Osa 1: Raamatun ristiriidat?
Raamatun ristiriidat selviksi
Johdanto: Kuinka Raamatun lukemisesta saadaan ongelmallista
luotu 21.9.2008 klo 11:17
Kuva: Andrea Piacquadio, Pexels
Esipuhe
Tämä dokumentin ensimmäinen versio ilmestyi henkilökohtaisella kotisivullani jo 20. toukokuuta vuonna 2001. Sittemmin sitä on korjattu ja laajennettu moneen otteeseen. Alun perin dokumentti laadittiin suoraksi vastineeksi Thomas Mannfred Carlssonin kirjoittamaan, Vapaa-ajattelijain liiton markkinoimaan raamattukritiikkiin. Yllätyksekseni huomasin, ettei liiton uudistuneilla sivuilla ole lainkaan linkkiä siihen. Näyttää siltä, että raamattukritiikki on vihdoin päätetty päästää kärsimyksistään. Eikä päivääkään liian aikaisin – haastoin levittäjät korjaamaan tai poistamaan sen jo vuonna 2001. :)
Koska Carlssonin tekstissä on... kuinka sen nyt sanoisi... huomattavia sisällöllisiä, loogisia ja itsetuntemuksellisia puutteita, höystin alkuperäisen vastineeni runsaalla satiirilla. Tämän vuoksi se ehti seitsemän elinvuotensa aikana sekä ihastuttaa että vihastuttaa tuhansia lukijoita – samalla, kun tarjosi tietoa ristiriitaisiksi väitettyjen katkelmien todellisesta merkityksestä.
Puolustajan Polku on huomattavasti laajempi kokonaisuus kuin oma kotisivuni ja Carlssonin vuodatus loppujen lopuksi vähäinen hälyääni vakavasti otettavan raamatuntutkimuksen ja apologetiikan kentässä. Siksi vastine ei ole painoarvoltaan lähelläkään sivuston ydinmateriaalia ja sen sisältö on jo osin hajautettu siirtämällä monet ristiriitaväitteet niitä koskevien jakeiden yhteyteen. Tämä sivu toimii kuitenkin yhä hyödyllisenä linkkipohjana lukijalle, joka etsii järjestelmällistä vastausta juuri Carlssonin esitykseen. Leijuvan Raamatun käyttö tekee lukukokemuksesta lähes alkuperäistä vastaavan. Alkuperäistä kieliasua on kuitenkin siloteltu.
—⚜—
Carlsson on tuottanut raamattukritiikin, jota Vapaa-ajattelijain liiton sivusto aiemmin luonnehti sanoilla "laadukas ja laaja." (Tämän vastineen julkaisemisen jälkeen kuvaus muuttui muotoon "laaja". Hmm.) Sen ensimmäinen osa käsittää hieman yli 200 "ristiriitaisuutta" eli Raamatun sisäistä "ongelmaa", jotka Carlsson nostaa esiin. Toisessa osassa Raamatun maailmankuva ja moraali asetetaan kyseenalaiseksi, ja kolmannesta kerrotaan löytyvän virheitä, epäloogisuuksia, epätieteellisyyksiä ja makupaloja.
Lukijan on helppo havaita, että Carlsson suhtautuu ylemmyydentuntoisesti teksteihin, joihin ei näytä tutustuneen pintaa syvemmin. Harvat hänen väitteistään ovat mielekkäitä, informoituja tai totuudellisia. Toisinaan kaivattu vastaus olisi selkeästi luettavissa kritisoitavasta raamatunkohdasta tai sen ympäristöstä, joten en suurin surminkaan ymmärrä, mikä on estänyt Carlssonia löytämästä sitä.
Rohkaisen sinua paneutumaan tekstiin ja arvioimaan itse, kuinka vakuuttavia Raamatun ristiriitaisuuden puolesta esitetyt argumentit ovat. Raamattusitaattien kontekstin voit helposti tarkistaa seuraamalla linkkejä tai avaamalla oman Raamattusi. Carlssonin alkuperäisessä tekstissä on käytetty vuosien 1933/38 raamatunkäännöstä.
Mistä Raamatun ”ristiriidat” johtuvat?
