luku 9
luku 11
Luukkaan evankeliumi, luku 10
luotu 15.1.2011 klo 17:35
muokattu 3.8.2018 klo 13:20
| 1–16 | Seitsemänkymmentä sananviejää |
| 17–24 | Jeesus riemuitsee |
| 25–37 | Kuka perii valtakunnan? |
| 38–42 | Maria väärissä askareissa |
Seitsemänkymmentä sananviejää
1. Sen jälkeen Herra valitsi seitsemänkymmentä muuta ja lähetti heidät kaksittain edellänsä jokaiseen kaupunkiin ja paikkaan, jonne hän itse aikoi mennä. 2. Ja hän sanoi heille: "Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa. 3. Menkää; katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle. 4. Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua, älkää kenkiä, älkääkä tervehtikö ketään tiellä. 5. Kun tulette johonkin taloon, niin sanokaa ensiksi: 'Rauha tälle talolle!' 6. Ja jos siellä on rauhan lapsi, niin teidän rauhanne on lepäävä hänen päällänsä; mutta jos ei ole, niin se palajaa teille. 7. Ja olkaa siinä talossa ja syökää ja juokaa, mitä heillä on tarjota, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta taloon. 8. Ja mihin kaupunkiin te tulettekin, missä teidät otetaan vastaan, syökää, mitä eteenne pannaan, 9. ja parantakaa sairaat siellä ja sanokaa heille: 'Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle'. 10. Mutta kun tulette kaupunkiin, jossa teitä ei oteta vastaan, niin menkää sen kaduille ja sanokaa: 11. 'Tomunkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut, me pudistamme teille takaisin; mutta se tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle'. 12. Minä sanon teille: Sodoman on oleva sinä päivänä helpompi kuin sen kaupungin. 13. Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Beetsaida! Sillä jos ne voimalliset teot, jotka teissä ovat tapahtuneet, olisivat tapahtuneet Tyyrossa ja Siidonissa, niin nämä jo aikaa sitten olisivat säkissä ja tuhassa istuen tehneet parannuksen. 14. Mutta Tyyron ja Siidonin on oleva tuomiolla helpompi kuin teidän. 15. Ja sinä, Kapernaum, korotetaankohan sinut hamaan taivaaseen? Hamaan tuonelaan on sinun astuttava alas. 16. Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt."
1. Tämän jälkeen Herra valitsi vielä seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta ja lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän aikoi itse mennä. 2. Hän sanoi heille: "Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen. 3. "Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. 4. Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua älkääkä jalkineita. Älkää matkan varrella pysähtykö tervehtimään ketään. 5. Ja kun tulette johonkin taloon, sanokaa ensiksi: 'Rauha tälle kodille.' 6. Jos siellä on joku, joka on rauhan arvoinen, hän saa teidän toivottamanne rauhan. Ellei ole, toivotuksenne palaa teille. 7. Jääkää siihen taloon ja syökää ja juokaa mitä teille tarjotaan, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta toiseen. 8. "Kun tulette kaupunkiin ja teidät otetaan siellä vastaan, syökää mitä teille tarjotaan, 9. parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: 'Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.' 10. Mutta jos teitä johonkin kaupunkiin tultuanne ei oteta vastaan, menkää sen kaduille ja julistakaa: 11. 'Me pyyhimme pois pölynkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut – pitäkää hyvänänne! Mutta tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle!' 12. Minä sanon teille: Sodomakin pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sellainen kaupunki. 13. "Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Betsaida! Jos teidän kaduillanne tehdyt voimateot olisi tehty Tyroksessa tai Sidonissa, niiden asukkaat olisivat jo aikoja sitten verhoutuneet säkkiin, istuneet tuhkassa ja katuneet. 14. Tuomiopäivänä Tyros ja Sidon pääsevätkin vähemmällä kuin te. 15. Entä sinä, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen? Alas sinut syöstään, alas tuonelaan saakka! 16. "Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt." ©
Rinnakkaiskohdat:
– jae 2 : Matt. 9:35–38
Mark. 6:6b,34
Luuk. 8:1
– jakeet 3–11 : Matt. 10:7–16
– jakeet 12–15 : Matt. 11:20–24
– jae 16 : Matt. 10:40–42
Mark. 9:41
Joh. 13:20
Jeesus riemuitsee
17. Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: "Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden." 18. Silloin hän sanoi heille: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman. 19. Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava. 20. Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa." 21. Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt. 22. Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa." 23. Ja hän kääntyi opetuslapsiinsa erikseen ja sanoi: "Autuaat ovat ne silmät, jotka näkevät, mitä te näette. 24. Sillä minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat tahtoneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet."
