luku 2
luku 4
1. Mooseksen kirja, luku 3
luotu 10.6.2009 klo 15:10
muokattu 27.8.2024 klo 11:41
| 1–8 | Houkutus ja majesteettirikos |
| 9–13 | Kiinni jääneet |
| 14–19 | Kirous ja lupaus |
| 20–24 | Karkotus paratiisista |
Houkutus ja majesteettirikos
muokattu 27.8.2024 klo 11:41
1. Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?" 2. Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, 3. mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'." 4. Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole; 5. vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan." 6. Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi. 7. Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot. 8. Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.
1. Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: "Onko Jumala todella sanonut: 'Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta'?" 2. Nainen vastasi käärmeelle: "Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmiä. 3. Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: 'Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi.'" 4. Silloin käärme sanoi naiselle: "Ei, ette te kuole. 5. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan." 6. Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi. 7. Silloin heidän silmänsä avautuivat, ja he huomasivat olevansa alasti. He sitoivat yhteen viikunanlehtiä ja kietoivat ne vyötärölleen. 8. Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa. Silloin mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan. ©
Juutalaistaustainen psykologi Alice Miller esitti runsaasti kritiikkiä syntiinlankeemuskertomusta kohtaan. Miksi Jumala halusi kieltää Aadamilta ja Eevalta tiedon, jos hän rakasti heitä? Onko tarinan opetus, että sokea kuuliaisuus on hyvä asia? Miksi hän istutti puunsa keskelle paratiisia, jos siitä ei saanut syödä? Mitä tekemistä lasten saamisella (jae 16) oli syntiin lankeamisen kanssa – jos Eeva ei olisi ottanut puun hedelmää, olisivatko ensimmäiset ihmiset eläneet ikuisesti ilman seksiä ja lapsia?
Kuka lopulta oli vastuussa houkuttelusta uteliaisuuteen ja rikkomukseen: käärme vai Jumala itse, joka asetti Aadamin ja Eevan tällaiseen tilanteeseen? Ja eikö käärme itse asiassa puhunut totta? Jumala oli sanonut, että sinä päivänä, jona he söisivät, he kuolisivat (1. Moos. 2:17). Käärme puolestaan väitti (1. Moos. 3:4–5), että kuolemisen sijaan he saisivat tiedon hyvästä ja pahasta. Ja kuinkas kävi – he jäivät henkiin ja saivat uutta tietoa. Valehteliko Jumala? Ja kuinka hän saattoi rangaista näin ankarasti pienestä uteliaisuudesta? Kun kertomusta tarkastellaan alkuperäistä kulttuuritaustaansa vasten, kysymyksiin löytyy hyviä vastauksia.
Nainen kohtaa puutarhassa olennon, joka alkaa kylvää epäilyksiä näennäisen yllättyneeseen sävyyn. "Ihanko todella Jumala on kieltänyt syömästä mistään puutarhan puusta? Onpa kohtuutonta…" Tällaista kieltoahan ei toki ollut olemassa. Päinvastoin: hepreaksi Jumala kannustaa pariskuntaa "syömällä syömään" (ʾāḵol toʾḵel) kaikista muista puutarhan puista. Vain tämä yksi on kielletty – siitä syömisen seuraus on "kuolemalla kuoleminen" (môṯ tāmûṯ).
Naisen käytös osoittaa, että epäilyksen siemen on istutettu. Ensiksikin hän kutsuu Luojaansa käärmeen käyttämällä etäisellä nimellä Jumala, vaikka he tuntevat hänet liittonimellään Herra Jumala (1. Moos. 2:8–9,18,21). Nainen siis ottaa etäisyyttä suhteeseen. Toiseksi hän on selvästi kuullut mieheltä Jumalan kiellon, mutta hän lieventää varoitusta (vain "kuolette") ja tiukentaa rajoitusta ("älkääkä koskeko siihen"). Jumala on siis pikkumainen eikä käsillä oleva vaara ole vakava. Käärmeen kautta puhuva pimeä voima tuntee tarkasti Jumalan käyttämän sanamuodon ja kiistää sen röyhkeästi. "Te ette suinkaan 'kuolemalla kuole', vaan silmänne aukenevat ja tulette tietämään hyvän ja pahan kuten Jumala."
