luku 15
luku 17
Luukkaan evankeliumi, luku 16
luotu 18.6.2010 klo 15:24
| 1–9 | Vertaus ovelasta taloudenhoitajasta |
| 10–18 | Kuinka asioita ei hoideta |
| 19–31 | Kohtalot käännetään |
Vertaus ovelasta taloudenhoitajasta
1. Ja hän puhui myös opetuslapsilleen: "Oli rikas mies, jolla oli huoneenhaltija, ja hänelle kanneltiin, että tämä hävitti hänen omaisuuttansa. 2. Ja hän kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: 'Mitä minä kuulenkaan sinusta? Tee tili huoneenhallituksestasi; sillä sinä et saa enää minun huonettani hallita.' 3. Niin huoneenhaltija sanoi mielessään: 'Mitä minä teen, kun isäntäni ottaa minulta pois huoneenhallituksen? Kaivaa minä en jaksa, kerjuuta häpeän. 4. Minä tiedän, mitä teen, että ottaisivat minut taloihinsa, kun minut pannaan pois huoneenhallituksesta.' 5. Ja hän kutsui luoksensa jokaisen herransa velallisista ja sanoi ensimmäiselle: 'Paljonko sinä olet velkaa minun herralleni?' 6. Tämä sanoi: 'Sata astiaa öljyä'. Niin hän sanoi hänelle: 'Tässä on velkakirjasi, istu ja kirjoita pian viisikymmentä'. 7. Sitten hän sanoi toiselle: 'Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa?' Tämä sanoi: 'Sata tynnyriä nisuja'. Hän sanoi hänelle: 'Tässä on velkakirjasi, kirjoita kahdeksankymmentä'. 8. Ja herra kehui väärää huoneenhaltijaa siitä, että hän oli menetellyt ovelasti. Sillä tämän maailman lapset ovat omaa sukukuntaansa kohtaan ovelampia kuin valkeuden lapset. 9. Ja minä sanon teille: tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu, ottaisivat teidät iäisiin majoihin.
1. Jeesus puhui sitten opetuslapsilleen: "Oli rikas mies, jolla oli taloudenhoitaja. Hänelle kanneltiin, että taloudenhoitaja tuhlasi hänen omaisuuttaan. 2. Hän kutsui tämän luokseen ja sanoi: 'Mitä minä sinusta kuulen! Tee tili toimistasi, minun talouttani sinä et enää hoida.' 3. Mies mietti: 'Mitä minä nyt teen? Isäntä panee minut pois taloudenhoitajan toimesta. Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa. 4. – Nytpä tiedän! Järjestän niin, että toiset ottavat minut taloonsa, kun joudun lähtemään työpaikastani.' 5. Hän kutsui isäntänsä velalliset vuoron perään luokseen. 'Paljonko olet velkaa isännälleni?' hän kysyi ensimmäiseltä. 6. 'Sata astiaa öljyä', tämä vastasi. Taloudenhoitaja sanoi: 'Tässä on velkakirjasi, istu ja merkitse äkkiä viisikymmentä.' 7. Sitten hän kysyi toiselta: 'Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa?' Tämä vastasi: 'Sata tynnyriä vehnää.' Taloudenhoitaja sanoi: 'Tässä on velkakirjasi, merkitse kahdeksankymmentä.'" 8. Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta. Hän sanoi: "Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset. 9. Minä sanonkin teille: hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole. ©
Jeesuksen vertaus[1] ovelasta taloudenhoitajasta on hämmentänyt lukijoita halki historian. Se näet kertoo varkaasta ja valehtelijasta, jonka Jeesus ilmeisesti asettaa kuulijoille esikuvaksi.[2] Vaikeaselkoinen jae 9 näyttäisi opettavan, että ihminen voi jotenkin ostaa tiensä taivaaseen, "iäiseen asumukseen". Entä tarkoittaako 'mestari' jakeessa 8 vertauksen isäntää, josta Jeesus kertoo, vai Jeesusta itseään, josta evankelista kertoo?[3] Ja mistä tarinassa oikeastaan on viime kädessä kysymys? Tarkoittaako Herramme, että tukalassa tilanteessa saa tehdä mitä hyvänsä nahkansa pelastamiseksi?
