luku 10
luku 12
1. kirje korinttilaisille, luku 11
luotu 28.12.2010 klo 16:45
muokattu 5.1.2011 klo 17:24
| 2–16 | Päät, hunnut ja hiukset |
| Pääasia on pääasia | |
| Peitettynä ja peittämättä | |
| Luonto ja enkelit |
Päät, hunnut ja hiukset
2. Minä kiitän teitä, että minua kaikessa muistatte ja noudatatte minun opetuksiani, niinkuin minä ne teille olen antanut. 3. Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää. 4. Jokainen mies, joka rukoilee tai profetoi pää peitettynä, häpäisee päänsä. 5. Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä, sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä olisi paljaaksi ajeltu. 6. Sillä jos vaimo ei verhoa päätään, leikkauttakoon hiuksensakin; mutta koska on häpeäksi vaimolle, että hän leikkauttaa tai ajattaa hiuksensa, niin verhotkoon itsensä. 7. Miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on miehen kunnia. 8. Sillä mies ei ole alkuisin vaimosta, vaan vaimo miehestä; 9. eikä miestä luotu vaimoa varten, vaan vaimo miestä varten. 10. Sentähden vaimon tulee pitää päässään vallanalaisuuden merkki enkelien tähden. 11. Herrassa ei kuitenkaan ole vaimoa ilman miestä eikä miestä ilman vaimoa. 12. Sillä samoin kuin vaimo on alkuisin miehestä, samoin myös mies on vaimon kautta; mutta kaikki on Jumalasta. 13. Päättäkää itse: sopiiko vaimon rukoilla Jumalaa pää peittämätönnä? 14. Eikö itse luontokin opeta teille, että jos miehellä on pitkät hiukset, se on hänelle häpeäksi; 15. ja että jos vaimolla on pitkät hiukset, se on hänelle kunniaksi? Sillä ovathan hiukset annetut hänelle hunnuksi. 16. Mutta jos joku haluaa väittää vastaan, niin tietäköön, että meillä ei ole sellaista tapaa eikä Jumalan seurakunnilla.
2. Kiitän teitä siitä, että aina muistatte ja noudatatte niitä opetuksia, jotka olen välittänyt teille. 3. Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala. 4. Jos miehellä on päähine päässään, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä. 5. Sen sijaan jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois. 6. Ellei nainen peitä päätään, hän voi yhtä hyvin leikkauttaa hiuksensa. Mutta jos kerran hiusten leikkaaminen tai pois ajaminen on naiselle häpeällistä, hänen tulee peittää päänsä. 7. Miehen ei pidä peittää päätään, koska hän on Jumalan kuva ja heijastaa hänen kunniaansa. Nainen taas heijastaa miehen kunniaa. 8. Miestä ei ole luotu naisesta vaan nainen miehestä, 9. eikä miestä luotu naisen takia vaan nainen miehen takia. 10. Naisen tulee siis pitää päässään arvonsa merkkiä enkeleiden takia. 11. Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista, 12. sillä niin kuin nainen on luotu miehestä, myös mies on syntynyt naisesta. Mutta kaikki on saanut alkunsa Jumalasta. 13. Päätelkää itse, onko naisen sopivaa rukoilla Jumalaa avopäin. 14. Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi 15. mutta naiselle kunniaksi. Pitkät hiukset on annettu naiselle hunnuksi. 16. Jos joku kuitenkin väittää vastaan, niin sanon hänelle, ettei meillä ole sellaista tapaa eikä yleensäkään Jumalan seurakunnilla. ©
Apostoli Paavalin sanat edeltävässä katkelmassa herättävät nykyään runsaasti hämmennystä. Puheet miehestä naisen päänä, pään peittämisestä (ja peittämättä jättämisestä) sekä pitkien ja lyhyiden hiusten häpeällisyydestä ovat saaneet monet lukijat vakuuttumaan, että Paavalin kirjeet ovat täynnä omaan aikaansa ja kulttuuriinsa sidottuja, vanhentuneita ajatuksia. Näihin oudontuntuisiin ohjeisiin viitataan halukkaasti juuri silloin, kun halutaan kyseenalaistaa apostolin kaikki muutkin käskyt, kuten samassa kirjeessä esiintyvä selkeä kielto (1. Kor. 6:9) homoseksin harjoittamiselle.
