Onko ketään kotona?
Sam Harris ja minuuden illuusio

luotu 6.11.2023 klo 16:13


Artikkelikuva.

Kuva: 4144132, Pixabay

Johdanto
'Kop kop' – 'Kuka siellä EI ole?'
Argumentti split-brain -oireyhtymästä
Argumentti ohimenevistä prosesseista
Analogiaan perustuva argumentti
Argumentti sisäisestä kokemuksesta
Johtopäätökset

Johdanto

Ateistinen neurotieteilijä Sam Harris kirjoitti vuonna 2014 teoksen Waking Up[1] , jossa hän puolustaa sekulaaria henkisyyttä. Hyvinvointiasiantuntijoiden tavoin hän on vakuuttunut siitä, että kenen tahansa elämänlaatu paranisi, jos ihmiset kiinnittäisivät enemmän huomiota nykyhetkeen.

Harris kannustaa lukijoitaan karistamaan yltään todistamattomat ja haitalliset ainekset (taikauskon, myytit ja rituaalit), jotka hän laajalti yhdistää uskontoon. Ihmisen ei tarvitse omaksua lainkaan perusteettomia uskonnollisia uskomuksia tai metafyysisiä näkemyksiä saavuttaakseen mindfulnessin hyödyt. Harris on opiskellut mietiskelytekniikoita itämaisten mestarien johdolla varsin perinpohjaisesti ja pitää biologisen todellisuuden valossa buddhalaisia käsityksiä ihmisen tietoisuudesta ratkaisevasti oikeina.

Meditaatiossa kenties saavutettavat oivallukset eivät kerro meille mitään maailmankaikkeuden alkuperästä, mutta ne vahvistavat joitakin ihmismieltä koskevia vakiintuneita totuuksia: tavanomainen minä-tietoisuutemme on illuusio; myönteiset tunteet, kuten myötätunto ja kärsivällisyys, ovat opeteltavia taitoja; ja tapamme ajatella vaikuttaa välittömästi siihen, miten koemme maailman.[2]
Kuitenkin selitys sille, mistä tietoisuus ilmestyi, on arvoitus...

On kokeellisesti osoitettu, että ihmiset voivat harjoittaa itseään hyveiden polulla, kunnes koulutus muuttaa myös heidän kokemiaan tunteita. On myös totta, että henkilön asenne ja odotukset muuttavat sitä, miltä ympäröivä maailma vaikuttaa. Mutta taju minuudesta, jota Descartesin kuuluisa lausuma minä ajattelen, minä siis olen heijastaa, on yksi normaalisti toimivan ihmisen perustavanlaatuisimpia kokemuksia. Sen pyyhkäiseminen syrjään pelkkänä illuusiona vaatii hyviä perusteita.

Ennen kuin siirrytään tarkastelemaan Harrisin tarjoamia perusteita, on syytä huomata kaksi seikkaa. Ensiksikin sana illuusio viittaa tavallisesti havaintoon, joka on todellisuuden vastainen, kun taas harha (engl. delusion) on todellisuuden vastainen uskomus. Harris käyttää illuusio-sanaa toistuvasti siten, että hän näyttää rinnastavan minätajuisuuden ulkoista maailmaa koskeviin aistihavaintoihin eikä intuitiivisiin uskomuksiin, mutta emme syvenny tähän enempää.

Toinen seikka on Harrisin luja vakaumus, että tietoisuus itsessään ei ole illuusio, vaikka taju minuudesta onkin sellainen. Hän toteaa:

Väite, että tietoisuus voikin vain vaikuttaa olevan olemassa meidän sisäisestä näkökulmastamme, on sama kuin myöntää sen täysi olemassaolo – sillä jos asiat vaikuttavat olevan millään lailla, sitä juuri on tietoisuus. Vaikka sattuisin olemaan pelkät aivot vadissa... se seikka, että minulla on kokemus, on kiistämätöntä... Mitään muuta ei tarvita... osoittamaan täysin, että tietoisuus on todellista. Tietoisuus on ainoa asia tässä maailmankaikkeudessa, joka ei voi olla illuusio.[3]