Vertauksen päähenkilöt ovat "rikas mies" ja hänen huoneenhaltijansa eli taloudenhoitajansa, jollainen rikkailla maanomistajilla yleensä oli. Taloudenhoitajalla oli valtuudet esimerkiksi vuokrata maata, myöntää lainoja ja hoitaa velkoja isännän nimissä. Usein hän oli talossa syntynyt orja.[4]
Tarinamme taloudenhoitaja suorittaa tehtäviään leväperäisesti, jopa epärehellisesti haaskaamalla isäntänsä omaisuutta (jae 1). Isäntä saa tietää asiasta yhdeltä tai useammalta henkilöltä, joita pitää luotettavina. Ilmianto osoittaa, että hän itse on yhteisön arvostettu jäsen ja rehellinen mies. Jos hän olisi lurjus tai koronkiskuri[5], muut eivät välittäisi auttaa häntä paljastamalla palvelijan rötöksiä.[6]
Isäntä kutsuu palvelijan puheilleen ja esittää kulttuurille tyypillisen kysymyksen: "Mitä minä sinusta kuulen?" Mikäli syytetty on hädissään, hän paljastaa puolustautuessaan usein sellaistakin, mitä kysyjä ei entuudestaan tiedä. Kertomuksen taloudenhoitaja ei kuitenkaan vastaa mitään. Hän tuntee pelin.
Maanomistaja vaatii siksi tilitystä (Luuk. 16:2) – tarkkaan ottaen tilikirjaa. Hän vaatii palvelijaa luovuttamaan kirjanpidon, joka on taloudenhoitajan työväline ja samalla hänen valtansa tunnus. Tällainen irtisanominen astui voimaan välittömästi, joten tarinamme mies menettää toimivaltansa eivätkä hänen tekemänsä ratkaisut enää sido isäntää. Se, että palvelija ei edelleenkään sano mitään – ei vetoa sukupolvien mittaiseen palvelussuhteeseen, ei syytä toisia hänelle aiheutuneista tappioista eikä vaadi syyttäjiään vastaamaan hänelle kasvotuksin – on ennenkuulumatonta ja osoittaa kirkkaasti, että mies on syyllinen.[7]
Yllätyksekseen hän kuitenkin huomaa, että hänet ainoastaan irtisanotaan. Juutalaisen lain nojalla taloudenhoitaja oli näet velvollinen korvaamaan isännälleen aiheuttamansa tappiot. Koska huono taloudenhoito olisi julkiseen tietoon tullessaan vahingoittanut myös isännän mainetta, ankara rangaistus (jopa vankilatuomio) olisi ollut odotettavissa.[8]
Isännän odottamattomasta armeliaisuudesta huolimatta tilanne ei näytä lupaavalta. Ensimmäisen vuosisadan Palestiinassa väestö jakautui jyrkästi rikkaisiin ja köyhiin. Entinen taloudenhoitaja on tuskallisen tietoinen siitä, että potkujen seurauksena hän joutuu joko maatöihin tai kerjuulle (jae 3).[9] Mies tiedostaa, ettei hänellä ole ruumiillisia edellytyksiä ensimmäiseen vaihtoehtoon, ja jälkimmäinen taas loukkaisi sitä vähäistä kunniaa, joka hänellä vielä on jäljellä. (Hän ei edes olisi yhteisön silmissä kelvollinen kerjäämään, koska ei ole sokea, raajarikko tai selkävaivainen.)[10]
Entinen taloudenhoitaja haluaisi päästä samaan työhön jonkun toisen leipiin, mutta jos tieto hänen toimintatavoistaan ja potkuistaan leviää julkiseksi, haaveen voi haudata. Palvelijalla on kuitenkin vielä hallussaan tilikirja, vallan väline ja symboli. Tyypillisesti hänellä on tunti tai pari aikaa luovuttaa se herralleen. Tämän lisäksi muut palvelijat tai kylänväki eivät vielä tiedä, että hän on menettänyt asemansa. Miehen on toimittava ripeästi, ennen kuin kirjanpito viedään hänen käsistään ja tieto irtisanomisesta ehtii kylään asti. Niinpä palvelija panee kaiken yhden kortin varaan: hän toteuttaa uhkarohkean ja ovelan juonen, jonka keksii viimeisessä hädässä. Hänen on voitettava yhteisön suosio ja tehtävä se tavalla, jota entinen isäntä ei voi kumota – tavalla, joka osoittaa suurta nokkeluutta ja tekee irtisanomisen merkityksettömäksi tulevien työmahdollisuuksien kannalta.
