, kristityt, muslimit, juutalaiset, hindut, buddhalaiset, konfutselaiset, amerikan alkuperäisasukkaat, polyteistit, monoteistit ja ateistit – kaikki ovat pitäneet orjia jossakin vaiheessa.

Jeffrey Burton Russell: Exposing Myths about Christianity, 61.

Kun kristinusko syntyi ensimmäisellä vuosisadalla, se itse ei suinkaan keksinyt yhtäkkiä ryhtyä käyttämään ihmisiä orjina. Se syntyi maailmaan, jossa orjuus oli jo luovuttamaton ja olennainen osa yhteiskuntaa: Rooman asukkaista yli puolet ja mahdollisesti jopa 90 % oli orjia.

Orjuus oli siis ympäröivän kulttuurin ilmiö, jota kristinusko ei tuottanut. Kristinusko joutuivat kuitenkin valitsemaan suhtautumisensa tähän kaikkialla rehottavaan ilmiöön. Miksi alkuseurakunnan johtajat ja opettajat eivät tuominneet sitä selväsanaisemmin? Miksi he hyväksyivät ihmisten orjuuttamisen?

Kristinusko sieti orjuutta, ei hyväksynyt sitä

Rooman valtakunnan hyvinvointi ja kaikki sen perustoiminnot lepäsivät orjien harteilla. Orjuuden äkillinen lakkauttaminen olisi ollut yhtä mahdotonta toteuttaa kuin kieltää meitä käyttämästä sähköä ja bensiiniä huomisesta alkaen. Se olisi edellyttänyt laajamittaisia ja pitkäaikaisia muutoksia, joita roomalaiset eivät halunneet. Edes orjat itse eivät kuvitelleet maailman tulevan toimeen ilman orjuutta; he halusivat vain oikeudenmukaista kohtelua.

Tästä syystä orjuuden julistaminen vääräksi ja laittomaksi olisi ollut hyödytöntä – ja vaarallista. Varsinkaan kristityillä ei ollut mahdollisuutta kaataa tällaista instituutiota suoralla hyökkäyksellä. Ensimmäisellä vuosisadalla, jolloin Uuden testamentin kirjeet kirjoitettiin, kristillinen seurakunta oli pieni, heikko ja vainottu liike. Orjakapinoita pelättiin Rooman valtakunnan alueella ja ne tukahdutettiin aina verisesti.

Jos kristityt olisivat alkaneet äänekkäästi vaatia kaikkien orjien vapauttamista, kristinusko olisi nähty vakavana uhkana rauhalle ja järjestykselle – vielä suurempana kuin mokoma epäilyttävä salaseura jo oli. Se olisi murskattu täysin. Lisäksi seurakunta koostui perheistä ja kokoontui kodeissa, joissa oli jo valmiiksi orjia. Sen oma tukiverkko olisi romahtanut hyökkäämällä kaikkia orjanomistajia vastaan.

Niinpä kristinusko sieti orjuutta, vaikka orjuus oli viime kädessä Jumalan luomisjärjestyksen ja hänen tahtonsa vastainen ilmiö. Suoran hyökkäyksen sijaan apostolit istuttivat seurakuntaan ihmiskäsityksen, joka lopulta murensi pohjan koko instituutiolta.

Kristinusko poisti orjuuden Euroopasta

Jeesus itse julisti tulleensa päästämään sorretut vapauteen (Luuk. 4:18, Jes. 61:1). Opetuksissaan hän hyökkäsi niitä ihmissydämestä nousevia asenteita kohtaan, jotka johtivat toisten orjuuttamiseen – ahneutta, kateutta, ylimielisyyttä, tyytymättömyyttä ja kitsautta.

Apostolien opetuksen mukaan kaikki kristityiksi kääntyneet ovat tasavertaisia keskenään sukupuoleen, kansallisuuteen ja asemaan katsomatta (Gal. 3:28, Kol. 3:11). Kaikki – myös orjat ja heidän isäntänsä – ovat Kristuksessa veljiä ja sisaria keskenään ja velvolliset rakastamaan toisiaan (Matt. 23:8; Room. 12:10; Gal. 3:26, 5:13; Kol. 4:9; 1. Piet. 1:22; 1. Joh. 2:9). Mikään ei olisi voinut tehokkaammin alkaa purkaa yhteiskunnallista raja-aitaa, joka mahdollisti toisen ihmisen kaltoinkohtelun (1. Tess. 4:6, 1. Tim. 6:2, Filem. 1:16). Ympäröivässä yhteiskunnassa ajatus, että isännille annettaisiin ohjeita orjiensa kohtelemisesta (Ef. 6:9, Kol. 4:1), olisi ollut tyrmistyttävä.