Koska Harris on omaksunut metafyysisen naturalismin, ihmismielet "ovat ihmisaivojen tuote". Kuitenkin selitys sille, mistä tietoisuus ilmestyi, on arvoitus niin hänelle kuin luonnontieteillekin. Vaikka sen "täytyy olla seurausta" molekyylien erityisestä järjestyksestä, Harris ei näe mitään arvoa siinä, että tietoisuus yritetään harhaanjohtavasti typistää ja samaistaa aivojen tiloihin. Tilanne on epämukava, mutta Harris ei hyväksy ajatusta, että ihmisissä olisi aineeton henkinen komponentti. Hänen edustamassaan sekulaarissa merkityksessä henkisyys tarkoittaa aivojen tuottaman tietoisuuden ulottuvuuksien tutkiskelua.

Kommentoi tätä katkelmaa

'Kop kop' – 'Kuka siellä EI ole?'

Jos tietoisuus ja minuus ovat rajusti erotettavissa toisistaan, mitä minuus sitten on – tai pikemminkin mitä se ei ole, koska kyseessähän on illuusio? Harris määrittelee käsitteet seuraavasti:

Minuus, jota tutkimusten jälkeen ei jää jäljelle, on se subjekti, joka kokee kunkin nykyhetken – se tunne, että on oman päänsä sisällä olevien ajatusten ajattelija; se taju, että on fyysisen kehonsa omistaja tai asukas, jolloin tämä väärä minä näyttää kaappaavan kehon eräänlaiseksi kulkuvälineekseen. Vaikka et uskoisikaan tällaisen homunculuksen olemassaoloon... sinusta lähes varmasti tuntuu koko valveajan siltä, että olet sisäinen minä. Ja kuitenkin käy niin, että ahkerasta etsinnästä huolimatta tätä minää ei löydy mistään. Sitä ei voi nähdä kokemusten yksityiskohtien joukossa, eikä sitä voi nähdä tarkastellessaan kokemusta kokonaisuutena.[4]

Harris maalailee karikatyyrin pienestä aaveesta, joka istuu kallonsisäisessä komentokeskuksessa vipuja väännellen ja nappuloita painellen. Silti hän luultavasti lukisi kaikenlaiset dualismin edustajat harhaanjohdetun rahvaan joukkoon. Mutta jos omien kokemusten eheänä subjektina toimiminen, taju oman kehon omistajuudesta ja harkitut valinnat ajattelijana ja toimijana poistetaan illuusioon vedoten, mitä enää kuuluu siihen tietoisuuteen, joka Harrisin mielestä ei ole illuusio? Hänen määritelmänsä (tai ylipäänsä tietoisuuden ja minuuden erottelu) on kiistanalaista, mutta tyydytään siihen toistaiseksi.

Kommentoi tätä katkelmaa

Argumentti split-brain -oireyhtymästä

Harrisin voimakkain argumentti nousee havainnosta, että aivot, mielet ja minuudet voidaan halkaista eriasteisesti. Mielessä on käynnissä monia tiedostamattomia prosesseja, joista ihmiset eivät yleensä ole tajuisia. Kun corpus callosum on katkaistu, "halkaistujen aivojen" toinen aivopuolisko todennettavasti tarkkailee toisen puoliskon toimintaa ilman, että yksilö itse tietää tämän. Henkilö, joka kärsii split-brain -ilmiöstä, ei kykene yhdistämään vasemman ja oikean aivopuoliskonsa kokemia kokemuksia ja tekemiä havaintoja. Tästä Harris päättelee, ettei ole olemassa yhtenäistä "minää" ja että kumpikin aivopuolisko on itsenäisesti tietoinen.