Carlsson luonnehtii raamattukritiikkiään seuraavin nöyrin sanakääntein:
Tähän dokumenttiin on koottu Raamatun kohtia, jotka objektiivisen, uskonnollisesti sitoutumattoman henkilön silmissä voivat omata ristiriitaisia piirteitä.
Dokumentin tarkoitus on toki hyvä pyrkiä tekemään tiettäväksi. On kuitenkin yllättävää, että useimmat myöhemmin esitetyt väittämät ja "ristiriidat" ovat tietämättömyyden värittämiä, lapsellista saivartelua tai jopa aivan ilmeistä tekstin vääristelyä. Kenties kirjoittaja ei ole niin uskonnollisesti sitoutumaton kuin uskottelee?
Paremminkin voisi sanoa, että dokumenttiin on koottu Raamatun kohtia, jotka voivat omata ristiriitaisia piirteitä, mikäli tarkastelija ei tunne
- muinaisen Lähi-idän kulttuuritaustaa,
- Raamatun ulkopuolisia historiallisia lähteitä,
- yhtäkään kelvollista Raamatun sanakirjaa tai
- Raamattua itseään kovin laajalti.
Ei tietenkään voida olettaa, että tavallinen suomalainen olisi perehtynyt muinaisen Lähi-idän kulttuuritaustaan, historiallisiin lähteisiin, heprean ja koine-kreikan kieliin tai nykyään edes Raamattuun itseensä. Mutta tällaisessa asemassa olevien tulisi ensin korjata mainitut puutteet ja vasta sen jälkeen katsoa olevansa oikeutettuja tai päteviä hyökkäämään Raamattua vastaan. Sama ongelmahan on yleisesti voimassa: jos et tiedä asiasta riittävästi, etkä tiedä ettet tiedä, voit erehtyä luulemaan, että sinun sijastasi asiassa itsessään on jotain vikaa.
Carlsson osoittaa oman perehtymisensä tason saman tien. Hän aloittaa dokumenttinsa luettelolla kelvottomista, "mielikuvitusta venyttävistä selityksistä, joilla uskonnolliset tahot pyrkivät selittämään ilmeisiä ristiriitoja".
Vertauskuva tai idiomi
Tiedetään varoittaa, että "tekstiä ei tule ottaa sananmukaisesti", eli toisin sanoen, "Pyhä Henki" ei aina tarkoita kirjoittamaansa. On viihdyttävää, että "Pyhää Henkeä" edustavilla tahoilla on useasti varsin eriäviä mielipiteitä siitä, mitkä kohdat tulisi tulkita sananmukaisina "Jumalan sanoina" ja mitkä eivät (sic).
Carlsson ei ilmeisesti ymmärrä, mitä varoituksella tarkoitetaan. "Tekstiä ei tule ottaa sananmukaisesti" ei merkitse, ettei henkilö tarkoittaisi sitä, mitä on kirjoittanut. Ilmauksella "Matti syö kuin hevonen" kirjoittaja kyllä tarkoittaa, mitä on kirjoittanut, mutta hän tarkoittaa sitä erityisellä tavalla. Matti ei pureskele heinää eikä nauti lounastaan ulkona haassa tai ilman aterimia, suullaan hamuten. Idiomi tarkoittaa, että Matti syö hyvin runsaasti, mutta ei edelleenkään kirjaimellisesti samaa määrää kuin hevonen.
Viihdyttävää tai ei, tekstin vertauskuvallisuus tai idiomaattisuus on joissakin tilanteissa perusteltu selitys – ei kaikissa. Carlssonin kritiikki on asiallista, jos kirjaimellisiksi tarkoitetut kohdat selitetään vertauskuvallisiksi vain siksi, että ne eivät sovi yksiin oman ennakkokäsityksen kanssa. Raamattu on kuitenkin kirjallinen teos, jossa käytetään kirjallisuuden tyylilajeja. Eräs näistä on metafora ("laiva kyntää merta").
