Kirje filippiläisille, luku 3

luotu 16.1.2009 klo 16:54

muokattu 8.6.2009 klo 13:13

---

Sisällys

1–6	Liha ja siihen luottaminen
7–11	Roska vaihtuu Kristukseen
12–16	Juoksua kohti maalia
17–4:1	Taivaan kansalaisina maailmassa

Liha ja siihen luottaminen

muokattu 8.6.2009 klo 13:13

Filippiläiskirjeen toistuva aihe, ilo (Fil. 1:4,18,25, Fil. 2:2,17–18,28–29, Fil. 4:1,4), avaa myös kolmannen luvun. Apostoli Paavali kehottaa kristittyjä "iloitsemaan Herrassa" eli riemuitsemaan siitä, että Jeesus on koko maailman Kuningas ja me hänen kansaansa. Kehotus saattaa vaikuttaa hieman irralliselta, mutta se liittyy kiinteästi varoitukseen, jonka apostoli seuraavaksi antaa. On näet äärettömän tärkeää tiedostaa, ketkä todella kuuluvat Jumalan omaan kansaan, ja niin kauan kuin omasta asemastaan osaa iloita, tuon aseman varmasti myös muistaa. Tästä syystä Paavalia ei turhaudu toistaessaan asiaa jälleen kerran (jae 1).

Apostoli varoittaa seurakuntaa epäilyttävistä henkilöistä – "koirista", "pahoista työntekijöistä" ja "pilalle leikatuista". Keitä he tarkkaan ottaen ovat? On helppo arvata, että asialla on jotakin tekemistä juutalaisten kanssa, koskapa jakeessa 3 Paavali alkaa puhua ympärileikkauksesta.

Kyse ei ole juutalaisista yleensä – niistä Paavalin heimoveljistä, jotka eivät ole tunnustaneet Kristusta Herrakseen. Muualla kirjeissään apostoli ei näet suhtaudu vihamielisesti juutalaisuuteen sinänsä (esim. Room. 9:1–5).^[1] Hän hyökkää juutalaisuutta korostavia uskovia vastaan, jotka aiheuttivat häiriötä myös Galatassa.^[2] Nämä kiertelevät julistajat^[3] tarjoavat poikkeavaa versiota evankeliumista – versiota, joka korostaa ympärileikkausta ja muita juutalaisten kansallisia tuntomerkkejä^[4].

Paavalin harmin aiheena olivat juutalaiskristityt, jotka (toisin kuin hän itse) opettivat, että pakanuudesta kääntyneet uskovat olivat vasta puolitiessä. Monet juutalaiset kutsuivat pakanoita "koiriksi", koska nämä eivät noudattaneet puhtaussäädöksiä vaan söivät kulkukoirien tavoin mitä tahansa.^[5] Nyt, osoittaakseen olevansa todellisia Messiaan seuraajia, näiden olisi alettava noudattaa Tooraa, jolleivät halunneet pysyä ulkopuolisina. Pakanakristittyjen olisi ryhdyttävä tekemään juutalaisten lain "hyviä töitä" – ennen muuta ympärileikattava itsensä.^[6] Ympärileikkausta harjoittivat myös Israelin muinaiset naapurit, kuten egyptiläiset, etiopialaiset ja foinikialaiset.^[7] Paavalin päivinä toimenpiteestä oli kuitenkin tullut juutalaisuuden luovuttamaton tunnusmerkki. Jos joku "oli ympärileikattu", se merkitsi, että hän oli juutalainen; vastaavasti ympärileikkaamattomuus sulki miehen juutalaisuuden ulkopuolelle.^[8]

Apostoli ei suhtaudu tällaiseen julistukseen erityisen kevyesti. Hänen sanavalintansa on varsin iskevä: alkukielessä on kolme k-kirjaimella alkavaa termiä – κύων (kyōn), κακός ἐργάτης (kakos ergatēs) ja κατατομή (katatomē).^[9] Lisäksi Paavali käyttää terävää pilkkaa saattaakseen vastustajansa kyseenalaiseen valoon. Nämä ovat itse "koiria", eivät hyvän-, vaan pahantekijöitä, ja heidän ympärileikkauksensa (περιτομή, peritomē) ei ole muuta kuin lihan silpomista (κατατομή, katatomē).^[10] Minkä vuoksi näin ankara suhtautuminen? Onko asia todella niin vakava?