Väitteeseen kätkeytyy ratkaiseva valhe. On tärkeää muistaa, ettei kyseessä ollut tiedon puu, vaan hyvän ja pahan tiedon puu. Jumala ei missään päin Raamattua vastusta tietoa tai pyri pimittämään sitä. Seemiläisessä ajattelussa tieto kuitenkin sisältää yleensä kokemusperäisen elementin. Myös vanhassa suomen kielessä sana tietää merkitsi alun perin tien tuntemista henkilökohtaisesti.
Syödessään hedelmän Aadam ja Eeva oppisivat kokemuksesta, mitä hyvä ja paha ovat. Hyvä oli sitä, mitä heidän olisi pitänyt tehdä, pahaa taas se majesteettirikos, johon he juuri olivat langenneet. Tämä ei ole käärmeen lupaamaa hyvän ja pahan tietämistä "kuten Jumala", sillä Jumala ei ole koskaan syyllistynyt syntiin. Jumala tietää kyllä hyvän ja pahan eron, koska hänen täydellinen luonteensa määrittelee sen, mutta hän ei tiedä henkilökohtaisesti, miltä tuntuu tehdä pahaa – ja sitä käärme tarjoaa.
Tämän räikeän valheen jälkeen nainen näki, että puun hedelmät olivat "kauniita katsella ja hyviä syödä" (jae 6). Mutta juuri samoilla sanoilla puutarhan kaikkia muitakin puita kuvataan niiden istuttamisen yhteydessä (1. Moos. 2:9). Ajatus siis on, että Jumala oli jo antanut ihmisparille kaikkea miellyttävää, mitä he tarvitsivat. Tämä puu ei mitenkään poikennut muista, lukuun ottamatta kieltoa olla syömättä siitä ja valheellista mielikuvaa sen antamasta ymmärryksestä. Mutta pahan houkutus oli tehnyt tehtävänsä ja puu alkoi näyttää kiehtovalta. Huomaa, ettei käärmeen tarvinnut yllyttää suoraan rikkomaan Jumalan käskyä. Hän vain syyttää Jumalaa valehtelijaksi, jolla on itsekkäät motiivit.
Niinpä nainen otti hedelmän, söi ja antoi miehelleen, "joka oli hänen kanssaan" (jae 6). Uuden testamentin kirjoittajat panevat petokseen haksahtamisen Eevan tiliin (1. Tim. 2:14), mutta ihmiskunnan syntiinlankeemus on Aadamin syytä (Room. 5:12,14). Eikä ole ihmekään: Aadam oli keskustelun ajan vaimonsa vieressä. Miksi mies seisoi täysin vaiti asettumatta pahaa vastaan Eevan puolelle? Miksi hän "otti ja söi"? Siksi, että hän kapinoi täysin omasta tahdostaan.
Käärmeen kautta puhunut paha voima oli luvannut, että pariskunnan silmät avautuisivat ja he tietäisivät hyvän ja pahan. Teksti käyttää samoja sanoja kuvatessaan ironista tilannetta: heidän silmänsä avautuivat ja he tiesivät… olevansa alasti. Jotain oli tapahtunut. Yhtäkkiä miehellä ja naisella oli karmivan paljas olo, he häpesivät itseään ja tiesivät olevansa syyllisiä. Jonkinlainen apu piti löytää. joten he väsäsivät lannevaatteet viikunanlehdistä. Kuulin kerran viikunapuiden omistajalta, että viikunoita poimiessa on oltava pitkähihainen paita, koska viikunanlehdet saavat ihon pahasti kutisemaan. Jokseenkin tällaisia meidän omat laastariratkaisumme aina ovat.
