Jesajan kirja,
luku 29
Jesajan kirja,
luku 31

Jesajan kirja, luku 30


1. Voi uppiniskaisia lapsia, sanoo Herra, jotka pitävät neuvoa, mikä ei ole minusta, ja hierovat liittoa ilman minun henkeäni, kooten syntiä synnin päälle; 2. jotka menevät Egyptiin, kysymättä minulta, turvautuakseen faraon turviin ja etsiäkseen suojaa Egyptin varjossa! 3. Faraon turva koituu teille häpeäksi ja suojan etsiminen Egyptin varjosta häväistykseksi. 4. Sillä vaikka hänen ruhtinaansa ovat Sooanissa ja hänen sanansaattajansa saapuneet Haanekseen asti, 5. joutuvat kaikki häpeään kansan tähden, josta heillä ei ole hyötyä - ei apua, ei hyötyä, vaan häpeätä ja pilkkaa. 6. Ennustus Eteläisen maan Behemotia vastaan. Halki ahdingon ja ahdistuksen maan, halki naarasleijonan ja jalopeuran maan, kyykäärmeen ja lentävän käärmeen maan he kuljettavat aasinvarsojen selässä rikkautensa ja kamelien kyttyrällä aarteensa kansan tykö, josta ei hyötyä ole. 7. Egyptin apu on turha ja tyhjä; sentähden minä annan sille nimen: "Rahab, joka ei pääse paikaltansa". 8. Mene siis nyt ja kirjoita se tauluun heidän läsnäollessaan ja piirrä se kirjaan, että se säilyisi tuleviin aikoihin, ainiaan, iankaikkisesti. 9. Sillä he ovat niskoitteleva kansa, ovat vilpillisiä lapsia, lapsia, jotka eivät tahdo kuulla Herran lakia, 10. jotka sanovat näkijöille: "Älkää nähkö", ja ennustajille: "Älkää ennustako meille tosia, puhukaa meille mieluisia, ennustakaa silmänlumeita. 11. Poiketkaa tieltä, väistykää polulta; viekää pois silmistämme Israelin Pyhä." 12. Sentähden, näin sanoo Israelin Pyhä: Koska te halveksitte tätä sanaa ja luotatte väkivaltaan ja vääryyteen ja siihen turvaudutte, 13. niin tämä synti on oleva kuin repeämä korkeassa muurissa, joka uhkaa sortua ja pullistuu; se särkyy äkkiä, yhtäkkiä. 14. Se särkyy, niinkuin särkyy savenvalajan astia, joka lyödään rikki säälimättä, niin ettei sen sirpaleista löydy palasta, millä ottaa tulta liedestä tai ammentaa vettä altaasta. 15. Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin Pyhä: Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne; mutta te ette tahtoneet, 16. vaan sanoitte: "Ei! Hevosilla me tahdomme kiitää" - niinpä saatte kiitää pakoon. "Nopean selässä me tahdomme ratsastaa" - niinpä ovat vainoojanne nopeat. 17. Tuhat pakenee yhden uhkaa; viiden uhkaa te pakenette, kunnes se, mikä teistä jää, on kuin merkkipuu vuoren huipulla, kuin lipputanko kukkulalla. 18. Sentähden Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen, sentähden hän nousee armahtaaksensa teitä; sillä Herra on oikeuden Jumala. Autuaita kaikki, jotka häntä odottavat! 19. Sinä kansa, joka asut Siionissa, Jerusalemissa, älä itke! Hän on sinulle totisesti armollinen, kun apua huudat; sen kuullessaan hän vastaa sinulle kohta. 20. Vaikka Herra antaa teille hädän leipää ja ahdistuksen vettä, niin ei sinun opettajasi sitten enää kätkeydy, vaan sinun silmäsi saavat nähdä sinun opettajasi. 21. Ja sinun korvasi kuulevat takaasi tämän sanan, milloin poikkeatte oikealle tai vasemmalle: "Tässä on tie, sitä käykää." 22. Silloin sinä havaitset saastaiseksi veistettyjen jumalankuviesi hopeapäällystyksen ja valettujen jumalankuviesi kultakuoren; sinä viskaat ne pois kuin inhotuksen, sinä sanot niille: "Ulos!" 23. Niin hän antaa sateen sinun siemenellesi, jonka maahan kylvät, ja maan sadosta leivän, joka on oleva mehevä ja lihava, ja sinun karjasi on sinä päivänä käyvä laajalla laitumella. 24. Härät ja aasinvarsat, jotka peltotyötä tekevät, syövät suolaista rehuviljaa, joka on viskattu hangolla ja viskimellä. 25. Ja kaikilla korkeilla vuorilla ja kaikilla ylhäisillä kukkuloilla on oleva puroja, vesivirtoja, suuren surmaamisen päivänä, tornien sortuessa. 26. Ja kuun valo on oleva kuin auringon valo, ja auringon valo on oleva seitsenkertainen, oleva niinkuin seitsemän päivän valo, sinä päivänä, jona Herra sitoo kansansa vammat ja parantaa siihen isketyt haavat. 27. Katso, Herran nimi tulee kaukaa, hänen vihansa leimuaa, ja sankka savu tupruaa; hänen huulensa ovat täynnä hirmuisuutta, ja hänen kielensä on kuin kuluttava tuli. 28. Hänen hengityksensä on kuin virta, joka tulvii ja ulottuu kaulaan asti; se seuloo kansakuntia turmion seulassa ja panee eksyttäväiset suitset kansojen suupieliin. 29. Silloin te veisaatte niinkuin yöllä, kun pyhä juhla alkaa, ja sydämenne riemuitsee niinkuin sen, joka huilujen soidessa astuu vaeltaen Herran vuorelle, Israelin kallion tykö. 30. Herra antaa kuulla äänensä voiman ja nähdä käsivartensa laskeutuvan alas vihan tuimuudessa ja kuluttavan tulen liekissä, pilvenpurkuna, rankkasateena ja raekivinä. 31. Sillä Herran äänestä peljästyy Assur. Hän lyö vitsalla. 32. Ja jokaisella sallimuksen sauvan iskulla, jonka Herra häneen satuttaa, soivat vaskirummut ja kanteleet, ja hän sotii häntä vastaan, sotii kättä heiluttaen. 33. Sillä aikoja sitten on polttopaikka valmistettu; kuninkaallekin se on varattu. Syvä ja leveä on sen liesi, tulta ja polttopuita paljon. Herran henkäys kuin tulikivi-virta sytyttää sen.