Ehdottomasti. Mutta toisin kuin usein ajatellaan, kyse ei ole siitä, että joku yrittäisi lisätä omia ansioitaan Jeesuksen hankkimaan pelastukseen. Ympärileikkaus ei ole mikään moraalinen "hyvä teko", jolla taivaspisteitä voisi tienata, vaan vanhatestamentillisen liittokansan tuntomerkki. Siksi "liha" (käännetty KR 1992:ssa "mikään oma") ei tarkoita katkelmassa ihmisen omia yrityksiä, vaan juutalaisten ylpeilyä fyysisestä sukulinjastaan.^[11]

Paavalin heimolaiset olivat syntyneet Jumalan liittokansan jäseniksi ja saattoivat jäljittää esi-isänsä parintuhannen vuoden taakse. Ympärileikattuina he kantoivat vauvasta saakka erityistä fyysistä merkkiä, joka osoitti heidän kuuluvan Jumalan omaan kansaan. Tuon kansan oli tarkoitus olla erilainen kuin kaikki muut kansat (2. Moos. 19:5–6) ja toimia niille valona (Jes. 49:6). Valitettavasti tarkoitus ei täyttynyt, sillä Israel halusi jo varhaisessa vaiheessa olla samanlainen kuin kaikki muutkin kansat (1. Sam. 8:20).

Apostoli huomauttaa, että tähän muinaiseen ansaan "silpojat" ovat lankeamassa. Jos he korostavat "lihaa" (omaa luonnollista syntyperäänsä ja lihaan tehtyä tunnusmerkkiä), jos he ylpeilevät etnisestä taustastaan ja haluavat liittää toisetkin samaan heimoon, he tekevät uskostaan pakanauskontojen kaltaisen – paikallisen, etnisyyteen ja kulttuuriin sidotun kansanuskonnon.^[12] Juutalaiset noudattavat puhtaussäädöksiä, sapattia ja ympärileikkausta korostaakseen omaa kansallista identiteettiään, mutta Jumalan uusi liittokansa on täysin etnisestä taustasta riippumaton. Siksi pakanakristittyjen ympärileikkaaminen ei tekisi heistä "täysiä kristittyjä", vaan päinvastoin olisi vain tyypillinen pakanallisiin kultteihin kuuluva viiltelyrituaali.

Koko hyökkäys juutalaiskristittyjen toimintaa vastaan perustuu juuri siihen, mitä Jeesus on saanut aikaan. "Israelin kansa" määritellään hänessä uusiksi. Nyt liittokansaan kuuluu yksinkertaisesti jokainen, joka on Messiaan oma. Vanhat, kansalliset jäsentunnukset, kuten ympärileikkaus, ovat vanhentuneet. Kuningas Jeesuksen tähden Paavalilla on varaa sanoa: "Ympärileikkaus? Se olemme me!"^[13] Nyt Jumalan liittokansaa ovat ne, jotka palvelevat Jumalaa Hengessä^[14] (eivät lihassa), ylpeilevät Messiaasta (eivät vanhasta kansallisuudestaan) eivätkä luota lihaan (omaan luonnolliseen, syntyperäiseen ylivertaisuuteensa). Heissä toteutuu myös todellinen ympärileikkaus, Jumalan lupaama sydämen ympärileikkaus (5. Moos. 30:6, Hes. 36:25–27, Jer. 31:31–33), joka tapahtuu Pyhän Hengen vaikutuksesta (Room. 2:28–29).

Paavali ei suinkaan ole juutalaisvastainen. Päinvastoin – kyse on juuri siitä, että kaikki Jumalan lupaukset Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen ovat käyneet toteen, mutta radikaalilla ja odottamattomalla tavalla. Jos tälle Jumalalle aikoo pysyä uskollisena, ainoa vaihtoehto on seurata hänen paljastunutta suunnitelmaansa ja hylätä turha painolasti.

