luku 1
luku 1
Johanneksen 3. kirje, luku 1
luotu 12.6.2023 klo 17:07
muokattu 15.6.2023 klo 15:16
Sisällys
| 1–8 | Vieraanvaraisuus Jumalan perhettä kohtaan |
| 9–15 | Vallankäyttö ja esikuvana toimiminen |
Vieraanvaraisuus Jumalan perhettä kohtaan
1. Vanhin rakkaalle Gaiukselle, jota minä totuudessa rakastan. 2. Rakkaani, minä toivotan sinulle, että kaikessa menestyt ja pysyt terveenä, niinkuin sielusikin menestyy. 3. Minua ilahutti suuresti, kun veljet tulivat ja antoivat todistuksen sinun totuudestasi, niinkuin sinä totuudessa vaellatkin. 4. Minulla ei ole suurempaa iloa kuin se, että kuulen lasteni vaeltavan totuudessa. 5. Rakkaani, sinä toimit uskollisesti kaikessa, mitä teet veljien, vieläpä vieraittenkin hyväksi. 6. He ovat seurakunnan edessä antaneet todistuksen sinun rakkaudestasi; ja sinä teet hyvin, kun autat heitä eteenpäin heidän matkallaan, niinkuin Jumalan edessä arvollista on. 7. Sillä hänen nimensä tähden he ovat matkalle lähteneet eivätkä ota pakanoilta mitään. 8. Me olemme siis velvolliset ottamaan semmoisia vastaan, auttaaksemme yhdessä totuutta eteenpäin.
1. Vanhin tervehtii rakasta Gaiusta. Minä rakastan sinua vilpittömästi. 2. Rakas ystävä, toivon, että sinulle kuuluu joka suhteessa hyvää ja että olet terve; sisäisestihän sinulle kuuluu hyvää. 3. Ilahduin suuresti, kun tänne tulleet veljet kertoivat sinun elävän totuudessa, niin kuin asia onkin. 4. Mikään ei tuota minulle suurempaa iloa kuin se, että kuulen lasteni elävän totuudessa. 5. Rakas ystävä, sinä herätät luottamusta kaikessa, mitä veljien, muualta tulevienkin, hyväksi teet. 6. He ovat seurakunnan kuullen kertoneet rakkaudestasi. Ole hyvä ja varusta heidät matkalle Jumalan sananviejien arvon mukaisesti. 7. Kristuksen nimen tähden he ovat matkaan lähteneet, eivätkä he ota pakanoilta vastaan mitään. 8. Meidän velvollisuutemme on siis antaa heidänlaisilleen tukemme, jotta mekin osallistuisimme työhön totuuden hyväksi. ©
Johannes osoitti Ensimmäisen kirjeensä yleisesti Vähän-Aasian seurakunnille; hänen Toinen kirjeensä oli suunnattu yhdelle tietylle seurakunnalle. Tämä kirje on kohdistettu yhden tuntemattomaksi jääneen seurakunnan johtajalle, Gaiukselle. Ikävä kyllä emme tiedä hänestä muuta kuin sen, mitä Johannes itse mainitsee, mutta siitäkin lukija voi oppia monenlaista.
Kuten edellisessäkin kirjeessään (2. Joh. 4), apostoli iloitsee saatuaan kuulla, että joku hänen oppilaistaan "vaeltaa totuudessa" – heijastaa ja elää todeksi Jeesuksesta kertovaa hyvää uutista. Epäilemättä se merkitsee, että Gaius toimii oikein ja varjelee luotettavaa opetusta, mutta lisäksi hän aidosti rakastaa sekä Jumalaa että kristittyjä veljiään ja sisariaan.[1]
Tämän rakkauden on tärkeää ilmetä käytännössä, sillä ensimmäisellä vuosisadalla kiertävät evankeliumin julistajat olivat pitkälti riippuvaisia paikallisten kristittyjen vieraanvaraisuudesta. Majatalot tarjosivat toki yösijaa matkustavaisille, mutta niissä törmäsi usein merirosvoihin ja prostituoituihin. Niinpä hyvämaineiset ihmiset majoittuivat mieluummin sukulaisten, ystävien tai heille suositeltujen ihmisten koteihin.[2] Vieraille maille matkaavat opetuslapset arvostivat suuresti sitä, että toiset uskovat ottivat heidät luokseen.
