Raamatun ristiriidat selviksi
Osa 3: Raamatun omituisuudet?

luotu 13.10.2008 klo 12:22

---

Kuva: Karsten Winegeart, Unsplash

Kolmas kerta toden sanoo?

Viisikymmentä nyrjähdystä

Uskon sivuvaikutukset?

Jeesuksen seuraajille asetetut vaatimukset

Miltä kristinuskon Jumala näyttää?

Raamatun kyseenalainen oppi

Kolmas kerta toden sanoo?

(Raamatun ristiriidat selviksi -sarja alkaa täältä.)

Vapaa-ajattelijat lupaavat, että dokumentin kolmannesta osasta löytyy "virheitä, epäloogisuuksia, epätieteellisyyksiä ja makupaloja".^[1] Väite pitää kyllä paikkansa, mutta kovin päinvastoin kuin on tarkoitus.

Tähän mennessä Carlsson on jo antanut ymmärtää olevansa objektiivinen ja uskonnollisesti sitoutumaton^[2] sekä omaavansa moraalin, jolla kaikkia muita moraalikäsityksiä on mitattava.^[3] Kolmannen dokumentin alussa kirjoittaja valottaa persoonaansa kaikessa nöyryydessä seuraavasti:

Ajoittain Raamattu kertoo tapahtumista, jotka terveen rationaalisen mielen omaavan henkilön silmissä vaikuttavat liioitelluilta, epäloogisilta tai jopa mahdottomilta.

Luonneanalyysi kuulostaisi uskottavammalta, jollei kirjoittajalla näyttäisi olevan patologinen tarve vääristellä tekstiä. Rationaalista olisi puolestaan selvittää, mitä se todella tarkoittaa.

Toisinaan selonteot saattavat omata jopa farssinomaisiakin piirteitä.

Voisiko kokemus johtua siitä, että kirjoittaja 1) ei tiedä, mistä tekstissä on kyse, 2) ei haluakaan ymmärtää sitä ja 3) pitää Raamattua ja sen kirjoittajia perusteettomasti "alkukantaisina" ja "taikauskoisina"?

Dokumentti sisältää lyhyen katsauksen Raamatun absurdiin arkirealismiin, sekä tarjoaa esimerkkejä kirjan kyseenalaistettavissa olevista selonteoista.

Onko näin? Pian saamme nähdä:

Viisikymmentä nyrjähdystä

2. Aik. 7:5,8–9 – Raamattu ilmoittaa kuningas Salomon uhranneen 22 000 härkää ja 120 000 lammasta yhdessä viikossa. Tämä merkitsee hänen teurastaneen yli 845 eläintä tunnissa, yli 14 eläintä minuutissa, tauotta seitsemän vuorokauden ajan.

Juhlallisuudet tosin kestivät viikon, mutta Salomon antama uhri jakautui huomattavasti pidemmälle ajalle. Kyseessä oli näet kuninkaan tekemä lahjoitus temppelille. Näitä eläimiä (ja niiden jälkeläisiä) käytettiin päivittäisiin ja viikottaisiin uhritoimituksiin vielä kauan vihkiäisjuhlan jälkeenkin.

Ja vaikka teksti luettaisiinkin niin, että kaikki eläimet olisi päätetty teurastaa tuon viikon aikana, Salomo ei tietenkään olisi heiluttanut veistä yksinään. Teurastushan oli temppelin viranhaltijoiden työtä, ei uhrin antajan. Kyse olisi metonymiasta.

1. Moos. 4:15 – Kain merkitään, jotta muut ihmiset käsittäisivät hänen olevan Jumalan suojelema. Jumala katsoo toimeenpiteen tarpeelliseksi siitäkin huolimatta, että Raamattu ilmoittaa maailmassa tällöin elänneen (sic) vain kolme ihmistä (Aatami, Eeva ja Kain).

Mitä tekemistä maailmassa eläneiden ihmisten lukumäärällä on sen kanssa, että Kain sai otsaansa henkivakuutuksen? Yksikin ihminen olisi riittänyt surmaamaan hänet, ja heitä oli ainakin kaksi! Molemmilla oli hyvä syy riistää Kainin henki rikoksen sovittamiseksi, vaikka tämä olikin heidän oma poikansa.

Entä mitä tekemistä maailmassa tuolloin eläneiden ihmisten lukumäärällä on sen kanssa, että Kain sai otsaansa henkivakuutuksen? Kain eli muiden tavoin satoja vuosia. Jo jakeessa 17 hänellä on vaimo; saman jakeen loppuun mennessä Kainilla on poika ja riittävästi apuväkeä kaupungin rakentamiseen. Merkki muistutti pysyvästi, ettei sen kantajaa sopinut surmata. Pitääkö Carlsson "absurdina" sitä, että ihmisiä rokotetaan ennen kuin he sairastuvat? Aletaanko muuria rakentaa vasta sitten, kun viholliset marssivat porteista sisään?

2. Moos. 28:34–35 – Jumala ilmoittaa että pyhään paikkaan astuminen ilman kelloja saattaa johtaa kuolemanrangaistukseen.

Kun Jumala antaa määräyksiä, joiden merkitystä Carlsson ei tutkimatta ymmärrä yli 3500 vuotta myöhemmin, Jumalan toiminta on "absurdia." Tämä tuskin on "objektiiviselle" ja "rationaalisen mielen omaavalle" henkilölle sovelias asenne.

Pyhään paikkaan astuminen millään muulla tavalla kuin Jumalan säätämällä, missään muissa vaatteissa kuin Jumalan säätämissä ja minään muuna ajankohtana kuin Jumalan säätämänä tuotti välittömästi kuoleman. Jumalan pyhyyden vaatimukset konkretisoituivat vanhan liiton temppelipalveluksessa.

5. Moos. 1:1 – Mooses puhuu koko Israelin arviolta kaksimiljoonaiselle kansalle samanaikaisesti. On huomattava, että tämä tapahtui ennen television, radion ym. massamedian yleistymistä.