Heti jakeesta 2 näkyy, että luvun alkupuoli on tiukoista ohjeistaan huolimatta Paavalin ylistyspuhe. Varsinainen moite alkaa vasta jakeesta 17.[1] Ennen nuhteitaan apostoli kehuu seurakuntaa siitä, että sen jäsenet ovat (enimmäkseen) noudattaneet hänen välittämäänsä apostolista perinnettä, kuten ryhmäkeskeisessä maailmassa oli erityisen tärkeää tehdä.[2] Vielä nykyäänkin kristityt ovat osa suurempaa kokonaisuutta, pyhien perhettä, jonka kunnia on yhteistä. Yksittäinen seurakunta ei siksi voi tehdä omavaltaisia, sooloilevia ratkaisuja jossain keskeisessä kysymyksessä. Sen on huomioitava laajemman kristillisen kulttuurin hyväksymät ja seuraamat normit ja mukauduttava niihin.[3]
Apostoli muistuttaa, ettei hänen välittämässään perimätiedossa eikä muissa seurakunnissa ole sellaista pelivaraa, jota Korintossa nyt yritetään soveltaa (1. Kor. 11:16). Yhteisökeskeisessä kulttuurissa on erikoista sekin, etteivät toimintasäännöt tule ihmisen sisäpuolelta, vaan ulkopuolelta. Siksi Paavalin suoranainen tehtävä on ilmoittaa, kuinka naisten ja miesten on toimittava, ja seurakunta odottaa hänen tekevän niin.[4]
Pääasia on pääasia
Mitä apostoli oikein tarkoittaa sanoessaan, että Jumala on Kristuksen pää, Kristus jokaisen miehen pää ja mies vuorostaan naisen (tai vaimon) pää? Nykylukijan mielessä sana pää yhdistyy kiinteästi päättämiseen. Ilmaus "perheen pää", jolla tarkoitetaan sen arvovaltaista johtajaa, on erittäin vakiintunut kielikuva. Siksi Paavalin luettelo kuulostaa automaattisesti komentoketjulta – ylijohtaja Jumala käskee Jeesusta, tämä taas sanelee miehille heidän tehtävänsä ja miehet käskyttävät edelleen naisia. Virheellisyydestään ja päinvastaisista todisteista huolimatta tämä lukutapa on niin luonnollinen ja niin yleinen, että vaunun palauttaminen takaisin raiteille on vaikeaa.
Manfred T. Brauch toteaa perusteellisen leksikologisen tarkastelun päätteeksi, että 'päätä' tarkoittava kreikan sana κεφαλὴ (kefalē) ei yksinkertaisesti sisältänyt merkitystä 'päällikkö', 'johtaja', 'esimies' tai 'vallanpitäjä' Paavalin ajan kielessä. Vanhan testamentin vastaavia ilmauksia ei käännetty tällä sanalla, eikä sitä käytetä Uudessa testamentissakaan vallankäyttäjähahmoista.[5] Ratkaisut ja päätökset näet tehtiin aina sydämessä (vrt. Matt. 15:19, Luuk. 12:45, Ap. t. 5:3–4, 1. Kor. 7:37, Hepr. 4:12), ei koskaan päässä.
Uuden testamentin kreikassa sana kefalē merkitsee 'huippua', 'kruunua', 'täyttymystä' – sekä ennen kaikkea lähdettä ja alkuperää.[6] "Päällä" ja "päättämisellä" ei yksinkertaisesti ole mitään tekemistä keskenään. Kyse ei siis ole komentojärjestyksestä, vaan eräänlaisesta ylläpitojärjestyksestä. Jeesus saa elämänsä ja olemisensa Jumalasta, koska hän on Jumalan Sanana syntynyt Isästä. Ensimmäinen mies luotiin Sanan kautta, joten hänen ja jokaisen miehen elämä on peräisin Jeesuksesta. Mies on vaimon "lähde", sillä Eeva oli lähtöisin Aadamin kyljestä.[7] Paavali vetoaakin jakeissa 8 ja 12 juuri luomiskertomukseen. Miehen asema ja tehtävä päänä on siis vaalia, voimistaa ja ravita vaimoaan, koska hänet on asetettu tälle eräänlaiseksi elämän lähteeksi. Vivahde on täysin päinvastainen kuin tyypillinen "perheen pään" aseman väärinkäytös – määräilevä, vaimoaan kuormittava tyranni.