Jos Raamattua aikoo tarkastella johdonmukaisesti, on otettava myös sen kirjallinen muoto vakavasti. Lukijan on selvitettävä itselleen, miten runous, kerronta, profeetallinen julistus, historiankirjoitus, apokalyptiset sanomat, kielikuvat ja viisauskirjallisuus poikkeavat toisistaan ja miten niitä käyttänyt kirjoittaja halusi viestinsä ymmärrettävän.[1] Tekstistä käy yleensä melko selvästi ilmi, mitä kirjallisuuden lajia se edustaa. Asian selvittämisessä auttavat tyylilajikritiikiksi kutsuttu tieteenhaara, tekstiyhteys, historiantutkimus, sosiaaliantropologia ja terve järki.
Mikäli Raamatussa ei ole ainoatakaan vertaus- tai kielikuvaa, kuinka meidän on ymmärrettävä Jeesuksen lause: "Anna kuolleiden haudata kuolleensa?" (Matt. 8:22) Entä "te olette maan suola?" (Matt. 5:13) Ymmärtäminen käy mahdottomaksi, etenkin kun Jeesuksesta sanotaan, että "ilman vertausta hän ei puhunut [kansalle] mitään." (Matt. 13:34, Mark. 4:34) Evankelista Ilkka Puhakka muistuttaa usein, että kun muinaisen Lähi-idän kulttuuripiirissä kerrottiin erityisen tärkeä asia, paras keino oli juuri esittää siitä vertaus.
Myös hyperbola eli liioittelu tai kärjistäminen jonkin asian merkityksen korostamiseksi kuuluu samaan kategoriaan. "Luento oli tappavan tylsä" ei tarkoita, että opiskelijoita olisi tarvinnut sen päätteeksi kantaa ruumisautoon. Ymmärtääksemme Jeesuksen sanat "helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan" (Mark. 10:25) emme tarvitse Neulansilmäksi kutsuttua ahdasta porttia, jollaista ei ole Jerusalemissa koskaan ollutkaan. Kameli oli yksinkertaisesti suurin kuormaeläin ja neulansilmä pienin aukko, jonka Jeesuksen kuulijat tunsivat. Kyseessä on kielikuva, jolla Jeesus haluaa sanoa, että rikkaalle pelastuminen on hyvin vaikeaa.
Carlsson kuitenkin näyttää edellyttävän, että Raamatussa kaikki on tarkoitettu ymmärrettävän ehdottoman kirjaimellisesti. Hän ei luultavasti erottaisi idiomaattisuutta ja idioottimaisuutta toisistaan. Carlsson pyrkii kieltämään tämän selityksen, koska hän aikoo asettaa toisiaan vastaan sellaisia raamatunkohtia, joissa käytetty tyylilaji on nimenomaan metafora (vertauskuva) tai hyperbola (liioittelu). Hän kieltäytyy ymmärtämästä sanontoja ("minulla on muurahaisia housuissa") tai Jeesuksen ja muiden rabbien käyttämää opetuskeinoa, kärjistämistä. Tämä skeptikko lukee Raamattua kirjaimellisemmin kuin konservatiivisin kristitty. (Katso esim. Jeesuksen opetus perhesuhteista ja Paavalin heinätyöt.)
Asiayhteyden pimittäminen
Ilmoitetaan, että tekstiä "ei saa irrottaa asiayhteydestä." Useaan otteeseen tämä kehotus tulee samoilta tahoilta, jotka itse suoltavat kanssaihmisten riesaksi täysin asiayhteydestä irroitettua Raamattutekstiä, kuten "Jumala on Rakkaus" (1.Joh. 4:8) tai [Joh. 3:16].
Vastaväitteen tekee lystikkääksi se, että Carlsson ei näytä ymmärtävän, mitä "asiayhteys" tarkoittaa. Esimerkiksi Joh. 3:16 voidaan toki irrottaa asiayhteydestään, mutta pelkkä yhden jakeen siteeraaminen ei välttämättä ole rikos. Asiayhteydessä ei näet ole kysymys sitaatin pituudesta, vaan sitaatin käyttämisestä vastoin sen todellista merkitystä eristämällä se ympäröivistä lauseista, jotka antavat sanoille alkuperäisen, lausujan tarkoittaman merkityksen.