Harrisin johtopäätös ei seuraa. Split-brain -tilanteessa aivopuoliskot ovat itsenäisiä, koska ne antavat kaksi eri vastausta, mutta itsenäisesti tietoisia ne eivät välttämättä ole. Tilanne muistuttaa sivupersoonahäiriötä: traumaattiset tapahtumat ovat saaneet osan yksilön tunteista, muistoista ja luonteenpiirteistä "lukittumaan" eroon toisista selviytymismekanismina. Hän voi silmänräpäyksessä alkaa käyttäytyä ikään kuin olisi täysin eri henkilö eikä muista mitään jälkikäteen. Kuitenkaan emme edellytä, että tällaista yksilöä tulisi hoitaa ja kohdella ikään kuin hän olisi aidosti monta henkilöä – paitsi kun yksilöä pyritään auttamaan keskustelemalla terapeuttisesti hänen eri identiteettiensä kanssa. Kummassakin tapauksessa yksilöllä on itsenäinen pääsy joihinkin kokemuksiinsa ja havaintoihinsa tiettyinä aikoina, mutta ne eivät ole saatavilla joka tilanteessa.

Split-brain -potilaan tapauksessa tietoisuus kuuluu tälle ihmisyksilölle. Hän vaikuttaa olevan tietoinen kahdesta erillisestä joukosta ajatuksia ja kokemuksia, jotka eivät koskaan sekoitu. Kuten tri J. P. Moreland muotoilee asian: "Äärimmäisissä tapauksissa... hänen toimintansa voi olla pirstaleista tai hän voi olla kykenemätön huomioimaan kaikkia mielentilojaan tietoisesti ja samanaikaisesti, mutta nämä useammat persoonallisuudet ja mielentilat kuuluvat silti kaikki hänelle."[5] Harris tietenkin esittäisi vastalauseen, ettei "häntä" ole edes olemassa, mutta se ei ole itseään tarkastelevan ihmiskunnan yleinen kokemus – ainoastaan niiden, jotka ovat muuntaneet mielentilojaan yrittämällä itsepäisesti vastustaa sitä vaikutelmaa minuudesta, jonka he jatkuvasti kokemustasolla saavat. Harrisin väite jää siis todistamatta.

Itse asiassa näyttää siltä, että käsitteiden minuus ja tietoisuus tulisi viitata samaan ilmiöön: yksilölliseen toimijuuteen, joka antaa minätietoisuuden tälle tietylle keholle, jonka tajuan olevan omani. Aivoni voidaan halkaista, mutta molemmat havaintojen ja kokemusten puolikkaat ovat yhä minun, koska ne ovat osa samaa tietoisuutta. Persoonallisuuteni voi pirstoutua, mutta kaikki persoonat kuuluvat minun alleni (eli minuuteni alle). Ne voidaan sovittaa terapian kautta yhteen niin, että ne sulautuvat toisiinsa. Kumpikaan ilmiö ei siis todista sitä, mitä Harris haluaisi niiden todistavan – että minuus on pelkkä illuusio ja tietoisuus jaettavissa osiin. Ei ole mielekästä tarkastella rikkinäistä laitetta ja argumentoida siitä käsin, millainen ehjän laitteen perimmäinen luonto on.

Kommentoi tätä katkelmaa

Argumentti ohimenevistä prosesseista

Harrisin toinen argumentti perustuu aivoprosessien luonteeseen.

Neurologisesti tarkasteltuna tajun, että ihmisellä on säilyvä ja yhtenäinen minuus, täytyy olla illuusio. Se näet rakentuu prosesseille, jotka prosesseina ovat perusluonteeltaan ohimeneviä ja moninaisia. Aivoissa ei ole aluetta, joka voi toimia sielun pesäpaikkana... Taju, että olemme yhtenäisiä subjekteja, on fiktiota, joka syntyy lukuisista erillisistä prosesseista ja rakenteista. Emme ole niistä tietoisia emmekä voi mitenkään hallita niitä tietoisesti. Kaiken lisäksi monia näistä prosesseista voidaan itsenäisesti häiritä ja aiheuttaa puutteita, jotka vaikuttaisivat mahdottomilta, jolleivät olisi niin helposti todennettavissa.[6]
... jos aivot erittävät ajatuksia kuin munuaiset virtsaa, et voi loogisesti luottaa ainoankaan ajatuksesi olevan järkevä tai tosi...

