luku 1
luku 1
Juudaksen kirje, luku 1
luotu 15.11.2023 klo 11:09
| 1–4 | Taistelkaa uskon puolesta |
| 5–16 | Valheen opettajat |
| Kaanonin ulkopuoliset viittaukset | |
| 17–25 | Jumalan pelastava voima |
Taistelkaa uskon puolesta
1. Juudas, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja Jaakobin veli, kutsutuille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesukselle Kristukselle varjellut. 2. Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus. 3. Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu. 4. Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.
1. Juudas, Jeesuksen Kristuksen palvelija, Jaakobin veli, tervehtii kutsuttuja, joita Isä Jumala rakastaa ja varjelee Jeesusta Kristusta varten. 2. Tulkoon laupeus, rauha ja rakkaus yhä runsaampana osaksenne. 3. Rakkaat ystävät! Hartaasti olen halunnut kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, ja nyt sain aiheen kehottaa teitä taistelemaan sen uskon puolesta, joka pyhille on kertakaikkisesti annettu. 4. Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen. ©
Jeesuksen velipuoli Juudas, Jerusalemin seurakunnan johtajana toimivan Jaakobin veli, on tarttunut kynään ja pergamenttiin. Hän olisi halunnut kirjoittaa yleisölleen kirjeen Kuningas Jeesuksen hankkimasta huikeasta pelastuksesta ja korostaa sitä mahtavaa uudistusta, jonka Israelin Jumala oli hänen ylösnousemuksensa kautta saanut aikaan.
Mutta hänen onkin muutettava aikomustaan ja vaihdettava tähtäyspistettä – kirjeen vastaanottajat ovat joutuneet salakavalan hyökkäyksen kohteeksi. Seurakuntaan on saapunut kierteleviä "kristittyjä" opettajia, jotka ovat avoimesti julistaneet alkuperäisen apostolisen opetuksen vastaista sanomaa vedoten omien näkyjensä ja enneuniensa arvovaltaan.
Juudas nostaa esiin kaksi keskeistä ja yllättävän ajankohtaista piirrettä näiden valheopettajien julistuksessa. He "kääntävät Jumalan armon luvaksi irstailuun" ja "kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen" (jae 4). Yhtäkkiä näitä henkilöitä ei tarvitsekaan hakea kaukaa. Seurakunnan piirissä on tänäänkin paimenia ja opettajia, joiden mukaan jokainen saa Jumalan armon varassa jäädä juuri sellaiseksi kuin on. Jokaisella on oikeus toteuttaa seksuaalisia mielihalujaan "muita vahingoittamatta" täsmälleen niin kuin tahtoo. Toisaalta Jeesus oli vain yksi viisas mies muiden joukossa, eikä ole nykyaikaista ja sopivaa väittää hänen olevan muita parempi – saati ainoa – tie pelastukseen ja Jumalan yhteyteen. Juudaksen kirje on kirjoitettu varoitukseksi meille.[1]
Vakavasta varoituksesta huolimatta kirjoittajalla on tärkeä toivon näköala. Yritykset pitää seurakunta elävänä ja terveenä eivät ole ihmisvoimien varassa. Itse Isä Jumala rakastaa lapsiaan ja varjelee heitä Jeesukselle (jae 1). Hän tekee sen kuitenkin käyttäen ihmisiä, jotka on henkilökohtaisesti varustanut viisaudellaan ja voimallaan – opettajia, jotka rukoilevat, rohkaisevat, muistuttavat ja auttavat yksittäisiä kristittyjä näkemään kokonaiskuvan.[2] Heidän tehtävänään on piirtää kartta, jonka suuri, punainen täplä "olet tässä" ohjaa jokaista Kristuksen omaa löytämään itsensä ja suuntaamaan vaelluksensa kompassin osoittamaa päämäärää kohti.