Apostoli lähestyy asiaa henkilökohtaisen esimerkin kautta ja tempaisee esiin CV:nsä. Jos ihmisen kerskaus perustuu "lihaan" eli luonnolliseen syntymään kunniakkaaseen sukuun, puhdasoppiseen koulutukseen ja liiton tuntomerkkien kantamiseen, Paavalilla on varaa luottaa omaansa. Hän mainitsee ansioluettelossaan juuri ne seikat, jotka ajanlaskun alussa oli tärkeää tietää kenestä tahansa ihmisestä. Yleisen käsityksen mukaan jalo etninen alkuperä (sukujuuret ja heimo), kasvatus ja koulutus sekä oma oikea toiminta toivat yksilölle arvoa ja kunniaa.^[15] Tämän vuoksi apostoli ilmoittaa olevansa Israelin kansaa ja Benjaminin heimoa, heprealaisista syntynyt heprealainen. Koska hänet on ympärileikattu lain vaatimana päivänä, hän ei puhu aiheesta ulkopuolisena;^[16] lisäksi toimenpide osoittaa, että hänen vanhempansa olivat hurskaita israelilaisia ja siis kunniallista väkeä. Paavali kasvoi heidän ohjaamanaan ja seurasi myöhemmin tiukkaa ja kunniallista farisealaista perinnettä Tooran opinnoissaan.

Mitä intoon tulee, Paavali ilmoittaa olleensa jopa seurakunnan vainooja. Hän "kiivaili" Jumalan puolesta samalla tavoin kuin Israelin historian tunnetut ja arvostetut henkilöt, Simeon ja Leevi (1. Moos. 34:25–27), Aaronin pojanpoika Piinehas (4. Moos. 25:10–13), profeetta Elia (1. Kun. 18:38–40) ja Makkabealaissodan marttyyrit – miekan terällä, väkivalloin. Heidän kaikkien päämääränä oli puolustaa Israelin erityisasemaa, joka perustui Jumalan solmimaan liittoon.^[17] Ennen kääntymystään Paavali oli tutustunut kristittyjen toimintaan ja uskomuksiin riittävästi voidakseen päätellä, että nämä olivat vaarallisia eksyttäjiä, jotka oli tuhottava.^[18]

Luettelon kruununa on vanhurskaus (δικαιοσύνη, dikaiosynē), Tooran määrittämä liiton jäsenyys.^[19] Paavali ilmoittaa noudattaneensa lakia moitteettomasti ja osoittaneensa sillä tavoin kuuluvansa Jumalan omaan kansaan.^[20] Hänessä kiteytyy vanhurskaus – Jumalan liiton jäsenyys ja kiivas uskollisuus tuolle liitolle. Jos kenenkään tulisi pitää itseään Jumalan liittokansan jäsenenä luonnollisten syiden perusteella, niin hänen. Jos nämä tunnusmerkit olisivat edelleen voimassa, hänen tulisi kierrellä painottamassa niiden arvoa ja ympärileikkaamassa pakanakristittyjä.

Miksi apostoli esittelee tällä tavoin omaa historiaansa? Koska hänen vastustajansa ylpeilevät "lihastaan", etnisestä taustastaan ja ympärileikkauksestaan, ja Paavali on juuri edellisessä luvussa varoittanut kaikesta oman itsen korottamisesta, kerskailusta ja kilpailusta.^[21] Hän on osoittanut, että Kuningas Jeesuksen antama esimerkki oli täysin päinvastainen. Nyt Paavali tahtoo näyttää, että hän itse noudattaa tuota esimerkkiä. Hän aikoo asettaa "lihan", oman luonnollisen ja kansallisen identiteettinsä, sille kuuluvaan asemaan. Messias Jeesuksen uudessa valtakunnassa se on arkistoitava Ö-mappiin.