Varsin pian seurakunnassa laadittiin aiheesta selkeät ohjeet, jotta vältettäisiin toisten hyväntahtoisuuteen kohdistuvat väärinkäytökset. Todennäköisimmin vuosien 45–125 välillä kirjoitettu[3] Didakhe eli Kahdentoista apostolin opetus täsmentää, että apostolit saivat majoittua kahdeksi päiväksi ja tavalliset kristityt enintään kolmeksi.[4] Tarkoitus ei koskaan ollut, että rakkauden ja käytännön pakon edellyttämä apu mahdollistaisi toisten kustannuksella loisimisen ja laiskottelun.
Johanneksen seurakunnasta on lähtenyt sanansaattajia "Nimen" tähden (j. 7), julistamaan Jeesuksen kuninkuutta, ja siksi he ovat luonnostaan epäilyttävää väkeä laajemmassa kreikkalais-roomalaisessa maailmassa. Palattuaan he ovat kertoneet, kuinka poikkeuksellisen antelias Gaius oli heitä kohtaan. "Totuus" (3. Joh. 8) on enemmän kuin faktaväitteitä; Johannekselle hän on persoonallinen, maailmaa muuttava voima. Totuuden rinnalla työskenteleminen ilmenee pienissä arkisissa asioissa, kuten aterian ja yösijan tarjoamisessa.
Apostoli Paavalin matkoja lukuun ottamatta tiedämme varsin vähän yksityiskohtia varhaisten julistajien seikkailuista. Säilyneiden todisteiden valossa heitä oli kuitenkin liikkeellä melkoinen määrä.[5] Heidän saamansa tuki perustui samaan logiikkaan kuin sen tulisi perustua nykyään: saman Isän lapsiksi uudistettuina ihmisinä Jeesuksen seuraajat olivat perhettä, sisaria ja veljiä keskenään, ja perheenjäseniä autetaan. Tämä outo tapa kohdella biologisesti toisilleen vieraita ihmisiä kuin omia sukulaisia teki syvän vaikutuksen sekä heihin että seurakunnan tarkkailijoihin. Samoin voi käydä vielä tänäänkin.
Vallankäyttö ja esikuvana toimiminen
muokattu 15.6.2023 klo 15:16
9. Minä kirjoitin seurakunnalle; mutta Diotrefes, joka haluaa olla ensimmäinen heidän joukossaan, ei ota meitä vastaan. 10. Sentähden minä, jos tulen, muistutan hänen teoistansa, mitä hän tekee, kun pahoilla sanoilla meistä juoruaa; ja vielä siihenkään tyytymättä, hän ei itse ota veljiä vastaan, vaan estää niitäkin, jotka tahtovat sen tehdä, ja ajaa heidät pois seurakunnasta. 11. Rakkaani, älä seuraa pahaa, vaan hyvää. Joka hyvin tekee, se on Jumalasta; joka pahoin tekee, se ei ole Jumalaa nähnyt. 12. Demetrius on kaikilta, jopa itse totuudeltakin, saanut hyvän todistuksen; ja mekin todistamme hänestä samaa, ja sinä tiedät, että meidän todistuksemme on tosi. 13. Minulla olisi paljon kirjoittamista sinulle, mutta en tahdo kirjoittaa sinulle musteella ja kynällä, 14. sillä minä toivon pian näkeväni sinut, ja silloin saamme suullisesti puhella. 15. Rauha sinulle! Ystävät tervehtivät sinua. Tervehdys ystäville, kullekin erikseen.