Esimerkiksi Carlsson itse kirjoittaa kritiikkinsä osan 1 alkuriveillä näin:
Se, että Raamattu olisi "virheetön Pyhän Hengen inspiroima teos", on... yleinen käsitys. Kanta on ymmärrettävä...
Puolustaako Carlsson todella näkemystä, jonka mukaan Pyhä Henki on inspiroinut Raamatun, ja pitää sitä ymmärrettävänä sen yleisyyden vuoksi? Ei. Sitaatti on irrotettu asiayhteydestään nimenomaan eristämällä se niistä sanoista, jotka antavat lauseelle Carlssonin tarkoittaman merkityksen:
Se, että Raamattu olisi "virheetön Pyhän Hengen inspiroima teos", on yhä tänäkin päivänä uskovaisten tahojen keskuudessa yleinen käsitys. Kanta on ymmärrettävä – jos Raamattu havaitaan ristiriitaiseksi, se merkitsee myös, että Raamatun luotettavuus... kyseenalaistuu.
Asiayhteys on siis tärkeä seikka mitä tahansa tekstiä tarkasteltaessa, ei ainoastaan Raamattua. Lausetta "Jumala on rakkaus" (1. Joh. 4:8) on kyllä käytetty usein irti asiayhteydestään eli sen alkuperäismerkitystä vastaan. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun yritetään oikeuttaa vaikkapa vapaata seksiä tai homoerotiikkaa vetoamalla osapuolten keskinäisen kiintymyksen tunteisiin ja huomauttamalla, että koska "Jumala on rakkaus", hän hyväksyy sen. Eroottisilla tunteilla ei näet ole mitään tekemistä käytetyn sanan rakkaus alkuperäismerkityksen kanssa.[2]
Lisäksi, jos Raamattu olisi "täydellinen", "virheetön" ja "ikuista totuutta julkituova" kokonaisuus, olettaisi myös pienempien yksityiskohtien kestävän lähempää tarkastelua.
Raamatun yksityiskohdat kestävät hämmästyttävän hyvin lähempää tarkastelua. Häikäilemätöntä tekstin vääristelyä ja avainasemassa olevien sanojen korvaamista ellipsillä (...) ne sen sijaan eivät tietenkään kestä. Siksi on ikävää huomata, kuinka usein Carlsson pyrkii muuttamaan esittämiensä jakeiden merkityssisällön katkomalla niitä sopivasti. Jokainen Uuno Turhapuro armeijan leivissä -elokuvan nähnyt muistaa, kuinka järkyttäviä väärinkäsityksiä voi syntyä, kun sanat ja lauseet eristetään oikeasta kontekstistaan. Puolustusministeri Tuuran nuhteet Uunolle kuulostivat sodanjulistukselta Ruotsille, kun lyhytaaltoradio pilkkoi viestin.
On outoa, että objektiivisuuttaan mainostava Carlsson alentuu fabrikoimaan ristiriitoja ja pimittämään lukijalta jakeiden merkityksen kannalta olennaisia lauseita tai niiden osia. Näin käy erityisesti tarkasteltaessa vaikkapa Jeesuksen kastetta tai viinin juomista. Osassa 2 Carlsson niinikään kunnostautuu tiedon salaamisessa useita kertoja. Jos Raamattu on niin reikäinen kirja kuin hän väittää, miksi on tarpeen pettää lukijaa vääristelemällä tekstiä?
Käännös- tai kopiointivirhe
Esitetään, että kyseessä "on vain käännös- tai kirjoitusvirhe", eli myönnetään epäsuorasti Raamatun todellakin olevan virheellinen ja puutteellinen. Jos "ikuinen", "rajaton" ja "täydellinen" olento inspiroisi teoksen maapallon kansoille, olettaisi olennon pystyvän ennakoimaan epäselvyyksiin johtavat kohdat, ja varmistamaan virheellisten tulkintojen syntymättömyyden.
Ennen tämänkaltaisia syytöksiä täytyy varmistaa, että puhutaan samasta asiasta.