Jae 3 muistuttaa, että evankeliumi levisi valtavalla nopeudella ympäri Välimeren seutua.[3] Samalla perimätiedon muodollisesta ja luotettavasta levittämisestä pidettiin kuitenkin tarkkaa huolta; kreikan termi παραδίδωμι (paradidōmi) merkitsi vastaanotetun tiedon toimittamista edelleen. Sekä asiaan liittyvä sanasto että käytäntö olivat Paavalin, Juudaksen ja muiden apostolien tiedossa (Luuk. 1:2, Ap. t. 16:4). Perinteen "edelleen antaminen" edellytti jonkinlaista opetus- ja oppimisprosessia, joka varmisti, että viestin sisältö säilyi. Sisältö käsitti epäilemättä evankeliumikertomuksen ytimen, eettisiä ohjeita, seurakuntajärjestystä koskevia ohjeita sekä Jeesuksen opetuksia.[4]
Loppujen lopuksi kyse on meidän päiviimme saakka säilyneestä todistajien ketjusta: Isä lähetti Poikansa tuomaan hänen viestinsä (Matt. 11:27), Poika välitti sen oppilailleen (Joh. 17:20). Pyhä Henki muistutti (Joh. 14:26) näitä apostoleja sisällöstä, jonka he sitten uskoivat edelleen luotettaville välittäjille (1. Tim. 6:20, 2. Tess. 2:15).[5] Ajatus tärkeästä traditiosta on sinänsä täysin raamatullinen. Vaikka kirkkoisät eivät olekaan tulkinnan kysymyksissä erehtymättömiä, he ovat arvokkaita lenkkejä ketjussa, joka on vuosisatoja vaalinut heille uskottua aarretta.[6] Nykypäivän raamatunopettajien täytyy harjoittaa vastuullista hermeneutiikkaa ja rohkeaa sananselitystä, jotta uskovat saavat täsmällistä ymmärrystä Kirjoituksista, kannustusta Jeesuksen oppilaana elämiseen ja voivat "taistella sen uskon puolesta, joka pyhille on kertakaikkisesti annettu".[7]
Useissa Juudaksen kirjeen käsikirjoituksissa jae 4 kutsuu Jeesusta Valtiaaksi ja Jumalaksi (δεσπότην θεόν, despotēn theon). Sisäinen todistusaineisto tukee tämän muodon alkuperäisyyttä, mutta Daniel B. Wallace pitää silti todennäköisempänä, että kirjuri on selventänyt epäselvää kohtaa kuin että näin merkittävä ilmaus olisi leikattu myöhemmin pois. Pelkkä Valtias ei silti ole mikään vähäinen käsite: sitä käytetään Jumalasta (Luuk. 2:29, Ap. t. 4:24, Ilm. 6:10) siinä missä Jeesuksestakin (2. Piet. 2:1).
Yhdessä seuraavan jakeen kanssa Juudas itse asiassa väittää, että Jeesus oli olemassa jo ennen ihmiseksi syntymistään. Juuri hän pelasti israelilaiset Egyptistä, mikä Vanhassa testamentissa oli Jumalan henkilökohtainen voimateko.[8] Riippumatta siitä, onko alkuperäinen tekstimuoto jakeessa 5 "Jeesus" vai "Herra", Jeesus näyttää olevan se JHVH:n ilmentymä ja jumalallinen olento, joka monin tavoin vaikutti Israelin parissa erämaavaelluksen aikana.[9]
Valheen opettajat
5. Vaikka jo kerran olette saaneet tietää kaiken, tahdon kuitenkin muistuttaa teitä siitä, että Herra, joka oli pelastanut kansan Egyptistä, toisella kertaa hukutti ne, jotka eivät uskoneet; 6. ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon; 7. samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta. 8. Yhtäkaikki nämä uneksijat samoin saastuttavat lihan; he halveksivat herrautta, herjaavat kirkkauden henkiolentoja. 9. Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!" 10. Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä. 11. Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora! 12. He likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkeasti kemuilevat ja itseään kestitsevät. He ovat vedettömiä, tuulten ajeltavia pilviä, paljaita, syksyisiä puita, hedelmättömiä, kahdesti kuolleita, juurineen maasta reväistyjä, 13. rajuja meren aaltoja, jotka vaahtoavat omia häpeitään, harhailevia tähtiä, joille pimeyden synkeys ikuisiksi ajoiksi on varattu. 14. Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: "Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä 15. tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet." 16. He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden.