Tämä on pelkkä kehäpäätelmä. Jos taju säilyvästä minuudesta rakentuu puhtaasti aivokudoksessa sattuvien, luonnollisten biosähköisten tapahtumaketjujen varaan, sen tietenkin täytyy olla illuusio. Itse asiassa substanssidualistit ovat aina argumentoineet juuri näin: jos aivot erittävät ajatuksia kuin munuaiset virtsaa, et voi loogisesti luottaa ainoankaan ajatuksesi olevan järkevä tai tosi – ja tämähän pätee myös jokaiseen minuutta käsittelevään ajatukseen! Mutta ratkaistavanahan on juuri kysymys siitä, onko olemassa jotain pysyvää ja vakaata, joka tekee sinusta sinut. Ei ole millään tavoin oikeutettua julistaa jo ennakkoon: "Tiedämme tietenkin, että ihmismieli on ihmisaivojen tuotos."

Mutta jos argumentin vuoksi oletettaisiin, että aineeton sielu on todellinen, kuinka aivoissa voisi olla määrätty alue, josta sielun voisi löytää vääntelemästä vipuja? Sellainen löydös tekisi sielusta aineellisen. Toisaalta meillä ei ole mitään käsitystä siitä, miten aivot tuottavat mielentiloja (jos oletetaan, että materialistinen ajatusmalli on tosi). Miksi sitten kuvittelemme voivamme ymmärtää käänteisesti, miten olettamamme mieli oikein tuottaa aivojen tiloja?

Kommentoi tätä katkelmaa

Analogiaan perustuva argumentti

Harris väittää myös, että tavanomaisen minätajun voi tietää olevan illuusio, koska kun sitä katsoo lähempää, se katoaa. Hän viittaa intialaisen perinteen klassiseen esimerkkiin: ihmisillä on tapana erehtyä luulemaan köysivyyhteä käärmeeksi, mutta kun he tutkivat sitä tarkemmin, he aina tajuavat sen olevan vain köysi. Skeptikolle, joka tiedustelee, mistä tietää, kumpi havainto on todellinen ja kumpi illuusio, Harris vastaa: "Kun otetaan huomioon, että käärme aina osoittautuu pelkäksi köydeksi eikä päinvastoin, ei yksinkertaisesti ole kokeellista perustaa moiseen epäilyyn."[7]

Tämä ei kuitenkaan pidä lainkaan paikkaansa. On satoja tapausesimerkkejä, joissa ihmiset erehtyivät luulemaan polulla lojuvaa käärmettä köydenpätkäksi tai kepiksi ja käsittivät virheensä vasta, kun esine puri heitä kipeästi. Itse asiassa lukuisat eläimet, kuten kummitussirkat tai eteläamerikkalainen lehväkala, naamioivat itsensä käyttäen hyväksi tätä päinvastaista illuusiota. Jos jopa eläimet säännöllisesti luulevat toisia eläimiä elottomiksi esineiksi, illuusio ei kulje vain yhteen suuntaan.

Onko keskellä neliö vai ei?

Oheiseen kuvaan viitaten Harris esittää toisenkin analogian. Hän toteaa, että kuvio "taatusti näyttää siltä kuin sen keskellä olisi valkoinen neliö, mutta kun kuvaa tutkitaan, käy selväksi, että siinä onkin vain neljä osittaista ympyrää. Neliön saa aikaan ihmisen näköjärjestelmä, jonka reunahavaitsimia on huijattu. Voimmeko tietää, että mustat muodot ovat todellisempia kuin valkoinen neliö? Kyllä, koska neliö ei selviydy yrityksistämme paikantaa se – sen reunat kirjaimellisesti katoavat."