17. Ne seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta palasivat iloisina ja sanoivat: "Herra, pahat hengetkin tottelevat meitä, kun käskemme niitä sinun nimessäsi." 18. Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama. 19. Niin, minä olen antanut teille vallan: te voitte polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä. 20. Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan." 21. Silloin Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla, ja hän sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. 22. "Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Ei kukaan muu kuin Isä tiedä, kuka Poika on. Eikä sitä, kuka Isä on, tiedä kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa." 23. Jeesus kääntyi opetuslastensa puoleen ja sanoi heille erikseen: "Autuaat ne silmät, jotka näkevät sen, mitä te näette! 24. Minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat halunneet nähdä sen, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla sen, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet." ©
Rinnakkaiskohdat:
– jakeet 21–22 : Matt. 11:25–27
– jakeet 23–24 : Matt. 13:10–17
Mark. 4:10–12
Kuka perii valtakunnan?
muokattu 8.1.2012 klo 11:25
25. Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: "Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?" 26. Niin hän sanoi hänelle: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?" 27. Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi." 28. Hän sanoi hänelle: "Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää." 29. Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" 30. Jeesus vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi. 31. Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse. 32. Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse. 33. Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä. 34. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä. 35. Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan'. 36. Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?" 37. Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin."
25. Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?" 26. Jeesus sanoi hänelle: "Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?" 27. Mies vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." 28. Jeesus sanoi: "Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää." 29. Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" 30. Jeesus vastasi hänelle näin: "Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. 31. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. 32. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi. 33. "Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. 34. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. 35. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' 36. Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?" 37. Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin." ©
Rinnakkaiskohdat:
– jakeet 25–28 : Matt. 22:34–40
Mark. 12:28–34
Jeesuksen kertomus "laupiaasta samarialaisesta" on parhaiten tunnettuja ja luultavasti juuri siksi vähiten ymmärrettyjä kertomuksia. Sen terävät särmät ja hienot yksityiskohdat ovat vaarassa kadota yleisten mielikuvien sekaan. Jeesuksen sanoma tiivistyy muotoon "mene apuun, kun näet jonkun tarvitsevan apua". Mikäli muistetaan, kuinka syvästi juutalaiset ja samarialaiset vihasivat toisiaan, tarina saa myös aina ajankohtaisen rasisminvastaisen sävyn. Niin arvokkaita eettisiä ohjeita kuin nämä ovatkin, alkuperäinen viesti on hienosyisempi.
Jopa kiistellyn, ääriliberaalin Jeesus-seminaarin mielestä kertomus on aidosti peräisin Jeesukselta.[1] Eräät kriitikot kuitenkin uskovat, että Luukas olisi myöhemmin järjestellyt suullista perimätietoa ja sijoittanut "laupiaan samarialaisen" satunnaiseen historialliseen tilanteeseen. Arvelu on perusteeton jo siksikin, että tilanne vastaa loistavasti juutalaisen proemin eli minisaarnan rakennetta[2], mutta lisäksi kertomus vastaa tarkalleen Jeesukselle esitettyyn haasteeseen.[3] Yksityiskohtien ymmärtämiseksi on erityisen tärkeää tarkastella tarinaa juuri siinä yhteydessä, jossa Luukas väittää Jeesuksen kertoneen sen.[4]
Evankeliumissa kuvattu tilanne saa alkunsa siitä, että Jeesuksen yleisön joukossa muuan lainoppinut nousee ylös (Luuk. 10:25). "Lainoppineet" (νομικός, nomikos) olivat Israelin Jumalan lain eli Tooran tutkijoita ja asiantuntijoita, joita kutsuttiin myös kirjanoppineiksi (γραμματεὺς, grammateus).[5] Lähi-idän kulttuuripiirissä opettaja istuu ja oppilas osoittaa hänelle kunnioitusta puhuttelemalla häntä seisten.[6] Mies on kuitenkin teeskentelijä, sillä hänen varsinainen tarkoituksensa on koetella Jeesusta ja saada hänet ansaan. Niinpä hän esittää kysymyksensä: "Mitä minun tulee tehdä periäkseni iankaikkisen elämän?"
Protestanttisen kristityn on helppo aloittaa tarkastelu siitä, että koko kysymys näyttää jo lähtökohtaisesti virheelliseltä. Periminen perustuu näet syntymään tai adoptioon, eikä ihminen voi tehdä mitään ansaitakseen perintönsä. Jeesus joutuu siis nähtävästi oikaisemaan "tyypillistä juutalaista", joka yrittää työskennellä itse itsensä taivaaseen, vaikka pelastus on aina Jumalan lahja.[7] Tällainen ansioajattelu olisi kuitenkin ollut useimmille ajanlaskun alun juutalaisille vieras, jopa Jumalaa loukkaava asenne.