5. Vaikka te kaiken tiedättekin, tahdon silti muistuttaa teitä siitä, että Herra kyllä ensin pelasti kansansa Egyptistä mutta tuhosi sitten ne, jotka eivät uskoneet. 6. Ja niitä enkeleitä, jotka eivät pitäneet kiinni korkeasta asemastaan vaan hylkäsivät omat asuinsijansa, hän pitää pimeydessä ikuisissa kahleissa suurta tuomion päivää varten. 7. Niin kävi myös Sodoman ja Gomorran ja muiden sen seudun kaupunkien, jotka samalla tavoin antautuivat siveettömyyden ja luonnonvastaisten himojen valtaan: niiden saama rangaistus on varoittava esimerkki, joka muistuttaa ikuisesta tulesta. 8. Yhtä kaikki nämä hurmahenget tekevät samalla tavoin. He saastuttavat ruumiinsa, halveksivat Herraa ja hänen valtaansa ja herjaavat henkivaltoja. 9. Ei edes ylienkeli Mikael, kiistellessään Mooseksen ruumiista Paholaisen kanssa, rohjennut herjata eikä tuomita tätä, vaan sanoi: "Nuhdelkoon Herra sinua!" 10. Mutta nämä ihmiset herjaavat sitä, mitä eivät tunne, ja sillä, minkä he luonnostaan, järjettömien eläinten tavoin tuntevat, he saattavat itsensä turmioon. 11. Voi heitä! He ovat lähteneet Kainin tielle, palkan toivossa he ovat harhautuneet Bileamin jäljille, ja Korahin tavoin he ovat kapinoinnillaan hankkineet itselleen tuhon. 12. Nämä ihmiset ovat häpeätahroja teidän rakkaudenaterioillanne, kun he mässäilevät mistään piittaamatta. He ovat paimenia, jotka huolehtivat vain itsestään. He ovat pilviä, jotka tuuli vie ja jotka eivät vettä anna, puita, jotka syksyllä eivät kanna hedelmää, kahdesti kuolleita, juuriltaan repäistyjä, 13. pärskyviä meren aaltoja, joiden vaahtoharjana on heidän häpeänsä, radaltaan harhautuneita tähtiä, joille ikuisiksi ajoiksi on varattuna synkin pimeys. 14. Heistä on myös ennustanut Henok, Aadamista seitsemäs: "Katso, Herra tulee pyhiensä tuhatlukuisen joukon kanssa 15. ja panee jokaisen tuomiolle. Hän rankaisee kaikkia jumalattomia jokaisesta teosta, jonka he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikista julkeista puheista, joita nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet." 16. Nuo ihmiset ovat osaansa tyytymättömiä valittelijoita, jotka elävät himojensa vallassa. Heidän puheensa ovat suurellisia, ja omaa etuaan tavoitellen he mielistelevät ihmisiä. ©
Juudaksen mainitsemien valheopettajien uskonkäsitystä on vaikea täsmällisesti tunnistaa.
- Vaikuttaa siltä, että he olivat apostolien tapaan kierteleviä opettajia, jotka toimivat paikallisen vieraanvaraisuuden varassa (jae 4).
- He kielsivät Herran ja tavoittelivat täyttä eettistä itsenäisyyttä (jae 8).[10] Kun hylkää kaikenlaisen ulkoisen arvovallan sanella, miten ihmisen tulisi toimia, pääsee tietenkin itse arvovaltaisesti sanelemaan aivan uudenlaista etiikkaa.[11]
- He saattoivat edustaa ylirealisoitunutta eskatologiaa (vrt. 2. Tim. 2:17–18), joka väitti lopun aikojen ja tulevan valtakunnan jo saapuneen ja korosti pelastuksen eduista nauttimista nykyhetkessä.
- He olivat mystikoita, joilla oli omasta mielestään etuoikeus päästä käsiksi esoteeriseen tietoon (jae 8).
- He olivat kenties karismaatikkoja eli hengellisten lahjojen korostajia, koska ylpistyivät näyistään niin, että suhtautuivat epäkunnioittavasti enkeleihin (jakeet 9-10)
- He olivat itsestään huolehtivia paimenia (jae 12) ja hengellisesti epävakaita (jae 13) persoonia, jotka osallistuivat rakkaudenaterioille ja ehtoolliselle (jae 12, vrt. Ap. t. 2:42, 1. Kor. 11:20–22), tavoittelivat omaa etuaan (jae 11), johtivat väkeä harhaan ja aiheuttivat hajaannusta (jae 19).[12]
Juudas moittii näitä valheopettajia tyypillisiksi sofisteiksi: he saavuttivat tavoitteensa imartelulla (jae 16), tienasivat innolla voittoa uskonnon varjolla (jakeet 11-12) ja täyttivät pidäkkeettä vatsansa ja jalkovälinsä mielihalut (Juud. 4,12,16,18).