Kiireesti entinen taloudenhoitaja lähettää palvelijat kutsumaan isäntänsä velalliset puheilleen (jakeet 5-7) – yksitellen, jotta tilanteen hallinta säilyisi hänen käsissään.[11] Koska ei ole sadonkorjuun eikä siis velanmaksun aika, velalliset odottavat isännällä olevan jotain tuiki tärkeää asiaa. Niin näyttääkin olevan: taloudenhoitaja antaa ymmärtää, että hän on saanut järjestetyksi suuria huojennuksia heidän velkaansa.
Kysymyksen "kuinka paljon olet velkaa" tarkoitus on vain varmistaa, ettei kummallakaan osapuolella ole summasta epäselvyyttä. Taloudenhoitaja tietää mainiosti, kuinka suuri alkuperäinen velka oli, sillä lainoista oli aina olemassa julkinen paperi, jonka molemmat osapuolet olivat hyväksyneet.[12] Tähän asiakirjaan huijarimme haluaa muutoksen juuri velallisen käsialalla osoitukseksi siitä, että korjaukset on tehty yhteistyössä hänen kanssaan.
Ehdotus velkasumman vähentämisestä tarkoittaa käytännössä sitä, että taloudenhoitaja ja velallinen jakavat salaa erotuksen keskenään.[13] Sadasta öljyastiasta isäntä saa vain viisikymmentä ja alennuksen järjestänyt palvelija kaksikymmentäviisi. Näin velallinen säästää yhden neljäsosan, joten hän suostuu mieluusti juoneen. Tärkeää on kuitenkin, että hän voi säilyttää kasvonsa yhteisön edessä ja sanoa myöhemmin: "En tiennyt, että taloudenhoitaja oli saanut potkut!" Kunnia- ja häpeäkeskeisessä kulttuurissa on olennaista, että vaikka jokainen velallinen yksityisesti ryhtyy taloudenhoitajan rikoskumppaniksi, julkisesti he kaikki voivat väittää olleensa vilpittömästi liikkeellä ja uskoneensa huojennuksen olevan täysin isännän hyvänsuopaisuuden seurausta.[14]
Niin velkasummat kuin velanalennukset ovat suunnattomia. Mitta öljyä oli noin 38 litraa, ja mitta jyviä jotakin neljän- ja kuudensadan litran väliltä.[15] Alkuperäinen velka saattoi siis olla kokonaisen kylän vuokravelka ja kummankin huojennuksen rahallinen arvo noin 500 denaaria eli maatyöläisen puolentoista vuoden palkka.[16] Ei siis ihme, että kun nämä liikeasiat on hoidettu, velalliset rientävät riemuiten kyläänsä (tai kyliinsä) ja kuuluttavat julkisesti hyvää uutista. Seurauksena on suuri juhla – heidän vuokraisäntänsä on historian anteliain velkoja ja häntä suostutellut taloudenhoitaja puolestaan taitava ja hyväsydäminen mies!