Kun löytyy käännösvirhe, raamatunkäännös todella on virheellinen ja puutteellinen. Sama pätee raamatunkopioon, kun löytyy kopiointivirhe. Mutta se ei todista alkuperäistekstien virheettömyydestä mitään suuntaan eikä toiseen. Jumala ei ole vastuussa niiden kääntämisestä suomeksi tai käsikirjoitusten kopioimisesta; ihmiset ovat. Käytännössä Carlsson edellyttää, että käännös tai kopio ei saisi koskaan olla virheellinen – edes siinä varsin mahdollisessa tapauksessa, että virhe tehdään tahallaan.
Kirjoittaja ei ilmeisesti tunne kielten kääntämisen problematiikkaa laisinkaan. Todisteena tästä on vaatimus, että Jumalan pitäisi sanavalinnoillaan estää virheellisten tulkintojen synty. Millaisiakohan heprean ja kreikan sanakäänteitä Carlsson ehdottaisi Jumalalle Raamatun kirjoittamiseksi? Missä on viestintää, siellä on aina myös väärinkäsityksen mahdollisuus. Tämänkaltainen vaatimus on kyllä helppo esittää, mutta sen toteuttamisessa ei kaikkivaltiuskaan auta.
Ainoa tapa estää väärinkäsitykset kopeloimatta tulkitsijan aivoja olisi valita Raamattuun sanat, jotka ovat täysin yksikäsitteisiä. Mutta vaatimus on kohtuuton, sillä sanat eivät ole yksikäsitteisiä edes saman kulttuurin sisällä, ja vaikka olisivatkin, niille ei löytyisi kohdekielestä ja -kulttuurista yksiselitteisiä vastineita. Kaiken lisäksi kieli muuttuu ajan kuluessa. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kulttuurienvälinen viestintä olisi mahdotonta tai ajanhukkaa. Päinvastoin: juuri siksi tehdään jatkuvasti uusia käännöksiä. Ajattele vaikka kuningas Jaakon aikaista englantia (KJV) ja vertaa sitä nykyiseen.
Edes jo esiin noussutta kohtaa Joh. 3:16 ei voi kääntää yksiselitteisesti suomeksi, koska kielessämme ei yksinkertaisesti ole yksi yhteen -vastinetta verbille ἀγαπάω (agapaō), 'rakastaa'. Kreikassa rakkaus-sanoja on useampia. Siksi 1933/38 -käännöksemme ei ole suoraan Jumalan huulilta lähteneitä sanoja sen enempää kuin Uusi kirkkoraamattukaan. Käännökset ovat Pyhän Hengen inspiroimia vain siinä määrin kuin ne pysyvät (tai voivat pysyä) uskollisina alkutekstille.
Myös useita kopiointivirheitä on livahtanut myöhempiin käsikirjoituksiin. Niiden luonteesta johtuen ne eivät käytännössä vaikuta mihinkään keskeiseen asiaan Raamatussa; päinvastoin varianttien runsas määrä auttaa meitä rekonstruoimaan Uuden testamentin alkuperäistekstin 99,95 % varmuudella. Jumala on lisäksi hajauttanut viestinsä virheiden suhteellisen merkityksen vähentämiseksi. Yhtäkään oleellista opinkappaletta ei esimerkiksi ole jätetty yhden jakeen varaan. Nyrkkisääntönä voisi todeta, että mitä tärkeämpi asia, sitä useammassa kohdassa ja useammalla tavalla siihen viitataan, jotta virhetulkintojen mahdollisuus pienenisi.
On selvää, ettei Raamattu ole muutamasta painovirheestä huolimatta muuttunut kumisaappaiden korjausoppaaksi. Mutta tietenkin saivartelijan mielestä kirjoitusvirhe Salomon hevosten lukumäärässä riittää osoittamaan, että koko kristinusko on kumottu.
Carlsson juuttuu useammin kuin kerran käännös- tai kopiointivirheisiin, pääasiassa suomalaisen Raamatun kääntäjien sanavalintoihin, ja syyttää niistä Jumalaa. Ainoastaan kerran hän osoittaa jonkinlaisia merkkejä alkukielen sanan merkityksen selvittämisestä, mutta on silloinkin väärässä. Ei kuitenkaan riitä julistautua "objektiiviseksi" ja tyytyä sitten hutkimaan pelkkää käännöstä.