Ongelman kuvailun ohessa Juudas muistuttaa vastaanottajia siitä, että Jumalan tuleva tuomio on varma. Hän ei muuta oikeudenmukaisuutensa kriteereitä, jotka hän on jo aiemmin ilmoittanut pyhissä kirjoituksissa. Ne eivät vanhene eivätkä mene muodista, ja historian esimerkit osoittavat, kuinka lopulta käy rajusti väärin toimiville ja opettaville henkilöille.
Näihin esimerkkeihin lukeutuu Israel, joka sortui erämaassa uskottomilla teillään (jae 5). Erityisellä tavalla langenneet enkelit tuomittiin turmeluksesta, jota ne levittivät ennen vedenpaisumusta (jae 6, 1. Moos. 6:1–4, 1. Piet. 3:18–20). Sodoma ja Gomorra hävitettiin seksuaalisen holtittomuuden tähden (jae 7).[13] Seurakunnassa mylläävät harhaopin levittäjät eivät ymmärrä kunnioittaa asiaankuuluvalla tavalla hengellisiä asioita ja yliluonnollisia olentoja. Heihin verrattuna ylienkeli Mikael – erityisesti Israelin suojelijana pidetty enkeliruhtinas[14] – osoitti huomattavaa itsehillintää kiistellessään saatanan kanssa Mooseksen ruumiista.[15] Juudas sijoittaa Sakarjan kirjasta (Sak. 3:2) tutun katkelman uuteen yhteyteen.
Koko idea on, että seurakunta on aikaisemmin ottanut vastaan Jeesuksen aitojen apostolien sanoman ja muistaa sen mainiosti. Sitä mallina käyttäen kirjeen vastaanottajat voivat arvioida näiden uusien opettajien sanomaa ja käyttäytymistä (jakeet 17-18) ja havaita, että tässähän on vain yksi uusi väärien profeettojen poppoo, joka on Jumalan tuomion alla (Juud. 4,11).
Kristityt tietävät jo, että omien halujen hillitön tavoittelu on ristiriidassa Hengen täyttämän elämän kanssa. Näiden opettajien väitteet "Hengen täyteydestä" ovat siis silkkaa valhetta (jae 19). Jumalan armon sanoma ja Pyhän Hengen lahja annettiin alun perin vapauttamaan uskovat lihallisten himojensa tyrannimaisesta orjuudesta. Kuolleista herännyt Jeesus kutsui heidät uuteen ihmisyyteen, pyhään ja hyveelliseen elämään, joka nyt oli mahdollista (Gal. 5:16–25).
Tästä armosta ja Hengestä on tehty itsekeskeisen mielihyvän tavoittelun ja seksuaalioikeuksien väline. Koska poikkeama aiemmasta ilmoituksesta on niin radikaali, se ei voi olla aito Jumalan sanoma, vaan vääristymä hänen hyvistä tarkoituksistaan.[16] "Jumala mieltyy sinuun, vaikka päästäisit mielihalusi valloilleen" oli ennen aivan yhtä houkutteleva sanoma kuin nykyäänkin.[17]
Keskeinen rakennuspalikka ensimmäisen vuosisadan kulttuurinormistossa oli kunniallinen käytös anteliasta henkilöä kohtaan. Sen tuli ilmetä etenkin kiitollisuuden osoittamisena. Jumalan lahjojen käyttäminen niiden aiottua tarkoitusta vastaan on ruma ja häpeällinen tapa suhtautua Jumalan anteliaisuuteen ja suosioon. Moinen toiminta osoittaa törkeää piittaamattomuutta lahjoja kohtaan ja loukkaa Jumalaa, joka on ollut hyveellinen suodessaan meille lahjojensa armon.[18]
Juudas maalaa lukijoidensa eteen huolestuttavan kontrastin. Pyhän yhdistäminen maalliseen tai jopa saastaiseen on vaarallista, koska sellainen aiheuttaa pyhäinhäväistyksen riskin. Seksuaalisen himon holtitonta toteuttamista (Juud. 7–8) pidetään epäpuhtautena halki Uuden testamentin (esim. Paavali, 1. Tess. 4:3–7).[19] Niinpä nämä "uneksijat" saavat oman lihansa saastumaan (Juud. 8). Jumala taas pyrkii tekemään omistaan tahrattomia (Juud. 24), jotta nämä kestäisivät hänen pyhän läsnäolonsa edessä.[20]
Juudas odottaa kirjeensä vastaanottajien tuntevan laajan määrän yhteistä kulttuuriperintöä, joka tulee osin Raamatun ulkopuolelta. Erämaavaellus (4. Moos. 16:26,31–32,35) ja Sodoman kohtalo (1. Moos. 19:23–25) ovat toki siellä, mutta kiista Mooseksen ruumiin kohtalosta on peräisin hänen salaperäistä hautaamistaan koskevan kertomuksen (5. Moos. 34:5–6) laajenteluista paljon myöhemmässä teoksessa nimeltä Mooseksen testamentti.[21]Kaikki säilyneet tekstit ovat Juudaksen kirjettä myöhempiä, joten emme tiedä, miltä kertomus Juudaksen päivinä tarkalleen näytti.