Olen kohteliaasti eri mieltä. Tiedän valkoisen neliön olevan aivan yhtä todellinen kuin mustat muodotkin, vaikka en voi perustaa tätä tietoani siihen, että joku saa tutkia oheista kuvaa. On nimittäin niin, että kun tein tietokoneella oman versioni Harrisin kirjan kuvasta, valmistin sen työtä säästävällä tavalla – piirsin neljä kokonaista mustaa ympyrää ja sijoitin osittain niiden päälle valkoisen neliön. Tuo informaatio on säilynyt alkuperäisessä digitaalisessa vektorigrafiikkatiedostossa. Voin edelleen siirtää valkoista neliötä ympäri kuvaa, vaikka oheisessa kopiossa se ei onnistu.

Tämä voi vaikuttaa hiusten halkomiselta, mutta itse asiassa se on voimakas havainnollistus todellisuuden eri tasoista. Digitaalinen kuva voi sisältää todellisen neliön, vaikka pelkkä näkövaikutelma ei riitä seikan todentamiseen, kun lopputulosta katselee kirjan sivulla. Täysin samalla tavoin Harrisilla voi olla minuus – vaikka sen "tulostaminen" itämaisten mietiskelymenetelmien taustapaperille saa sen hänestä tuntumaan illuusiolta.

Kommentoi tätä katkelmaa

Argumentti sisäisestä kokemuksesta

Harrisin useimmin toistuva väite perustuu yksinkertaisesti kokemukseen, ettei minuus ole muuta kuin illuusio. Hän toteaa: "On olemassa loogisia ja tieteellisiä syitä hyväksyä tämä väite, mutta sen tajuaminen todeksi ei edellytä näiden syiden ymmärtämistä. Kuten monet illuusiot, myös minätaju katoaa lähemmin tarkasteltaessa, mikä tapahtuu harjoittamalla mietiskelyä."[8]

Harris kuvailee, kuinka mietiskelyn asiantuntijat auttoivat häntä hälventämään illuusion ilman asketismia, kyseenalaista metafysiikkaa tai edes muuntuneita tietoisuuden tiloja. Harris suosittelee myös psykedeelisten huumeiden käyttöä: vaikka hänellä on niistä kielteisiäkin kokemuksia, ne olivat avainasemassa hänen omien löytöjensä kannalta. Vastuullinen huumeidenkäyttö on Harrisin mukan vain keino ohjata itseä kohti mieluisia tietoisuuden tiloja eikä siten poikkea ihmissuhteista tai ruoasta.

Tässä Harrisin argumentaatio törmää vakavaan ongelmaan: kaikki sisäiset kokemukset eivät ole hänelle samanarvoisia. Hän suhtautuu esimerkiksi hyvin kriittisesti kuolemanrajakokemuksiin ja läksyttää ankarasti neurokirurgi Eben Alexanderia oletuksesta, että hänen rajakokemuksensa antaisivat hänelle luotettavaa tietoa sielun ja minuuden luonteesta. Myöskään uskonnolliset kokemukset eivät todista Harrisille, että aineellisen todellisuuden tuolla puolen olisi olemassa mitään. Miksi sitten mietiskelyn aikainen kokemus tarjoaisi aitoa ja syvää näkemystä ei-minuuden luonteeseen?

Kuka täyspäinen väittäisi, että houreiset näyt, joita hänellä kännissä oli, ovat aito todellisuus ja kaikkien muidenkin on sotkettava aivonsa "herätäkseen"?

Mikä vielä tärkeämpää, lähes jokainen tällä planeetalla kokee parhaillaan olevansa minä, joka ajattelee omia ajatuksiaan ja liikuttaa vapaasti kehoaan. Harrisin mukaan tämä on pelkkä harhakäsitys ja he tarvitsevat toisen kokemuksen – hänen mainostamansa kokemuksen – kumotakseen sen ja vapautuakseen. Kokemus minuudesta kuitenkin syntyy, kun 1) terveet aivot 2) ryhtyvät intuitiivisesti havainnoimaan ja itsetutkiskelemaan omaa 3) normaalia toimintaana. Kokemus minän hälvenemisestä taas syntyy vain psykedeelisten huumeiden vaikutuksen alaisena tai intensiivisen, mahdollisesti aivoprosesseja muuttavan koulutuksen jälkeen. Tässä valossa on kyseenalaista väittää, että ihmisen tulisi hylätä ensin mainittu jälkimmäisen hyväksi. Sekä kokemuksen yleisyys että tarkoituksenmukaisuus todistavat minuuden puolesta. Kuka täyspäinen väittäisi, että houreiset näyt, joita hänellä kännissä oli, ovat aito todellisuus ja kaikkien muidenkin on sotkettava aivonsa "herätäkseen"?

