Jeremian kirja,
luku 1
Jeremian kirja,
luku 3

Jeremian kirja, luku 2


1. Ja minulle tuli tämä Herran sana: 2. "Mene ja julista Jerusalemin kuullen ja sano: Näin sanoo Herra: Minä muistan sinun nuoruutesi armauden, morsiusaikasi rakkauden, kuinka sinä seurasit minua erämaassa, maassa, jossa ei kylvöä tehdä. 3. Herralle pyhitetty oli Israel, hänen satonsa esikoinen. Kaikki, jotka sitä söivät, joutuivat syynalaisiksi; onnettomuus kohtasi heitä, sanoo Herra. 4. Kuulkaa Herran sana, Jaakobin heimo ja kaikki Israelin heimon sukukunnat. 5. Näin sanoo Herra: Mitä vääryyttä teidän isänne minusta löysivät, koska he erkanivat kauas minusta ja lähtivät seuraamaan turhia jumalia ja turhanpäiväisiksi tulivat. 6. He eivät kysyneet: 'Missä on Herra, joka toi meidät pois Egyptin maasta, joka johdatti meitä erämaassa, arojen ja kuilujen maassa, kuivuuden ja synkeyden maassa, maassa, jossa ei kukaan kulje eikä yksikään ihminen asu?' 7. Minä toin teidät hedelmätarhojen maahan syömään sen hedelmää ja hyvyyttä, mutta sinne tultuanne te saastutitte minun maani ja teitte minun perintöosani kauhistukseksi. 8. Papit eivät kysyneet: 'Missä on Herra?' Lainkäyttäjät eivät minua tunteneet, ja paimenet luopuivat minusta; profeetat ennustivat Baalin nimessä ja seurasivat niitä, joista ei apua ole. 9. Sentähden minä vielä käyn oikeutta teidän kanssanne, sanoo Herra, ja teidän lastenne lasten kanssa minä käyn oikeutta. 10. Menkää kittiläisten saarille katsomaan ja lähettäkää Keedariin panemaan tarkoin merkille ja katsomaan, onko senkaltaista tapahtunut. 11. Onko mikään pakanakansa vaihtanut jumalia, vaikka ne eivät olekaan jumalia? Mutta minun kansani on vaihtanut kunniansa siihen, josta ei apua ole. 12. Hämmästykää tästä, te taivaat, kauhistukaa, peräti tyrmistykää, sanoo Herra. 13. Sillä minun kansani on tehnyt kaksinkertaisen synnin: minut, elävän veden lähteen, he ovat hyljänneet, ja ovat hakanneet itselleen vesisäiliöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä. 14. Onko Israel ostettu orja tai kotona syntynyt? Minkätähden hän on joutunut saaliiksi? 15. Häntä vastaan kiljuivat nuoret leijonat, antoivat äänensä kuulua; ne tekivät hänen maansa autioksi, hänen kaupunkinsa hävitettiin asujattomiksi. 16. Myöskin noofilaiset ja tahpanheelaiset pitivät sinun päälakeasi laitumenansa. 17. Eikö tee tätä sinulle se, että sinä hylkäät Herran, sinun Jumalasi, silloin kun hän tahtoo sinua tiellä kuljettaa? 18. Ja nyt, mitä menemistä sinulla on Egyptiin juomaan Siihorin vettä? Ja mitä menemistä sinulla on Assuriin juomaan Eufrat-virran vettä? 19. Sinun pahuutesi tuottaa sinulle kurituksen, ja luopumuksesi saattaa sinut rangaistukseen; niin tiedä ja näe, kuinka onnetonta ja katkeraa se on, että sinä hylkäät Herran, sinun Jumalasi, etkä minua pelkää, sanoo Herra, Herra Sebaot. 20. Sillä jo ammoisista ajoista sinä olet särkenyt ikeesi, katkaissut siteesi ja sanonut: 'En tahdo palvella'. Sillä kaikilla korkeilla kukkuloilla ja kaikkien viheriäin puitten alla sinä porttona viruit. 21. Minä olin istuttanut sinut jaloksi viiniköynnökseksi, puhtaimmasta siemenestä; kuinka olet muuttunut minulle vieraan viinipuun villiköynnöksiksi? 22. Vaikka pesisit itsesi saippualla ja käyttäisit paljon lipeätä, saastaiseksi jää sittenkin sinun syntisi minun edessäni, sanoo Herra, Herra. 23. Kuinka saatat sanoa: 'En ole saastuttanut itseäni, en ole baaleja seurannut'! Katso menoasi laaksossa, huomaa, mitä olet tehnyt, sinä nopea, nuori naaraskameli, joka juokset sinne ja tänne; 24. sinä villiaasi, erämaahan tottunut, joka himossasi ilmaa ahmit! Kuka hillitsee sen kiiman? Joka sitä etsii, sen ei tarvitse väsyttää itseään; sen löytää, kun tulee sen kuukausi. 25. Varo, ettet juokse jalkaasi anturattomaksi ja kurkkuasi janoiseksi. Mutta sinä sanot: 'Se on turhaa! Ei! Sillä minä rakastan vieraita ja niitä minä seuraan.' 26. Niinkuin teosta tavattu varas on häpeissänsä, niin joutuu Israelin heimo häpeään, se ja sen kuninkaat, ruhtinaat, papit ja profeetat, 27. he, jotka sanovat puulle: 'Sinä olet minun isäni' ja kivelle: 'Sinä olet minut synnyttänyt'. Sillä he ovat kääntäneet minulle selkänsä eivätkä kasvojansa; mutta onnettomuutensa aikana he sanovat: 'Nouse ja pelasta meidät'. 28. Mutta missä ovat sinun jumalasi, jotka olet itsellesi tehnyt? Nouskoot ne, jos voivat pelastaa sinut onnettomuutesi aikana. Sillä yhtä monta, kuin sinulla on kaupunkeja, on sinulla jumalia, Juuda. 29. Miksi riitelette minua vastaan? Olettehan te kaikki luopuneet minusta, sanoo Herra. 30. Turhaan minä olen lyönyt teidän lapsianne; he eivät ole ottaneet kuritusta varteen. Teidän miekkanne on syönyt teidän profeettojanne, niinkuin hävittävä leijona. 31. Voi sukukuntaa - teitä! Katsokaa Herran sanaa: olenko minä ollut Israelille erämaa, pimeyden maa? Miksi sanoo minun kansani: 'Me juoksemme valtoimina, emme tule enää sinun tykösi'. 32. Unhottaako neitsyt koristeensa, morsian koruvyönsä? Mutta minun kansani on unhottanut minut epälukuisina päivinä. 33. Kuinka ovelasti sinä kuljet lempeä etsiessäsi! Niinpä oletkin perehtynyt pahuuden teihin. 34. Vaatteesi liepeetkin ovat köyhien, viatonten veressä. Et tavannut heitä murtautumasta sisälle, mutta yhtäkaikki -! 35. Ja kuitenkin sinä sanot: 'Minä olen syytön; hänen vihansa on kaiketi kääntynyt minusta pois'. Katso, minä käyn oikeutta sinun kanssasi, koska sinä sanot: 'En ole syntiä tehnyt'. 36. Kuinka niin kovin kiiruhdat vaihtamaan tiesi! Egyptistäkin olet saava häpeän, niinkuin olet häpeän saanut Assurista. 37. Senkin tyköä olet lähtevä kädet pääsi päällä, sillä Herra on hyljännyt ne, joihin sinä luotat, ja heistä ei sinulle menestystä tule."