Juudas viittaa ohimennen Kainiin, Bileamiin ja Korahiin. Raamatun ulkopuolisissa legendoissa ensimmäinen murhamies Kain kuvattiin moraalittomuuden opettajana, joka kielsi Jumalan tuomion ja tulevat palkkiot ja rangaistukset. Väärä profeetta Bileam taas tuotti israelilaisille viettelyksiä ja tuhon Baal-Peorissa (4. Moos. 25:1–3, 4. Moos. 31:16, vrt. Ilm. 2:14–15). Korah johti kapinaa Moosesta, Jumalan valitsemaa ja valtuuttamaa johtajaa vastaan. Hesekielin kirjassa (Hes. 34:1–10) paimenet syöttävät lampaiden sijasta itseään, saalistavat Jumalan laumaa ja saavat häneltä tuomion.[22] Seurakuntaan luikerrellut joukkio täyttää kaikki tuntomerkit.
Hylättyään yliluonnolliset auktoriteetit nämä eksyttäjät viittaavat luontevasti kintaalla myös inhimilliselle järjestykselle, ja sen jälkeen kaikki onkin vapaata riistaa. Kukaan tai mikään ei voi sanella heille, mikä on sopivaa. Juudas vertaa heitä neljään eri luonnonilmiöön, joilla kaikilla on yksi yhteinen piirre (Juud. 12–13): ne lupaavat jotakin, mitä eivät anna. Sadepilviä, joista ei tihku pisaraakaan; hedelmäpuita, joista ei saa syötävää; vettä, jonka poikki ei pääse; ja tähtiä, jotka ovat poikenneet ennakoitavilta radoiltaan ja vaeltavat sinne tänne. Heidän jännittävältä ja erilaiselta näyttävä opetuksensa tuottaa seuraajilleen kaaokseen suistuneen elämän.[23]
Perimmäinen ongelma on se, jonka Juudas lainauksessaan toistaa kolmasti (Juud. 15): jumalattomuus. Nämä ihmiset ovat hylänneet ja unohtaneet elävän Jumalan, mistä luonnostaan seuraa arvovallan kieltäminen, Jeesuksen ainutlaatuisuuden torjuminen ja tarkoituksenmukaisen seksuaalimoraalin hylkääminen. On surullista havaita, että 2 000 vuotta myöhemmin olemme yhä samassa vaarassa. Toisaalta vaaran välttäminen on todennäköisempää, kun sen ensin tunnistaa.[24]
Kaanonin ulkopuoliset viittaukset
Jae 9 vaikuttaa viittaavan Mooseksen testamenttiin, apokryfiseen tekstiin, joka ei kuulunut juutalaisten raamattuun. Samoin jakeet 14–15 lainaavat Vanhan ja Uuden testamentin välisellä ajalla laaditun Ensimmäisen Henokin kirjan jaetta 1:9.[25] Olisiko näitäkin tekstejä tullut siis pitää jumalallisena ilmoituksena ja sisällyttää ne Raamatun kirjoitusten joukkoon? Ei toki.