1. – Voi tottelemattomia lapsia, sanoo Herra. – He laativat suunnitelmia ottamatta minua lukuun, solmivat liittoja minun tahdostani piittaamatta ja niin lisäävät synnin synnin päälle. 2. Minun tahtoani kysymättä he rientävät Egyptiin hakeutuakseen faraon turvaan, suojautuakseen Egyptin varjoon. 3. Mutta faraon turva pettää teidät, Egyptin suoja tuottaa teille häpeän. 4. Vaikka jo ovatkin neuvottelijat Soanissa ja lähettiläät Hanesissa asti, 5. niin häpeää siitä vain seuraa: tuosta kansasta ei ole teille hyötyä, ei apua eikä hyötyä, vain pettymystä ja häpeää. 6. Ennussana Negevin eläimistä. Halki vaivan ja ahdistuksen maan, naarasleijonan ja murisevan jalopeuran maan, halki hietakyyn ja siivekkään liskon maan he kuljettavat rikkauksiaan aasien selässä ja aarteitaan kamelien kyttyröillä tuolle kansalle, josta ei hyötyä ole. 7. Egypti ei ole yhtään mitään, sen apu on turhaa. Siksi olen antanut sille nimeksi "Mahtinsa menettänyt Rahab". 8. Tule ja kirjoita tämä heille tauluun, kaiverra se heille piirtokirjoitukseksi, niin että se pysyy tuleviin päiviin asti, todistuksena ikuisesti. 9. – Totisesti, tämä on kapinallinen kansa! He ovat vilpillisiä lapsia, he eivät tahdo kuulla Herran lakia. 10. He sanovat näkijöille: "Älkää nähkö", ja ennustajille: "Älkää tosia ennustako. Puhukaa sellaista, mikä on meille mieleen, nähkää meille kauniita unia. 11. Älkää kulkeko suoraa tietä, kääntykää pois polulta, toimittakaa pois näkyvistämme Israelin Pyhä." 12. Siksi Israelin Pyhä sanoo näin: – Koska te halveksitte tätä sanaa ja luotatte sortoon ja kierouteen ja nojaudutte siihen, 13. on tämä syntinne oleva teille kuin kasvava halkeama korkeassa muurissa: yhtäkkiä, arvaamatta muuri sortuu ja luhistuu. 14. Se menee murskaksi kuin viallinen ruukku, jonka savenvalaja säälittä iskee rikki, niin ettei siitä jää edes palasta, jolla voisi noutaa tulta tulisijasta tai ammentaa vettä lammikosta. 15. Näin sanoo Herra Jumala, Israelin Pyhä: – Jos käännytte ja pysytte levollisina, te pelastutte, hiljainen luottamus on teidän voimanne. Mutta te ette tahdo 16. vaan sanotte: "Ei, me kiidämme ratsun selässä" – niin te saattekin kiitää pakoon – "ja juoksijan selässä me ratsastamme!" – mutta nopeasti juoksevat myös teidän takaa-ajajanne. 17. Tuhat pakenee yhden ärjäisyä, kun viisi ärjäisee, te pakenette kaikki, niin että jäljelle jää vain rippeet kuin viirin tanko vuoren laella tai merkkilippu kukkulalla. 18. Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ne, jotka häntä odottavat! 