Jumalan puuttuminen tapahtumiin, ts. ihme
Arvellaan kyseessä olleen "Jumalan ihme". Tämä on yleinen ja hyödyllinen pakokeino kun ei kyetä selittämään ilmeistä epäloogisuutta tai ristiriitaa.
Tähän outoon väitteeseen on vaikea vastata, koska minkäänlaista esimerkkiä ei anneta. On esimerkiksi vaikea kuvitella, miten "Jumalan ihmeeseen" vetoaminen ratkaisisi kysymyksen siitä, mitkä olivat Jeesuksen viimeiset sanat ristillä. Olisiko Hän yliluonnollisesti saanut Jeesuksen ääntämään lauseet samanaikaisesti?
On toki selvää, että Raamatussa kuvataan myös tapahtumia, joille sana "ihme" on melko täsmällinen määritelmä. Mikäli Jumala puuttuu asioihin, todennäköisyys ihmeen tapahtumiselle kasvaa. Mutta en ole koskaan nähnyt kahta, päällisin puolin ristiriitaista tekstinkohtaa sovitettavan yhteen "ihmeeseen" vedoten.
Ristiriitojen selittämiseen ihme kuulostaa siis varsin epäilyttävältä työkalulta, eikä se ole tässä tutkimuksessa sen paremmin hyödyllinen kuin yleinenkään; siihen ei tarvitse turvautua kertaakaan.
Yllä mainittujen erehdysten lisäksi on olemassa muitakin virheellisiä tapoja lähestyä Raamattua. Carlsson ei ole erikseen maininnut niitä, mutta hän soveltaa niitä toistuvasti dokumentissaan. Hänen lisäkseen monet muutkin ihmiset tuntuvat ajattelevan, että
- minkään Raamatun osan ymmärtämiseen ei saa edellyttää taustatietoa; koko kirjan on oltava selvää pässinlihaa jokaiselle, joka sen avaa,
- Raamatun lukijalla on oikeus odottaa, että se noudattaa ja tukee mitä tahansa käsityksiä ja ennakko-oletuksia, joita hänellä valmiiksi on,
- kaikkien samasta tapahtumasta kirjoittavien henkilöiden on kerrottava täsmälleen samat asiat, ja
- kaikkien Raamatun kertomuksissa esiintyvien henkilöiden sanat ovat yhtä totuudenmukaisia ja teot moraalisesti puhtaita kuin itsensä Jumalan.
Seuraavat neljä kappaletta on omistettu näille ajatusvirheille.
Kategorinen virhe, sanojen väärinkäyttö
"Ristiriidan" syy on kategorinen virhe, kun Carlsson
- käyttää monimerkityksistä sanaa ikään kuin sillä olisi vain yksi merkitys, tai
- vertaa kahta oleellisesti erilaista asiaa keskenään (ns. omenat ja appelsiinit -virhe)
Kategoriaeroja eli eri asioista puhumista samankaltaisilla termeillä ei sovi mieltää "teologiseksi pelleilyksi". Tällainen tuomio ei ole älyllisesti rehellinen; maallisellakin sektorilla on asioita, jotka eivät ole rinnasteisia, vaikka niistä puhuttaessa käytetään samantapaista terminologiaa tai jopa samaa sanaa.
Pyhyydellä on useampi sanakirjamääritelmä, ja Aadamin kuolema merkitsi enemmän kuin elintoimintojen pysähtymistä. Jumalan voi nähdä monella tavalla, eivätkä kaikki taakat ole yhtä painavia.
Tekstin ymmärtäminen, tiedon puute ja väärät oletukset
Edellä Carlsson on puhunut paatoksella tekstin kirjaimellisen ymmärtämisen puolesta ja ilmaissut halunsa kiinnittää huomiota tekstin pienimpiinkin yksityiskohtiin. Siksi en käsitä, mistä hänen (teeskennelty tai todellinen) kyvyttömyytensä ymmärtää selkeää suomenkieltä voi johtua. Carlssonin dokumentissa on toistuvasti kahdenlaisia ongelmia:
- Raamatun tekstissä sanotaan, että joulupukki kävi Miettisillä, mutta jätti Korhoset väliin. Carlsson lukee tekstistä liian vähän, ei huomaa, että Miettiset mainitaan ja tivaa, kävikö pukki heillä vai ei. Tällä tavoin syntyy ristiriita etenkin Jeesukseen koskemisen ympärille, mutta myös uhrilahjojen merkityksen ja Daavidin ylhäisen tuttavan.
