2. kuninkaiden kirja,
luku 21
2. kuninkaiden kirja,
luku 23

2. kuninkaiden kirja, luku 22


1. Joosia oli kahdeksan vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kolmekymmentä yksi vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Jedida, Adajan tytär, Boskatista. 2. Hän teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, ja vaelsi kaikessa isänsä Daavidin tietä, poikkeamatta oikealle tai vasemmalle. 3. Kahdeksantenatoista hallitusvuotenaan kuningas Joosia lähetti kirjuri Saafanin, Asaljan pojan, Mesullamin pojanpojan, Herran temppeliin ja sanoi: 4. "Mene ylimmäisen papin Hilkian luo, että hän lukisi valmiiksi Herran temppeliin tuodut rahat, joita ovenvartijat ovat koonneet kansalta. 5. Ja hän antakoon ne työnteettäjille, jotka on pantu valvomaan töitä Herran temppelissä, ja nämä maksakoot niillä työmiehet, jotka ovat Herran temppelissä korjaamassa sitä, mikä temppelissä on rappeutunutta, 6. puusepät, rakentajat ja muurarit, sekä temppelin korjaamista varten ostettavat puutavarat ja hakatut kivet. 7. Älköön heiltä kuitenkaan vaadittako tilintekoa rahoista, jotka heille luovutetaan, vaan toimikoot he luottamusmiehinä." 8. Ja ylimmäinen pappi Hilkia sanoi kirjuri Saafanille: "Minä löysin Herran temppelistä lain kirjan." Ja Hilkia antoi kirjan Saafanille, ja tämä luki sen. 9. Sitten kirjuri Saafan meni kuninkaan tykö ja teki kuninkaalle selon asiasta, sanoen: "Palvelijasi ovat ottaneet esille rahat, mitä temppelissä oli, ja ovat antaneet ne työnteettäjille, jotka on pantu valvomaan töitä Herran temppelissä." 10. Ja kirjuri Saafan kertoi kuninkaalle sanoen: "Pappi Hilkia antoi minulle erään kirjan." Ja Saafan luki sen kuninkaalle. 11. Kun kuningas kuuli lain kirjan sanat, repäisi hän vaatteensa. 12. Ja kuningas käski pappi Hilkiaa, Ahikamia, Saafanin poikaa, Akboria, Miikajan poikaa, kirjuri Saafania ja Asajaa, kuninkaan palvelijaa, sanoen: 13. "Menkää ja kysykää minun ja kansan ja koko Juudan puolesta neuvoa Herralta tästä löydetystä kirjasta. Sillä suuri on Herran viha, joka on syttynyt meitä vastaan, koska meidän isämme eivät ole totelleet tämän kirjan sanoja eivätkä tehneet mitään kaikesta siitä, mitä siinä on meille kirjoitettuna." 14. Niin pappi Hilkia, Ahikam, Akbor, Saafan ja Asaja menivät naisprofeetta Huldan tykö, joka oli vaatevaraston hoitajan Sallumin, Tikvan pojan, Harhaan pojanpojan, vaimo ja asui Jerusalemissa, toisessa kaupunginosassa. He puhuivat hänen kanssaan. 15. Niin hän sanoi heille: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Sanokaa sille miehelle, joka lähetti teidät minun tyköni: 16. 'Näin sanoo Herra: Katso, minä annan tätä paikkaa ja sen asukkaita kohdata onnettomuuden, kaiken, mitä sanotaan siinä kirjassa, jonka Juudan kuningas on lukenut, 17. sillä he ovat hyljänneet minut ja polttaneet uhreja muille jumalille ja vihoittaneet minut kaikilla kättensä teoilla; ja minussa on syttynyt viha tätä paikkaa kohtaan, eikä se sammu. 18. Mutta Juudan kuninkaalle, joka on lähettänyt teidät kysymään neuvoa Herralta, sanokaa näin: Näin sanoo Herra, Israelin Jumala, niistä sanoista, jotka sinä olet kuullut: 19. Koska sinun sydämesi on pehminnyt ja sinä olet nöyrtynyt Herran edessä, kuullessasi, mitä minä olen puhunut tätä paikkaa ja sen asukkaita vastaan, että he tulevat kauhistukseksi ja kiroussanaksi, ja koska sinä olet reväissyt vaatteesi ja itkenyt minun edessäni, niin minäkin olen kuullut sinua, sanoo Herra. 20. Sentähden minä korjaan sinut isiesi tykö, ja sinä saat rauhassa siirtyä hautaasi, ja sinun silmäsi pääsevät näkemästä kaikkea sitä onnettomuutta, minkä minä annan kohdata tätä paikkaa.'" Ja he toivat kuninkaalle tämän vastauksen.