Kreikassa ei ole kahta erillistä sanaa 'naiselle' ja 'vaimolle', vaan kumpikin on γυνή (gynē). Asiayhteys ratkaisee, kummassa merkityksessä sanaa käytetään. Onkin tärkeää huomata, että tekstissä Kristus on jokaisen miehen "pää", mutta kuka tahansa mies ei ole jokaisen vastaantulevan naisen "pää". Kyse on vain yhdestä naisesta – omasta puolisosta. Tälle naiselle hänen aviomiehensä on asetettu vaalijaksi ja lähteeksi, jonka esikuva Kristus itse on.
Paavali ei siis tässä katkelmassa aseta miehiä ja naisia alenevaan arvojärjestykseen. Hän ei sano, että kenellä tahansa miehellä on oikeus hallita vastaan tulevia naisia tai että jumalanpalveluksen pastori olisi paikalla olevien naisten pää. Hän ei puhu yleisesti naisista ja miehistä eikä ylipäänsä vallasta, vaan aviosuhteen sisällä vallitsevasta, antavasta ja palvelevasta asenteesta, joka aviomiehellä tulisi olla omaa vaimoaan kohtaan.
Peitettynä ja peittämättä
muokattu 5.1.2011 klo 17:24
Miksi pää sitten tulee vastavuoroisesti peittää tai jättää peittämättä? Tämän väärinymmärretyn katkelman ansiosta miehen kuuluu edelleen poistaa päähineensä sisätiloissa ja juhlavissa tilanteissa, etenkin kirkossa. Vähitellen on unohdettu sääntö, joka aiemmin oli aivan yhtä tiukka – että naisilla on päinvastoin oltava kirkossa hattu tai huivi. Mutta mikäli haluamme ymmärtää Paavalia hänen alkuperäisen tarkoituksensa mukaisesti, seuraavat yleisesti tunnetut seikat ovat olennaista taustatietoa.
- Roomalaiset (myös useimmat Korintin asukkaat) eivät tavallisesti käyttäneet päähineitä, joten KR 1992:n käännös (1. Kor. 11:4) "päähine päässään" ei sovi yhteen kulttuurin kanssa. Sen sijaan pakanallisissa jumalanpalveluksissa oli tyypillistä, että rukousta johtava tai juomauhria uhraava mies peitti takaraivonsa toogan liepeellä.[8] Tämä hurskauden ele tunnettiin laajalti Rooman valtakunnan alueella. Uhripapin rooli oli yleisesti varattu yhteiskunnan yläluokan jäsenille.[9]
- Paavalin mainitsema huntu (jae 15) olisi ollut kenelle tahansa korinttolaiselle varma merkki siitä, että puheena olevat naiset ovat aviovaimoja, eivät mitä tahansa naisia. Aviohuntu oli nykyisen vihkisormuksen kaltainen yhteiskunnallinen tunnus- ja arvonmerkki, josta kaikki tiesivät kantajansa olevan naimisissa. Apostoli ei siis moiti seurakunnan naisia siitä, etteivät nämä muista käyttää hattua tai huivia kirkossa, vaan vaimoja, jotka rukoillessaan tai profetoidessaan poistivat aviohuivinsa.[10]
- Ylempään yhteiskuntaluokkaan kuuluvien roomalaisnaisten sukupuolimoraali oli höltynyt huomattavasti ja radikaalisti korinttolaiskirjettä edeltävinä vuosikymmeninä. Tällaiset nk. "uudet naiset" etsivät (miesten tavoin) nautintoja avioliiton ulkopuolelta ja olivat paheellisessa maineessa.[11]
- Mikäli teini-iän ylittänyt nainen esiintyi julkisesti miehen seurassa avopäin, hän oli tyypillisesti prostituoitu tai edellä kuvatun kaltainen "seksuaalisesti vapaamielinen" nainen, joka hylkäsi aviohunnun asemansa perinteisenä tuntomerkkinä.