Massamediaa ei tarvita lauseen ymmärtämiseen. Mooses suuntasi sanansa koko Israelille riippumatta siitä, kuinka moni kuuli tai kuunteli. Tekstin kannalta ei ole välttämätöntä, että kaikki olivat samanaikaisesti saapuvilla. Kun presidentti (massamedian yleistyttyä) esiintyy televisiossa, hän voi pitää puheen "koko Suomen kansalle" siitä huolimatta, että kotikatsomoissa seurataan Big Brotheria.

Seemiläisen käsityksen mukaan "koko" joukko on paikalla, jos se on kattavasti edustettuna. Tällaiseen "kattavuuteen" riittää yksi heimopäällikkö jokaisesta sukukunnasta tai yksi mies jokaisesta perheestä – siis tusinasta kahteentoistatuhanteen henkeä.^[4]

Kuningas Salomon rakennuttama temppeli oli mitoiltaan ainoastaan 35 x 12 metriä (1.Kun. 6:2, 1 kyynärä = 0,593802 metriä), mutta pienistä mitoistaan huolimatta:

• 1. Kun 5:15-16 ilmoittaa temppelin rakentamisen vaatineen 150 000 rakentajaa.
• 1. Kun. 6:38 ilmoittaa rakennustyön kestäneen 7 vuotta.
• 1. Aik. 23:4 ilmoittaa rakennustyötä valvoneen 24 000 työnjohtajaa, sekä 6 000 henkilön toimineen päällysmiehinä ja tuomareina.
• 1. Aik. 22:14 ilmoittaa rakennustyön vaatineen yli 3 500 000 kiloa kultaa, yli 35 000 000 kiloa hopeata ja tämän lisäksi "mittaamattoman paljon rautaa sekä vaskea hirsien ja kivien lisäksi" (1 talentti = 35-40 kg).

Kirjoittaja unohtaa mainita, että temppeli oli 18 metriä korkea – noin kuusikerroksisen kerrostalon korkuinen. Merkillistä, että Carlssonin "primitiivisten, alkukantaisten, taikauskoisten aavikkolaisten" tulisikin yhtäkkiä kyetä rakentamaan tämänkaltainen monumentti huomattavasti nopeammin kuin seitsemässä vuodessa. Koska suurin osa työstä (mukaanlukien yksityiskohtainen koristelu – veistokset, kaiverrukset, kudonta ja taokset) tehtiin käsin, Raamatun kuvaus on varsin mielekäs. Joka seitsemäs päivä oli sapatin vuoksi automaattisesti vapaa, joten varsinaista työtä tehtiin vain kuusi vuotta.

Lisäksi Carlsson ohittaa jakeen 1. Kun. 5:14, jonka mukaan Salomon verotyöläiset oli jaettu kolmeen osastoon. Nämä työskentelivät aina yhden kuukauden ja pitivät kaksi vapaata. Todennäköisesti myös seuraavaksi mainitut 70 000 kantajaa ja 80 000 kivenhakkaajaa jaettiin samoin. Käytännössä tästä seuraa, että työssä oli kerrallaan vain 50 000 rakentajaa.

Aikakirjasssa mainitut "työnjohtajat ja päällysmiehet" eivät liity temppelin rakentamiseen millään tavoin. Heidän työtehtävänsä luetellaan saman luvun jakeissa 28-32, heti sukuluetteloiden jälkeen.

Niin ikään 1. Aik. 22:14 ei ilmoita, että rakennustyö olisi vaatinut luetellun määrän raaka-aineita. Daavid ilmoittaa Salomolle, kuinka paljon rakennustarvikkeita hän on koonnut, jotta kaikkea olisi yltäkyllin. Loput käytettiin luonnollisesti Salomonin oman palatsin rakentamiseen (1. Kun. 7:1–2), ja kelpo siivu kullasta ja hopeasta meni tietenkin rakentajien palkkojen maksuun.

Kuningas Aahas oli kuollessaan 36-vuotias (2. Kun. 16:2). Hänen kuoltuaan tuli kuninkaaksi hänen 25-vuotias poikansa Hiskia (2. Kun. 16:20, 18:1-2). Täten Aahaksen oli täytynyt siittää Hiskia jo kymmen- tai yksitoistavuotiaana.

Lontoolaispojasta tuli isä 11-vuotiaana^[5], ruotsalaispojasta 13-vuotiaana^[6], mutta koska tämä nuori isä on Raamatussa, raportti ei voi pitää paikkansa. Haistatteko ennakkoasenteen?

Kyse on sentään kuninkaallisesta pojasta, jolla ei ollut tavanomaisia taloudellisia rajoitteita puolison ottamiselle. Mikäli Aahas oli lähes 21 tullessaan kuninkaaksi ja hallitsi liki 17 vuotta, hän kuoli hieman alle 38-vuotiaana. Aahas saattoi siis olla melkein kolmetoista tullessaan isäksi.

5. Moos. 25:5–9 – Veljen kuoltua miehellä on velvollisuus siittää lapsia hänen veljensä leskelle. Jos mies kieltäytyy, hänen kälynsä tulee sylkeä häntä silmille vanhimpien edessä.

Muinaisen Lähi-idän asukkien olisi ilmeisesti pitänyt kysyä Carlssonilta, millaisia käytäntöjä ja tapoja heillä saa olla. On "absurdia", etteivät he tehneet niin.

Sylkeminen vasten kasvoja oli tietenkin äärimmäisen halveksunnan ilmaus, ja lesken lankomies oli itsekkäällä valinnallaan ansainnut sen. Toisin kuin Carlsson, joka asuu mukavasti ilmastoidussa talossaan vielä vanhanakin ja nauttii täyttä eläkettä, nainen todennäköisesti päätyi kerjuulle. Kirjoittajan "terveeseen, rationaaliseen mieleen" ei ole juolahtanut, että kieltäytymällä sukulaisvelvollisuudestaan mies vaaransi kälynsä hengen, koska jälkeläiset olivat henkiinjäämisen edellytys. Objektiivisuuteen kylläkin kuuluisi yrittää ymmärtää, millaista oli elää kädestä suuhun 3000 vuotta sitten.

Ps. 121:6 – Kerrotaan Jumalan suojaavan seuraajiaan kuun poltteelta (jota verrataan auringon poltteeseen).