Jumala oli valinnut ja pelastanut itselleen kansan Egyptin orjuudesta täysin ilman Israelin omia ansioita. Hän oli solminut liiton tuon kansan kanssa ja antanut sille Tooran eräänlaiseksi jäsenyyden tunnusmerkiksi. Juutalainen noudatti Lakia kiitollisuudesta käsin – ei siksi, että pääsisi liittokansan jäseneksi, eikä edes siksi, että pysyisi liittokansan jäsenenä, vaan jotta osoittaisi olevansa liittokansan jäsen. Ainoastaan tuon liiton jäsenet Jumala näet oli sitoutunut pelastamaan kosmisen mullistuksen läpi tulevaan maailmanaikaan (hepr. ha'olam haba') ja sen elämään, "iankaikkiseen" eli "tulevan ajan" elämään. Siksi oli tärkeää kyetä tunnistamaan jo nykyhetkessä, ketkä perisivät Jumalan valtakunnan, kun se eräänä päivänä saapuisi.[8]
Tätä taustaa vasten lainoppineen kysymys on täysin selkeä. Tiukan linjan juutalaisten mielestä Jeesus on sanoillaan ja teoillaan osoittanut varsin löyhäkätistä suhtautumista Tooraan. Kenties tämä kiertelevä rabbi ei pidä liittokansan jäsenen tärkeintä tunnusmerkkiä riittävässä arvossa? Veljeilemällä syntisten (Luuk. 7:37-49, Luuk. 5:29–32) ja jopa vierasmaalaisten (Luuk. 7:6-9, Luuk. 10:13–14) kanssa hän näyttää yrittävän tehdä tyhjäksi ne pyhät rajat, jotka itse Jumala on asettanut kansansa ympärille. Lainoppinut kysyy siis teennäisen nöyränä, mitä hänen on tehtävä osoittaakseen jo nyt kuuluvansa siihen joukkoon, joka kerran perii Jumalan lahjoittaman valtakunnan. Kysymys on näennäisen sovelias, sillä Messiaan yhtenä tehtävänä pidettiin iankaikkisen elämän opettamista kaikille. Mutta jos Jeesus ei vastauksessaan palaa Tooran ytimeen, hän on kieltänyt Mooseksen lain merkityksen ja osoittautunut harhaoppiseksi.[9]
Koko sananvaihto on esimerkki kulttuurille hyvin tyypillisestä haaste–vastaisku -ottelusta. Sanallisen kamppailun voittaminen ja kasvojen säilyttäminen on itse asiassa tärkeämpää kuin kysymys iankaikkisesta elämästä, johon alkuperäinen haaste on naamioitu.[10] Jeesus kuitenkin väistää ansan ja esittää vastakysymyksen vedoten samalla juuri Tooraan (jae 26). Mitä laki sanoo asiasta?
Jeesuksen päivinä kysymys lain suurimmasta käskystä oli juutalaisoppineille sekä tärkeä että tuttu. Vain muutamia vuosia ennen Jeesusta kuuluisat rabbit Shammai ja Hillel olivat ottaneet kantaa asiaan omalla tavallaan. Tuolloin muuan ei-juutalainen oli pyytänyt heitä kumpaakin opettamaan hänelle koko Lain sillä aikaa, kun hän seisoisi yhdellä jalalla. Shammai oli kimmastunut ja ajanut miehen tiehensä; Hillel taas oli vastannut haasteeseen "kultaisen säännön" negatiivisella versiolla ("mitä itse vihaat, sitä älä tee toisellekaan") ja todennut, että kaikki muu Toorassa on vain tuon käskyn selitystä.[11]
Vastatessaan kirjanoppinut tiivistää Tooran opetuksen kahteen käskyyn (nk. rakkauden kaksoiskäskyyn) täsmälleen samalla tavalla (jae 27) kuin Jeesus toisaalla (Matt. 22:34–40). Vastaus nousee kahdesta Vanhan testamentin katkelmasta. Näistä ensimmäinen on shema ('nimi'), juutalaisten tärkein rukous (5. Moos. 6:4–5); toinen on 3. Moos. 19:18. Kenties haastaja on jo valmiiksi tietoinen Jeesuksen mielipiteestä ja käyttää sitä hyväkseen päästäkseen kiinni väittelyn varsinaiseen, toiseen kierrokseen. Jeesus kuitenkin vahvistaa miehen käsityksen: tähän kaksoiskäskyyn tiivistyvät Tooran opetukset. Vastavuoroisesti hän nyt haastaa kysyjän elämään ymmärryksensä mukaisesti (jae 28).