Seksiin lankeemus ei liity mitenkään. Ihminen oli alun perinkin tehty (1. Moos. 1:27) mieheksi ja naiseksi, heille oli annettu käsky lisääntyä ja siihen kuuluva siunaus (1. Moos. 1:28). Nyt kävi ainoastaan niin, että Jumalan lahjoittama kehollisuus tuntui liian paljaalta. Siihen liittyvä viaton asenne oli menetetty. Kun Jumala ilmestyy paikalle (1. Moos. 3:8), pariskunta piiloutuu.
Kiinni jääneet
muokattu 22.7.2024 klo 11:13
9. Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?" 10. Hän vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin." 11. Ja hän sanoi: "Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" 12. Mies vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin." 13. Niin Herra Jumala sanoi vaimolle: "Mitäs olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin."
9. Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: "Missä sinä olet?" 10. Mies vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin." 11. Herra Jumala kysyi: "Kuka sinulle kertoi, että olet alasti? Oletko syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" 12. Mies vastasi: "Nainen, jonka sinä annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän, ja minä söin." 13. Silloin Herra Jumala sanoi naiselle: "Mitä oletkaan tehnyt!" Nainen vastasi: "Käärme minut petti, ja minä söin." ©
Herra Jumala, erityisellä liittonimellään mainittu Luoja, kutsuu Aadamia. Missä on solmitun liiton päämies? Tämä luomakunnan ylipappi ja koko maailman ylväs sijaishallitsija kömpii esiin pensaasta. Aiempi ilo, rauha, puhdas omatunto ja esteetön suhde ovat poissa – kuolleet. Mies ja nainen ovat joutuneet hengelliseen eroon Jumalasta (Jes. 59:2), menettäneet omistamansa läheisen yhteyden Jumalaan. Heprealaiselle suhteen kadottaminen Jumalaan on kuolemaakin kauheampi kohtalo, ja siksi ilmaus "kuolemalla kuolla" (1. Moos. 2:17) sopii paremmin kuin hyvin kuvaamaan lankeemuksen seurausta.
Mies saa tilaisuuden tunnustaa tekonsa, mutta syyttää kaikkia muita paitsi itseään. "Sinä annoit minulle (1. Moos. 2:19–21) naisen, ja hän se minulle hedelmän tarjosi (1. Moos. 3:6)." Vika ei ole Aadamin, vaan vaimon – ja viime kädessä tietysti Jumalan, joka loi vaimon, istutti kielletyn puun, antoi kiellon, päästi käärmeen houkuttelemaan... Luettelo kuulostaa Alice Millerin valitukselta – ja aivan yhtä teennäiseltä kuin kenen tahansa syyllisen suusta putkahtaessaan. Naisella ei ole itsensä lisäksi muita syytettäviä kuin käärme. Toki hänkin voisi vierittää koko laajemman tilanteen Jumalan viaksi, mutta Eeva vaikuttaa ymmärtävän, ettei syytös olisi kohtuullinen.
Kirous ja lupaus
muokattu 22.7.2024 klo 11:49
14. Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: "Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi. 15. Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän." 16. Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva." 17. Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; 18. orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä. 19. Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."
14. Herra Jumala sanoi käärmeelle: – Koska tämän teit, olet kirottu. Toisin kuin muut eläimet, karja ja pedot, sinun on madeltava vatsallasi ja syötävä maan tomua niin kauan kuin elät. 15. Ja minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille: ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän. 16. Naiselle hän sanoi: – Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan. 17. Ja miehelle hän sanoi: – Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät. 18. Maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta, mutta sen kasveista joudut ottamaan ravintosi. 19. Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat. ©
Luojana ja oikeudenmukaisena tuomarina Jumala langettaa asianmukaiset seuraukset jokaisen ylle. Paha voima, joka otti sopivasti käärmeen hahmon, tullaan vielä kerran nöyryyttämään maan tomuun. Hepreaksi jakeessa 15 on erikoinen ja yllättävä lupaus: eräänä päivänä vaimon siemen – ei miehen, jonka siemen tavallisesti hedelmöittää naisen kohdun – tulee polkemaan rikki käärmeen pään, vaikka saakin itse iskun kantapäähänsä. Tämä on Raamatun toiseksi vanhin lupaus tulevasta Lunastajasta, joka kerran korjaa sen syvän halkeaman, joka on juuri lyöty Jumalan ja ihmisen väliin.