1. Minulle tuli tämä Herran sana: 2. "Julista Jerusalemissa koko kaupungin kuullen: – Näin sanoo Herra: Minä muistan, miten uskollinen olit, kun olit nuori, muistan, millainen oli rakkautesi, kun olit morsian. Sinä seurasit minua autiomaassa, maassa, jossa mikään ei kasva. 3. Israel kuului Herralle niin kuin pellon ensi sato. Kaikki, jotka siihen kajosivat, saivat osakseen tuomion. Onnettomuus kohtasi heitä, sanoo Herra. 4. "Kuulkaa Herran sana, te Jaakobin heimo ja kaikki Israelin sukukunnat! 5. Näin sanoo Herra: – Mitä pahaa isänne minusta löysivät, kun he kääntyivät minusta pois? He lähtivät seuraamaan olemattomia jumalia ja menettivät arvonsa minun silmissäni. 6. Eivät he enää kysyneet: "Mikä on Herran tahto, hänen, joka toi meidät Egyptistä, johdatti halki autiomaan, arojen ja rotkojen maan, kuivan ja synkeän maan, missä kukaan ei kulje eikä yksikään asu?" 7. Minä toin teidät puutarhojen maahan. Te saitte syödä hedelmiä, nauttia maan antimista. Mutta tultuanne te saastutitte minun maani, turmelitte tyystin omaisuuteni. 8. Papit eivät kysyneet: "Mikä on Herran tahto?" Lainopettajat eivät minusta välittäneet, kansani paimenet luopuivat minusta, profeetat puhuivat Baalin nimissä. He palvelivat jumalia, jotka eivät voi auttaa. 9. Siksi minä yhä syytän teitä, sanoo Herra, ja vaadin tilille vielä lastenne lapset. 10. Menkää länteen kittiläisten saarille, lähettäkää miehiä itään Kedariin, katsokaa ja ottakaa tarkoin selville, onko missään tällaista tapahtunut! 11. Onko mikään kansa vaihtanut jumaliaan? Ja jos ne edes olisivat jumalia! Minä, Herra, olen ollut kansani voima ja kunnia. Mutta minut se on vaihtanut toisiin jumaliin, joista ei ole mitään apua. 12. Tyrmistykää, taivaat! Kauhistukaa, järkkykää perin juurin! 13. Minun kansani on tehnyt syntiä kaksin verroin: minut, elävän veden lähteen, se on hylännyt ja hakannut itselleen vesisäiliöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä. 14. – Ei Israel ole orja eikä orjaksi syntynyt. Miksi se sitten joutui saaliiksi? 15. Miksi viholliset kävivät sinun kimppuusi ärjyen ja karjuen kuin leijonat? Ne tekivät maasi autioksi, hävittivät kaupunkisi, niin ettei ketään jäänyt jäljelle. 16. Nyt vielä egyptiläiset, Memfiksen ja Tahpanhesin miehet, tulevat ja ajavat pääsi paljaaksi! 17. Israel, sinä itse olet tämän aiheuttanut! Sinä hylkäsit Herran, Jumalasi, vaikka hän ohjasi kulkuasi. 18. Mitä apua olisi enää siitä, että lähtisit Egyptiin juomaan Niilin vettä? Mitä hyötyä siitä, että lähtisit Assyriaan juomaan Eufratin vettä? 19. Oma pahuutesi on syynä kuritukseesi, luopumus tuo sinulle rangaistuksen. Nyt saat katkerasti kokea, miten paljon onnettomuutta koituu siitä, että hylkäsit Herran, että et pelännyt minua, Jumalaasi. Näin sanoo Herra Jumala Sebaot. 