Päällisin puolin Juudas kyllä näyttää pitävän Henokin kirjaa itsensä Henokin, "Aadamista seitsemännen", kirjoittamana. Hän kuitenkin voi
- viitata kirjaan lukijoidensa tuntemana teoksena ja sen nimihahmoon samoin kuin me itse toteaisimme: "Sanoohan Aslankin Lucylle..."
- mukautua kirjeensä vastaanottajien korkeaan käsitykseen Henokin kirjasta, tai
- olla tietoinen siitä, että Ensimmäinen Henokin kirja on (ainakin osin) peräisin luotettavasta suullisesta perinteestä, ja Juudas vahvistaa nämä alkuperäisen Henokin ennustukset tunnustamatta koko kirjan arvovaltaa.[26] Myös Sakarja 14:5 (Sak. 14:5) ennustaa Herran tulevan pyhineen.
Juudas olisi (esimerkin vuoksi) voinut viitata vaikka päivän sanomalehteen, eikä artikkelissa mainittu yksittäinen totuus tai huomio olisi tehnyt siitä kanonista tekstiä. Vanhan ja Uuden testamentin väliajalla laadittiin useita pseudepigrafisia eli maineikkaan hahmon nimiin pantuja tekstejä, joissa paljastettiin näkyjen kautta tulevien aikojen salaisuuksia.[27] Nämä teokset saattoivat olla myös varhaisten kristittyjen lukemistoa, koska Juudas voi niin helposti lainata niitä ja odottaa lukijan ymmärtävän, mistä hän puhuu. Materiaalin siteeraaminen ei edellytä sen pitämistä inspiroituna eikä edes historiallisena. Esimerkiksi John Milton viittaa kreikkalaisen taruston myytteihin ilman, että vihjaisi uskovansa niiden historiallisuuteen.[28]
Ensimmäisenä Henokin kirjana tunnettu teksti on useamman kirjoittajan laatima, sillä sen luvut 37–71 ovat eri kirjoittajalta kuin muu osa ja todennäköisesti myöhäisempiäkin.[29] Vanhassa testamentissa Henok oli otettu maasta taivaaseen näkemättä kuolemaa (1. Moos. 5:22–24), hänen ajateltiin olevan sopiva henkilö vastaanottamaan ja välittämään erityisiä ilmestyksiä. Vain kolmasosa alkuperäistä kreikankielistä tekstiä on säilynyt. Sen sijaan meillä on kokonainen etiopiankielinen käännös, sillä Etiopian kirkko on ainoa, joka on kanonisoinut Ensimmäisen Henokin kirjan.[30]
Kirkkoisä Tertullianus arvosti kirjaa, koska Juudas näyttää lainaavan sitä aitona profetiana. Tämä ei kuitenkaan ole riittävä kriteeri – ja itse asiassa toiset olivat valmiit hylkäämään Juudaksen kirjeen Uudesta testamentista juuri siksi, että se lainasi epäilyttävän alkuperän omaavaa tekstiä.[31] Kumpikaan osapuoli ei siis ottanut huomioon yllä esitettyjä päätelmiä sitaatin merkityksestä.
Ei ole mielekästä ajatella, että Raamatun kirjoittajille ainoa luotettava ikkuna menneisyyteen olisivat olleet kanoniset Vanhan testamentin kirjat. Sekä Stefanos (Ap. t. 7:43) että Jeesus (Matt. 23:35) viittaavat historiallisiin tapahtumiin, joita ei mainita VT:ssa. Uuden testamentin kaudella niistä oli ilmeisesti jäljellä suuri määrä luotettavaa suullista perimätietoa. Myös Paavali viittaa profeetta Epimenideen ja runoilija Aratuksen sanoihin Ateenassa (Ap. t. 17:28).[32]
Jumalan pelastava voima
17. Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat edeltäpäin puhuneet, 18. sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan." 19. Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole. 20. Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä 21. ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi. 22. Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten; 23. toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin. 24. Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen, 25. hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen.