Olen varma, että muissa tilanteissa Harriskin näkee tämän selvästi. Jos hän nauttii LSD:tä ja näkee huikaisevia, sanoinkuvaamattomia värejä, hän voi jälkikäteen hylätä ne kokemuksina, jotka eivät viittaa mihinkään objektiiviseen. Jos joku tökkää elektrodin Harrisin aivokuoren päälakilohkoon ja aiheuttaa hänelle järisyttävän kohtaamisen Ganeshan ja Hanumanin kanssa, hän ymmärtää tavanneensa vain virheellisesti toimivat aivonsa. Miksi hän on niin vaikuttunut aivohäiriöistä, jotka hän todennäköisesti aiheutti mietiskelyllään, että on valmis julistamaan illuusioksi... ei suinkaan mystisiä oivalluksiaan, vaan arkisen minätajunsa, joka on koko ihmiskunnalle yhteinen?

Jos Harris on sitä mieltä, että huumeiden aiheuttamat tietoisuuden tilat kertovat meille jotain itsestämme tai todellisuudesta – siis jotain muutakin kuin että kemiallisesti epätasapainoiset aivot tuottavat outoja tuntemuksia – hänen olisi perusteltava moinen väite erityisen hyvin. Muussa tapauksessa huumetrippien ja meditaation pitäminen tasaveroisina keinoina saada tietoa itsestään on vain molempien käyttämistä miellyttävänä lumelääkkeenä. Mietiskely ei voi tarjota syvempää näkemystä ihmismielen luonteeseen, ellei mieliä ole olemassa. Se antaa vain keholle tunteita horisontin laajentumisesta samalla kuin lihasta koottu kone, se ainoa "todellinen" minä, puksuttaa hitaasti kohti fyysisen kuoleman tuottamaa ikuista unohdusta.

Kommentoi tätä katkelmaa

Johtopäätökset

Jos olen tietoinen siitä, että söin tunti sitten voileivän, minun tulisi hyvien vastakkaisten todisteiden puuttuessa hyväksyä tämä tietoisuuden ilmentymä totena. Jollei minulla vastaavasti ole merkittäviä vastakkaisia todisteita, minun tulisi hyväksyä olevani yhtenäinen minä, koska tietoisuus tästä seikasta on jokaisen muun mentaalisen kokemukseni pohjalla. Sam Harris ei ole kyennyt tarjoamaan yhtäkään hyvää syytä olla piittaamatta minätajusta ja kohdella sitä pelkkänä illuusiona.

Kenen tietoisuus muuten jää jäljelle Harrisin aivoihin, kun hän mietiskelee ja karkottaa illuusion omasta minuudestaan? Materialistisesta maailmasta ei löydy jonkinlaista kosmista Tietoisuutta. Kyseessä ei taatusti ole minunkaan tietoisuuteni – olen iloisen tietoinen omasta minuudestani.

Se ei voi olla hänenkään. Häntä ei ole olemassa. Kiehtova umpikuja.

Kommentoi tätä katkelmaa


Viitteet

 1) Sam Harris, Waking Up: A Guide to Spirituality Without Religion (Simon & Schuster, 2014). Suom. nimellä Herääminen: opas uskonnottomaan henkisyyteen, 2019.

 2) Em. teos, 8; oma käännös.

 3) Em. teos, 53.

 4) Em. teos, 92.

 5) J. P. Moreland, "Body and Soul Part 2: Why the Soul is Immaterial", 1.10.2001, luettu 20.12.2019.

 6) Harris, Waking Up, 116.

 7) Em. teos, 147.

 8) Em. teos, 87.

 

Ota yhteyttäX