Roska vaihtuu Kristukseen

muokattu 30.1.2009 klo 12:18

Apostoli suorittaa merkillisen laskutoimituksen. Hän on luetellut asioita, jotka tuottivat hänelle kunniaa ja osoittivat hänen olevan liittokansan kelpo jäsen. Nyt Paavali kirjoittaa miinusmerkin jokaisen mainitsemansa seikan eteen. Hän laskee kaikki aiemmat voittonsa tappioksi. Niistä on hänelle pelkkää haittaa sen uuden todellisuuden valossa, jonka hän on oppinut tuntemaan. Kaikki, mikä ennen oli tärkeää, onkin nyt törkyä, silkkaa sontaa.^[22]

Miksi Paavali sanoo näin? Sama kysymys oli taatusti myös filippiläisten huulilla. Raamatun aikoina arvostettiin vakautta ja pysyvyyttä. Ihmiset suhtautuivat ylenkatseella ja epäluuloisesti persoonan ja elämäntyylin äkillisiin muutoksiin.^[23] Tällainen käännös vaati aina pätevää selitystä – myös Paavalilta. Miksei hän enää ylpeile aiemmasta asemastaan, vaan päinvastoin häpäisee ympärileikkauksen korostajat, jotka tekevät niin?

Paavali on kuin aarteen löytänyt (Matt. 13:44) tai kallista helmeä etsinyt (Matt. 13:45–46) mies. Hurskaana juutalaisena hän on tavoitellut toivoa tulevan ajan elämästä, ja nyt hän on löytänyt sen Kuningas Jeesuksen yhteydessä (mistä sen toki pitikin löytyä (Joh. 17:3)). Niinpä tämä kiihkeä fariseus on joutunut määrittelemään itsensä ja koko elämänsä uudelleen tuosta keskipisteestä käsin.^[24] Hän oli syntynyt jaloon kansaan ja perheeseen; hän oli ollut esimerkillinen israelilainen, nuhteeton ja kiivas lain puolesta. Mutta kohdatessaan ylösnousseen Kristuksen hän ymmärsi, että odotettu uusi liitto oli vihdoin astunut voimaan.

Israel (Paavali mukaanlukien) yritti olla Jumalan kansa Tooran mukaan, mutta pääasiallinen seuraus siitä oli, että laista tuli etuoikeuksien muuri juutalaisen ja pakanan välille.^[25] Uuden liiton jäsenyys ei kuitenkaan ole rajattu kansallisuuden, vaan Kuninkaan mukaan. Nyt jäsenen tunnusmerkkinä eivät toimi juutalainen syntyperä ja sen etniset symbolit (ympärileikkaus, sapatti- ja puhtaussäädökset), joista voisi ylpeillä. Voidakseen elää uudessa liitossa Paavalin on hyväksyttävä, että hänen aiempi jäsenkorttinsa on vanhentunut. Etenkään se ei kelpaa rehvastelun ja kerskailun välineeksi.

Siksi apostoli ei nyt halua pitää ainoaakaan noista etuoikeuksista. Hän tahtoo kuulua Kuningas Jeesukselle, jonka tunteminen on tärkeämpää kuin koko hänen entinen perintönsä.^[26] Apostolin ratkaisu perustuu Jeesuksen antamaan esimerkkiin (Fil. 2:5–8), jonka varaan suuri osa Filippiläiskirjeestä on rakennettu.^[27] Messias jätti asemansa, kunniansa ja etuoikeutensa voidakseen toteuttaa Jumalan suunnitelman ja tahdon. Hän pysyi sille uskollisena olemalla kuuliainen kuolemaan asti (Fil. 2:8), ja siksi tämä uusi vanhurskaus tulee "Kristuksen uskollisuuden kautta" (j. 9).^[28]

Me tulemme osallisiksi tästä kaikesta uskomme perusteella (Room. 1:17). Luottamuksemme siihen, että ristiinnaulittu Jeesus on Messias ja maailman Herra, ja lojaaliutemme hänelle ovat tunnusmerkki siitä, että todella kuulumme uuden liiton kansaan.^[29] Niinpä Paavali ei enää tavoittele moitteetonta vanhurskautta lain mukaan, vaan Kristuksen esimerkin seuraamista.^[30] Jos vanhoja juutalaisuuden tunnusmerkkejä korostavat julistajat saapuvat filippiläisten keskuuteen, Paavali toivoo seurakunnan suhtautuvan heidän sanomaansa niin kuin hän itse suhtautuu entiseen elämäänsä: pitävän sitä tappiona ja roskana.^[31]