Mutta kuka on se lähimmäinen, jota Toora velvoittaa rakastamaan (jae 29)? Luukas kertoo, että lainoppinut kysyy tätä, koska ὁ θέλων δικαιοῦν ἑαυτὸν (ho thelōn dikaiūn heauton), hän "halusi vanhurskauttaa itsensä". Molemmat kirkkoraamattumme kääntävät ajatuksen pelagiolaiseksi omavanhurskaudeksi – "halusi osoittaa noudattaneensa lakia, rakastavansa jo kaikkia lähimmäisiään ja ansainneensa teoillaan pelastuksen".[12] Ilmaus voisi kielellisesti tarkoittaa myös "tahtoi oikeuttaa aiemman kysymyksensä, joka saattoi kuulostaa tyhmältä". Tällöin mies tunnustaisi, että Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen ovat hänellekin ilmiselviä velvollisuuksia, mutta kaipaisi Jeesukselta täsmennystä "lähimmäisen" määrittelyyn.
Lainoppineen varsinainen päämäärä on kuitenkin toinen.[13] Vanhan testamentin käsky (3. Moos. 19:18) lähimmäisen rakastamisesta näyttää rajaavan kohderyhmän vain israelilaisiin ("oman kansasi lapsia") – olihan Tooran tarkoituskin erottaa Israel muista kansoista.[14] Jos Jeesus nyt haluaa määritellä lähimmäisen laajemmin ja sisällyttää käsitteen alle liiton ulkopuolisia kansoja, eikö hän käytännössä hylkää Tooran ja sen aseman liittokansan jäsentunnuksena?[15] Luukas toteaa siis, että kysyjä "tahtoi osoittaa kuuluvansa liittokansaan", rajata pakanakansat sen ulkopuolelle, paljastaa Jeesuksen harhaoppiset ajatukset ja näyttää näin olevansa oikeassa haastaessaan Jeesuksen.[16]
Ja niin Jeesus kertoo mitä nerokkaimman tarinan, joka on usein käsitetty väärin ja laimennettu. Kertomuksen tapahtumat saattavat jopa olla historiallisesti tosia[17], mutta keksittynäkin se toimii täydellisesti.
Mies, joka matkusti Jerusalemista Jerikoon, oli oletettavasti juutalainen. Jeesuksen päivänä varsinkin yksin matkustaminen oli kaikkea muuta kuin turvallista. Päätiet olivat verrattain vaarattomia,[18] mutta levottomien provinssien syrjäteillä saattoi mainiosti tavata seudulla piileskeleviä rosvoja[19], kuten kävi Paavalillekin (2. Kor. 11:26). Rosvoiksi ajautuivat usein köyhät ja epätoivoiset maalaiset, jotka olivat menettäneet maansa yläluokkaan kuuluville vuokraajille.[20]
Kaikki vaatteet olivat arvokkaita, minkä vuoksi sotilaat jakoivat aina teloitettujen rikollisten (Mark. 15:24) vaatteet keskenään.[21] Samasta syystä matkalaisen kimppuun käyneet ryövärit veivät häneltä kaiken vaatteita myöten. Israelissa rosvot eivät yleensä vahingoittaneet uhrejaan, elleivät nämä hangoitelleet vastaan.[22] Tämä onneton mies yritti ilmeisesti puolustautua ja jäi henkitoreissaan makaamaan tienposkeen.