Hassu käännös ei saisi haitata objektiivisen tarkastelijan tutkimusta. 'Polttamiseksi' käännetty sana tarkoittaa kirjaimellisesti 'lyömistä'.^[7] Ajatus on, ettei päivä lyö Jumalan seuraajia kuumuudellaan eikä yö kylmyydellään.

2. Kor. 12:2 – Ilmoitetaan taivaita löytyvän ainakin 3 kappaletta.

Hah haa, hassu juttu... mutta miksi korinttolaiset, kirjeen alkuperäiset vastaanottajat, eivät naura? Olisiko Paavalin virkkeessä järkeä, vaikka Carlsson ei tiedäkään, mitä hän tarkoittaa? Jos hän ei tunne käsitteitä eikä vaivaudu ottamaan niistä selvää, syy tuskin on Paavalin.

Juutalaisille ilmakehä on "ensimmäinen taivas" ja avaruus tähtineen "toinen taivas." Jumalan asuinpaikka -taivas, josta Paavali puhui, tunnettiin yleisesti "kolmantena taivaana". Hänen virkkeessään ei ole mitään vikaa.

Gal. 1:8–9 – Paavali uhkaa kiroavansa taivaasta lähetetyn enkelin, jos tämä uskaltaa saarnata evankeliumia joka eroaa Paavalin versiosta.

Ensiksikin lienee selvää, että yksikään taivaasta lähetetty enkeli ei saarnaisi mitään muuta kuin Kristuksen evankeliumia, jota Paavalikin julistaa. Tämä on hyperbola, jolla Paavali painottaa sitä, että hän on "Aidon Asian" takana.

Ja tarkemmin ajatellen – miksi Paavali ei voisi uhata kiroavansa enkeliä, joka julistaa vierasta sanomaa? Hänhän tiesi toimivansa Jumalan antamilla ensikäden valtuuksilla ja julistavansa sitä ainoaa evankeliumia, jonka kautta voi pelastua (Ap. t. 4:12). Jos taivaasta lähetetty enkeli yrittäisi vääristää Jumalan sanomaa, hän olisi totisesti ansainnut kirouksen.

1. Moos. 7:2–4,10 ilmoittaa Nooan keränneen arkkiinsa seitsemässä päivässä vähintään yhden parin jokaisesta eläin-, lintu- ja hyönteislajista. Eri lajeja löytyy maailmasta, hyönteislajit mukaanlukien, noin 10 miljoonaa. Otettaessa kaksi yksilöä per laji, lastattavien organismien määräksi tulee 20 miljoonaa, mikä merkitsee, että arkkiin lastattiin melkein 2000 yksilöä minuutissa, yli 30 yksilöä sekunnissa, arkin yhdestä ainoasta ovesta, yötä päivää seitsemän vuorokauden ajan.

Todennäköisesti Nooa ei siis koonnut arkkiinsa kymmentä miljoonaa eläinlajia, eikä teksti tällaista eksplisiittisesti väitäkään. Vedenpaisumusta ja sen laajuutta on tutkittu runsaasti, ja asiasta löytyy enemmän artikkeleita kuin tässä voidaan käsitellä. Jokainen asiasta kiinnostunut voi perehtyä niihin ja tehdä omat johtopäätöksensä siitä, oliko vedenpaisumus maailmanlaajuinen vai paikallinen mutta universaali. Reasons to Believe on hyvä paikka aloittaa.

Hepr. 7:1–3 – Ilmoitetaan, että Melkisedekillä, Jumalan ylipapilla, ei ole isää, ei äitiä, ei sukua, ei alkua eikä loppua. Tämä siitäkin huolimatta, että 1. Tim. 6:15–16 ilmoittaa vain ja ainoastaan Jumalan olevan kuolematon.

Melkisedek ei ollut kuolematon; Heprealaiskirjeen kirjoittaja pitää häntä vanhatestamentillisena Kristus-hahmona. Näillä kahdella on yhteistä mm. se, ettei kummallakaan "ole" isää, äitiä, sukua, alkua tai loppua. Kristuksella ei kirjaimellisestikaan ole mitään näistä, sillä hän on aina ollut olemassa. Melkisedekin kohdalla kirjoittaja tarkoittaa, ettei miehestä tiedetä, ketkä hänen vanhempansa olivat tai mistä suvusta hän oli syntynyt. Hänen syntymästään ei kerrota VT:ssa mitään, ei liioin hänen kuolemastaan. Tässä mielessä Melkisedekillä "ei ole" mitään luetelluista.

Heprealaiskirjeen kirjoittajan tapa rinnastaa allegorisesti ylipappi Melkisedek ja uuden liiton ylimmäinen pappi Jeesus Kristus oli juutalaisille rabbeille tyypillinen eksegeettinen käytäntö.

3. Moos. 21:10 kieltää ylimmäisiä pappeja ehdottomasti repimästä vaatteitaan, tästä tärkeästä käskystä huolimatta ylimmäinen pappi repii vaatteensa Jeesuksen oikeudenkäynnin aikana (Matt. 26:65, Mark. 14:63).

Todellako? Sepä häikäisevää! Mutta eihän kysymys ole mistään muusta kuin tottelemattomasta ihmisestä. Kymmenessä käskyssä kielletään murhaaminen, epäjumalanpalvonta, huorinteko ja varastaminen. Siitä huolimatta Raamatussa kerrotaan useista henkilöistä, jotka rikkoivat näitä käskyjä tietoisesti. Mitä Carlsson oikein odottaa? Pitäisikö Raamatussa mainita vain nuhteettomat ihmiset? Montako sivua siinä tuolloin olisi?

Matt. 26:15 kertoo ylipappien "maksaneen 30 hopearahaa" Juudakselle maksuksi petoksestaan. Tämä siitä huolimatta, että Juudeassa käytettiin Jeesuksen aikaan kuparirahoja, ja punnittavan hopean käyttö maksuvälineenä oli lopetettu jo yli 150 vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Hopeasekelit otettiin käyttöön Juudeassa vasta vuonna 67 jKr., mutta näitä ei kolikkojen standardisoituessa enää punnittu maksettaessa.