- "Hiusten ajeleminen" (j. 6) oli tyypillinen rangaistus aviorikoksesta tavatulle naiselle esimerkiksi Kyproksella.[12]
Korinttilaiselle miehelle pään peittäminen rukouksen aikana pakanallisten uhripappien tavoin olisi kahdella tapaa väärä teko. Ensiksikin hän kiinnittäisi läsnäolijoiden huomion omaan sosiaaliseen asemaansa; elehän oli tyypillinen juuri yläluokkaan kuuluville.[13] Toiseksi hän antaisi sen vaikutelman, että rukouksen kohteena oleva Jumala on samanlainen ja palveltavissa samankaltaisin menoin kuin roomalaiset jumalat. Kummassakin tapauksessa hän häpäisisi "päänsä" – ei hartioidensa välissä olevaa kuulaa, vaan Herransa Jeesuksen. Onhan tämä aivan toisenlainen kuin epäjumalat, ja on lisäksi tehnyt kaikista seuraajistaan keskenään tasaveroisia säätyyn tai sukupuoleen katsomatta.
Vaimo (ei kuka tahansa nainen) taas häpäisisi oman "päänsä" (siis aviomiehensä) esiintymällä julkisesti ilman avioliittonsa tunnusmerkkiä prostituoidun tai huonomaineisen ylhäisönaisen tavoin. Vaikutelma olisi sama kuin tulla ensi sunnuntaina kirkkoon bikineissä – tai kenties reisisaappaissa, minihameessa, syväänuurretussa paidassa ja ilman vihkisormusta. Paavali odottaa naisten ymmärtävän, että toimimalla näin he saattavat miehensä ja itsensä yhtä huonoon valoon kuin jos olisivat saaneet julkisen rangaistuksen aviorikoksesta.
Kenties Korinton naisten tarve poistaa aviohuivinsa juuri profetoidessa tai rukoillessa oli vastaisku miesten omaan eleeseen.[14] Ehkä se oli vilpitön yritys toteuttaa Paavalin opetusta, ettei Kristuksessa ole miestä eikä naista (Gal. 3:28), ja siksi naiset riisuivat huntunsa ja avasivat kenties palmikkonsakin osoittaakseen olevansa nyt vapaita aikaisemmista sosiaalisista käytänteistä. Apostoli itse on kuitenkin eri mieltä tällaisesta sovelluksesta, koska se antaa väärän viestin kristillisestä seksuaalimoraalista tarkkailevalle yhteiskunnalle.
Luonto ja enkelit
Raamatun ajan maailmassa sukupuoliroolit olivat hyvin selvät. Kunniallisuus edellytti niin mieheltä kuin naiseltakin tietynlaista pukeutumista, hiustyyliä ja sukupuolikäyttäytymistä.[15] Rooman valtakunnan alueella aikuiset miehet pitivät hiuksensa verraten lyhyinä. Pitkät hiukset edustivat miehellä heikkoutta, naismaisuutta tai homoseksuaalisuutta.[16] Naisella pitkät ja kauniisti laitetut hiukset taas olivat ihailun ja ylpeyden aihe. "Luonto" oli suonut tietyt erot sukupuolten välille, ja yritykset hälventää ne asettivat henkilön oman sukupuoli-identiteetin kyseenalaiseksi.[17]
Apostoli Paavali on periaatteen tasolla samaa mieltä kuin Kreikan ja Rooman filosofit. Siksi hän vetoaa korinttolaisten omaan kulttuurilliseen tajuun, joka pohjautuu luonnonjärjestykseen (1. Kor. 11:14–15). Elävä Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen juuri miehenä ja naisena. Hän on tosiaan tarkoittanut miehet ja naiset tietyin osin erilaisiksi, eikä tätä tosiseikkaa tule keinotekoisesti pyrkiä hälventämään.