17. Rakkaat ystävät! Muistakaa te, mitä Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat ennalta puhuneet. 18. Hehän sanoivat teille, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka elävät jumalattomien himojensa vallassa. 19. Nämä luokittelevat ihmisiä, vaikka itse ovat ajatuksiltaan maallisia, Henkeä vailla. 20. Rakkaat ystävät, rakentakaa te edelleen elämäänne pyhimmän uskonne perustalle, Pyhässä Hengessä rukoillen. 21. Pysykää Jumalan rakkaudessa ja odottakaa, että Herramme Jeesus Kristus armossaan johtaa meidät iankaikkiseen elämään. 22. Armahtakaa niitä, jotka epäilevät. 23. Pelastakaa ne, jotka voitte, temmatkaa heidät tulesta! Toisia taas säälikää kavahtaen heitä, inhotkaa jopa heidän ruumiinsa tahraamaa vaatetta. 24. Hänen, jolla on voima varjella teidät lankeamasta ja riemun vallitessa asettaa teidät tahrattomina kirkkautensa eteen, 25. ainoan Jumalan, hänen, joka on pelastanut meidät Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, hänen on kirkkaus, korkeus, voima ja valta, ennen aikojen alkua, nyt ja ikuisesti. Aamen. ©
Varsin ikävän tilannekatsauksen jälkeen Juudas huomauttaa, että mitään yllättävää ei ole tapahtunut. Perustaessaan seurakuntaa apostolit itse lupasivat (Juud. 17–18), että heidän jälkeensä ilmestyisi väkeä, jotka haluaisivat "uudistaa" kristillisen yhteisön menon ja meiningin omien himojensa mukaiseksi.[33] (Huomaa, että samassa jakeessa myös Juudaksen kirje yhtyy yhteiseen ja luovuttamattoman keskeiseen varhaiskristilliseen uskontunnustukseen "Jeesus on Herra".)[34]
Ironista kyllä, valheopettajat epäilemättä väittäisivät Juudaksen ja apostolisten ohjeiden vartijoiden "aiheuttavan hajaannusta" seurakunnassa takertumalla vanhoihin tarinoihin ja konservatiiviseen etiikkaan, kun he itse ovat "vapauden" ja "Jumalan armon" asialla.[35] Siksi Juudas jakeessa 19 toteaa, että hajaannuksen aiheuttajia eivät suinkaan ole ne, jotka pysyvät alkuperäisessä ja luotettavassa opetuksessa, vaan Henkeä vailla olevat hengelliset "asiantuntijat".
Juudas käyttää luokitteluun Paavalin tavoin keskeistä kreikan käsitettä ψυχικός (psykhikos) ja välillisesti myös sen vastakohtaa πνευματικὸς (pneumatikos). Ensimmäisen kantana on ψυχή, psykhē (sielu) ja toisen πνεῦμα (henki). Ensimmäinen ei merkitse 'aineellista' ja jälkimmäinen 'hengellistä' siinä merkityksessä, että jokin koostuisi tai rakentuisi materiasta ja toinen pelkästä aineettomasta olemuksesta. Kyse on siitä, mikä henkilöä liikuttaa ja kuljettaa: hänen maallisiin asioihin suuntautunut, tavallinen ihmissielunsa vai kuolleista herätetty, Jumalan yhteyteen tähtäävä henki.[36]
Vaikka tilanne on vakava, se on kaikkea muuta kuin toivoton. Liiton Jumala on näet lähettänyt luvatun Kuninkaan ja hänen tuleva huomisensa on murtautunut vanhaan ja sairaaseen maailmaan! Kristityt eivät hylänneet juutalaista kertomusta ja laatineet sen tilalle omaa. He uskoivat, että tuossa ikivanhassa tarinassa oli nyt saavutettu ratkaiseva uusi vaihe. He elivät yhtä aikaa koko kertomuksen viimeistä lukua (jae 18) ja samalla tämän uuden vaiheen ensimmäisiä päiviä.[37]
Siksi Juudas antaa neljä tärkeää ohjetta (Juud. 20–21). Rakentakaa elämänne sille lujalle perustalle, jonka puolesta kamppailette (Juud. 3), sitoutumalla saamaanne opetukseen mielen ja käytännön tasolla. Rukoilkaa yhdessä Pyhän Hengen kanssa – toisinaan myös murheellisina seurakunnassa riehuvan pahuuden tähden ja anoen Jumalaa suojaamaan teidät lupauksensa (Juud. 1) mukaisesti sen tuhovoimilta. Pysykää Jumalan rakkaudessa sen sijaan, että järjestätte Paimenelle lisätyötä hortoilemalla omille teillenne. Ja odottakaa kärsivällisinä Jumalan armon ilmestymistä, uuden aikakauden ja uuden elämän puhkeamista esiin.[38] Usein tuo uusi luomisvoima korjaa asioita pienessä mittakaavassa jo ennen lopullista voittoaan.