Mikä purukumiautomaatti sylkäisi tämän historiallisen faktan? Lähteet tulee mainita etenkin silloin, kun esitetty väite on ristiriidassa tunnettujen tosiasioiden kanssa.

Juudeassa käytettiin denaareja, yleisimpiä roomalaisia kolikoita, jotka olivat hopeaa. Ne tulivat käyttöön 2. puunilaissodan aikaan (210 eKr) ja säilyivät maksuvälineinä 3. vuosisadalle jKr.^[8] Toisaalta rahaspesialistit uskovat, että Juudaan palkka olisi koostunut hopeastatereista, joilla maksettiin temppelivero.^[9]

Matt. 27:38 ja Mark. 15:27 ilmoittaa että Jeesus ristiinnaulittiin samanaikaisesti kahden ryövärin kanssa. Tämä siitä huolimatta, että ryöväreitä ei yleisen roomalaisen käytännön mukaan ristiinnaulittu. Ristiinnaulinta oli rangaistus, jota sovellettiin poliittisille tai uskonnollisille kiihkoilijoille.

Historiantutkimus on samaa mieltä Carlssonin kanssa, mutta poliittis-uskonnollisista (juutalaisuudessa politiikka ja uskonto kietoutuivat yhteen) kiihkoilijoista käytettiin juuri nimitystä 'ryöväri' (kreik. lestes). Yksi arvostetuimmista Jeesus-tutkijoista, N. T. Wright, toteaa:

These 'brigands' or 'bandits' were not mere highway robbers out for what they could get (though no doubt such people existed too). They were revolutionaries. Barabbas, the leader of a murderous civil uprising in Jerusalem, was a lestes. So were the two who were crucified with Jesus. Crucifixion was the punishment reserved, not for thieves or swindlers, but for revolutionaries.^[10]

Valtaapitävien mielestä Jeesus oli siis ristillä kaltaistensa seurassa.

Matt. 27:9–10 kertoo Juudaksen lunnasmaksun ja kuoleman olleen profeetta Jeremiaan ennustama, mutta Matt. 27:9-10:n siteeraamaa kohtaa ei löydy Jeremiaan kirjasta lainkaan. Sen sijaan kyseinen kohta löytyy Sakarjan kirjasta (Sak. 11:12–13 - tosin asiayhteyttä tutkittaessa on selvää, että kyseisellä kohdalla ei ole mitään tekemistä tulevan messiaan kanssa).

Hetkinen – mistä lähtien Carlsson on ollut kiinnostunut asiayhteydestä ja sen tutkimisesta? Heti ensimmäisen osan alussa hän käytännössä kielsi mahdollisuuden, että Raamatun tekstiä voisi käyttää väärin pilkkomalla sitä sopivasti. Eikö Vanhan testamentin teksti nyt kestäkään Matteuksen "yksityiskohtaisempaa tarkastelua"?

Sakarjan kirjan kohta ei ole tyypillinen profetia, vaan profeetallinen malli, jossa on runsaasti yhtymäkohtia Jeesukseen. Sakarjan jakeet 7-13 kertovat paimenesta (Joh. 10:11), joka huolenpidon kohteena ovat kurjat lampaat (Mark. 2:17). Lampaat saavat paimenesta tarpeekseen (Matt. 27:23), ja hän on halpa heidän silmissään, 30 hopearahan arvoinen (Matt. 26:15). Rahat heitetään temppeliin (Matt. 27:5), ja savenvalaja saa ne (Matt. 27:7). Ei ihme, että Matteus näkee tässä täyttyneen, enteellisen kaavan.

Profetia on pantu Jeremian nimiin siksi, että teema on peräisin juuri Jeremian kirjasta ja näistä kahdesta Jeremia on profeettana merkittävämpi. Sakarjan kirjassa ei nimittäin puhuta pellosta sanaakaan. Jeremian kirjassa sen sijaan on profeetta, joka ostaa pellon tietyllä määrällä hopeaa (Jer. 32:6–9). Sakarjan vertauskuvallisilla toimilla on juurensa aikaisemmissa, Jeremian suorittamissa teoissa.

Joh. 19:25–30 paljastaa Jeesuksen ristin äärellä seisoneen hänen sukulaisiaan ja ystäviään sekä heidän antaneen viiniä Jeesukselle. On silti historiallinen fakta, että teloitettavien välittömään läheisyyteen ei turvallisuussyistä koskaan päästetty ketään, eritoten ei sukulaisia tai ystäviä, jotka saattaisivat auttaa teloitettavaa pakenemaan.

Yleisesti tuntemattomien historiallisten faktojen yhteydessä lukijalle tulisi ilmoittaa lähde. Olennaisempaa on kuitenkin, että Carlssonin mainitsemassa vaiheessa Jeesus ei ollut enää teloitettava, vaan jo teloitettu. Hän ei ollut siinä kunnossa, että hänet olisi voitu pelastaa. Toiseksi naiset ja Johannes eivät olleet Jeesuksen "välittömässä läheisyydessä", sillä roomalaiset vartijat olivat lähempänä. Kolmanneksi kuulostaa hätävarjelun liioittelulta evätä neljältä murheesta järkyttyneeltä naiselta ja yhdeltä nuorukaiselta pääsy puheenkantaman päähän Jeesuksesta. Olisivatko he tyrmänneet sotilaat, vääntäneet naulat irti sorkkaraudalla ja juoksuttaneet Jeesuksen turvaan? Roomalaisilla ei ollut mitään syytä olla päästämättä heitä Jeesuksen juttusille.

Matt. 27:51–53 tietää kertoa että Jeesuksen kuolemaa seurasi maanjäristys, jonka sivuvaikutuksena monet kuolleet heräsivät henkiin. Jostakin syystä nämä malttoivat odottaa haudoissaan Jeesuksen ylösnousemukseen asti, jonka jälkeen heränneet ruumiit miehittivät kaupungin.

Olisikohan tämä "jokin syy" juuri Jeesuksen oma ylösnousemus, joka avasi muillekin ylösnousemuksen portit?

Siitä huolimatta että Matt. 27:51-53 ilmoittaa monen ihmisen nähneen nämä herätetyt kuolleet, ei kukaan Jerusalemin asukas kokenut tapausta dokumentoinnin arvoiseksi, eivätkä historioitsijat tai Raamatun muut evankeliumit ole tapahtumasta lainkaan tietoisia.