Jeesus, jolla alun perin oli "Jumalan muoto", sai asemansa takaisin (Fil. 2:9–11). Apostolikaan ei pysyvästi luopunut jäsenyydestään Jumalan kansan jäsenenä (nythän hänestä vasta todella tulikin sellainen), mutta hän ei pidä luettelemiaan suuria etuoikeuksia oman edun tavoittelun välineenä. Hän on oivaltanut, ettei Jumalan kansaan kuuluminen merkitsekään etuoikeutettua asemaa ja ulkoisia ylemmyyden merkkejä, moraalista ylemmyydentunnetta maailmassa. Se merkitsee kärsimistä, kuolemaa ja korotusta ylösnousemukseen yhdessä Messiaan kanssa (Room. 6:3–5, Room. 8:17, 2. Kor. 4:10–11, 1. Piet. 4:13).^[32] Kuuluakseen Jumalan kansaan Paavalin on oltava osallinen Israelin edusmiehen kuolemasta ja ylösnousemuksesta, ts. "oltava hänessä" (Fil. 3:9).^[33] Vain siten hän voi omistaa sen toivon, jota on kiihkeänä fariseuksena aina tavoitellut.^[34]

Jakeessa 10 apostoli puhuu kristittyjen asemasta, suhteesta ja elämästä.^[35] Kaikki kristityt ovat "Kristuksessa" eli liitettyjä Kuninkaansa ja edusmiehensä uuteen elämään. Tämä merkitsee Herran omakohtaista tuntemista henkilökohtaisessa suhteessa, ei vain jonkin asian tietämistä hänestä. Ja olennainen osa tätä uutta elämää ja "tuntemista" on muutos Jeesuksen kaltaisuuteen (myös Room. 8:29, 2. Kor. 3:18) – sitoutuminen elämään tavalla, joka vastaa hänen elämäänsä.

Oppilaiden odotettiin seuraavan mestarinsa esimerkkiä,^[36] kuten Paavali toisaalla (1. Kor. 11:1) ilmoittaa tekevänsä. Koska Messias otti orjan muodon (Fil. 2:7) (μορφήν δούλου, morfēn dūlū) Paavali tulee hänen kaltaisekseen (συμμορφίζομενος, symmorfizomenos) oman kärsimisensä ja mahdollisen marttyyrikuolemansa kautta. Mutta kun Messias palaa, ruumiimme muutetaan (σύμμορφος, symmorfos) hänen kirkkautensa ruumiin kaltaisiksi (Fil. 3:21).^[37] Uskoville ei luvata, että muutos Kristuksen kaltaisuuteen olisi aina kivuton (Gal. 4:19);^[38] itse asiassa ainoa tie ylösnousemukseen käy Jeesuksen jäljissä kärsimyksen ja kuoleman polulla.^[39] Kuitenkin saamme jo nyt, arjen vaikeuksien keskellä, tuntea hänen ylösnousemuksensa voiman ja katsoa innokkaina sen tulevaan täyttymykseen.^[40]

Juoksua kohti maalia

muokattu 30.1.2009 klo 17:53

Vaikka ylösnousemusvoima (Ef. 1:19–20) tunkeutuukin arkitodellisuuteemme ja antaa mahdollisuuden aivan uudenlaiseen elämään (Room. 6:11–13), varsinainen ylösnousemus kuuluu tulevaisuuteen. Tästä Paavali ei tingi. Sellaista superhengellisyyttä, jossa "ylösnousemus" voisi täydellisesti toteutua kristityssä jo nyt, ei ole olemassakaan.^[41] Uudet taivaat, uusi maa ja uusi ruumis odottavat meitä vasta maalissa.

