Saarnaajan kirja, luku 2
Saarnaajan kirja, luku 4

Saarnaajan kirja, luku 3

luotu 18.11.2009 klo 23:38

muokattu 18.11.2009 klo 23:38


Sisällys

19–22 Kuolema on loppu

1. Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. 2. Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus. 3. Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa. 4. Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä. 5. Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä. 6. Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata pois. 7. Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua. 8. Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aika rauhalla. 9. Mitä hyötyä on työntekijällä siitä, mistä hän näkee vaivaa? 10. Minä olen katsonut sitä työtä, minkä Jumala on antanut ihmislapsille, heidän sillä itseään rasittaaksensa. 11. Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua. 12. Minä tulin tietämään, ettei heillä ole muuta onnea kuin iloita ja tehdä hyvää eläessänsä. 13. Mutta jokaiselle ihmiselle on sekin, että hän syö ja juo ja nauttii hyvää kaiken vaivannäkönsä ohessa, Jumalan lahja. 14. Minä tulin tietämään, että kaikki, mitä Jumala tekee, pysyy iäti. Ei ole siihen lisäämistä eikä siitä vähentämistä. Ja Jumala on sen niin tehnyt, että häntä peljättäisiin. 15. Mitä nyt on, sitä on ollut jo ennenkin; ja mitä vasta on oleva, sitä on ollut jo ennenkin. Jumala etsii jälleen sen, mikä on mennyttä. 16. Vielä minä näin auringon alla oikeuspaikan, ja siinä oli vääryys, ja vanhurskauden paikan, ja siinä oli vääryys. 17. Minä sanoin sydämessäni: Vanhurskaan ja väärän tuomitsee Jumala, sillä siellä on jokaisella asialla ja jokaisella teolla aikansa. 18. Minä sanoin sydämessäni: Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä.

1. Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. 2. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta, 3. aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa, 4. aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia, 5. aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa, 6. aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään, 7. aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua, 8. aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla. 9. Mitä hyötyä on vaivannäöstä sille, joka työtä tekee? 10. Olen katsellut kaikkea aherrusta, jonka Jumala on antanut ihmisille heidän rasituksekseen. 11. Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan, mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua. 12. Minä oivalsin, ettei ihmisellä ole muuta onnea kuin iloita ja nauttia elämän hyvyydestä. 13. Mutta Jumalan lahja on sekin, että ihminen saa vaivannäkönsä keskellä syödä ja juoda ja nauttia elämän antimista. 14. Minä oivalsin, että kaikki, minkä Jumala tekee, pysyy ikuisesti. Siihen ei ole lisäämistä eikä siitä vähentämistä. Jumala on niin tehnyt, että häntä pelättäisiin. 15. Mitä nyt on, sitä on ollut ennenkin, ja mitä vastedes on, sitäkin on ollut ennen. Jumala tuo esiin sen, minkä aika on vienyt. 16. Vielä minä näin auringon alla: oli oikeuspaikka – ja siellä vääryys, oli tuomioistuin – ja sielläkin vääryys. 17. Minä ajattelin itsekseni: Jumala tuomitsee oikein, niin syyttömän kuin syyllisen, sillä jokaisella asialla ja teolla on aikansa. 18. Ja minä ajattelin: Näin tapahtuu ihmisten vuoksi. Jumala koettelee heitä, jotta he ymmärtäisivät olevansa pelkkiä luontokappaleita. ©

 

muokattu 18.11.2009 klo 23:38

Kuolema on loppu

19. Sillä ihmislasten käy niinkuin eläintenkin; sama on kumpienkin kohtalo. Niinkuin toiset kuolevat, niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta. 20. Kaikki menee samaan paikkaan. Kaikki on tomusta tullut, ja kaikki palajaa tomuun. 21. Kuka tietää ihmisen hengestä, kohoaako se ylös, ja eläimen hengestä, vajoaako se alas maahan? 22. Niin minä tulin näkemään, että ei ole mitään parempaa, kuin että ihminen iloitsee teoistansa, sillä se on hänen osansa. Sillä kuka tuo hänet takaisin näkemään iloksensa sitä, mikä tulee hänen jälkeensä?

19. Sillä ihmisten ja eläinten kohtalo on yhtäläinen: samalla tavoin kuolevat molemmat, yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole etusijaa eläimiin nähden, kaikki on turhuutta. 20. Kaikki menee samaan paikkaan: kaikki on tullut tomusta ja kaikki palaa tomuun. 21. Kuka tietää, kohoaako ihmisen henki ylös ja vajoaako eläinten henki alas maahan? 22. Minä havaitsin, ettei ole mitään parempaa kuin nyt iloita teoistaan. Sellainen on ihmisen osa. Kuka hänet toisi takaisin näkemään, mitä hänen jälkeensä tapahtuu? ©

 

Vanhan testamentin alku- ja keskiosan kirjoissa ei esiinny käytännössä lainkaan ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä. Toivo ilmestyy selkeänä vasta profeettojen kirjoituksiin. Siihen saakka kaikille on selvää, että kuolema on yksisuuntainen tie. Vaikkei ehdotonta varmuutta ole kellään, ihmisen ja eläimen osa näyttää olevan sama. Ruumis palaa tomuun, josta se on tehty, ja Jumalan antama elämän henkäys (1. Moos. 2:7) – ei jonkinlainen ihmisen kuolematon puolikas – takaisin hänen haltuunsa.[1]

Kommentoi tätä katkelmaa

Saarnaajan kirja, luku 2
Saarnaajan kirja, luku 4

Viitteet

 1) Wright: The Resurrection of the Son of God, 98-99.

Ota yhteyttä