Ihmisen jalot kunniatehtävät joutuvat myös lankeemuksen vaikutusten alle. Siinä missä ihmisen tuli (1. Moos. 1:28) lisääntyä ja täyttää maa, nyt lisääntyykin lasten saamiseen ja kasvattamiseen liittyvä suru ja murhe (käytetyt heprean sanat eivät useinkaan kuvaa fyysistä kipua.) Nainen ja mies tulevat kamppailemaan vallasta – hepreaksi ei ole kyse naisen sukupuolisesta halusta miestä kohtaan, vaan halusta hallita miestä, joka toimii samoin naista kohtaan. Ihmiskunnalle annettu (1. Moos. 1:27) sijaishallitsijan tehtävä ei poistu, mutta vaikeutuu, koska maa ei enää tuota ihmisravintoa turmeltuneelle hallitsijalleen yhtä helposti kuin Eedenin puutarha.
Nyt on jo selvästi nähtävissä, että käärmeen houkutuksen toinenkin puoli – etteivät mies ja nainen "kuolemalla kuolisi" syödessään kielletystä puusta – oli valhe. Kuolema on asioiden joutumista eroon toisistaan. Kun ihminen kuolee fyysisesti, hänen sielunsa joutuu eroon ruumiista, mikä on hänelle täysin luonnoton ja tarkoituksenvastainen tila. Hedelmän syömisen johdosta Aadam ja Eeva eivät kuolleet heti fyysisesti, mutta joutuivat syvällä tavalla eroon sekä itsestään, toisistaan, maailmasta että varsinkin Jumalasta, mikä juutalaiselle on kuolemaakin pahempi kohtalo. Hetken kuluttua (1. Moos. 3:22–23) he joutuvat eroon myös ruumiillista elämäänsä ylläpitävästä elämän puusta.
Kertomus ei opeta, että sokea kuuliaisuus olisi hyve. Mutta luottaminen olentoon, joka on kaikin tavoin osoittanut olevansa sekä hyvä että luotettava, on hyve. Lisäksi Jumalan tarkoitus oli, että Aadam ja Eeva olisivat saaneet tiedon hyvästä ja pahasta, sillä puu antoi sitä kahdella tavalla. Antamalla periksi kiusaukselle he oppivat kokemuksesta, mitä on tehdä pahaa. Mutta jos he eivät olisi langenneet houkutukseen, he olisivat silti oppineet eron hyvän ja pahan välillä – oppineet kokemuksesta, mitä on vastustaa pahaa ja valita hyvä.