Siihen asti on juostava eteenpäin (1. Kor. 9:24–27). Kompastuneen kilpajuoksijan ei pidä lannistua tuosta epäonnistumisestaan ja ajatella, että olisi turha jatkaa. Silloin kilpailu on varmasti menetetty. Hänen on unohdettava takana oleva ja ponnisteltava, kurottauduttava, venytettävä itseään kohti määränpäätä. Vastaavasti olisi kohtalokasta johdossa olevalle juoksijalle, mikäli tämä ajattelisi jo käytännössä voittaneensa ja päättäisi sen vuoksi löysäillä.^[42]

Apostoli varoittaa molemmista virheistä sanoessaan, että hän itsekään ei ole vielä perillä (vrt. 2. Tim. 4:7–8). Hengellinen kypsyys on juuri tämän tiedostamista omalla kohdalla (Fil. 3:15), ei luulottelua maaliviivan ylittymisestä jo aikaa sitten. Jotta matka taittuisi perille asti, katse on käännettävä pois sekä aarteista että synneistä, niin menneistä kuin nykyisistäkin, ja kiinnitettävä se Kuninkaan kasvoihin (Hepr. 12:1–2). Päämäärä on syytä pitää kirkkaana mielessä.

Mikä tuo päämäärä, tuo maali, sitten on? Jae 14 käsitetään usein väärin.^[43] Siinä ei puhuta "pääsystä taivaaseen", koska monista nykykristityistä poiketen sellainen ei ollut Paavalin eikä muiden kristittyjen varsinainen toivo.^[44] Tekstissä on yksinkertaisesti ilmaisu ἄνω κλῆσις (anō klēsis), 'kutsu ylös', joka tulisi ympäröivien jakeiden (Fil. 3:10–11,20–21) ja muun Raamatun (Joh. 5:28–29, 1. Tess. 4:16) valossa ymmärtää viittauksena ylösnousemukseen: Kuningas palaa eräänä päivänä ja kutsuu omansa ylös haudoista – ei hengelliseen taivaaseen, vaan uuteen ruumiilliseen elämään.

Vaikka tekstistä välittyy voimakas kuva vaivannäöstä ja yksilön omasta vastuusta, Paavali ei kuulosta lainkaan nurisevalta juoksijalta, joka rääkkää itseään pakon edessä. Päinvastoin hän "rientää" ja pyrkii kaikin voimin kohti voittoa, koska Kuningas on voittanut hänet. Sana 'voittaa' on tässä kaksimerkityksinen.^[45] Koska Jeesus on tarttunut apostoliin ja pitää tästä kiinni, tämä haluaa ilomielin vastata rakkauteen rakkaudella. Niinpä Paavali kurkottaa kättään tarttuakseen vuorostaan pyhyyteen ja ylösnousemusriemuun, joita hänelle tarjotaan. Käytännössä tuo kurkottaminen merkitsee elämistä nykyhetkessä tulevaisuuden valossa.^[46]

Taivaan kansalaisina maailmassa

muokattu 2.2.2009 klo 14:33

Kristittyjen tulisi seistä lujina, kun hyvää uutista vääristellään (Fil. 3:2–3) ja vastustetaan (Fil. 3:18–19).^[47] Jotta filippiläisillä olisi konkreettinen malli Jeesuksen seuraamisesta, Paavali asettaa itsensä heidän eteensä. "Tehkää vain niin kuin minäkin teen." Kuinka moni meistä voi sanoa näin? Kenties meidän pitäisi voida? Uusi testamentti näyttää pitävän ilmiselvänä, että kypsemmät kristityt toimivat omassa vaelluksessaan muille esikuvina. Etenkin seurakunnan johtajilla (1. Piet. 5:3) ja opettajilla (2. Tess. 3:7–9) on tämä velvollisuus. Paavali tarjoaa itsensä malliksi myös korinttolaisille (1. Kor. 4:16 ja 1. Kor. 11:1).