Jerusalemin temppelissä palveli kolme ihmisryhmää: papit, leeviläiset ja maallikot. Monet papeista asuivat Jerikossa ja palasivat kotiin kaksiviikkoisen palvelusvuoron päätyttyä. Koska pappissuvut olivat verrattain vauraita ja kunnianarvoisia, papit eivät kulkeneet tuota 17 virstan matkaa jalkaisin. Kertomuksen kuulija siis olettaa, että pappi oli palaamassa pyhistä tehtävistään temppelissä – tekstissä käytetään sanaa καταβαίνω (katabainō), jolloin matka suuntautui alas Jerusalemista – ja että tämä ratsasti aasilla tai muulilla.[23]
Pappi voisi voinut kuljettaa uhrin turvaan, mutta lainopettaja ymmärtää hyvin, miksi tämä ei tehnyt niin. Ojassa lojuva mies oli alaston ja tajuton, joten hänen identiteettiään oli mahdotonta päätellä vaateparren sekä kielen tai murteen perusteella.[24] Heimoveljiään juutalaisia papilla oli toki lain mukaan velvollisuus auttaa, mutta sitäkin hän harkitsisi kahdesti. Pappi sai koskea ainoastaan lähisukulaisensa ruumiiseen ja vain haudatakseen tämän; muissa tapauksissa hän tuli rituaalisesti saastaiseksi.[25] Jos verinen mies siis osoittautuisi kuolleeksi, papin olisi palattava häpeällisesti takaisin Jerusalemiin viikon mittaista, vaivalloista puhdistautumista varten. Hän ei voisi syödä kymmenysuhrejaan eikä edes kerätä niitä, ja sama koskisi hänen perhettään ja palvelijoitaan. Jos uhri toisaalta sattuisi olemaan vaikkapa egyptiläinen, kreikkalainen tai syyrialainen, hänen ei olisi pakko sekaantua koko asiaan.[26]
Pappi teki ratkaisunsa ja häipyi vähin äänin riskeeraamatta seremoniallista puhtauttaan. Hänen perässään tiellä kulki arvojärjestyksessä seuraava – leeviläinen, joka toimi temppelissä pappien avustajana. Hän tiesi lähes varmasti kulkevansa papin jäljessä[27] ja saattoi olla tämän henkilökohtainen avustaja. Nähdessään piestyn hahmon tien laidassa leeviläinen jatkoi matkaa. Vaikka olisi halunnutkin, kuinka hän olisi voinut auttaa papin kuljettua ohi? Tunsiko hän muka Tooran paremmin kuin esimiehensä? Jos hän saapuisi Jerikoon ryöstetty mies mukanaan ja pelastaisi uhrin, jonka pappi oli katsonut parhaaksi ohittaa, hän häpäisisi papin julkisesti.[28] Leeviläinen olisi voinut edes antaa ensiapua, mutta jätti senkin tekemättä.
Jos vitsissä on jo esiintynyt kapteeni ja kersantti, kolmas henkilö on luontevasti alokas tai sotamies. Vastaavasti juutalainen kuulija odottaa, että papin ja leeviläisen jälkeen sankariksi saapuu maallikko. Tässä vaiheessa kertomus kuitenkin räjähtää yleisön silmille: paikalle osuu samarialainen, vihatun sekakansan jäsen, jotka olivat kansoittaneet Luvatun maan Israelin ollessa pakkosiirtolaisina Babylonissa. Juutalaiset olisivat juuri ja juuri saattaneet sietää kertomuksen, jossa hurskas juutalainen olisi auttanut ryöstetyn samarialaisen turvaan, vaikka häntä tuskin olisi voinut ylistää moisesta teosta.
Vertauksen samarialaisella oli öljyä, viiniä, ratsu ja rahaa. Jeesus siis ajattelee todennäköisesti kauppiasta, jotka matkustivat kaupungista toiseen – ja koska nämä olivat rikastuneet toisten kustannuksella, kauppiaita pidettiin yleisesti epärehellisinä varkaina.[29] Tämä päätelmä saa kuulijat tuntemaan lisää vastenmielisyyttä sankaria kohtaan. Itse asiassa samarialaisella oli syytä pelätä samoja rosvoja, jotka olivat mukiloineet avuntarvitsijan. Hänkin seurasi Tooraa ja mikäli uhri olisi kuollut, hän saastuttaisi itsensä ja kauppatavaransa joksikin aikaa.[30] Juudean tiellä ojassa makaava mies olisi todennäköisemmin juutalainen kuin hänen omaa heimoaan. Oliko riski ottamisen arvoinen?
Säälin liikuttama samarialainen puhdisti ryöstetyn haavat öljyllä, desinfioi ne viinillä ja sitoi ne.[31] Korjattuaan leeviläisen laiminlyönnin hän teki, mitä pappi olisi voinut tehdä – kuljetti miehen Jerikoon ratsunsa selässä ja vei hänet majataloon. Kaksi denaaria, jotka hän aamulla maksoi isännälle, riitti kattamaan maaseutukylän majatalossa asumisesta koituvat kustannukset useaksi päiväksi.[32] Majatalojen isännät olivat huonossa maineessa ja tämäkin olisi saattanut myydä maksukyvyttömän asiakkaansa orjaksi.[33] Jollei samarialainen olisi korvannut ryöstetyn majoituskustannuksia, hänet olisi yhtä hyvin voinut jättää virumaan tielle.