C. S. Lewis kirjoittaa osuvasti:
Mitä paremmaksi ihminen muuttuu, sitä paremmin hän ymmärtää, että hänessä on vielä pahaa jäljellä; mitä pahemmaksi ihminen muuttuu, sitä heikommin hän ymmärtää olevansa paha. Kohtalaisen huono ihminen tietää, ettei hän ole kovin hyvä; läpikotaisin paha ihminen uskoo olevansa oikein hyvä. Tämähän on aivan järkeenkäypä asia: ymmärrämme, mitä uni on, nukkuessamme, emme ollessamme valveilla. Huomaamme laskuvirheet silloin, kun aivomme toimivat kunnolla, emme silloin, kun teemme niitä. Ymmärrämme, mitä juopumus on, ollessamme selviä, emme humalassa. Hyvät ihmiset ovat selvillä sekä hyvästä että pahasta; pahat eivät kummastakaan.[1]
Nykyään on vallalla pöhkö ajatus, etteivät hyvät ihmiset tiedä, mitä kiusaus merkitsee. Tämä on ilmiselvä valhe. Ainoastaan ne, jotka yrittävät vastustaa kiusausta, tuntevat sen voiman. Saksan armeijan voimakin saadaan selville taistelemalla sitä vastaan, ei antamalla periksi. Tuulen voimakkuus paljastuu yrittämällä kävellä sitä vastaan, ei asettumalla makuulle. Mies, joka antaa periksi kiusaukselle viiden minuutin jälkeen, ei yksinkertaisesti tiedä, millaista tunnin kuluttua olisi ollut. Siksi huonot ihmiset tietävät eräässä mielessä hyvin vähän pahuudesta. He ovat eläneet suojattua elämää antamalla aina periksi.[2]
Karkotus paratiisista
muokattu 22.7.2024 klo 12:14
20. Ja mies antoi vaimolleen nimen Eeva, sillä hänestä tuli kaiken elävän äiti. 21. Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä. 22. Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!" 23. Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu. 24. Ja hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan vartioitsemaan elämän puun tietä.
20. Mies antoi vaimolleen nimeksi Eeva, sillä hänestä tuli kaikkien ihmisten kantaäiti. 21. Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimolleen nahasta vaatteet ja puki heidät niihin. 22. Sitten Herra Jumala sanoi: "Ihminen on nyt kuin me: hän tietää sekä hyvän että pahan. Ettei hän nyt vain ota elämän puusta hedelmää ja syö ja niin elä ikuisesti!" 23. Niin Herra Jumala ajoi ihmisen pois Eedenin puutarhasta ja pani hänet viljelemään maata, josta hänet oli tehty. 24. Hän karkotti ihmisen ja asetti Eedenin puutarhan itäpuolelle kerubit ja salamoivan, leimuavan miekan vartioimaan elämän puulle vievää tietä. ©
Kielletystä puusta syömisen rangaistus oli kuolema (1. Moos. 2:16–17). Vaikka Aadam ja Eeva eivät menehtyneetkään välittömästi, he joutuivat lähtemään puutarhasta. Karkotuksen seuraus (ja sen tarkoitus) oli, etteivät he langenneessa tilassaan voisi enää syödä elämän puusta. Koska edes ensimmäiset ihmiset eivät olleet luonnostaan kuolemattomia (1. Tim. 6:15–16), he tarvitsivat elämän puun ylläpitävää voimaa. Paratiisin menetys merkitsi siis käytännössä myös joutumista fyysisen kuoleman valtaan.
Ikuinen elämä langenneessa tilassa olisi hirvittävä kohtalo – itse asiassa helvettiä. Karkotus paratiisista edustaa siis sääliä ja rakkautta ihmistä kohtaan hänen nykyisessä, murheellisessa tilassaan. Hepreaksi Jumalan repliikki (1. Moos. 3:22) on tunnepitoinen ja katkeaa kesken lauseen: "Ja nyt, jottei hän vain ota hedelmää elämän puusta ja elä ikuisesti..." – niin Herra Jumala ajoi ihmisen pois Eedenin puutarhasta…
Katkelmalla on merkittävä yhteys Mooseksen liiton lupauksiin (5. Moos. 28:1-14) ja varoituksiin (5. Moos. 28:15-68). Israel, jonka Jumala kutsui uudeksi ihmiskunnakseen, sai Aadamin ja Eevan tavoin valittavikseen elämän ja kuoleman (5. Moos. 30:15,19). Ja aivan samalla tavalla kuin ensimmäisille ihmisille, elämä merkitsi mahdollisuutta asua Jumalan antamassa hyvässä maassa (5. Moos. 30:20), kuolema taas häpeällistä karkotusta siitä (5. Moos. 28:63–65).[3]
luku 2
luku 4