Uusi testamentti tuomitsee orjakaupan raskaana syntinä, jonka 8. käsky kieltää (1. Tim. 1:9–10, Ilm. 17:13). Orjilla nähtiin olevan sama ihmisarvo ja hengellinen asema kuin vapailla ihmisillä (1. Kor. 7:22). Vaikka kaikkien orjien vapauttaminen ei ollut mahdollista ensimmäisellä vuosisadalla, vallitsevassa tilanteessa oli toimittava parhaalla mahdollisella tavalla. Elämällä puhdasta, jaloa ja Kristuksen seuraajalle soveliasta elämää niin isännät kuin orjatkin saivat eniten muutosta aikaan. Lisäksi he voivat saada ympärillään olevat ihmiset kiinnostumaan Herrasta, jolle kaikki ovat yhtä rakkaita ja yhtä tilivelvollisia.

Kun kristinusko oli vuoden 300 jKr paikkeilla jatkanut asennemuutosta ja onnistunut läpäisemään Rooman valtakunnan, orjuus oli Euroopassa jo lopullisen tuhon tiellä. 300-luvulta alkaen kristilliset teologit, kuten Gregorius Nyssalainen, Augustinus ja Johannes Krysostomos, saattoivat jo suoraan tuomita orjuuden syntinä juuri Uuden testamentin ehyeen opetukseen vedoten. Siinä, missä muslimialueilla orjuus rehotti vielä 1900-luvulle saakka, kristillinen Eurooppa oli käytännössä vapaa orjuudesta lähes tuhat vuotta.

Yhdysvaltain orjuus oli paluuta vanhaan pahuuteen

1400-luvulla Espanja ja Portugali alkoivat valloittaa siirtomaita. Kirkon valta oli näissä valtioissa heikentynyt niin, etteivät ne välittäneet, vaikka paavit tuomitsivat siirtomaiden alkuperäisasukkaiden orjuuttamisen. Moraali sai väistyä, kun orjuudesta koitui riittävästi taloudellista hyötyä.

Koska Amerikan intiaanit tuppasivat pakenemaan tai sairastumaan eurooppalaisten tauteihin, siirtomaihin ostettiin orjia Afrikasta. Kaikkina aiempina kristillisinä vuosisatoina afrikkalaiset olivat vanginneet ja myyneet toisiaan arabeille, jotka taas myivät heitä eteenpäin muslimimaissa. Nyt kysyntä laajeni uudelleen valtioihin, jotka olivat kristinuskon tähden jo kauan sitten luopuneet orjuudesta.

Vuosien 1400–1700 välillä katolinen kirkko vastusti johdonmukaisesti orjuutta kaikilla alueilla, joilla sillä oli vähänkään muodollista valtaa. 1700-luvulla protestantit liittyivät rintamaan runsain joukoin. John Woolmanin, John Wesleyn ja William Wilberforcen kaltaiset henkilöt vaikuttivat merkittävästi siihen, että orjakauppa julistettiin vähitellen laittomaksi yhä useammissa siirtomaissa ja osavaltioissa.

Sen sijaan monet valistuksen keulahahmot, mm. Jefferson, Hobbes, Locke, Voltaire, Montesquieu, Mirabeau, Burke ja Hume, kannattivat orjuutta. Vaikka valistusajattelijoista löytyi myös orjuuden vastustajia, heidän mielipiteillään ei yksinkertaisesti ollut samanlaista vipuvoimaa kuin kristillisillä seurakunnilla, jotka olivat jo järjestäytyneet. Kristityt puolestaan oli helppo saada käymään tuumasta toimeen.

Maineikas sosiologi Rodney Stark toteaa:

Järjestäytynyttä vastustusta orjuudelle esiintyi ainoastaan siellä, missä 1) sopiva moraalinen valmius 2) sai kimmokkeen ilmiön silmiinpistävyydestä 3) eikä oman edun tavoittelu tukahduttanut moraalia.

Rodney Stark: For the Glory of God, 339.

”Sopiva moraalinen valmius” on ihmiskunnan historiassa löytynyt ainoastaan kristinuskosta – yksikään ei-kristillinen kansakunta ei ole itsenäisesti synnyttänyt orjuuden lakkauttamiseen tähtäävää liikettä.