Kun isäntä lopulta saa katalalta huoneenhaltijalta tilikirjansa ja näkee velkoihin tehdyt muutokset, hän huomaa olevansa erikoisessa ja vaikeassa tilanteessa. Hänellä on vain kaksi vaihtoehtoa. Hän voisi rientää kylään ja keskeyttää juhlinnan ilmoittamalla täysin laillisesti, että palvelija oli erotettu ja muutokset laittomia, joten koko velka on maksettava täysimääräisenä. Toimimalla näin maanomistaja menettäisi kasvonsa ja saisi epäreilusta ja ahneesta toiminnastaan päälleen yleisen kiukun ja paheksunnan.[17]
Toinen vaihtoehto on olla hiljaa, hyväksyä tehdyt muutokset huokaisten ja maksaa viulut, mutta samalla nauttia huikeasta anteliaan miehen maineesta, joka on vain entisestään lisääntynyt taloudenhoitajan juonen vuoksi. Isäntähän on jo osoittanut olevansa antelias, koska ei vaatinut aiemmin haaskattua omaisuutta korvattavaksi eikä sen vuoksi myynyt palvelijaansa ja tämän vaimoa ja lapsia orjuuteen, vaan tyytyi erottamaan hänet. Nytkin isäntä valitsee jälkimmäisen vaihtoehdon, ja siihen entisen taloudenhoitajan toivo, hänen suunnitelmansa ja koko kertomus perustuvat. Juuri tästä vertauksessa on kysymys.[18]
Omalla epärehellisyydellään taloudenhoitaja on saattanut asiansa niin pahaan jamaan, että joutuessaan tilille teoistaan hän olettaa tuhoutuvansa. Kun hän vastoin odotuksiaan, yksinomaan herransa anteliaisuuden tähden huomaakin olevansa vain erotettu, hän päättää ripustaa kaiken tuon saman armon varaan – luottaa siihen, että hänen isäntänsä on edelleen luonteelleen uskollinen, hyväksyy hänen junailemansa velkahelpotukset ja tällä tavoin päästää myös palvelijan pälkähästä.
Kuinka niin? Kuka tuollaisen lurjuksen muka ottaa edelleenkään töihin? Kaikki. Kun tapauksen yksityiskohdat selviävät kyläläisille, jokainen on tyrmistynyt palvelijan häikäilemättömästä älykkyydestä. Hänen maineensa lisääntyy velkajärjestelyn välimiehenä toimimisesta.[19] Kukaan ei luota häneen, mutta on parempi, että tällainen tyyppi työskentelee heille kuin jollekulle muulle! Ja säästihän hän heiltä suuren summan rahaa (vaikka siitä kaikkien on paras olla hiljaa). Juuri siksi näin nokkela henkilö on otettava töihin, joissa hän voi käyttää taitojaan... jatkuvan tarkkailun alaisena.[20]
Niinpä maanomistaja (ei Jeesus) kehuu (Luuk. 16:8) taloudenhoitajaa. Hän ei kehu viisasta miestä siitä, että tämä toimi epärehellisesti, vaan epärehellistä miestä siitä, että tämä toimi viisaasti. Näillä kahdella on suuri ero. Se, että palvelija joutui turvautumaan ylimääräiseen epärehellisyyteen, on tarinan kannalta epäolennaista. Hänen moraalinsa on halveksuttavaa ja sen puolesta häntä kutsutaankin "tämän maailman lapseksi" (jae 8). Olennaista ja kehuttavaa on, että hän ymmärsi isäntänsä luonteen oikein ja teki sen valossa viisaan ratkaisun. Väärä taloudenhoitaja sai osakseen odottamatonta armoa ja anteliaisuutta. Tilanteessa, jossa hän saattoi menettää kaiken (myös omansa ja perheensä vapauden), hän tulkitsi herraansa oikein ja ripusti kaiken sen varaan, että tämä todella on armollinen ja antelias.[21]
Bailey muistuttaa, että Raamatun jako lukuihin tehtiin vasta neljännellä vuosisadalla.[22] Ilman jakoa olisi helpompi nähdä, että kertomus taloudenhoitajasta liittyy yhteen edellisen luvun hyvin tunnetun tuhlaajapoikavertauksen kanssa. Molemmissa on mies, joka haaskaa toisen omaisuuden syntisellä elämällään, mutta jättäytyy isänsä tai herransa armon ja hyvyyden varaan. Tuhlaajapoikavertauksessa nuorempi veli edustaa niitä syntisiä, joiden kanssa Jeesus aterioi ja joita hän on tullut uudistamaan todellisen Israelin jäseniksi. Vanhempi veli (joka monien tietämättä ansaitsisi omilla teoillaan kuoleman siinä missä nuorempikin) taas edustaa fariseuksia ja lainoppineita, jotka halveksivat Jeesuksen toimintaa (Luuk. 15:1–2).