Tekstin perusteella emme tiedä,

1. kuinka monta henkilöä nousi kuolleista,
2. kuinka kauan kuolleista nousseet viipyivät maan päällä tai
3. keille he oikeastaan ilmestyivät (uskoville juutalaisille vai kenelle tahansa).

Emme myöskään tiedä, kuinka moni henkilö koki tapauksen dokumentoinnin arvoiseksi. Nuo dokumentit vain eivät ole säilyneet kahdentuhannen vuoden päähän. Todisteiden puuttuminen ei ole olemattomuuden todiste. Joko ylösnousseet eivät näyttäytyneet historioitsijoille, nämä eivät merkinneet tapausta muistiin tai olemme menettäneet ko. dokumentit. Ilmestyksen kohteena saattoi olla uskovien juutalaisten sisäpiiri, mutta kirjallista materiaaliakin on ajalta säilynyt hyvin niukasti.^[11]

Mitä tulee Raamatun muihin evankeliumeihin, Carlssonin syytös on sama kuin aiemminkin.

• Jos kaikki evankeliumit eivät mainitse tapausta, se on legenda.
• Jos kaikki evankeliumit mainitsevat tapauksen, ne on joko väärennetty yhtäpitäviksi tai ovat hänen mielestään toivottoman ristiriitaisia voidakseen perustua tositapahtumiin.

Onko tällaisella suodattimella ylipäänsä mahdollista, että jokin evankeliumeissa kuvattu tapahtuma olisi tosi?

1. Moos. 4:17 – Kain rakentaa ja kansoittaa kokonaisen kaupungin kahden sukupolven aikana.

Historiallisena kuriositeettina on syytä muistaa, että "kaupungeiksi" kutsutut pienoisvaltiot olleet tuohon aikaan erityisen suuria. Mutta paljon olennaisempaa on se, etten näe tekstissä sanoja "kahden sukupolven aikana" tai mitään, mikä oikeuttaisi moisen päätelmän. Mitä Raamattua Carlsson käyttää?

1. Moos. 15:18 – Jumala julistaa Egyptin, Jordanin, Saudi-Arabian, Libanonin, Syyrian, Jemenin ja osan Irakista kuuluvan vain juutalaisille.

Joku keksii omiaan. Mainittu joki oli Kanaanin maan lounaisrajalla sijaitseva "Egyptin rajapuro", ei Niili (4. Moos. 34:2–3,5). Alue, joka Aabrahamin jälkeläisille luvattiin, rajoittui lounaassa tähän jokeen ja pohjoisessa Eufratiin. Lännessä rajana oli luonnollisesti Välimeri, mutta idässä ei suinkaan seurailtu Eufrat-virtaa Kuwaitiin saakka, vaan ainoastaan Syyrian aavikolle asti.

Autiomaat olivat yhtä luonnollisia rajoja maa-alueille kuin joet, meret tai vuoristotkin. Yllä rajattu alue oli itse asiassa Israelin hallussa Daavidin (2. Sam. 8:3) ja Salomon (1. Kun. 5:1) päivinä, joten annettu lupaus toteutui.

Tietenkin Carlssonia saattaa kismittää ajatus, että edes Palestiina olisi luvattu juutalaisille. Olettakaamme, että Suomi olisi tällä hetkellä Venäjän miehittämä. Vastustaisiko Carlsson, jos Raamatussa julistettaisiin maan kuitenkin kuuluvan meille?

Mitähän hän sanoisi, jos saisi kuulla, että Uuden liiton edunsaajat (siis kristityt) tulevat kerran saamaan omakseen koko kosmoksen?

Vähän sen jälkeen, kun Jumala on tuhonnut egyptiläisten kaikki karjaeläimet, hevoset mukaan lukien (2. Moos. 9:3–6), ja aiheuttanut egyptiläisille ja heidän jo tapetulle karjalleen paiseita (2. Moos. 9:9–11) ja tappanut egyptiläisten karjaeläinten esikoiset (2. Moos. 12:12,29), ilmoittaa Raamattu egyptiläisten sotilaiden seuranneen Moosesta ratsain (2. Moos. 14:9).

Tällaiset "ongelmat" koettelevat älynystyröiden sijasta vatsalihaksia. Raamattu ei sano, että vitsaukset olisivat seuranneet toisiaan tauotta. Muinaisen Egyptin kaltainen maailmanmahti pystyi hankkimaan uutta karjaa tuossa tuokiossa.

Sotakelpoisia aikuisia miehiä, joita osallistui suureen kansanvaellukseen, oli israelilaisilla tietojen mukaan yli 600 000 kpl (4. Moos. 1:45–46, 2. Moos. 12:37), ja näin ollen voimme, arvioiden naisten, lasten ja vanhusten määrän, arvioida noin 2 000 000 israelilaisen jättäneen Egyptin. Raamattu ilmoittaa tämän tapahtuneen aikana, jolloin Egyptin yhteenlasketun väestön määrä, juutalaiset mukaan lukien, on arkeologisten perusteiden nojalla arvioitu olleen alle 1 500 000 henkeä.

Jäämme jälleen kaipaamaan lähdettä Carlssonin esittämälle arviolle. Raamattu puolestaan on itse ensiluokkainen arkeologinen dokumentti, ja siihen on talletettuna silminnäkijöiden todistus Israelin kansan eksoduksesta. Lukija voi pohtia, onko ruukunkappaleiden ja talonraunioiden perusteella saatu arvio yhtä luotettava todiste.

Israelilaiset olivat Egyptissä köyhiä orjia ja erämaavaelluksella paimentolaisia. He käyttivät uudelleen kaiken minkä voivat, kunnes tarvike oli hajonnut atomeiksi, ja tuottivat muutenkin 99,99% vähemmän jätettä kuin keskivertosuomalainen päivän aikana.

Raamatun julistamasta israelilaisten valtavasta määrästä huolimatta heitä löytyy myöhäisemmässä vaiheessa enää vain 7000 kpl (1. Kun. 20:15).