Vaikka kristinusko ja sen tarjoama ihmiskuva ovat olleet välttämätön syy orjuuden vastustamiseen, ne eivät ole aina olleet riittävä syy. Abolitionistiset liikkeet toimivat ainoastaan alueilla, joissa orjuuden julmuus ja vääryys oli liian räikeästi esillä, jotta sen jatkumista olisi voinut suvaita (tekijä 2). Yhdysvaltain etelävaltioissa tämäkään ei riittänyt, sillä puuvillan viljelyyn perustuva yhteiskunta oli liian riippuvainen plantaasien orjatyövoimasta (tekijä 3)voidakseen myöntää tekevänsä ilmeistä vääryyttä toisille ihmissukuun kuuluville olennoille.

Etelävaltioiden kristityt pitivät orjuutta osavaltioidensa elämäntapana. Tämän vuoksi Yhdysvaltain orjuutta tukeva retoriikka oli ylivoimaisesti maallista. Puolustajat vetosivat ”vapauteen” ja ”osavaltioiden oikeuksiin”, eivät niinkään teologisiin perusteluihin, vaikka etelävaltioiden papit joskus sellaisiakin kehittelivät.

Yhteenveto

Kristinuskon keskeisimmät opettajat – Jeesus ja hänen apostolinsa – kutsuivat syntiä eräänlaiseksi orjuudeksi (Joh. 8:34, Room. 6:6, 14). Ei ole yllättävää, että juuri kristityt päätyivät myös kääntäen kutsumaan orjuutta synniksi.

Koska seurakunnan oli mahdotonta kumota kreikkalais-roomalainen orjuus yhdessä yössä, he tekivät parhaansa vallitsevissa olosuhteissa – ja kaatoivat jättiläisen parissa sadassa vuodessa vuosituhanneksi. Kun orjuus kristillisen vaikutuksen heiketessä nousi uudelleen Euroopassa, juuri vakaumukselliset kristityt auttoivat nujertamaan sen jälleen.

Lisää aiheesta:

4 kommenttia artikkeliin ”Hyväksyykö Uusi testamentti orjuuden?”

  1. Alkuseurakunnan johtajat ja opettajat hyväksyivät siis orjuuden, koska se oli välttämätön paha (Rooman valtakunnan hyvinvointi ja kristittyjen orjanomistajien oma turvallisuus). Jos tämä pitää paikkansa, niin en osaa pitää kristittyjen suhtautumista eettisesti kovin korkeatasoisena: ”jos/kun me kristityt hyödytään tästä vääryydestä (esim. omien orjien pitämisestä) ja orjuuden purkaminen johataisi hankaluuksiin meille itsellemme, niin ollanpa asiasta hissun kissun.

    Itse usko tuohon ajatukseen, eikä sille liene Raamatusta mitään selvää perustetta tai tukea. Väitänkin, että alkuseurakunnan kristityt eivät pitäneet orjuutta vääryytenä, koska heidän pyhissä kirjoituksissaan eli Toorassa ei ole mainittu sanallakaan mitään sellaista, että orjuudessa olisi jotain väärää saati että se olisi kielletty. PäinvastoinJumala itse antaa Toorassa ohjeet ja määräykset mm siitä;
    – Miten orjia hankitaan oikein naapurikansoista 3. Moos. 25: 44-45
    – Miten orjat ovat isäntänsä pysyvää omaisuutta, jonka voi edelleen antaa perinnöksi omille lapsilleen 3. Moos 25: 45-46
    – Miten israelilaiset orjat voivat tietyin edellytyksin päästä vapaaksi, mutta eivät israelilaisten tyttäret, jotka on myyty orjiksi 2. Moos 21
    – Miten orjaa voi pahoinpidellä rangaistuksestta kepillä lyömällä kunhan tämä ei kuole parin päivän sisällä pahoinpitelystä 2. Moos 21: 20-21
    – Useissa sotimista koskevissa määräyksissään Jumala antaa myös suoraan määräyksiä orjuuttaa valloitetujen kansojen ihmisiä, sikäli kuin heidän ylipäätään jätetään henkiin. esim. 5. Moos 20: 11

    Jos jumala olisi pitänyt orjuutta vääränä tai syntinä, niin hän olisi kieltänyt sen kuten esim. vasikan keittämisen emänsä maidossa tai erilaisten kuitujen sekoittamisen kankaissa. Niinpä kristityillä ei ole mitään moraalista velvollisuutta toimia orjuutta vastaan tai edes paheksua sitä.

