Saavuin juuri kotiin Lontoosta. Kyseessä oli jo toinen lomamatkani saarivaltion pääkaupungin sykkeeseen. Tällä kertaa oli keskimmäisten lastemme vuoro päästä tutustumaan metropolin historiaan, huvituksiin ja hulinaan. Varsinkin viimeistä piisaa: ihmisvilinässä jonottamiseen saa varautua.
Lontoo on merkillinen yhdistelmä vanhaa ja uutta. Kaarevia, lasista ja teräksestä laadittuja arkkitehtuurin taidonnäytteitä pystytetään viktoriaanisten tiilitalojen viereen ja välillä päällekin. Vanhojen asuin- ja julkisrakennusten kauniisti veistetyt kivet kertovat ohikulkijoille ajasta, jolloin taloja ei vielä saanut elementteinä tehtaalta ja ammattilaisilla oli sekä aikaa että halua tuottaa kauneutta.
Toisinaan kivet julistavat suoremmin, kuten kävi Harry Potter -sarjaa käsittelevällä kiertokävelyllä. Vaelsimme oppaan perässä halki maallistuneen kaupunkimiljöön, jossa jalankulkijoiden liikennevalotkin juhlistavat LGBT-elämäntavan ihanuutta. Mutta sitten kuljimme komean vanhan talon ohi, joka seisoo nurkittain puolustusministeriötä vastapäätä. Talon seinässä on kahden aarnikotkan pitelemä vaakunakilpi ja tunnuslause tenax in fide – ”uskossa lujana.”
Vastaavia fraaseja tuli odottamatta eteen kaikkialla. Nämä kivet muistuttavat jostain kaunista rakennustyyliä syvemmästä: kristillisestä arvopohjasta, jonka perustalla kansakunta itse kukoisti vuosisatojen ajan. Kristinusko saapui ja juurtui Britanniaan varhain, viimeistään 200-luvulla. Toki eri hallitsijat käyttivät sitä myös varsin kyseenalaisesti hyväkseen, kuten historian myllerryksissä käy. Uskollisesti ja oikein sovellettuna sanoma ylösnousseesta Kuninkaasta on silti tuottanut mittaamattoman määrän hyvää.
Vieläkin vanhemmat ja kaikkein kiehtovimmat kivet löysin kahdesta museosta. Natural History Museumin yläkerrassa sijaitsee mineraalikokoelma, joka runsaudessaan jättää oman vitriinini muutamat korukivet täysin varjoonsa. Väriloistonsa puolesta se vetää vertoja jopa eläinkunnan kirjavuudelle ja korottaa suurta Suunnittelijaa, joka hienosääti kosmoksen ominaisuudet sen alkuarvoja ja luonnonvakioita myöten.
British Museumin kivet taas ovat enimmäkseen ruskeita, harmaita tai mustia, mutta niillä on värikästä sanottavaa. Muinaisesta Niinivestä tuotu seinällinen kivilaattoja esittää Assyrian kuningas Sanheribia armeijoineen valloittamassa Juudan Laakista (2. Aik. 32:9). Vastaavat arkeologiset löydöt ovat toistuvasti osoittaneet, että Raamatun tapahtumat ja henkilöt ovat historiallisia.
Museon merkittävimpiin esineisiin kuuluva Rosettan kivi avasi tutkijoille egyptiläisten hieroglyfien kadonneet salat. Samalla kävi ilmi, että mormonismin perustaja Joseph Smith oli petkuttaja. Hän näet väitti osaavansa tulkita kuvakirjoitusta ja kääntäneensä siten koko Mormonin kirjan, mutta luuli muinaista balsamointitekniikkaa selittävää papyrusta tarinaksi Aabrahamin seikkailuista Egyptissä. Huijaus onnistui siihen asti, että ikivanha kivi opetti meille kuollutta kieltä.
Jeesus puhui huutavista kivistä. Pitänee kuunnella niitä tarkemmin.
Kirjoittaja on turisti, joka ei osannut arvostaa katukiviä ja niiden aiheuttamia rakkoja. Teksti on julkaistu kolumnina Uusi Tie -lehden numerossa 43/2022.