Juudas ei kehota etsimään komerosta soihtuja ja heinähankoja, jotta valheopettajat saisivat maistaa omaa lääkettään. Sen sijaan kristittyjen on keskityttävä kriisinhallintatehtäviin – pelastamaan niitä, jotka ovat vielä pelastettavissa. Laidan yli pudonneet (ja hypänneet) jäsenet on mahdollisuuksien mukaan poimittava siihen ainoaan pelastusveneeseen, joka voi viedä heidät turvaan.[39]
Puhtaussäädöksiin suhtauduttiin siis kristinuskon piirissä eri tavoin kuin temppelipalveluksessa, jossa kaikkea saastuttavaa vältettiin kuin ruttoa. Henkilöä, joka on tahriintunut maailman mudassa, ei tule automaattisesti heittää ulos pyhien yhteisöstä – päinvastoin: heidät tulee pyrkiä uudistamaan ennalleen. Puuhassa ei vain pidä itse upota samaan lätäkköön, josta on vetämässä toista ylös. Jotkut ovat liian innokkaita heittämään syntisenkin tunkioon syntinsä mukana, mutta toiset syleilevät rakkauden nimissä sekä saastaa että saastunutta.[40]
Näiden väärien toimintamallien välissä kulkee hiuksenhieno polku, jolle Juudas haastaa meitä (Juud. 22–23) astumaan. Selkeistä vaaroista on varoitettava, kun taistellaan yhdessä kerta kaikkiaan ilmoitetun uskon puolesta. Emme saa katsella sivusta, kun veljiä ja sisaria viedään harhaan omaan tuhoonsa, vaikka asioihin puuttuminen olisikin epämukavaa. Samalla on valvottava, ettemme itse lankea haluihimme ja heikkouksiimme.[41]
Juudaksen kirje muistuttaa meitä siitä, että kristinuskon alkukaan ei ollut aina sopusointuista. Jo varhaisesta alkaen jouduttiin voimakkaastikin torjumaan vääristymiä, jotka yrittivät poiketa apostoleilta peritystä opetuksesta.[42] Kristityt eivät siis suhtautuneet lepsusti ja ympäripyöreästi siihen, mitä uskottiin ja miten toimittiin – oikea usko ja siitä seuraava toiminta oli selvästi tärkeää erottaa virheellisestä uskosta ja toiminnasta.[43]
Päätössiunauksessaan Juudas mainitsee, että Jumalalla on voima varjella meidät lankeamasta. Hän käyttää erikoista sanaa ἀπταίστος (aptaistos), joka merkitsee 'ei-kompuroivaa', pystyssä kulkevaa. Odotamme saavamme asettua riemuiten Jumalan kirkkauden eteen – tahrattomina, koska Jeesus on puhdistanut meidät ja hänen uusi elämänsä on vallannut omamme. Lopullisen määränpään luonne ei käy näistä sanoista erityisen yksityiskohtaisesti ilmi, mutta ne sopivat yhteen laajemman kristillisen kokonaiskuvan kanssa: eräänä huikaisevana päivänä Jumala uudistaa maailman ja herättää omansa kuolleista pukemalla heidät uuteen, katoamattomaan ruumiiseen.[44]
Ja tämän kaiken Jumala tekee juuri Jeesuksen kautta. Kuten Paavali kirjeessään Korinttolaisille (2. Kor. 1:20), myös Juudas yhdistää Jeesuksen kiinteästi yksin Jumalalle varattuun ylistykseen. Jeesuksen Kristuksen kautta uskovat sanovat amen Jumalan kunniaksi; Jeesuksen kautta Jumala on myös pelastanut meidät ja sekin koituu hänen kunniakseen.[45] Jeesuksen luovuttamaton keskeisyys, joka on ollut kantava lanka halki kirjeen, saa tässä huipennuksensa. Enempää ei Martti Lutherkaan voi toivoa.
luku 1
luku 1