    Kun siis kristityt ovat alkaneet jossain kohtaa vastustamaan orjuutta, eivät he ole sitä voineet tehdä siksi, että orjuus olisi heidän Jumalansa tai alkuseurakunnan johtajienkaan mielestä väärin ja syntiä vaan jostain muusta syystä.

    Vastaa
    • Ystävä hyvä, aivan kuin et olisi lainkaan lukenut, mitä kirjoitin.

      Kristittyjen suhtautuminen oli eettisesti niin korkeatasoista kuin olosuhteet huomioiden oli mahdollista. Uuden heiveröisen liikkeen leimautuminen vaaralliseksi yhteiskuntajärjestyksen uhmaajaksi ei olisi hyödyttänyt sen enempää orjia itseään kuin ketään muutakaan. Se olisi johtanut seurakunnan laajamittaiseen hävittämiseen ja myös orjia lopulta auttanut evankeliumi olisi tukahdutettu täysin. Kristityt auttoivat orjia rauhanomaisin tavoin ja ostivat heitä vapaaksi omin varoin niin paljon kuin kykenivät.

      Osoitin useamman kohdan, joiden perusteella Uusi testamentti tuomitsee orjuuden syntinä. Kristityillä siis oli moraalinen velvollisuus toimia orjuutta vastaan ja juuri heidän vaikutuksensa ansiosta orjuus käytännössä katosi Euroopasta tuhanneksi vuodeksi. Toistan historiantutkijoiden havainnon: yksikään ei-kristillinen kansakunta ei ole itsenäisesti synnyttänyt orjuuden lakkauttamiseen tähtäävää liikettä. Miksiköhän näin on, jos kristillinen ihmiskuva ei ole välttämätön rakennuspalikka abolitionismille?

      Lukuinnostuksesi ei vaikuta vahvalta, mutta tästä varsin perusteellisesta artikkelista saat lisävaloa noihin mainitsemiisi Vanhan testamentin jakeisiin:

        Glenn Miller: Does God Condone Slavery in the Bible?
      Vastaa
      • Nyt en oikein ymmärrä tuota etten olisi lukenut tekstiäsi. Minähän nimenomaan luin ja olin suuresta osasta alkuperäistä juttuasi ihan samaa mieltä:
        – Alkuseurakunnan johtajat ml Jeesus eivät tuominneet orjuutta vaan hyväksyivät sen, samaa mieltä
        – Orjuutta oli kaikkialla, samaa mieltä
        – Orjuuden lakkauttamisen vaatimisesta olisi ollut kristityille kaikenlaista harmia, samaa mieltä
        – Kristinusko poisti orjuuden euroopasta, tästä olen eri mieltä vain sikäli, kristinusko ei ole tehnyt mitään. Kristityt ihmiset sen sijaan olivat kyllä poistamassa orjuutta, joskaan eivät suinkaan kaikki. USA:n etelävaltioissa oli vielä käytännössä modernina aikana mm. pappeja, jotka pitivät orjuutta ihan myönteisenä ihan uskonnolisista syistäkin, koska ”villit pakanat” saatiin näin käännytettyä ainoaan oikeaan uskoon.

        Sen sijaan ole nyt eri mieltä kanssasi. Sanoit että osoitit useamman kohdan UT:stä, jossa orjuus tuomitaan syntinä. Luin varmuuden vuoksi kaikki luettelemasi jakeet. Osassa niistä ei mainita orjuutta lainkaan ja yhdessäkään niistä ei sanota että orjuus olisi syntiä, väärin, jumalan tahdon vastaista, kiellettyä tms.. Jos esim. sanotaan, että orjia tulee kohdella hyvin, niin minusta se ei tarkoita, että orjien pitäminen olisi kiellettyä. Jos pitää orjuutta syntinä, niin silloin tekee syntiä pitäessään orjia, vaikka kohtelisi heitä hyvin. Jos sanotaan, että orjat ovat ”samanarvoisia Kristuksessa” niin se ei tarkoittanee, että orjatkin voivat pelastua. Ei sitä, että orjien pitäminen on väärin.