Kertomuksen sankari käytti tuntemattoman miehen pelastamiseen öljyään, viiniään, siteitään, aasiaan, aikaansa, voimiaan ja rahojaan. Hän ei ollut huolissaan siitä, että ryöstetty saattaisi olla juutalainen. Lisäksi länsimainen lukija ei yleensä osaa arvostaa hengenvaaraa, jolle samarialainen pani itsensä alttiiksi. Bailey[34] vertaa tilannetta siihen, että intiaani ratsastaisi villin lännen kylään nuolten lävistämä cowboy mukanaan, raahaisi hänet saluunan hotelliin ja hoitaisi häntä yön yli. Kun intiaani aamulla astuisi pääkadulle, hänellä olisi täysi työ päästä elävänä pois kylästä – hyvästä teostaan huolimatta.
Kuinka samarialaisen siis kävi? Jeesus jättää kertomuksensa tarkoituksella avoimeksi samalla, kun kiukun puna kohoaa lainoppineen ja muun yleisön kasvoille. Millaisen opetuksen Jeesus haluaa henkeään haukkovien kuulijoiden saavan hänen tarinastaan?
Kertomuksen varsinainen terä jää yleensä huomaamatta, koska tulkitsemme vuoropuhelua länsimaisesta kristillisestä kulttuurista käsin. Samarialainen piti kyllä ryöstettyä juutalaista lähimmäisenään, mutta se ei ole tarinan painopiste. Jeesuksen tarkoitus ei liioin ole ensisijaisesti kannustaa kuulijoitaan auttamaan kaikkia hädässä olevia ja tiedostamaan heidän arvonsa ihmisinä, riippumatta erottavista kulttuuri- ja rotuseikoista, vaikka tämäkin on epäilemättä seuraamisen arvoinen esimerkki.[35]
Jeesus odottaa kirjanoppineen löytävän kertomuksesta vastauksen hänen esittämäänsä kysymykseen (jae 36): kuka näistä kolmesta osoittautui ojassa makaavan juutalaisen lähimmäiseksi, jota Toora käskee rakastamaan kuin itseä? Mullistava vastaus on se, jota lain asiantuntija ei edes kykene lausumaan ääneen ilman kiertoilmausta (Luuk. 10:37): ryöstetty juutalaismies havaitsi, että samarialainen oli hänen lähimmäisensä. Kolikon kääntöpuoli on ilmeinen – kaksi muuta matkamiestä eivät olleet hänen lähimmäisiään – kenties juuri siksi, että nämä pyrkivät ennen muuta pitämään itsensä seremoniallisesti puhtaina.[36]
Olennaisinta Jeesuksen kertomuksessa on siis se, että hän määrittelee uudelleen liittokansan rajat, Tooran velvoitteet ja temppelipalveluksen. Lainoppinut haluaa tietää, ketkä perisivät tulevan valtakunnan. Hän on määritellyt itsensä Toorasta käsin, pitää sen mukaista elämää liiton jäsentunnuksena ja rajaa kaikki muut liiton ulkopuolelle. Jeesuksen kertomus sotkee tämän siistin kuvion. Siinä rituaalilaista ja puhtaudesta kiinni pitävät temppeliviranomaiset rikkovat Tooran suurimman käskyn (Luuk. 10:27), mutta saastainen samarialainen täyttää sen ja rakastaa lähimmäistään kuin itseään. Jeesus tahtoo sanoa, että ulkopuoliset ovat alkaneet virrata sisään Jumalan valtakuntaan ja Jeesus on ollut oikeassa toivottaessaan heidät (itsensä kautta) tervetulleiksi. Samalla on olemassa vakava vaara, että jotkut, jotka ovat kuvitelleet olevansa sisällä, löytävät itsensä ulkopuolelta.[37] Lainoppineen on olennaisesti muutettava asennettaan ja toimintaansa, jos hän toivoo sen osoittavan muille, että hän kuuluu jo nyt elävän Jumalan uudistettuun kansaan.
"Mitä minun on tehtävä osoittaakseni kuuluvani niihin, jotka perivät tulevan aikakauden elämän?" Seuraa Jeesusta ja löydä uusi ja radikaali tapa noudattaa Tooraa. Israelin Jumala, jota tulee rakastaa yli kaiken, on koko maailman Luoja.[38] Hänen uusi ja merkillinen aikaansaannoksensa Jeesuksessa kutsuu liiton osallisuuteen paljon väkeä, jotka eivät aiemmin olleet luvattua kansaa, ja uudistaa heidät. Samarialaisen tavoin he osoittavat, että Laki on kirjoitettu heidän sydämeensä (Jer. 31:33). On tullut aika tunnistaa heidät lähimmäisiksi ja saman kansan jäseniksi. Kirjanoppinut on väärässä haastaessaan Jeesuksen. Tämä ei ole hylännyt Tooraa, vaan palannut sen ytimeen. "Mene ja tee sinä samoin."