- Yhdessä tekstissä ei kerrota Miettisistä mitään, mutta toisessa mainitaan pukin käyneen heillä. Carlsson lukee ensimmäisestä tekstistä liikaa ja uskoo sen väittävän, ettei pukki käynyt Miettisillä. Sitten hän tivaa, kävikö pukki Miettisillä vai ei. Näin käy vaikkapa tarkasteltaessa Jumalan näkökykyä ja lain säätämismenetelmää.
Carlsson tekee myös omia oletuksia, joita teksti ei tue, ja syyttää sen jälkeen Raamattua siitä, ettei teksti tue niitä. Näinhän meille jokaiselle käy, mutta älyllisesti rehellinen henkilö menee itseensä ja kysyy, mihin hänen oletuksensa perustuvat. Esimerkiksi Carlssonin toistuva oletus siitä, että Raamattu olisi raivoraittiutta julistava teos, osoittautuu perusteettomaksi useampaan kertaan.[3] (Käsityksen muodostumiseen ovat tietenkin voineet suosiollisesti myötävaikuttaa monet kristityt, jotka ovat saman harhaluulon vallassa. Objektiivisen tarkastelijan ei silti pitäisi lukea omia ennakkoluulojaan sisälle tekstiin.)
On myös merkillistä, kuinka heikoilla pohjatiedoilla Carlsson on liikkeellä. Yleensä on lupa olettaa, että kriitikko perehtyisi aiheeseensa. Tämä kuuluu jo hyviin tapoihin, saati sitten mielekkääseen ja objektiiviseen tutkimukseen. Et voi jättää omien väitteidesi perustelemista niiden tehtäväksi, jotka ovat eri mieltä kanssasi. Minulla esimerkiksi ei ole mitään oikeutta arvostella balettiesityksen koreografiaa tai hiukkasfysiikan tutkimuksen nykytilaa. En tiedä aiheista käytännössä mitään, mutta myönnän sen reilusti.
Carlsson taas ei näytä koskaan tutustuneen – kaikesta tarjolla olevasta tiedosta huolimatta – mm. juutalaisten paratiisikäsitykseen, useampien nimien käyttämiseen, Israelin maantietoon ja toisen henkilön nimissä toimimiseen. Mikäli tietämystä löytyy, hän ei tuo sitä missään vaiheessa ilmi. Nyt on huomattava se, mistä jo esipuheessa mainitsin: jos lukija ei tavallisena suomalaisena ole tietoinen vaikkapa edellä mainituista asioista, hänen ei tarvitse vetää hernettä nenäänsä. 2000-luvun suomalaisella on oikeus olla tietämätön juutalaisten paratiisikäsityksestä. Mutta hänellä ei ole oikeutta kuvitella, että Raamattu on oletusarvoisesti ristiriitainen tai virheellinen, jos hänen puutteelliset esitietonsa aiheuttavat hänelle ongelmia ymmärryksen saralla. Jos lukija ei ymmärrä, mistä tekstissä on kysymys, se ei vielä tee kirjasta ristiriitaista. Erityisen huonosti Carlsson on lukenut Raahabia ja vakoojia koskevan kertomuksen.
Tapahtumien ajallinen välimatka
Olisi melko typerää väittää Jumalan olleen "yhtäaikaisesti" tyytyväinen luomistyöhönsä ja murehtivan ihmisen tekemistä, kun tapahtumien välillä on ainakin 1500 vuotta aikaa (1. Moos. 1:31, 1. Moos. 6:6). Tähän Carlsson ei onneksi syyllisty, mutta hän kohtaa muita aikasidonnaisia pulmia mm. Jeesuksen kaikkivaltiuden ja sisarusavioliittojen kanssa. Toisinaan hän ei hoksaa, että tapahtumat voivat edetä(!) kertomuksen sisällä, ja hämmästelee Jeesuksen sanoja sekä ristillä että yläsalissa.