1. Josia oli kuninkaaksi tullessaan kahdeksanvuotias, ja hän hallitsi Jerusalemissa kolmekymmentäyksi vuotta. Hänen äitinsä oli boskatilainen Jedida, Adajan tytär. 2. Josia teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä. Hän kulki kaikessa esi-isänsä Daavidin teitä, poikkeamatta oikealle tai vasemmalle. 3. Kahdeksantenatoista hallitusvuotenaan kuningas Josia lähetti Herran temppeliin kirjuri Safanin, joka oli Mesullamin pojan Asaljan poika. Hän sanoi: 4. "Mene ylipappi Hilkian luo ja sano, että hänen on laskettava Herran temppeliin tuotu hopea, kaikki rahat, jotka ovenvartijat ovat kansalta koonneet. 5. Rahat on sitten annettava miehille, jotka valvovat Herran temppelin korjaustöitä. He puolestaan maksakoot niistä palkan työmiehille, jotka ovat Herran temppelissä korjaamassa sen vaurioita. 6. Maksettakoon niistä puusepille, rakennusmiehille ja muurareille, ja niillä on myös hankittava puut ja hakatut kivet, joita temppelin korjauksessa tarvitaan. 7. Korjaustöiden valvojilta ei kuitenkaan pidä vaatia tilejä varoista, jotka heidän haltuunsa on annettu, sillä he nauttivat kaikkien luottamusta." 8. Ylipappi Hilkia sanoi kirjuri Safanille: "Minä löysin Herran temppelistä lain kirjan." Hilkia antoi kirjan Safanille, ja tämä luki sen. 9. Kirjuri Safan palasi kuninkaan luo ja kertoi hänelle: "Palvelijasi ovat ottaneet hopean, joka temppelissä oli, ja antaneet sen korjaustöiden valvojille, jotka vastaavat Herran temppelissä tehtävistä töistä." 10. Kirjuri Safan kertoi vielä kuninkaalle, että pappi Hilkia oli antanut hänelle kirjan. Hän luki sen kuninkaalle. 11. Kun kuningas kuuli, mitä lain kirjassa sanottiin, hän repäisi vaatteensa. 12. Hän sanoi pappi Hilkialle sekä Safanin pojalle Ahikamille, Mikajan pojalle Akborille, kirjuri Safanille ja hovimiehelleen Asajalle: 13. "Menkää ja kysykää Herralta, mitä meidän on nyt tehtävä, kun tämä kirja on löytynyt. Kysykää sitä niin minun kuin kansani puolesta, kysykää koko Juudan tähden. Herra on varmasti pahoin vihastunut meihin. Isämme ovat herättäneet hänen vihansa, kun eivät ole kuulleet tämän kirjan sanoja eivätkä ole eläneet kaikkien niiden käskyjen mukaisesti, jotka siihen on meitä varten kirjoitettu." 14. Pappi Hilkia, Ahikam, Akbor, Safan ja Asaja lähtivät kuulemaan naisprofeetta Huldaa, jonka mies oli pyhien vaatteiden vartija Sallum, Harhasin pojan Tikvan poika. Profeetta asui Jerusalemin uudessa kaupunginosassa. He esittivät hänelle asiansa, 15. ja hän sanoi heille: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Viekää sille miehelle, joka lähetti teidät luokseni, 16. tämä Herran sana: 'Minä annan onnettomuuden kohdata tätä paikkaa ja sen asukkaita. Sen mitä sanotaan siinä kirjassa, jonka Juudan kuningas nyt on lukenut, kaiken sen minä panen täytäntöön. 17. He ovat hylänneet minut ja polttaneet uhreja muille jumalille, ja näillä kättensä töillä he ovat saaneet vihani heräämään. Minussa on syttynyt viha tätä paikkaa kohtaan, eikä se sammu.' 18. Mutta koska Juudan kuningas lähetti teidät tiedustelemaan Herran tahtoa, viekää hänelle tämä viesti: Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: 'Olet nyt kuullut sanani, 19. ja ne ovat tehneet sydämesi levottomaksi. Sinä nöyrryit Herran edessä, kun kuulit, mitä olen päättänyt tämän paikan ja sen asukkaiden kohtalosta. Sinä repäisit vaatteesi ja itkit edessäni, kun kuulit, millainen kauhistava autius ja hävitys tämän maan osaksi tulee. Siksi minäkin kuulen sinua, sanoo Herra. 20. Minä korjaan sinut isiesi luo, ja sinä pääset rauhassa hautaasi. Silmäsi eivät joudu näkemään sitä onnettomuutta, johon minä tämän paikan saatan.'" Tämän vastauksen he toivat kuninkaalle. ©

 
2. kuninkaiden kirja,
luku 21
2. kuninkaiden kirja,
luku 23
 

Ota yhteyttäX