Jobin kirja, luku 7

^1."Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät? ^2.Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa. ^3.Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet. ^4.Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti. ^5.Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii. ^6.Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa. ^7.Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä. ^8.Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole. ^9.Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse. ^10.Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne. ^11.Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa. ^12.Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan? ^13.Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani, ^14.niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä. ^15.Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun. ^16.Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni. ^17.Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi, ^18.tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki? ^19.Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi? ^20.Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi? ^21.Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."

^1.Eikö ihmisen osana maan päällä ole työ ja vaiva? Eikö hän ole kuin palkkalainen, joka tekee raskaita päivätöitä? ^2.Hän on kuin orja, joka kaipaa paahteesta varjoon, kuin päivätyöläinen, joka odottaa palkkaansa. ^3.Perinnökseni olen saanut pettymysten kuukausia, ahdistuksen yöt ovat olleet minun osani. ^4.Kun menen nukkumaan, minä ajattelen: "Milloin voin nousta?" Yö kuluu vitkaan, kääntyilen levottomana aamunkoittoon asti. ^5.Ruvet ja madot peittävät ruumiini, minun nahkani halkeilee ja märkii. ^6.Kuin kutojan sukkula kiitävät päiväni: ne päättyvät, kun lanka loppuu. ^7.Ajattele minun elämääni: se on vain henkäys. Silmäni eivät enää näe onnen päivää. ^8.Sinä näet minut nyt, mutta kohta et enää näe. Kun katsahdat minuun, minua ei ole. ^9.Pilvi hajoaa, haihtuu tyhjiin. Tuonelaan mennyt ei tule takaisin. ^10.Hän ei kotiinsa palaa, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne. ^11.Nyt en enää pidättele kieltäni. Minun sisintäni ahdistaa, minä puhun. Olen katkera ja huudan tuskani julki. ^12.Olenko meren hirviö, olenko minä meri itse, kun panet minulle noin vahvat vartijat? ^13.Minä ajattelin: "Vuoteeni suo minulle lohdun, uni huojentaa tuskani." ^14.Mutta sinä säikytät minua unikuvilla, panet yön painajaiset minua ahdistamaan. ^15.Mieluummin tahdon kuolla, nääntyä hengiltä, kuin kärsiä tätä tuskaa! ^16.Olen saanut tarpeekseni! Enhän kuitenkaan elä ikuisesti. Päästä jo irti! Minun elämäni on häipyvä henkäys. ^17.Mikä on ihminen, kun pidät häntä noin tärkeänä ja alati valvot häntä? ^18.Aamu aamulta sinä vaadit hänet tilille, joka hetki sinä häntä tutkit. ^19.Etkö voisi hetkeksi kääntää katsettasi pois? Etkö edes siksi aikaa, että saisin rauhassa nielaista sylkeni? ^20.Jos olenkin tehnyt syntiä, en kai minä sinulle ole vahinkoa tehnyt, sinä ihmisen vaanija? Miksi olet ottanut minut maalitauluksesi, miksi noin kovin kannat minusta huolta? ^21.Miksi et jo anna anteeksi, mitä olen rikkonut, miksi et ota pois syntiäni? Pian minä muutun maaksi. Kun katsahdat minuun, minua ei enää ole. ©