Kun korinttolaiset palvovat ja rukoilevat elävää Jumalaa, hänen kuvansa heissä uudistuu. Siksi on tärkeää, että he tulevat Jumalan eteen luotuina itsenään, miehinä ja naisina, ja riemuitsevat myös tästä kaksinaisuudesta. Siksi miesten on julistettava myös hiuksillaan ja pukeutumisellaan avoimesti olevansa miehiä, ja naisten vastaavasti olevansa naisia.[18] Miltä tämä käytännössä näyttää, riippuu tietenkin osin kulttuurista.
Kieltäessään Korintin miehiä peittämästä päätään jumalanpalveluksessa Paavali käyttää verbiä ὀφείλω (ofeilō), joka tuon ajan kielessä yhdistettiin vakavaan velvollisuuteen.[19] Sama verbi kuvaa vaimojen velvollisuutta pitää avioliittonsa selvin tunnusmerkki kunniassa. Kummassakaan tapauksessa ei siis ole kyse jostakin puoliksi yhdentekevästä tapaseikasta. Ainoastaan Paavalin esittämä syy jää vielä hieman hämäräksi. "Enkelien tähden?"
Tarkkaan ottaen jae 10 kuuluu: "Tästä syystä vaimolla on velvollisuus pitää (arvo)valta päässään enkelien takia." Se on hämmentävän katkelman hämmentävin jae useammasta syystä.
- Paavali on puhunut aviohunnusta ja korostanut sen merkitystä. Voisi odottaa hänen sanovan, että vaimolla on velvollisuus pitää aviohuntu päässään. Miksi hän sitten käyttää sanaa ἐξουσία (eksūsia – voima, valta, arvovalta, oikeus)?[20]
- Päähineessä itsessään ei ole valtaa. Siksi jakeen kääntäjät ovat tyypillisesti olettaneet, että Paavali tarkoittaa oikeastaan sanoa "(arvo)vallan merkki päässään". Kun miehen on ensin ymmärretty hallitsevan vaimoaan, merkitys muuttuu helposti muotoon "vaimolla on oltava päässään merkki siitä, että hän on miehensä vallan alla". Edellä kuitenkin kävi ilmi, ettei miehelle annettu "pään" rooli merkitse valtaa vaimon yli.
- Valta tai arvovalta (mitä se sitten onkin) on selvästi vaimolla – hänellä on suoranainen velvollisuus pitää "arvovalta päässään" tai "valta päänsä yli" (ἐξουσίαν ἔχειν ἐπὶ τῆς κεφαλῆς, eksūsian ekhein epi tēs kefalēs). Mutta tuskin Paavali tarkoittaa sitäkään, että vaimon tulee pitää valtansa alla kuvaannollista "päätään" eli aviomiestään?
Jakeessa mainitut enkelit (ἄγγελος, angelos – 'enkeli', 'sanansaattaja') on tulkittu useammalla eri tavalla. Ajatus siitä, että aviohuntu jollain tapaa suojelisi naisia langenneiden enkelien lähestymisyrityksiltä 1. Moos. 6:n tyyliin, on todella kaukaa haettu.[21] Huntuhan oli vain avioituineilla naisilla; olisivatko seurakunnan neitsyet (vau) siis paitsi houkuttelevampia, myös täysin suojattomia näitä enkeleitä vastaan?
Luonnollisempi tapa ymmärtää apostolin sanat on muistaa, että 'enkeliä' merkitsevä sana oli myös jatkuvassa arkisessa käytössä ja tarkoitti viestinviejää tai sanansaattajaa. Korinton kristityt kokoontuivat kodeissa, joiden piha oli avoin ohikulkijoille ja kurkistelijoille. Roomalainen uskonnonharjoitus oli pitkälti yksityistä puuhaa, joten seurakunnan säännöllinen kokoontuminen oli epäilyttävää ja muistutti enemmän poliittisen ryhmittymän toimintaa.[22] Kristittyjä tarkkailivat sekä valtion edustajat että uskosta kiinnostuneet yksityishenkilöt, jotka lähettivät kokouksiin tiedustelijoita (angelos, 'enkeleitä'). Nämä seurasivat tapahtumia ja raportoivat takaisin lähettäjilleen.[23] Oli siis hyvin tärkeää, etteivät vaimot esiintyneet ilman huntua häpeämättömien avionrikkojien tavoin tai antaneet vaikutelmaa, että kristillisissä kokouksissa miehillä oli prostituoituja seuranaan.[24] Rooma oli aiemmin lakkauttanut irstaudestaan tunnetun Bacchus-kultin ankaralla kädellä.