Auktoriteettiero
Ajatus Raamatun erehtymättömyydestä koskee lähinnä muistiinmerkitsemisen erehtymättömyyttä. Raamatussa on Jumalan, saatanan, hurskaiden ihmisten ja jumalattomien ihmisten sanoja ja tekoja. Ne kaikki on kirjoitettu alunperin ylös virheettömästi, mutta väitteiden totuudellisuus riippuu auktoriteetista eli siitä, kuka puhuu. Kirjan johdannossa ei myöskään luvata, että kaikkien Raamatussa mainittujen henkilöiden suorittamat teot olisivat moraalisesti puhtaita ja sellaisinaan meille esikuviksi aiottuja. Kun joku henkilöhahmoista osoittaa esimerkillistä typeryyttä, julmuutta tai epärehellisyyttä, kyseessä saattaa olla nimenomaan huono esimerkki!
Kun Jefta siis lupaa uhrata tyttärensä, hän ei välttämättä toimi oikein. Ja kun Johannes Kastajalta kysytään hänen henkilöllisyyttään, se ei välttämättä ole selvä hänelle itselleenkään. Jumala toteaa (Job 42:7), että Bildadin teologiassa on korjaamisen varaa – kannattaa siis suhtautua varauksella miehen lausuntoihin!
Kahden muistiinmerkitsijän näkökulmaero
Carlssonilla on vaikeuksia yhteensovittaa kahden henkilön kertomukset samasta tapahtumasta. Hän ei hyväksy sitä, että mainittujen yksityiskohtien lukumäärä vaihtelisi kirjoittajan valinnan mukaan. Hänen objektiiviselle tutkimusmenetelmälleen on vaikeaa myös se, etteivät kaikki evankelistat tee selkoa kaikista tapahtumista. Nurinan syyn voimme arvata: jokaisen kirjoittajan tulisi kertoa täsmälleen samat yksityiskohdat, jotta Carlsson saisi syyttää heitä salaliitosta ja fabrikoinnista.
Raamatussa on siis ilmeinen ristiriita, jos ainoastaan Luukas mainitsee korvan liimaamisen. Jeesuksen ristin kantaminen ja Pietarin toinen kielto saavat Carlssonilta saman tuomion, ja tuskinpa Kristusta edes todellisuudessa ristiinnaulittiin.
Carlssonia on varsin vaikea miellyttää...
- Jos ainoastaan yksi tai kaksi kirjoittajaa mainitsee tapahtuman, se on luultavasti hänen omaa keksintöään, kuten vuorisaarna. Kaikkien muidenkin olisi tullut kertoa tapahtumasta, jos se oli yhden mielestä muistiinmerkitsemisen arvoinen. (Mutta mihin neljää samanlaista evankeliumia tarvittaisiin?)
- Jos todistuksia on useampia, mutta niiden yksityiskohdat poikkeavat toisistaan, selonteot ovat aivan liian ristiriitaisia, jotta ne voisivat kertoa todellisista tapahtumista. Kirjoittajat ovat siis keksineet ne omasta päästään, mutta olivat liian tyhmiä hioakseen ristiriidat pois.
- Jos selonteot ovat yksityiskohtia myöten samat, kirjoittajat ovat vain kopioineet toisiltaan tarinan, jonka yksi on keksinyt omasta päästään. Onhan ilmeistä, että Raamatun takana on lukematon määrä salaliittoja massojen hallitsemiseksi. Kirjoittajilla on siis ollut suunnaton tarve fabrikoida kertomuksia asioista, joita ei todellisuudessa tapahtunut.
Herää kysymys, millaisessa tilanteessa tämä objektiivinen tutkija olisi valmis pitämään jotakin Raamatussa kerrottua kuvausta todenperäisenä.
Tjaa, pianpa sen näemme. Seuraavaksi ovat nimittäin vuorossa Carlssonin löytämät hiukan yli 200 ristiriitaa.
Osa 1: Raamatun ristiriidat?
