1. kirje tessalonikalaisille,luku 1
luku 3
1. kirje tessalonikalaisille, luku 2
luotu 14.3.2025 klo 10:15
muokattu 20.3.2025 klo 14:57
Sisällys
| 1–8 | Palvelutyö Tessalonikassa |
| 9–12 | Paavalin isällinen huolenpito |
| 13–16 | Seurakuntaa vainotaan |
| 17–20 | Apostolin ilo ja kruunu |
Palvelutyö Tessalonikassa
1. Tiedättehän itsekin, veljet, ettei tulomme teidän tykönne ollut turha; 2. vaan, vaikka me ennen, niinkuin tiedätte, olimme kärsineet Filippissä ja meitä siellä oli pahoin pidelty, oli meillä kuitenkin Jumalassamme rohkeutta puhua teille Jumalan evankeliumia, suuressa kilvoituksessa. 3. Sillä meidän kehoituspuheemme ei lähde eksymyksestä eikä epäpuhtaasta mielestä eikä ole kavaluudessa puhuttua; 4. vaan niinkuin Jumala on katsonut meidän kelpaavan siihen, että meille uskottiin evankeliumi, niin me puhumme, emme, niinkuin tahtoisimme olla mieliksi ihmisille, vaan Jumalalle, joka koettelee meidän sydämemme. 5. Sillä me emme koskaan ole liikkuneet liehakoivin sanoin, sen te tiedätte, emmekä millään tekosyyllä voittoa ahnehtineet; Jumala on todistajamme, 6. emmekä ole etsineet kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta, 7. vaikka me Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia arvonantoa; vaan me olimme lempeät teidän keskuudessanne, niinkuin imettävä äiti, joka vaalii lapsiansa; 8. niin mekin, teitä hellien, halusimme antaa teille, ei ainoastaan Jumalan evankeliumia, vaan oman henkemmekin, sillä te olitte meille rakkaiksi tulleet.
1. Tiedättehän itsekin, veljet, ettei käyntimme teidän luonanne ollut turha. 2. Vaikka meitä oli Filippissä loukattu ja pahoinpidelty, niin kuin tiedätte, Jumala antoi meille rohkeuden julistaa teille sanomaansa ankaran vastustuksen keskelläkin. 3. Meidän saarnamme ei ole peräisin harha-ajatuksista, ei epäpuhtaasta mielestä eikä vilpillisistä aikeista. 4. Koska Jumala on katsonut meidät kelvollisiksi julistamaan evankeliumia, me emme puhuessamme pyri olemaan mieliksi ihmisille vaan Jumalalle, joka tutkii sydämemme. 5. Emme ole koskaan puhuneet mielistelevin sanoin, sen te tiedätte; emme ole salaa ajaneet omia etujamme, siitä Jumala on todistajamme. 6. Emme ole yrittäneet saada kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta, 7. vaikka Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia itsellemme arvonantoa. Ollessamme teidän luonanne olimme lempeitä kuin lapsiaan hoivaava äiti. 8. Rakastimme teitä niin hellästi, että olimme valmiit antamaan teille Jumalan evankeliumin lisäksi oman itsemmekin; niin rakkaiksi te olitte meille tulleet. ©
Paavalin isällinen huolenpito
muokattu 14.3.2025 klo 10:20
9. Muistattehan, veljet, meidän työmme ja vaivamme: yöt ja päivät työtä tehden, ettemme ketään teistä rasittaisi, me julistimme teille Jumalan evankeliumia. 10. Te olette meidän todistajamme, ja Jumala, kuinka pyhät ja oikeamieliset ja nuhteettomat me olimme teitä kohtaan, jotka uskotte, 11. samoinkuin te tiedätte, kuinka me, niinkuin isä lapsiansa, kehoitimme itsekutakin teistä ja rohkaisimme teitä, 12. ja teroitimme teille, että teidän on vaeltaminen arvollisesti Jumalan edessä, joka kutsuu teitä valtakuntaansa ja kirkkauteensa.
9. Muistattehan, veljet, miten me uurastimme ja näimme vaivaa. Kun julistimme teille Jumalan evankeliumia, teimme samalla yötä päivää ansiotyötä, jotta emme olisi olleet teidän vaivoinanne. 10. Te voitte todistaa, ja itse Jumala, että käytöksemme teitä uskovia kohtaan oli puhdasta, oikeudenmukaista ja moitteetonta. 11. Niin kuin tiedätte, me kehotimme ja rohkaisimme teitä jokaista kuin isä lapsiaan 12. ja vetosimme teihin, että eläisitte Jumalalle kelpaavaa elämää, sillä hän kutsuu teitä valtakuntaansa ja kirkkauteensa. ©
Paavali saapui matkatoverinsa Silaksen kanssa Tessalonikaan verrattain pian Filippin tapahtumien jälkeen. Apostolien tekojen tiivistelmät (Ap. t. 16:22–24, 17:5–7) tapahtumista vastaavat täysin Paavalin omaa kuvausta tässä kirjeessä: Filippissä heitä oli ”loukattu ja pahoinpidelty” ja Tessalonikassa sanomaa oli julistettava ”ankaran vastustuksen keskellä” (j. 2, ks. myös 1:6).