Hämmentävää on se, että tähän asti apostoli on puhunut seikkaperäisesti omasta, varsin erityisestä vaelluksestaan – kuinka hän on riemuinnut juutalaiskansan jäsentunnuksistaan, mutta havainnut Messiaan kuoleman ja ylösnousemuksen vuoksi niiden vanhentuneen ja päättänyt tulla Herransa kaltaiseksi. Kuinka filippiläiset voisivat matkia häntä, kun nämä eivät ole edes juutalaisia, fariseuksista puhumattakaan?^[48] Ei kai heillä ollut kansalaisuuden tai ympärileikkauksen kaltaisia etuoikeuksia, jotka nyt olisivat vaarassa muuttua kerskailun välineeksi, jopa harhaanjohtavaksi taakaksi?

Itse asiassa oli. Filippi oli yksi Rooman sivilisaation keskeisimmistä asemapaikoista kreikkalaisessa maailmassa – ja ylpeä siitä.^[49] Monet, joskaan eivät kaikki, sen asukkaat olivat Rooman kansalaisia, sata vuotta aiemmin käydyn sodan veteraanien jälkeläisiä. He olivat tyytyväisiä asemaansa ja pyrkivät järjestämään kaupungin julkisen elämänmenon Rooman antaman mallin mukaiseksi.^[50] Tuorein esimerkki tästä oli tietenkin keisarikultti, joka palvoi herraksi ja pelastajaksi julistautunutta hallitsijaa.

Tähän kansalaisuuteen ja sen etuoikeuksiin Paavali haluaa kiinnittää filippiläisten huomion. Toki hän itsekin käyttää kyseistä asemaansa hyväksi tarpeen tullen (Ap. t. 22:25–29), mutta siihen sisältyy aina vaara. Kristittyjen tulisi riemuita Kuningas Jeesuksen herruudesta ja suhtautua tietyllä välinpitämättömyydellä Rooman imperiumin tarjoamiin etuoikeuksiin, aivan kuten apostoli nyt vetäytyy entisestä asemastaan fariseuksena.^[51] On näet helppoa vieraantua siitä ainutlaatuisesta identiteetistä, joka meille on annettu, ja kotkien kanssa liitelemisen sijasta tottua mukavaan elämään pullasorsana puiston lammessa. Mieli kiinnittyy väärään paikkaan – siihen, mitä tämä maailmanaika tarjoaa (Fil. 3:19), ei Jumalan uuteen maailmaan (Kol. 3:1–4).

Apostoli suree niitä monia, jotka elävät yksinomaan tyydyttääkseen omia mielihalujaan ja saadakseen aina uusia aistinautintoja. He palvovat "omaa napaansa" ja osoittavat valinnoillaan, että heidän kunniantuntonsa on kääntynyt päälaelleen: häpeävät sitä, mistä pitäisi olla iloinen, ja rehvastelevat asioilla, joita tulisi hävetä.^[52] Tämä tie johtaa vain tuhoon – ennen muuta siksi, että näin elävät ihmiset ovat "Kristuksen ristin vihollisia", siis loittonevat jatkuvasti Kuninkaan antamasta esimerkistä (Fil. 2:6–8).^[53] Hän ei etsinyt hedonistin tavoin omaa etuaan, vaan antoi itsensä.

Tätä Herraa ja Pelastajaa me palvelemme ja myös odotamme (1. Tess. 1:10), sanoo Paavali. Meistä on tullut taivaan kansalaisia, ja se on tärkeämpää kuin olla roomalainen tai heprealainen. Apostolin sanojen varsinainen tarkoitus tosin käsitetään usein täysin väärin.

Usein kristityt olettavat, että taivaan kansalaisuus merkitsee ennen muuta lähtöä tuohon kotimaahan. Todellisuudessa kansalaisuus toimi juuri päinvastoin: kukaan Rooman kansalainen ei odottanut pääsevänsä elämän ehtoopuolella Roomaan, joka oli jo valmiiksi ylikansoitettu ja alityöllistetty kaupunki.^[54] Juuri siksi Filippin kaltaisia siirtokuntia perustettiin ympäri valtakuntaa – jotta Rooman kansalaiset asuisivat niissä ja toisivat Rooman kulttuurin ja hallinnon esimerkiksi pohjoiseen Kreikkaan, kuten tässä.^[55] Mikäli ilmeni paikallisia levottomuuksia tai barbaarit hyökkäsivät rajan yli, siirtokuntalaisten toivo oli keisari. Tämä herra ja pelastaja saapuisi armeijoineen ja palauttaisi rauhan.