Tämä myöhäisempi vaihe ajoittuu noin 350 vuoden päähän, joka olisi tarpeeksi hävittämään kansan sukupuuttoon. Mutta tästä ei ole kysymys; tekstistä (1. Kun. 20:1,11–12,15–16) näkyy selvästi, että Ahab sai piiritetyssä Samarian kaupungissa olevien, taisteluun vapaaehtoisten Israelin miesten lukumääräksi mainitut 7000 henkeä.

2. Moos. 17:14 – Jumala ilmoittaa 'pyyhkivänsä pois amalekilaisten muiston taivaan alta.' Amalekilaisten muisto on tästä huolimatta pysyvästi säilytettynä Raamatussa tänäkin päivänä.

Amalekilaiset kansana ovat kadonneet. Kukaan ei tiedä, millaisia uskonnollisia rituaaleja, yhteiskunnallisia säädöksiä tai sosiaalisia tapoja heillä oli. Tätä Jumala tarkoittaa "amalekin muiston pyyhkimisellä pois." Lähes ainoa muisto, mikä heistä on jäljellä, on Raamatussa – tieto, että sellainen kansa oli joskus olemassa ja että se keräsi päälleen Jumalan vihan.

Huonoimmillaankin kyse on vain siitä, ettei Jumala ole vielä täyttänyt lupaustaan kokonaan. Onhan muutama muukin lupaus toistaiseksi täyttymättä, mutta odottaa horisontissa.

4. Moos. 22:21–30 – Aasintamma näkee enkelin, tunnistaa sen enkeliksi, ja tämän jälkeen puhuu ihmiskieltä (oletettavasti hepreaa) omistajalleen. Omistaja ei näe tapahtuneessa mitään erikoista, vaan ryhtyy argumentoimaan aasin kanssa.

Carlssonille episodi on ilmeisesti osoitus siitä, että israelilaiset uskoivat eläinten voivan haastella mielin määrin, "taikauskoisia paimentolaisia" kun olivat. Hän ei ota huomioon, että juuri paimentolaiset ovat yleensä parhaiten selvillä eläinten verbaalisista arkikyvyistä.

Kertomuksen tärkein asia ei ole se, hämmästyikö Bileam; siksi kirjoittaja ei erityisesti painota asiaa. Teksti ei kerro, kauanko mieheltä kesti saada pumppunsa rauhoittumaan, ennen kuin hän pystyi järkevästi keskustelemaan aasinsa kanssa. Ajatus kun nimenomaan on, että eläimet eivät luonnostaan osaa puhua, vaan Jumala teki jotakin ainutlaatuisen merkillistä ja "avasi aasin suun" (j. 28).

Kertomukseen on sisällytetty satiirin vivahde. Kohokohta kyseisessä (tosi)tarinassa on, että Bileam, joka julistaa olevansa Jumalan profeetta, ei näkisi edes tiellään seisovaa enkeliä ilman aasinsa apua.

Sitkeä kansa? Ensin amalekilaiset tuhotaan täydellisesti, 'vihkien kaiken kansan tuhon omaksi miekan terällä' (1. Sam. 15:3,7–8), vähän tämän jälkeen amalekilaiset tuhotaan täydellisesti toistamiseen, 'jättämättä yhtään miestä tai naista henkiin' (1. Sam. 27:8–9). Miltei heti sen jälkeen, kun amalekilaiset on 'hävitetty täysin' jo kahdesti, ilmoittaa Raamattu amalekilaisten suorittaneen tuhoisan ryöstöretken Siklagiin (1. Sam. 30:1), jonka seurauksena Daavid hävittää heidät kolmannen kerran (1. Sam. 30:17–18).

Ensimmäisessä tapauksessa Saulin hyökkäys kohdistuu amalekilaisten pääkaupunkiin, jonka asukkaista yksikään ei jää henkiin (1. Sam. 15:5,7–8). Toisessa Daavid hävittää ryöstöretkillään satunnaisia amalekilaisleirejä, joiden asukkaista yksikään ei jää henkiin. Kolmannella kerralla hävitetään amalekilaisten ryöstöretkue, josta pelastuu vain neljäsataa nuorukaista.

Edellä kuvatuissa hyökkäyksissä Israelilla ei ollut tilaisuutta surmata jokikistä amalekin kansaan kuuluvaa – ainoastaan ne, jotka olivat lähietäisyydellä. Asiassa ei siis pitäisi olla mitään ihmeellistä. Helsingin, satunnaisten Etelä-Suomen kylien ja yhden lääninvankilan hävittäminen ei nähdäkseni tappaisi suomalaisia sukupuuttoon, vaikka nämä tuhotoimet olisivat paikallisesti kuinka tehokkaita tahansa.

2. Kun. 6:5–7 – Rautakirves ui tai kelluu veden pinnalla.

Muistiinmerkinnän ja uutisoinnin tarkoitus on tallentaa tapahtumia, jotka ovat tavalla tai toisella merkittäviä – joko niillä on laaja-alaisia vaikutuksia ("Suomi liittyi EU:iin") tai ne ovat muuten erikoisia, ihmeellisiä tai järkyttäviä ("Kiasmalla on kokoelmissaan kissantappovideo").

Raamattu on tallenne, jossa ei jaaritella turhia. Siihen on yhtä lailla tallennettu tapahtumia, jotka ovat joko tärkeitä ("Aahas tuli Juudan kuninkaaksi Pekahin 17. hallitusvuotena") tai erikoisia ("profeetta Elisa sai rautakirveen nousemaan veden pinnalle").

Jos rautakirveen kelluminen olisi ollut israelilaisten mielestä tuiki normaali ilmiö, sitä ei olisi viitsitty mainita. Koska tapaus mainittiin, sen täytyi olla mainitsemisen arvoinen eli merkittävä. Lienee siis selvää, ettei rautakirveen kelluminen edusta kenenkään "arkirealismia", vaan päinvastoin niin merkittävää poikkeusta arkirealismiin, että se oli syytä tallentaa.

Ei myöskään ole mitään perustetta sulkea pois tapahtuman todenperäisyyttä a priori – lukuun ottamatta kehäpäättelynomaista ennakkoasennetta, ettei ihmeitä voi tapahtua, koska niitä ei voi tapahtua.