Tarinassa on tietenkin ylimääräinen taso. Samarialainen saapui tilanteeseen auttajaksi odottamatta ja ulkopuolelta, oli valmis suuriin henkilökohtaisiin uhrauksiin ja rakasti, vaikka se kävi kalliiksi – ja henkihieverissä ollut mies pelastui. Kun Jeesus jonkin ajan kuluttua vaeltaa ylös Jerusalemiin, hän on samalla asialla (Luuk. 13:33–34). Laupias samarialainen ei ole kaukana lainoppineesta. Hän seisoo ruumiillisesti tämän edessä, valmiina maksamaan kalliin hinnan jokaisesta pelastusta tarvitsevasta.
Maria väärissä askareissa
muokattu 3.8.2018 klo 13:20
38. Ja heidän vaeltaessaan hän meni muutamaan kylään. Niin eräs nainen, nimeltä Martta, otti hänet kotiinsa. 39. Ja hänellä oli sisar, Maria niminen, joka asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettansa. 40. Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi: "Herra, etkö sinä välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän minua auttaisi." 41. Herra vastasi ja sanoi hänelle: "Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, 42. mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois."
38. Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. 39. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. 40. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua." 41. Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. 42. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois." ©
Tunnet jo leimat, jotka Jeesuksen kohtaamilla naisilla on otsassaan. Maanläheinen, käytännöllinen Martta puurtamassa ahkerasti nuttura tiukalla. Hauras, unelmoiva Maria kuuntelemassa Jeesusta haaveellisena, silmissään palvova katse. Tästä lyhyestä kertomuksesta on luultavasti pidetty miljoonia saarnoja, jotka ovat korostaneet hengellisten asioiden tärkeyttä maallisten kustannuksella tai "armossa lepäämistä" oman raatamisen sijasta.[39] Kristityt naiset tunnustavat toisilleen lankeavansa silloin tällöin "Martan rooliin" – hössöttävänsä kotitöistä niin paljon, että unohtavat viettää aikaa Jeesuksen kanssa (rukoillen ja Raamattua lukien). Vaikka Jaakko Löytyn Martta-laulussa nimiosan esittäjä ei malta hengähtää aherruksestaan, Marttaliiton jäsenet muistavat varmaan levätäkin.
Katkelmassa on kuitenkin kyse aivan muusta kuin pinnalta katsoen näyttää. Kulttuurintuntemus ja sosioantropologia auttavat meitä Raamatun lukijoina välttämään anakronismeja eli jonkin omaan kokemuspiiriimme kuuluvan tavan, esineen tai järjestelmän kuvittelemista mukaan Raamatun ihmisten arkeen.[40] Vastaavasti moni seikka, joka Raamatun kirjoittamisen aikaan olisi ollut ilmeinen, voi jäädä meiltä täysin huomaamatta, ellemme tunne tuon ajan tapoja ja kulttuuria.
Muinaisen Välimeren kulttuuripiirissä vallitsivat hyvin tiukat ja selvärajaiset odotukset, roolit ja jopa olinpaikat miehiä ja naisia varten. Näiden rajojen rikkominen olisi tuonut häpeää koko suvulle, etenkin miehille, jotka edustivat sukua julkisuudessa. Miesten maailma ja naisten maailma olivat erossa toisistaan enemmän kuin mitkään meidän tuntemamme yhteiskunnan osa-alueet. Naisilla oli hyvin vähän jos lainkaan tekemistä perheen ulkopuolisten miesten kanssa.[41] Siksi jo katkelman alku on outo, sillä Martan kerrotaan kutsuvan Jeesuksen taloonsa. Perheeseen näet kuului myös veli, Lasarus (Joh. 11:1–2), ja tavallisesti perheen vanhin mies hoiti kutsumispuolen.[42]
Talon sisällä tapahtuu kuitenkin jotain pöyristyttävää ja täysin sopimatonta. Maria käyttäytyy miehen tavoin.[43] Hän istuutuu miesten seuraan talon julkiseen tilaan, jonne naisilla ei ole asiaa – vieläpä Jeesuksen jalkojen juureen kuuntelemaan tämän opetusta. Kun apostoli Paavali istui "Gamalielin jalkojen juuressa" (Ap. t. 22:3), hän ei tuijottanut ihailevasti rabbiaan, vaan opiskeli tämän alaisuudessa. Rabbin oppilaaksi taas ryhdyttiin, jos haluttiin itsekin tulla rabbiksi[44], mikä sekin oli tietysti vain miesten heiniä. Maria siis asettuu kaikessa hiljaisuudessa Jeesuksen oppilaaksi[45] ja ilmaisee siten halunsa olla joskus Jumalan valtakunnan opettaja ja julistaja. Toiminnallaan Maria astuu näkymättömän, mutta äärimmäisen tärkeän rajan yli.
