Raamatun lukija kohtaa monenlaisia haasteita. Miten kirjaa ensinnäkin tulisi tulkita ja ymmärtää oikein? Toiseksi joitakin katkelmia korostetaan ja toisia ohitetaan niiden kustannuksella. Miksi? Kolmas pulma liittyy väitteeseen Raamatun arvovallasta. Onko koko ajatus hylättävä aikana, jona kaikki väitteet totuudesta ja vallasta ovat epäilyksenalaisia? Entä missä mielessä kertomuksella on arvovaltaa? Käskyjen osalta ajatus on ymmärrettävämpi.
Yksinkertainen tulkinta-avain koostuu kolmesta periaatteesta, jotka kaikki alkavat K-kirjaimella. Kaiken viestinnän idea on, että viestin lähettäjällä on sanoma, jonka hän haluaa välittää vastaanottajalle. Hän käyttää tähän yhteisiä pelisääntöjä – merkkejä, sanoja, kielioppia ja tyylilajia – jotka odottaa toisten tuntevan ja ymmärtävän. Ensimmäinen periaate onkin, että teksti tulee ymmärtää kirjoittajan aikomalla tavalla.
Lukijalla on siis mielekäs tavoite: selvittää, mitä kirjoittaja halusi tekstillään sanoa. Viestiä ei voi tulkita miten tahansa, sillä jos tulkinta ei vastaa kirjoittajan aikomusta, se on pelkkä väärinkäsitys. Tekstin merkitys ei myöskään voi muuttua ajan kuluessa, koska se on kirjoittajan tietynhetkinen tahdonilmaus. Edes taustalla vaikuttaneen Pyhän Hengen tehtäviin ei kuulu merkityksen muutteleminen jälkikäteen siten, että teksti tarkoittaisi minulle jotain muuta kuin alun perin.
Toinen tärkeä sääntö on tulkita tekstiä konteksti huomioiden. Alkajaisiksi on muistettava, että kielen käsitteet ovat muuttuneet kahden vuosituhannen kuluessa. Lisäksi kulttuuri oli Raamatun aikoina monin tavoin toisenlainen ja vaikutti siihen, kuinka asioista ajateltiin. Pyhät kirjoitukset sisältävät myös useita kirjallisuuden tyylilajeja, ja historiallista kerrontaa, sananlaskuja ja apokalypseja on tarkoitus tulkita omilla ehdoillaan. Näistä aiheista on laadittu runsain määrin hyviä aputeoksia. Tärkein kontekstin laji on katkelma itse, sillä merkitys virtaa aina suuremmasta kokonaisuudesta pienempään päin. Yksittäistä lausetta ei voi ymmärtää irrallaan asiayhteydestä.
Kolmas periaate on kohdella Raamattua kertomuksena Kristuksesta. Teoshan ei ole ensisijaisesti lakikirja eikä varsinkaan irrallisten viisauksien kokoelma, vaan suuri tosikertomus. Kertomukset ovat arvovaltaisia siinä mielessä, että ne antavat kaikelle taustan ja samalla puitteet tuleville valinnoille. Kertomukset muuttavat myös maailmankuvaa tehokkaammin kuin suorat totuusväitteet. Eipä ihme, että Jeesus kertoi paljon haastavia tarinoita.
Kertomus, jota on tarkoitus elää todeksi, edellyttää tietynlaista toimintaa ja päinvastaisen hylkäämistä. Eräiden vaiheiden kuuluukin jäädä taakse, mutta se ei merkitse niiden olleen turhia. Päinvastoin – ne ovat täyttäneet tarkoituksensa ja yhdistävät niiden kokijat toisiinsa.
Tarinan päähenkilö on Kristus ja hänen toteuttamansa pelastussuunnitelma. Hän osoittaa, miten todellinen Kuningas käyttää valtaa ja totuutta: ei alista ja sorra, vaan imee maailman pahuuden päälleen ja kuolee sen alla vapauttaakseen meidät. Jeesus määrittelee vallan uudelleen skeptiselle ajallemme.
Teksti on aikaisemmin julkaistu OPKOn Arkki-lehden numerossa 2/2025.