Apostoli käyttää tätä yleistä taustatietoa hyväkseen ja muistuttaa, että olemme – siis jo nyt, tällaisinamme^[56] – taivaan kansalaisia. Kylä tai kaupunki, jossa elämme, on taivaan siirtokunta. Meidän tehtävämme ei ole lähteä mihinkään, vaan elää siellä todellisen Kuninkaan uskollisina alamaisina ja tuoda taivaan kulttuuria ja hallintoa kyseiseen Suomen kolkkaan.^[57]

Suurin vaikeus tämän kansalaisuuden toteuttamiselle eivät ole levottomuudet tai barbaariheimot, vaan oma ruumiimme. Se on turmeltunut ja katoavainen; se uupuu, vanhenee ja kuolee. Ruumis ei ole vankila, josta tulisi päästä pakoon; se on alennustilassa ja kaipaa muodonmuutosta.^[58] Siksi odotamme koko kosmoksen Kuninkaan saapuvan – ei hakemaan meitä pois, vaan uudistamaan ruumiimme oman kirkastetun ruumiinsa kaltaisiksi ja koko luomakunnan alkuperäistarkoituksensa mukaiseksi. Tämän vallan Jumala, Luoja, on antanut hänelle samalla kuin kaiken muunkin (Matt. 28:18).^[59] Apostoli lyö sanavalinnallaan Rooman keisaria vasten kasvoja. Herroja, Pelastajia ja koko maailman Hallitsijoita on yksi ja vain yksi – se, joka tekee tyrannien aseet tyhjiksi herättämällä kuolleetkin.^[60]

Luvun viimeisissä jakeissa on mielenkiintoisia kielellisiä yhtymäkohtia Kristus-hymnin (Fil. 2:5–11) kanssa.^[61] Onhan Paavali jo edellä voimakkaasti yhdistänyt Jeesuksen ja hänen seuraajansa toisiinsa: molemmat suostuvat kärsimykseen ja kuolemaan, molemmat korotetaan kirkkauteen uudessa, katoamattomassa ruumiissa. Uusi testamentti vahvistaa muuallakin, että tulemme ylösnousemuksessa Herran itsensä kaltaisiksi (1. Joh. 3:2, Room. 8:29); kristittyjen ylösnousemusruumis on siis samaa lajia kuin Jeesuksen oma ruumis.^[62] Sanaa kirkkaus käytetään sen kuvaamiseen kahdessa merkityksessä. Ensiksikin tuo uusi ruumis ei ole rappion ja kuoleman alainen. Mutta toiseksi sana merkitsee uusia velvollisuuksia uudessa luomakunnassa – sitä perintöä, joka meille annetaan Kuninkaan kanssahallitsijoina (Ef. 1:18, 1. Piet. 1:4, 2. Tim. 2:12).^[63] Uusi asemamme Jumalan uudistetun luomakunnan valtiaina (ja tuon uudistuksen välikappaleina) on juuri sitä kirkkautta, jota maa ja taivas huoaten odottavat (Room. 8:17–22).

Tuon odotuksen täyttymistä vartoessaan kristittyjen tulisi elää jo nykyhetkessä Jumalan tulevan maailman jäseninä.^[64] Asemamme taivaan kansalaisina velvoittaa meitä toimimaan kaikessa tavalla, joka parhaiten edustaa todellisen kotimaamme elämää ja ylösnousemusvoimaa – sitä voimaa, joka herätti Kuninkaamme kuolleista, joka muuttaa elämäämme päivittäin ja joka eräänä päivänä uudistaa koko kosmoksen. Minäkäsityksemme, poliittisten näkemystemme, henkilökohtaisen etiikkamme ja kaiken muunkin tulisi ojentua juuri pääsiäisaamun auringon suuntaan. Sitähän näet on "seistä lujana Herrassa" (4:1) – uskollisuuden vannomista hänelle, joka ainoana on viimeisenkin murusen arvoinen.