Sananlaskujen kirja,
luku 7
Sananlaskujen kirja,
luku 9

Sananlaskujen kirja, luku 8


1. Eikö viisaus kutsu, eikö taito anna äänensä kuulua? 2. Ylös kummuille, tien viereen, polkujen risteyksiin hän on asettunut. 3. Porttien pielissä, kaupungin portilla, oviaukoissa hän huutaa: 4. "Teitä minä kutsun, miehet, ja ihmislapsille kaikuu minun ääneni. 5. Tulkaa, yksinkertaiset, mieleviksi; tulkaa järkeviksi, te tyhmät. 6. Kuulkaa, sillä jalosti minä puhun, ja avaan huuleni puhumaan, mikä oikein on; 7. sillä totuutta minun suuni haastaa, ja jumalattomuus on minun huulilleni kauhistus. 8. Vanhurskaat ovat minun suuni sanat kaikki, ei ole niissä mitään petollista, ei väärää. 9. Ne ovat kaikki oikeat ymmärtäväiselle, suorat niille, jotka löysivät tiedon. 10. Ottakaa minun kuritukseni, älkääkä hopeata, ja tieto ennen valituinta kultaa. 11. Sillä parempi on viisaus kuin helmet, eivät mitkään kalleudet vedä sille vertaa. 12. Minä, viisaus, olen perehtynyt mielevyyteen, olen löytänyt tiedon ja taidollisuuden. 13. Herran pelko on pahan vihaamista. Kopeutta ja ylpeyttä, pahaa tietä ja kavalaa suuta minä vihaan. 14. Minulla on neuvo ja neuvokkuus; minä olen ymmärrys, minulla on voima. 15. Minun avullani kuninkaat hallitsevat, ruhtinaat säädöksensä vanhurskaasti säätävät. 16. Minun avullani päämiehet vallitsevat ja ylhäiset, maan tuomarit kaikki. 17. Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut. 18. Minun tykönäni on rikkaus ja kunnia, ikivanha varallisuus ja vanhurskaus. 19. Minun hedelmäni on parempi kuin kulta, kuin puhtain kulta, minun antamani voitto valituinta hopeata parempi. 20. Minä vaellan vanhurskauden polkua, oikeuden teitten keskikohtaa, 21. antaakseni niille, jotka minua rakastavat, pysyvän perinnön ja täyttääkseni heidän aarrekammionsa. 22. Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua. 23. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista. 24. Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita. 25. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä, 26. kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan. 27. Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle, 28. kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman, 29. kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset, 30. silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin; 31. leikitsin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset. 32. Siis te, lapset, kuulkaa minua; autuaat ne, jotka noudattavat minun teitäni! 33. Kuritusta kuulkaa, niin viisastutte; älkää sen antako mennä menojaan. 34. Autuas se ihminen, joka minua kuulee, valvoo minun ovillani päivästä päivään, vartioitsee minun ovieni pieliä! 35. Sillä joka minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion. 36. Mutta joka menee minusta harhaan, saa vahingon sielullensa; kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa."

1. Kuulkaa! Viisaus kutsuu, ymmärrys korottaa äänensä. 2. Kukkulan laella, tien vierellä se seisoo, siellä missä polut haarautuvat eri suuntiin. 3. Markkinapaikoilla, tungoksen keskellä, kaupunkiin vievillä porteilla se huutaa: 4. "Teitä minä kutsun, ihmiset, teille kaikille osoitan sanani. 5. Hankkikaa viisautta, te ymmärtämättömät, hankkikaa tietoa, te houkat! 6. Kuulkaa! Minä puhun totuuden sanoja, puhun ilman vilppiä, kun suuni avaan. 7. Minkä kieleni tuo julki, se on kaikki totta, huuleni kauhistuvat jumalattomuutta. 8. Minkä puhun, se pitää paikkansa, puheeni ei ole kieroa eikä väärää. 9. Se on selkeää sille, joka ymmärtää, helppoa sille, joka on tavoittanut tiedon. 10. Arvostakaa ohjeitani enemmän kuin hopeaa, tietoa enemmän kuin kalleinta kultaa, 11. sillä viisaus on koralleja arvokkaampaa, mitkään aarteet eivät vedä sille vertaa. 12. "Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini. 13. Joka Herraa pelkää, vihaa kaikkea pahaa. Ylpeyttä minä vihaan, kopeaa mieltä, pahoja tekoja ja vilpillistä puhetta. 14. Minulta tulee ajatus, minulta sen toteutus, minä olen ymmärrys, minun on voima. 15. Minun avullani kuninkaat hallitsevat, maan mahtavat säätävät oikeat lait. 16. Minun avullani valtiaat pitävät valtaa, kansan johtajat antavat oikeat tuomiot. 17. Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ne, jotka etsivät, löytävät minut. 18. Minun kanssani tulevat rikkaus ja kunnia, ehtymätön vauraus ja suuri siunaus. 19. Minun antini on parempaa kuin puhtain kulta, minun lahjani paremmat kuin paras hopea. 20. Minä vaellan totuuden tietä, horjumatta minä kuljen oikeuden polkua. 21. Jotka minua rakastavat, ne minä palkitsen, minä täytän heidän aittansa ja varastonsa. 22. "Minut Herra loi ennen kaikkea muuta, luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata. 23. Iankaikkisuudesta minä sain alkuni, kaiken alussa, ennen kuin maata oli. 24. Kun synnyin, ei syvyyksiä vielä ollut, ei lähteitä tuomaan niiden vettä. 25. Ennen kuin vuoret pantiin sijalleen, ennen kuin oli kukkuloita, minä synnyin, 26. ennen kuin hän teki maat ja mannut, ennen kuin oli hiekan jyvääkään. 27. Olin läsnä, kun hän pani taivaat paikoilleen ja asetti maanpiirin syvyyksien ylle, 28. kun hän korkeuksissa teki taivaan pilvet ja sai syvyyden lähteet kumpuamaan, 29. kun hän pani merelle rajat, loi rannat patoamaan sen vedet, ja kun hän lujitti maan perustukset. 30. Jo silloin minä, esikoinen, olin hänen vierellään, hänen ilonaan päivät pitkät, kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään. 31. Maan kiekko oli leikkikalunani, ilonani olivat ihmislapset. 32. "Nyt, lapset, kuulkaa minua! Hyvin käy sen, joka minun tietäni kulkee. 33. Kuulkaa neuvojani, niin viisastutte, älkää lyökö niitä laimin. 34. Hyvin käy sen, joka minua kuulee, päivästä päivään valvoo ovellani, valppaana odottaa sen kynnyksellä. 35. Joka minut löytää, löytää elämän, hänet Herra ottaa suosioonsa. 36. Pahoin käy sen, joka minua uhmaa, joka minua vihaa, rakastaa kuolemaa." ©

 
Sananlaskujen kirja,
luku 7
Sananlaskujen kirja,
luku 9
 

Ota yhteyttäX