Mikä sitten on tämän kertomuksen sanoma? Taloudenhoitaja on tietenkin Israel ja sen nykyiset johtomiehet.[23] Jeesus esittää tämän vertauksensa kontekstissa, jossa hän muillakin tarinoilla varoittaa vakavasti tulevasta mullistuksesta ja siitä, että Israel on syöksymässä päätä pahkaa tuhoon (luvut 14-16).[24] Taloudenhoitaja on epäonnistunut toimimaan Jumalan valona Jumalan maailmassa, haaskannut resurssejaan ja on hyvää vauhtia menettämässä asemansa. Mitä on tehtävä?
Fariseusten ratkaisu oli kiristää pyhyyssäädöksiä entisestään ylimääräisillä perinnäissäännöillä ja lain vaatimuksilla. Tämä sai aikaan vain sen, että Jeesuksen kutsun polttopisteessä olleet henkilöt (uudistuksen tarpeessa olevat syntiset) rajautuivat kokonaan Israelin ulkopuolelle hylkiöinä, jotka eivät edes periaatteessa kyenneet elämään säädösten edellyttämällä tavalla. Jeesus antaakin ymmärtää, että kun kriisi on tätä suuruusluokkaa, pilkunviilauksesta on luovuttava ja väärä varovaisuus heitettävä tienposkeen.[25] Jumala toimii parhaillaan Jeesuksen kautta uudella ja oudolla tavalla, mutta luonteelleen uskollisena – armollisena ja anteliaana. Jos Jumalan taloudenhoitaja eli Israel on tehtäviensä tasalla ja viisas, hän tarttuu tähän armoon ja Jeesuksen kutsuun.
Kriisi on tulossa, ja rahan rohmuamisen sijasta on hankittava ystäviä, joiden "kodit kestävät". Kyse ei ole kuolemanjälkeisistä asuinsijoista, vaan tulevan koetuksen ajan läpäisemisestä. Jeesus saattaa jopa viitata seurakuntaan, joka kalliolle rakennettuna temppelinä (Luuk. 6:47–48) kestää tulevan tulvan. Israelin johtomiesten on käytettävä haltuunsa uskotut "varat" siihen uudistukseen, jota Jumala Jeesuksen kautta toteuttaa. Vaihtoehtona on menettää kaikki, sillä sukupolven kuluttua Rooman armeija saapuu toteuttamaan tuomion.
Meitä vertaus ovelasta taloudenhoitajasta muistuttaa siitä, ettemme saa takertua liiaksi omiin perinteisiimme ja toimintatapoihimme, jos käy ilmi, että ne vain rajoittavat Jumalan toimintaa maailmassa. Hänen anteliaisuutensa virtaa lakkaamatta eteenpäin. Meidät on kutsuttu tekemään kalliiksikin käyviä ratkaisuja luottaen siihen, että hän on luonteelleen uskollinen. Jos epärehellinen huoneenhaltija kääntymyksen sijasta otti ja varasti vielä lisää luottaen herransa armoon, kuinka paljoa enemmän meidän tulisi edistää oman Herramme hyviä päämääriä maailmassa, jonka valoksi meidät, "valon lapset" (Luuk. 16:8), on asetettu?