9. Kirjoitin muutaman sanan seurakunnalle, mutta Diotrefes, joka mahtailee sen johtajana, ei pidä meitä missään arvossa. 10. Siksipä minä sinne tultuani aionkin huomauttaa hänelle siitä, mitä hän oikein tekee levittäessään meistä pahoja puheita. Eikä hänelle sekään riitä. Hän kieltäytyy itse ottamasta veljiä vastaan, estää niitä, jotka haluavat sen tehdä, ja jopa erottaa heitä seurakunnasta. 11. Rakas ystävä, älä ota esimerkkiä pahasta, vaan hyvästä. Joka tekee hyvää, on Jumalasta, mutta se, joka tekee pahaa, ei ole Jumalaa nähnyt. 12. Demetrioksesta kaikki ovat kertoneet pelkkää hyvää; itse totuuskin on hänen puolellaan. Samoin todistamme me, ja sinä tiedät, että meidän todistuksemme on tosi. 13. Minulla olisi sinulle paljonkin kirjoitettavaa, mutta en tahdo esittää sitä näin kynällä ja musteella. 14. Toivon näkeväni sinut pian. Silloin voimme keskustella kasvotusten. 15. Rauha sinulle! Ystävät lähettävät sinulle tervehdyksensä. Tervehdi ystäviä, jokaista erikseen. ©
Gaiusta onkin tarpeen rohkaista jatkamaan vieraanvaraisuuttaan ja tukeaan Johanneksen lähettämille julistajille, sillä läheisen kotiseurakunnan johtaja Diotrefes on torjunut heidät. (Gaius ja Diotrefes eivät ilmeisesti kuulu samassa kodissa kokoontuvaan seurakuntaan, sillä muuten jakeissa 9–10 annettu tieto olisi Gaiukselle turhaa.) Meidän näkökulmastamme Diotrefes saattaa tiukalla linjallaan vain pyrkiä suojelemaan seurakuntaansa epämääräisiltä harhaopettajilta.[6] Edellisessä kirjeessään (2. Joh. 10–11) Johannes itse kehottaa tähän, koska hänen seurakuntansa kärsivät valheellisesta ja skismaattisesta opetuksesta (1. Joh. 2:19). Avoimuudessa on siis omat vaaransa, mutta niin on eristäytymisessäkin. Jeesusta uskollisesti edustavat sanantuojat ovat tuen arvoisia, mutta hänen viitoittamansa tien vääristelijät tulee torjua.
Johannes on kuitenkin selvillä Diotrefeen todellisista vaikuttimista. Hän tahtoo olla mahtaileva johtaja ja alkuperäisiä apostoleja ylempänä; hän on parjannut Johannesta tämän selän takana, torjunut aidot kristityt lähettiläät seurakunnastaan ja kohdellut kaltoin niitä jäseniä, jotka ovat yrittäneet auttaa heitä. Kaikessa nöyryydessä ja rakkaudessa Johanneksen, joka sentään on Herran alkuperäinen oppilas ja tähän tehtävään asetettu, on puututtava ikävään tilanteeseen mahdollisimman ripeästi.[7]
Demetrios (j. 12) on todennäköisimmin kirjeen perille toimittanut mies. Hänen ansioluettelonsa on varsin toisennäköinen: Johanneksen lisäksi itse Totuus suosittelee Demetriosta! Hyvä sanoma on läpäissyt hänen ajattelunsa, toimintansa ja koko persoonallisuutensa niin, että Jeesus loistaa läpi. Johanneksen ei tarvitse vakuuttaa juhlallisten valojen kautta puhuvansa totta. Hänen rehellinen luonteensa on Gaiuksenkin tiedossa. Demetrios tarvitseekin suosituksia, sillä hän on tullut Johanneksen luota, todennäköisesti Efesoksesta, vieraalle paikkakunnalle eikä hänen maineensa ole yleisesti tiedossa.[8]
Jakeessa 13 mainittu muste, μέλαν, valmistettiin yleensä puuhiilen, kumin ja veden seoksesta. Tällainen muste ei kuitenkaan tarttunut hyvin nahkaiseen pergamenttiin tai veliiniin, joille kirjoitettaessa käytettiin erilaista reseptiä: tammenäkämistä saatua jauhoa sekoitettiin veteen yhdessä rautasulfaatin ja arabikumin kanssa. Vähitellen tämä parannettu muste syrjäytti hiilipohjaisen musteen jopa papyrukselle kirjoitettaessa. Ikävä kyllä uuden väriaineen ongelmana oli, että ajan saatossa kemialliset muutokset saattoivat vapauttaa pieniä määriä rikkihappoa, joka syövytti taustamateriaalin.[9]
Kirjeen lopussa (3. Joh. 15) on kaksi viittausta "ystäviin". Miksei Johannes käytä tavanomaista sanaa ἀδελφούς (adelfūs), 'veljet ja sisaret'? Kenties oli tarpeen salata kirjeen kristillinen alkuperä ja saada se näyttämään tavalliselta postilta.[10] Sitä Johanneksen lyhyt kirje ei kuitenkaan ole. Vaikka siinä ei mainita edes sanaa Jeesus (ainoastaan ὄνομα, 'nimi', jakeessa 7), se levittää samaa totuutta, rakkautta ja rauhaa (j. 15) kuin aiemmat kirjeet. Tuo totuus tuli ihmiseksi, osoitti rakkautta ristinkuolemaan asti ja teki ikuisen rauhan mahdolliseksi kaikkien riitapuolten välille.
luku 1
luku 1