1. Kor. 11:14 – Julistetaan pitkien hiusten olevan miehelle häpeäksi - tästä huolimatta valtaosa Jeesusta kuvaavista luonnoksista esittää hänet pitkähiuksisena.

Mitä tekemistä taiteilijoiden näkemyksillä on Jeesuksen todellisen kampauksen kanssa? Kenellä heistä on ollut aikakone käytettävissään? Ehkä Pietari näppäsi Canonilla ryhmäkuvan, niin että Leonardon oli helpompi maalata Viimeinen ehtoollinen?

Jos pitkät hiukset olivat miehelle häpeäksi, Jeesus todennäköisesti muistutti siltäkin osin tavallista ajanlaskun alun juutalaismiestä. Ainoa omituisuus on siis siinä, että Raamatun vihjeestä huolimatta myöhemmät taiteilijat ovat maalanneet Jeesukselle "pitkät" hiukset (kuinka pitkät ne itse asiassa saivat Jeesuksen päivinä olla?)

4. Moos. 11:31–33 – Herran lähettämä tuuli puhaltaa viiriäisiä israelilaisten leiriin. Israelilaisia on yli 600 000 (4. Moos. 11:21), ja jokainen israelilainen kerää viiriäisiä vähintään 10 hoomer-mitan verran (4. Moos. 11:32, 1 hoomer = 10 eefaa = 360 litraa). Tämä tarkoittaa israelilaisten keränneen 360 x 10 x 600 000 = 2 160 000 000 litraa viiriäisiä kahdessa päivässä.

Viiriäisten tiedetään liikkuneen suurissa parvissa. Plinius vanhempi kertoo, että Välimerta ylittänyt viiriäisparvi upotti aluksen, jolle se laskeutui. 6 miljardia viiriäistä (3 per litra) olisi toki jo liikaa.

Laskuvirhe aiheutuu liian suuresta kerääjien määrästä; kaikki kuusisataa tuhatta israelilaista eivät jahdanneet viiriäisiä.^[12] Jakeessa 4 kerrotaan, että Israelin mukana lähteneessä sekalaisessa väessä heräsi himo lihaan, ja he saivat koko Israelin nurisemaan ruoan puutetta. Myöhemmin viiriäisiä koonnut joukko kuolee lintujen aiheuttamaan ruokamyrkytykseen. Kyseessä ei kummassakaan tapauksessa ole koko Israelin kansa, vaan "väki ('am), joka oli antautunut halunsa valtaan" (j. 34). Tuon joukon suuruudesta meillä ei ole tietoa.

2. Aik. 13:17 – 500 000 israelilaista sotilasta kaatuu yhdessä taistelussa (tämä on enemmän kaatuneita kuin yhdessäkään taistelussa toisen maailmansodan aikana, ja Yhdysvaltain sisällissodan suurimmassa taistelussa, Gettysburgissa, hävinnyt osapuoli menetti 5000 miestä).

Historian suuret tapahtumat ovat yleensä ainutlaatuisia. Jos maailmanhistorian tuhoisin taistelu olisi käyty II maailmansodassa, kiistäisikö Carlsson sen todenperäisyyden siksi, että yksikään muu taistelu ei vienyt niin montaa henkeä? Onko CN:n torni Torontossa satua siksi, että juuri se sattuu olemaan maailman korkein? Onko ainoa vika siinä, että tämä kuvaus on kirjoitettu Raamattuun?

Gettysburgin vetäminen mukaan on erikoinen veto. Taisteluiden ainoa yhteinen piirre on se, että ne käytiin sisällissodissa. Oleellisin ero taas on, että Gettysburgissa taistelivat ammattisotilaat tuliasein. Israelissa jokainen mies, joka kykeni nostamaan seipään, oli sotilas, ja juuri siksi kaatuneiden määrät olivat niin suuria. Tuliaseiden puutteessa ainoa vaihtoehto oli lähitaistelu, joka jatkui jotakuinkin niin kauan, että hävinnyt osapuoli oli menettänyt riittävästi miehiä tunnustaakseen tappionsa – joskus kaikki.

1. Moos. 38:8–10 – Jumala surmaa miehen siksi, että mies kieltäytyy siittämästä lasta hänen veljensä leskiintyneen vaimon kanssa.

Länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan jäsen ei ole täysin selvillä tilanteesta, joka kertomuksessa vallitsee.

Taamarin (leskiintyneen vaimon) ainoa keino varmistaa osansa perinnöstä ja samalla henkiinjäämisensä oli saada jälkeläinen. Oonan kieltäytyi velvollisuudesta, joka kaikilla lankomiehillä oli.

Hän ei ainoastaan kieltäytynyt, vaan teki sen toistuvasti. "Aina" kun yhtyi veljensä vaimoon, hän antoi siemenensä mennä maahan (1. Moos. 38:9). Tämä oli harkittu rikos, ei hetkellisestä mielenhäiriöstä johtuva lipsahdus. Oonanilla oli runsaasti aikaa tehdä parannus.

Hän ei ainoastaan kieltäytynyt toistuvasti, vaan teeskenteli tekevänsä parhaansa. Jos Oonan olisi kieltäytynyt julkisesti yhtymästä Taamariin, hän olisi joutunut häpeään yhteisön silmissä. Niinpä Oonan petkutti muut siihen luuloon, että teki oman osansa ja auttoi avutonta leskeä, mutta Jumala ei vain näyttänyt suovan jälkeläistä Taamarille. Niin kauan kuin Taamarista nauttiminen ei tuottaisi lasta, joka perisi hänen veljensä omaisuuden, petos oli vieläpä sangen miellyttävää puuhaa.

Kirsikkana kermavaahdossa Eer, Taamarin kuollut aviomies, oli Juudan esikoinen. Jos Taamar saisi jälkeläisen, tämä perisi käytännössä kaiken Juudan omaisuuden. Toisaalta jos Taamar ei saisi jälkeläistä, Juudan seuraavaksi vanhin poika saisi pitää potin. Kukahan se oli?

Kyseessä oli siis mies, joka halusi riistää kälynsä koko omaisuuden ja saattaa tämän kerjuulle.