Kuinka asioita ei hoideta
10. Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä. 11. Jos siis ette ole olleet uskolliset väärässä mammonassa, kuka teille uskoo sitä, mikä oikeata on? 12. Ja jos ette ole olleet uskolliset siinä, mikä on toisen omaa, kuka teille antaa sitä, mikä teidän omaanne on? 13. Ei kukaan palvelija voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa." 14. Tämän kaiken kuulivat fariseukset, jotka olivat rahanahneita, ja he ivasivat häntä. 15. Ja hän sanoi heille: "Te juuri olette ne, jotka teette itsenne vanhurskaiksi ihmisten edessä, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne; sillä mikä ihmisten kesken on korkeata, se on Jumalan edessä kauhistus. 16. Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin. 17. Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää. 18. Jokainen, joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, tekee huorin; ja joka nai miehensä hylkäämän, tekee huorin.
10. "Joka on vähimmässä luotettava, se on luotettava paljossakin, ja joka on vähimmässä vilpillinen, se on vilpillinen myös paljossa. 11. Jos te ette luotettavasti hoida väärää rikkautta, kuka uskoo teille todellista? 12. Ja jos te ette luotettavasti hoida toisen omaisuutta, kuka teille kerran antaa sen, mikä on teidän omaanne? 13. Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän on liittynyt toiseen, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa." 14. Fariseukset kuulivat kaiken tämän. He olivat rahanahneita, ja niinpä he ivailivat Jeesusta. 15. Jeesus sanoi heille: "Ihmisten edessä te olette olevinanne hurskaita, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne. Se, mikä on ihmisten silmissä arvokasta, on Jumalalle iljetys. 16. "Lain ja profeettojen aika kesti Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan tulemaan sinne. 17. Mutta laista ei häviä piirtoakaan, ennemmin katoavat taivas ja maa. 18. Jokainen, joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, tekee aviorikoksen, ja samoin tekee aviorikoksen se, joka nai miehensä hylkäämän naisen. ©
Rinnakkaiskohdat:
– jae 13 : Matt. 6:24
– jakeet 16–17 : Matt. 5:17–20
Matt. 11:12
– jae 18 : Matt. 5:31–32
Matt. 19:9
Mark. 10:11–12
Kohtalot käännetään
19. Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti. 20. Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita 21. ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa. 22. Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. 23. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. 24. Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!' 25. Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa. 26. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.' 27. Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon 28. - sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'. 29. Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'. 30. Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'. 31. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."
19. "Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. 20. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. 21. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan. 22. "Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. 23. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. 24. Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.' 25. Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. 26. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.' 27. Rikas mies sanoi: 'Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. 28. Minulla on viisi veljeä – hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.' 29. Abraham vastasi: 'Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.' 30. 'Ei, isä Abraham', mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.' 31. Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'" ©
Kertomuksella rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta on rinnakkaistarinansa suosituissa juutalaisissa ja egyptiläisissä kansantarinoissa, mutta jakeet 27-31 poikkeavat kansantarinoiden tavanomaisesta sisällöstä. Jeesus saattoi yksinkertaisesti käyttää hyväkseen tätä suosittua kuvamaailmaa varoittaakseen jumalattomia rikkaita siitä, että parannus oli parasta tehdä ennen kuin se oli myöhäistä.[26]
Kertomus on vertaus, sillä se mm. alkaa sanoilla "oli eräs mies" – aivan samoin kuin Jeesuksen vertaukset tuhlaajapojasta (15:11-32) ja väärästä huoneenhaltijasta (16:1-11). Ilmaus vastaa lähinnä meidän tapaamme aloittaa "olipa kerran", jolloin kuulija tunnistaa sadun. Se, ettei katkelmaa erikseen kutsuta vertaukseksi, ei merkitse mitään. Puolta Uuden testamentin vertauksista ei leimata vertauksiksi, mutta tyylilajinsa puolesta ne kiistatta ovat sellaisia.[27]
luku 15
luku 17