19. Siionin kansa, sinä joka asut Jerusalemissa, sinun itkusi aika on ohi! Kun huudat häneltä apua, hän armahtaa, hän kuulee ja vastaa sinulle. 20. Vaikka Herra suo sinulle vain kapean leivän ja niukasti vettä, hän, sinun opastajasi, ei enää kätkeydy. Omin silmin sinä saat nähdä hänet. 21. Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen: – Tässä on tie, kulkekaa sitä. 22. Niin sinä julistat saastaisiksi hopeoidut jumalankuvasi ja heität menemään kullalla silatut jumalasi kuin nainen verisen rievun ja huudat: "Tiehesi, saasta!" 23. Kun kylvät maan, hän antaa sateen kostuttaa siemenet niin että maan kasvu, vilja, on sankkaa ja satoisaa. Sinun karjasi käy sinä päivänä laitumella avaralla kedolla, 24. ja härät ja aasit, jotka kyntävät peltosi, saavat syödäkseen parasta hapanrehua, jota heitellään niiden eteen hangolla ja talikolla. 25. Ja jokaisella vuorella, jokaisella korkealla kukkulalla vesi on virtaava puroissa ja peltojen ojissa suuren surman päivänä tornien sortuessa. 26. Silloin kuun valo on oleva kuin auringon valo, ja auringon valo on oleva seitsenkertainen, kuin seitsemän päivän valo yhdellä kertaa – sinä päivänä, jona Herra sitoo kansansa haavat ja parantaa sen ruhjeet ja vammat. 27. Herran nimi saapuu kaukaa, Herra saapuu, hänen kasvonsa leimuavat, hänessä palaa vihan liekki, hänen huulillaan hehkuu raivo, hänen kielensä on kuin kaiken nielevä tuli, 28. hänen henkäyksensä kuin joenuoman tulvavesi, joka hetkessä kohoaa kaulaan saakka. Hän valjastaa kansanheimot ankaraan ikeeseen, panee niiden suupieliin suitset, jotka suistavat ne tieltä. 29. Silloin teidän huulillanne on laulu niin kuin pyhän juhlan aattoiltana ja sydämessänne ilo niin kuin niillä, jotka kulkevat huilujen soidessa Herran vuorelle, kohden Israelin turvakalliota. 30. Niin Herra antaa valtiasäänensä kaikua, kaikkien nähden hänen käsivartensa ojentuu maata kohden vihan vimmassa, ankarana tulenliekkinä, sademyrskynä, rajukuuroina, raeryöppyinä. 31. Ja Herran äänen voimasta Assyrian rohkeus murtuu. Ruoskallaan hän sitä kurittaa, 32. ja aina kun hänen sauvansa heilahtaa lyöntiin – kipeästi satuttavaan lyöntiin – kuuluu rumpujen ja harppujen ääni. Ja käsi koholla hän käy taisteluun vihollista vastaan. 33. Jo aikoja sitten on valmiiksi kaivettu polttopaikka heitä varten – myös kuningasta varten se on valmistettu. Siitä on tehty syvä ja leveä, sytykkeitä on varattuna, polttopuita yllin kyllin. Herran henkäys on kuin laavavirta, se saa ne leimahtamaan liekkiin. ©

 
Jesajan kirja,
luku 29
Jesajan kirja,
luku 31
 

Ota yhteyttäX