20. – Kautta aikojen sinä olet särkenyt ikeesi, aina katkonut valjaasi ja sanonut minulle: "En halua palvella sinua!" Jokaisella korkealla kukkulalla, jokaisen viheriöivän puun alla sinä olet tarjoutunut portoksi. 21. Minä istutin sinut, olit jalo viiniköynnös, olet kasvanut parhaimmasta siemenestä. Ja mitä minä nyt näen? Olet muuttunut villiköynnökseksi ja kannat kelvottomia oksia. 22. Vaikka pesisit itsesi saippualla, vaikka käyttäisit lipeää, jäisi syntiesi lika yhä jäljelle, en voisi olla sitä näkemättä, sanoo Herra. 23. Miten voit väittää: "En ole saastainen, en ole juossut baalien perässä"? Ajattele toki, mitä tapahtui laaksossa, muista, mitä olet tehnyt, sinä nuori, kiihkeä kamelintamma, joka laukkaat sinne ja tänne, 24. sinä villiaasi, autiomaan kasvatti, joka himossasi pärskit ja huohotat! Mikä voi hillitä sinun kiimasi? Ei yhdenkään, joka etsii sinua kumppanikseen, tarvitse juosta itseään uuvuksiin. Kiimasi aikaan sinut kyllä löytää. 25. Varo, Israel, ettet juokse jalkojasi verille ja kurkkuasi kuivaksi! Mutta sinä vastaat: "Anna minun olla! Minä rakastan vieraita jumalia, niitä minä haluan seurata." 26. Niin kuin kiinni joutunut varas, niin Israelin heimokin saa osakseen häpeän: koko kansa, sen kuninkaat, päämiehet, papit ja profeetat. 27. Puulle he sanovat: "Sinä olet isäni", ja kivelle: "Sinä olet minut synnyttänyt." He ovat kääntäneet selkänsä minulle, Herralle, kääntäneet kasvonsa minusta pois. Hädän hetkenä he kuitenkin huutavat minulle: "Tule ja auta meitä!" 28. Missä ovat ne jumalat, jotka olet itsellesi tehnyt? Tulkoot ne hädän hetkenä auttamaan sinua, jos voivat! Onhan sinulla, Juuda, jumalia yhtä paljon kuin kaupunkeja! 29. – Miksi te yhä syytätte minua, tehän olette kaikki jo luopuneet minusta, sanoo Herra. 30. Turhaan minä olen kurittanut teitä, ette te ole ottaneet opiksenne. Oma miekkanne on syönyt teidän profeettanne kuin raateleva leijona. 31. Te nykyinen polvi, ottakaa vihdoinkin todesta Herran sana! Olenko minä ollut Israelille autiomaa, pimeyden maa? Miksi minun kansani sanoo: "Me juoksemme, minne itse haluamme, emme enää palaa sinun luoksesi"? 32. Unohtaako neitonen korunsa tai morsian pukunsa nauhat? Minun kansani on unohtanut minut aina uudestaan, kerran toisensa jälkeen. 33. Kuinka taitava oletkaan löytämään tien rakastajiesi luo! Niinpä oletkin jo tottunut pahoihin tekoihisi. 34. Katso, viittasi liepeissä on köyhien ja viattomien verta. Sinä olet surmannut heidät, vaikka et tavannut heitä murtautumasta taloosi. 35. Tästä huolimatta sinä sanot: "Minä olen syytön, kääntyköön Herran viha minusta pois!" Mutta minä, Herra, käyn oikeutta sinua vastaan, koska väität: "En ole syntiä tehnyt." 36. Miksi ryntäät suunnasta toiseen? Egypti pettää toiveesi, niin kuin Assyria aikoinaan petti. 37. Sieltäkin saat lähteä häväistynä, kädet pääsi päällä, sillä Herra on hylännyt ne, joihin luotat. Niistä ei ole sinulle mitään apua!" ©

 
Jeremian kirja,
luku 1
Jeremian kirja,
luku 3
 

Ota yhteyttäX