”Kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää”

– mitä kristitty uskoo ja miksi hän elää niin kuin elää?

Mikä tekee kristinuskosta ainutlaatuisen maailman uskontojen ja filosofioiden joukossa – ja mikä todistaa, että se on luotettava ja paikkansa pitävä käsitys perimmäisestä todellisuudesta? Mikä on kuoleman varjon alla elävien kristittyjen varsinainen, lopullinen päämäärä? Entä mikä on sekä heidän eettisten valintojensa perusta että niiden voimanlähde? Toisin sanoen: mikä on kristillisen vakaumuksen tinkimättömässä keskiössä?

Uuden testamentin nojalla yksi ainoa sana voi vastata tiiviisti kaikkiin näihin kysymyksiin. Tuo sana on ylösnousemus.

Nousi kolmantena päivänä kuolleista

Vakavasti otettavat historiantutkijat eivät kiistä Jeesus Nasaretilaisen historiallista olemassaoloa. Katsomuksesta riippumatta merkittävä enemmistö myöntää myös, että hänellä oli jo eläessään maine väkevänä parantajana ja manaajana ja että Jeesus katsoi jopa olevansa Messias – luvattu vapauttaja ja Israelin todellinen kuningas. Hänen ristinkuolemansa on kiistaton historiallinen tosiasia.

Mutta yhtä kiistatonta on sekin, että lähes välittömästi Jeesuksen teloituksen jälkeen hänen oppilaansa kokivat jotain ainutkertaisen mullistavaa. Kokemustensa vuoksi nuo israelilaiset kalastajat, tullimiehet, portot ja puukkojunkkarit eivät uskoneet ainoastaan, että Jeesus oli jälleen ruumiillisesti elossa. He vakuuttuivat myös siitä, että roomalaisten kidutuspaalussa häpeällisesti surmattu mies oli yhä Messias, että Jumalan kiroama rikollinen olikin Jumala ihmishahmossa ja että kuolema oli odottamattomasti kukistettu kesken maailmanhistorian. 

Varmuus oli niin suurta, että nämä juutalaistaustaiset miehet ja naiset riskeerasivat paitsi henkensä ja terveytensä, myös kuolemanjälkeisen kohtalonsa julistamalla galilealaisesta rakentajasta ja saarnaajasta asioita, joita ei ilman todella järeitä syitä sopinut julistaa kenestäkään muusta kuin Israelin Jumalasta. Millainen tapahtuma riittää synnyttämään moisen kokemuksen ja näin järisyttävän teologisen innovaation?

Alkukristittyjen oma vastaus – että he todella tapasivat Mestarinsa elävämpänä ja ruumiillisempana kuin koskaan ennen – on yritetty ohittaa. Vuosisatojen saatossa on tarjottu monenlaisia luonnollisia selitysyrityksiä, haudanryöstäjistä hallusinaatioihin ja valekuolemasta väärään hautaan. Niiden sisäiset ongelmat ovat yksinkertaisesti liian suuria ja selitysvoima liian pieni. Esimerkiksi vainajakokemukset tunnettiin antiikissa ja niiden kuvaamiseen oli oma kielensä, jota kukaan ei käyttänyt Jeesuksesta puhuessaan. Aaveen tai etiäisen näkeminen olisi ollut merkki siitä, että henkilö oli nyt lopullisesti kuollut – ei kuoleman kukistaja tai maailman Herra.

Muhammad, Buddha, Konfutse ja hindumystikot makaavat haudoissaan. Varhaisimpien todistajien mukaan Jeesus marssi ulos omastaan ja kilisteli viikatemieheltä vietyä avainnippua. Ketähän siis kannattaa kuunnella iankaikkisuuskysymyksissä?

Minä näin uuden taivaan ja uuden maan

Yleisestä käsityksestä poiketen Jeesuksen seuraajat eivät viime kädessä odota ”pääsyä taivaaseen” – evakuointia ikuiseen hengelliseen todellisuuteen, jotta Jumala voisi polttaa aineellisen kosmoksen poroksi suurella liekinheittimellä ja lakaista pieleen menneen projektinsa tuhkat maton alle. Päinvastoin: maailman Luojana ja Lunastajana hän aikoo nostaa sen takaisin raiteilleen ja uudistaa sen – luoda kosmoksen uudeksi.

Tuo uusi todellisuus on sekä hengellinen että fyysinen, kuten Jeesuksen kirkastettu ruumiskin. Jumalan alkuperäisen luomakunnan irti reväistyt puolikkaat, maa ja taivas, yhdistetään ikuisesti toisiinsa, kun synti ja kuolema on viimein kukistettu. Jeesuksen pelastama ihmiskunta, jonka jäsenistä moni odottaa tällä hetkellä taivaassa, herätetään ylösnousemuksen päivänä ja puetaan katoamattomiin kehoihin. Hallitsemme uudistettua maailmaa Kuninkaan rintaperillisinä Aadamille ja Eevalle annetun alkuperäisen mandaatin mukaisesti.

Maailma ei ole ihmiskunnan lelu tai roskaa, jota saisi kohdella miten tahansa. Tyrannit haluavat räjäyttää sen pirstaleiksi; liiton solminut Jumala haluaa liimata sen jälleen ehyeksi ja täyttää taideteoksensa kirkkaudellaan. Sama kunnia-asema koskee kehoakin. Haamujen ikuiseen harpunsoittoon verrattuna tällainen tulevaisuudennäkymä on todella motivoiva.

Herätetty yhdessä Kuninkaan kanssa

Kosminen uudistus on myös Uuden testamentin etiikan ytimessä. Kristityille annetut ohjeet elää moraalisesti katseenkestävää elämää perustuvat siihen, keitä heistä on ensin tehty ”Kristuksessa” eli Kuninkaansa ja edusmiehensä kohtaloon liitettyinä. Kun Jeesus kuoli, hänen kansansa kuoli hänen mukanaan; kun hän nousi haudasta, hekin heräsivät uuteen elämään.

Juuri siksi kristittyjen ei tule enää elää vanhan identiteettinsä ja olemuksensa ehdoilla. Koska he ovat jo ratkaisevalla tavalla siirtyneet pimeydestä tulevaan valon valtakuntaan, apostoli Paavali voi myös käytännössä käskeä heitä toimimaan sen mukaisesti – ja odottaa heidän onnistuvan. Omaksumalla Kuninkaan yhteydessä saamansa uuden identiteetin ja tekemällä sen mukaisia valintoja he toteuttavat Jumalan alkuperäistarkoituksen mukaiseksi uudistettua ihmisyyttä.

Sitä kristityt nimittäin ovat, tiedostivat tai eivät, halusivat tai eivät: uuden luomakunnan kansaa, maailmaan kohdistuvan ennallistamistyön ensi hedelmää. Jeesus on kutsunut heidät toimimaan omassa elinpiirissään esimakuna siitä uudistuksesta, joka kerran valtaa tämän vanhan ja sairaan maailman pimeintäkin nurkkaa myöten. Aina homma ei suju, koska vanhat tottumukset riippuvat meissä käärinliinojen tavoin. Mutta uudeksi luominen on alkanut, eikä sitä voi enää pysäyttää.

Ylösnousemus ei ole outo ja pölyinen uskonkappale taikauskoisen antiikin hämäristä. Ylösnousemus on alusta asti ollut kristillisen historian, teologian, eskatologian ja etiikan ydin. Ilman sitä kaikki on lopulta turhaa. Sen kanssa mikä tahansa on mahdollista.

Teksti on aikaisemmin julkaistu OPKOn Arkki-lehden numerossa 4/2025.