Nyt on helppo ymmärtää, että Martan todellinen ongelma ei ole liian suuri tiski- tai perunavuori keittiössä, vaikka länsimainen lukija tulkitsee hänen sanansa näin.[46] Tilanteeseen liittyvän häpeän vuoksi hän ei tietenkään lausu sitä ääneen, vaikka rikkomus on kaikille läsnäolijoille yhtä ilmeinen kuin virtahepo keskellä olohuonetta. Martta ymmärtää oman vastuunsa ja sosiaalisen asemansa, mikä näkyy myös Johanneksen evankeliumissa (Joh. 12:2). Mutta kuka Maria luulee olevansa? Vain häpeämätön nainen käyttäytyisi noin. Hänen on palattava naisten tiloihin, minne kuuluukin.[47] "Tämä on häpeällistä! Mitä meille nyt tapahtuu? Mitä naapurit sanovat? Mitä muu perhe sanoo? Kuka huolii hänet vaimokseen tämän jälkeen?"[48]
Luonnollinen ratkaisu on tietenkin pyytää Jeesusta apuun ja hänen kauttaan käskeä Mariaa palaamaan takaisin omaan sosiaaliseen lokeroonsa. Naisen kunniallisuus ja maine riippuivat hänen kyvystään pitää taloudesta huolta, joten Martan pyyntö on kulttuurin omien arvojen valossa kohtuullinen.[49] Vieraanvaraisuuden säännöt edellyttivät kuitenkin, ettei talon vieras anna käskyjä talonväelle, ja Jeesus kieltäytyy komentelemasta Mariaa.[50] Päinvastoin hän vahvistaa Marian oikeuden kuunnella, oppia ja valmistautua levittämään oppimaansa.[51]
Jeesus ei vastaa Martan sanoihin, vaan niiden merkitykseen. Martta on huolissaan monista asioista (ei monista ruokalajeista), ja Jeesus ymmärtää ne kaikki. Yksi asia kuitenkin puuttuu, kuten rikkaalta hallitusmieheltäkin (Luuk. 18:22): oikeanlainen uskollisuus Jeesusta kohtaan.[52] Martan on ymmärrettävä, että Jeesus tarjoaa parhaillaan ateriaa. Hänen sisarensa on valinnut "hyvän annoksen"[53] ja tällä on oikeus jatkaa teologian opintojaan. Hyvä oppilas on Jeesukselle tärkeämpi kuin hyvä ateria – tai hyvä maine yhteisön silmissä. Kulttuurin perinteinen käytäntö erottaa miehet ja naiset toisistaan ei ole enää voimassa.[54]
Maria ei suinkaan ollut ainoa nainen, jota Jeesus opetti (ks. esim. Joh. 4:10–26, 11:20-27), eikä Martta ainoa, jonka vieraanvaraisuuden ja taloudellisen tuen hän otti vastaan (esim. Luuk. 8:3, Luuk. 23:55–56). Vaikka apostolien joukossa ei ollutkaan naisia, näiden tärkeä rooli on nähtävissä Jeesuksen toiminnan alusta saakka.[55]
Tiedämme myös, että Martta, Maria ja Lasarus asuivat Betaniassa lähellä Jerusalemia. Luukas on sijoittanut tapahtumat tarkoituksellisesti tähän aikahistoriallisesti "väärään" kohtaan kertomustaan. Ne liittyvät aiheensa puolesta kiinteästi edeltävään vertaukseen laupiaasta samarialaisesta, jossa Jeesus piirsi uudelleen Jumalan kansan rajat. Nyt hän piirtää uudelleen miesten ja naisten väliset sopivaisuuden rajat Israelin sisällä.[56]
Missä Jeesus kulkikin, hänen sanomansa Jumalan valtakunnasta jätti kyliin ja kaupunkeihin ihmisiä, joiden elämä ja perinteiset käsitykset olivat ratkaisevasti ja lopullisesti muuttuneet. Heidät kaikki oli kutsuttu asemasta ja sukupuolesta riippumatta Jumalan uudistetun ihmiskunnan jäseniksi.
luku 9
luku 11