Toinen muistamisen arvoinen (eikä lainkaan edellistä poissulkeva) seikka on se yleinen juutalainen käsitys, että enkelit ovat Jumalan palvelijoina läsnä seurakunnan kokoontumisissa. Qumranin juutalaiset uskoivat, että kaikki luomisjärjestyksen vastaiset teot yhteisön jumalanpalveluksessa loukkasivat näitä henkiolentoja.[25] Myös Paavalin kirjeissä (esim. 1. Kor. 4:9, 1. Tim. 5:21) on viitteitä siitä, että taivaalliset joukot seuraavat ihmisten tekemisiä. Kaikki epäpyhä käytös on poistettava pyhistä kokoontumisista.[26]
Paavalin kantava ajatus vaikuttaa menevän vielä tätäkin syvemmälle. Kun ihmiskunta uudistetaan Messiaan yhteydessä, ihmiset asetetaan valta-asemaan jopa enkelten yläpuolelle (6:3). Palvoessaan Jumalaa seurakunta ennakoi tuon suuren päivän tapahtumia. Rukoillessaan (kenties enkelten kielillä, 1. Kor. 13:1) tai profetoidessaan naisen on oltava aidosti nainen, sillä juuri miehenä ja naisena ihmiset heijastavat yhdessä Jumalan kunniaa ja luomakunta on heille alamainen.[27]
Apostoli perustelee (1. Kor. 11:10) käskyään ('sen tähden') juuri sillä, että nainen on lähtöisin miehestä. Jakeet 11 ja 12 ovat kolikon kääntöpuoli: jokainen mies Aadamin jälkeen on lähtöisin naisesta, joten molemmat ovat tärkeitä ja tasaveroisia Jumalan kuvan puolikkaita. Tämä ei siis ole Paavalilta vastahakoinen myönnytys ("no jaa, onhan naisillakin kyllä jotain merkitystä"). Päinvastoin – alkaneella uudella aikakaudella toteutuu entistä paremmin se Jumalan tarkoitus, että niin mies kuin nainenkin elävät Hänessä ("kaikki on Jumalasta") ja kasvavat mieheytensä ja naiseutensa täyteen mittaan ottaakseen yhdessä jo nyt vastuun kunniatehtävistä, jotka heille tulevassa luomakunnassa luovutetaan. Tämän arvonsa ja valtansa merkkiä vaimon ei sovi unohtaa. Eeva luotiin ja asetettiin avioliitossa miehensä 'avuksi', tasaveroiseksi vierellä taistelijaksi. Hunnun hylkääminen väärän vapaamielisyyden nimissä olisi paitsi aviomiehen, myös tämän totuuden halventamista.
Tässä katkelmassa ei siis edellytetä, että naiset olisivat miehille alamaisia tai pitäisivät nykyäänkin päähinettä kirkossa. Siinä ei vaadita miehiä poistamaan lakkiaan sisätiloissa eikä nuorukaisia leikkaamaan hiuksiaan lyhyiksi, sillä meidän kulttuurissamme pitkiä hiuksia ei enää yhdistetä automaattisesti naismaisuuteen. Sen sijaan seurakunnan on tänäänkin pidettävä huolta siitä, että niin miehet kuin naisetkin kohtelevat avioliittoaan ja puolisoaan kunnioittavasti, eivät sisällytä pakanallisia elementtejä tai itsensä korottamista jumalanpalvelukseen ja riemuitsevat mieheydestään ja naiseudestaan säädyllisesti, elävän Jumalan edessä tasaveroisina.
luku 10
luku 12