        Jos tosiaan olet sitä mieltä että siellä sanotaan orjuuden olevan syntiä, niin tulet ymmärtääkseni väittäneeksi samalla, että Jeesus oli syntinen ”puhuessaan hyväksyvään sävyyn palvelijoiden lyömisestä” samoin kuin Paavali ”käskiessään orjien totella kaikessa isäntiään” ja olemaan kapinoimatta isäntiään vastaan tai palauttessaan karanneen orjan isännälleen. Kolminaisuusopin mahdollisena kannattaja tulet samalla myös sanoneeksi, että Jeesus oli jumaluuden yhtenä persoonana syntinen hyväksyessään tai peräti antaessaan tällaisenkin säännön:
        ”Orjanne ja orjattarenne teidän tulee ostaa muilta, ympärillänne asuvilta kansoilta. Voitte ostaa orjiksenne myös keskuuteenne asettuneita muukalaisia samoin kuin heidän perheenjäseniään, vaikka nämä olisivatkin teidän maassanne syntyneitä. Heitä voitte pitää pysyvänä omaisuutenanne”.

        Nähdäkseni meidän ainoa näkemyseromme tässä on se, että minun mielestäni Jeesus, Paavali ja kumppanit eivät paheksuneet orjuutta, koska heidän palvomansa Jumala hyväksyi ihmisen pitämisen toisen ihmisen omaisuutena ja ihmisten myymisen ja ostamisen eikä kieltänyt sitä, Hyväksyessään orjuuden he eivät siis minun mielestä toimineet miltään osin Tooraan perustuvan moraalikoodinsa vastaisesti”. Sinä taas näytät nyt sanovan, että he kyllä pitivät orjuutta syntinä (ja UT tuomitsee orjuuden syntinä) mutta hyväksyivät sen synnin koska se oli ns. ”maan tapa” eli kuten sanoin:olivat ”eettisesti niin korkeatasoista kuin olosuhteet huomioiden oli mahdollista”. Eli: Olosuhteet nyt vaan olivat sellaiset tuohon aikaan, että synti oli hyväksyttävä.

        Vastaa
  2. Monet kristityt haluavat julistaa synniksi asioita, joita Jumala ei ole julistanut synniksi (kuten tässä tehdään orjuuden kanssa) ja toisaalta sallia asioita, jotka Jumala on julistanut synniksi (esimerkiksi sodomian).

    Yhdysvalloissa unitaristit, kveekarit ym. ei-kristityt olivat yliedustettuina abolitionistien joukoissa. Vastaavasti monet jumalaapelkäävät vastustivat abolitionisteja ja orjuuden vastustajia vakain raamatullisin perustein. Näin teki mm. luterilaisen Missouri-synodin ensimmäinen johtaja C. F. W. Walther.

    ”We therefore hold that abolitionism, which deems slavery a sin and therefore considers every slave holder a criminal and strives for its eradication, is the result of unbelief in its development of nationalism, deistic philanthropy, pantheism, materialism, and atheism. It is a brother of modern socialism, Jacobinism and communism. Together with the emancipation of women it is the rehabilitation of the flesh. As proof of this blood-relationship it suffices to point not only to its history, but also to the close union between abolition-minded representatives of Christianity and the abolitionist tendencies of anti-Christians and radical revolutionaries in church, state, and home. The more their non-religiosity increases and reaches the pinnacles of theoretical atheism and indifferentism, the more fanatically they fight for the principle of slave emancipation. Often they have no economic interests and even oppose those who do. Therefore, a Christian abolitionist, who finds himself in the company of such as these, should become aware of the wrong path he has chosen. How could it be possible that these enemies of Christianity and religion per se, all those who are intent on doing away with the existing religious, political, and economical order of things to realize their humanistic utopia, that especially they would be so enthusiastic for something good and holy, for ”the final reason of Christianity” and so greatly exert themselves? Can a Christian accept that now, in the 19th century, Christ’s word has come to naught through progress, enlightenment, and civilization? ”Can grapes be harvested from thorns, or figs from the thistle tree? A rotten tree does not bear fruit.” We can only pity those Christians who have forgotten all this and with best intentions, in the desire to work for a Christian-humane purpose, have allied themselves with the enemies of Christendom, and have come under the banner of anti-Christian humanism and philanthropy, thus having lent themselves as mediums of the spirit of the times.”

    http://www.lutherquest.org/walther/articles/cfw00002.htm

    Suosittelen lämpimästi luterilaisen Stone Choir -podcastin jaksoa ”Scripture and Slavery”: https://stone-choir.com/scripture-and-slavery/

    Jos häpeilemme sitä, että Paavali käski orjien alistua isännilleen Ef. 6, niin kuinka voimme vaatia vaimoja alistumaan aviomiehilleen Ef. 5 mukaisesti? Tällainen ”vapautuksen hermeneutiikka” johtaa lopulta naispastoreiden, sodomian ym. sallimiseen.

    Vastaa

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.