On silti ilmeistä, ettei kirjoittaja ole laatinut selontekoaan Paavalin kirjeiden pohjalta ja keksinyt apostolille värikkäitä seikkailuja. Voisi odottaa, että kirjeisiin nojaava satuseppo laatisi laajemman kuvauksen siitä, kuinka Paavali työskenteli ahkerasti osoittautuakseen vilpittömäksi raha-asioissa (j. 9–10). Sen sijaan Apostolien teoissa mainitaan Paavalin vain keskustelleen juutalaisten kanssa kolmena sapattina (Ap. t. 17:2–3). Ajallisesti molemmat kuvaukset toki sopivat yhteen, mutta on selvää, ettei tämä kirje ole toiminut Apostolien tekojen lähteenä.[1]
Seurakuntaa vainotaan
muokattu 20.3.2025 klo 14:57
13. Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte. 14. Sillä teistä, veljet, on tullut niiden Kristuksessa Jeesuksessa olevien Jumalan seurakuntain seuraajia, jotka ovat Juudeassa, sillä tekin olette kärsineet omilta kansalaisiltanne samaa kuin he juutalaisilta, 15. jotka tappoivat Herran Jeesuksenkin ja profeetat ja ovat vainonneet meitä, eivätkä ole Jumalalle otollisia, vaan ovat kaikkien ihmisten vihollisia, 16. kun estävät meitä puhumasta pakanoille heidän pelastumiseksensa. Näin he yhäti täyttävät syntiensä mittaa. Viha onkin jo saavuttanut heidät, viimeiseen määräänsä asti.
13. Lakkaamatta me kiitämme Jumalaa siitäkin, että kun julistimme teille Jumalan sanaa, te ette ottaneet sitä vastaan ihmisten sanana vaan sinä mitä se todella on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä uskovissa. 14. Näin te, veljet, pidätte esikuvananne Juudeassa olevia Jumalan seurakuntia, jotka tunnustavat Kristuksen Jeesuksen. Teidän omat maanmiehenne ovat kohdelleet teitä yhtä huonosti kuin juutalaiset sikäläisiä uskovia. 15. Juutalaiset ovat surmanneet sekä Herran Jeesuksen että profeetat, ja he ovat vainonneet meitäkin. He ovat Jumalan mieltä vastaan ja kaikkien ihmisten vihollisia. 16. Kun me puhumme pakanakansoille, jotta ne voisivat pelastua, he yrittävät estää meitä. Näin he täyttävät syntiensä mittaa. Mutta nyt Jumalan viha lopulta tavoittaa heidät. ©
Edellisessä luvussa (1. Tess. 1:9) kävi ilmi, että Paavali näyttää suuntaavan kirjeensä pääasiassa pakanataustaiselle yleisölle. Jakeessa 14 Paavali antaa ymmärtää, että juutalaisten sijaan omat maanmiehet vainoavat Tessalonikan kristittyjä. Sen sijaan juuri juutalaiset aiheuttivat Paavalille itselleen paikkakunnalla huomattavia hankaluuksia (kreikan sana ἐκδιώκω, ekdiōkō, merkitsee kirjaimellisesti 'ulos ajamista').
Apostolin vuodatus omia heimoveljiään vastaan on hänelle epätyypillinen. Yleensä Paavali korostaa sitä, kuinka hän rakastaa omaa kansaansa, tahtoo välttää syyttämästä heitä ja rukoilee heidän pelastumisensa puolesta (esim. Room. 10:1–3, Ap. t. 28:19). Hänen katkerat sanansa jakeissa 15–16 viittaavat siihen, että tietyn juutalaisjoukon teot ovat erityisellä tavalla vihoittaneet hänet.
Tessalonikalaiset tietenkin tietävät, mitä on tapahtunut, eivätkä tarvitse asiasta täsmällisempää selitystä. Apostolien tekojen kirjoittaja kuitenkin valaisee tilannetta meille ulkopuolisille: paikalliset juutalaiset järjestivät viranomaisia huolestuttavan mellakan (Ap. t. 17:5–7), koska eivät voineet suoraan puuttua Paavalin ja Silaksen toimintaan pakanaenemmistöisellä alueella. Estettyään hyvän uutisen julistamisen Tessalonikassa he sekaantuivat asioihin myös Beroiassa (Ap. t. 17:13).
Tessalonikan kristityt kärsivät siis ensisijaisesti pakanataustaisten hallitusmiestensä toimista (Ap. t. 17:8–9), mutta Paavalilla oli kaunaa juutalaisia kohtaan, jotka käytännössä ”ajoivat hänet ulos” kahdestakin kaupungista. Tämä vaino, joka esti sanan julistamisen niin juutalaisille kuin pakanoillekin, sytytti apostolin erityisen kiukun. Samalla osoittautuu, että Apostolien tekojen kattava selonteko on itsenäinen suhteessa Paavalin kirjeisiin.[2]
Apostolin ilo ja kruunu
17. Mutta kun meidät nyt, veljet, on hetkeksi aikaa erotettu teistä, ulkonaisesti, ei sydämeltä, niin on meille tullut yhä suurempi halu päästä näkemään teidän kasvojanne. 18. Sentähden olemme tahtoneet tulla teidän tykönne, minä, Paavali, puolestani, en vain kerran, vaan kahdestikin, mutta saatana on meidät estänyt. 19. Sillä kuka on meidän toivomme tai ilomme tai meidän kerskauksemme kruunu? Ettekö myös te, meidän Herramme Jeesuksen edessä hänen tulemuksessaan? 20. Sillä te olette meidän kunniamme ja meidän ilomme.
17. Veljet, nyt kun olemme joutuneet olemaan jonkin aikaa teistä erossa – ulkonaisesti, emme sydämessämme – olemme sitäkin enemmän kaivanneet teitä ja koettaneet päästä teitä tapaamaan. 18. Olemme aikoneet tulla käymään luonanne – minä, Paavali, useammin kuin kerran – mutta Saatana on estänyt meitä. 19. Kuka on meidän toivomme, riemumme ja kunniaseppeleemme seisoessamme Herramme Jeesuksen edessä, sitten kun hän saapuu, ellette te? 20. Tehän juuri olette meidän kunniamme ja riemumme. ©
1. kirje tessalonikalaisille,luku 1
luku 3