Joh. 6:24–30 – Suuri ihmisjoukko vaatii Jeesukselta tunnustekoa, joka vahvistaisi heidän uskoaan. Tämä tapahtuu välittömästi sen jälkeen, kun Jeesus on ruokkinut suuren ihmisjoukon viidellä leivällä ja kahdella kalalla – yksi vakuuttavimmista tunnusteoista mitä Jeesuksen ikinä kerrotaan suorittaneen.

Aivan totta. Väkijoukon vaatimus ei ole kovin johdonmukainen. Mutta Raamattu ei kerro ainoastaan ihmisistä, jotka elävät viisaasti, jalosti, rehellisesti ja loogisesti. Sen lehdiltä löytyy paljon väkeä, joiden kerrotaan toimineen typerästi, häpeällisesti, epärehellisesti ja vastoin tervettä järkeä. Näin ihmiset yleensä toimivat; päinvastainen odotus Raamatun suhteen olisi epärealistinen.

1. Kun. 3:12 kertoo Jumalan tehneen kuningas Salomon viisaimmaksi ihmiseksi, mitä koskaan tulee elämään maan päällä. Tästä huolimatta Salomo rakasti monta muukalaiskansan naista, vastoin Jumalan määräyksiä (1. Kun. 11:1–2), jotka taivuttivat hänet palvomaan pakanajumalia, vastoin Jumalan käskyjä (1. Kun. 11:4–11), jonka jälkeen Salomo 'käänsi sydämensä pois Herrasta' (1. Kun. 11:9).

On kaksi eri asiaa olla maailman viisain ihminen ja käyttää viisauttaan – toimia sen mukaan, minkä tietää oikeaksi. Väittäähän Carlssonkin omaavansa terveen, rationaalisen mielen, mutta käyttää sitä vain valikoiden.

Ilm. 8:7 kuvaa kaiken maan ruohon tuhoutuneen tulen ja rakeitten johdosta, jonka jälkeen ilmestyvää heinäsirkkaparvea kielletään kuitenkin vahingoittamasta ruohoa (Ilm. 9:4).

Ruoholla on taipumus kasvaa uudestaan. Koska se on juuri toipumassa tulen ja rakeiden jäljiltä, heinäsirkat eivät saa vahingoittaa ruohoa.

Snl. 8:13, 16:6 julistaa 'Herran pelon' ohjaavan meidät pois pahasta. 1. Joh. 4:18 valistaa että 'pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon.' Lopuksi 2. Joh. 6 tietää kertoa että he, jotka Jumalaa rakastavat, 'vaeltavat hänen käskyjensä mukaan.'

Onko jakeiden välillä jokin ongelma?

Tekstistä voimme päätellä, että Herran pelkääminen ja hänen rakastamisensa kumpikin ohjaavat yksilön pois pahasta, vaeltamaan hänen käskyjensä mukaan. Nämä kaksi voimaa vain eivät voi vaikuttaa sydämessä yhtaikaisesti, sillä Jumalan rakkaus karkottaa pelon. (Tämä siis vain siinä valossa, ettei 'Herran pelko' olisi kunnioitusta, vaan jonkinlaista kauhua häntä kohtaan.)

Voidaan ajatella seuraavaa analogiaa: sekä polkupyörällä (Sananl.) että kuplavolkkarilla (2. Joh.) pääsee Helsingistä Hämeenlinnaan, mutta molemmilla ei oikein voi ajaa samanaikaisesti (1. Joh.). Carlssonin mielestä tämä ilmiselvä lopputulos on kaiketi "absurdi".

Joh. 12:34 – Ihmisjoukko (puhuen kaikki yhdessä samanaikaisesti?) esittää Jeesukselle 22-sanaisen kysymyksen.

Kirjoittaja teeskentelee, ettei hän ymmärrä, mitä tarkoitetaan ilmauksella "kansa vastasi hänelle." Arkikielessä tällaista kutsutaan näsäviisaudeksi.

Kuningas Salomo, jonka Jumala teki viisaimmaksi ihmiseksi maan päällä (1. Kun. 3:12), rakennuttaa temppelin asuinsijaksi Jumalalle (1. Kun. 8:13, Ap. t. 7:47) siitä huolimatta, että Jumala ei asu ihmisten rakennuttamissa temppeleissä (Ap. t. 7:48–49).

Ei tähän Apostolien tekoja tarvita. Salomo tiesi itsekin varsin hyvin, ettei Jumala mahdu hänen temppeliinsä:

Jumala kyllä "asui" erityisellä tavalla Jerusalemin temppelissä (1. Kun. 8:13), mutta ei siten, että temppeli olisi voinut pitää Jumalan sisällään tai ympäröidä hänet (Ap.t. 7:48-49). Asumisen ja asumisen välillä on kategorinen ero.

Hes. 26:15–21 – Jumala ennustaa Tyyron kaupungin tuhoutuvan, ja olevan ikuisesti raunioitettu. Nebukadnessar ei silti koskaan onnistunut valtaamaan Tyyroa, ja kaupunki on olemassa, asuttuna, vielä tänäkin päivänä.

Tekstinkohdassa Hes. 26:1-14 Jumala ennustaa Tyyron tuhon yksityiskohtaisesti. Nebukadnessarin epäonnistuneen yrityksen jälkeen Aleksanteri Suuri pisti kaupungin sileäksi sekä saarelta että mantereelta, ja näin ennustus täyttyi. Tekstissä nimenomaan "monet kansat" (j. 3-6, 12-14) ovat Tyyron lopullisen tuhon aiheuttaja, ei yksin babylonialaisen Nebukadnessarin armeija (j. 7-11). Babylonia oli näistä kansoista ensimmäinen; hänen jälkeensä saapui kreikkalainen Aleksanteri, jonka joukoissa oli vähintään 11 kansaa.^[13]

Saarella ollutta Tyyroa – aikoinaan tärkeintä osaa koko kaupungista – ei ole koskaan jälleenrakennettu. Rauniot ovat nykyään turistien nähtävissä ja saari on suojelualuetta. Mantereella (5 kilometriä muinaisesta paikasta etelään) on tosin nykyään Tyyro-niminen kaupunki, mutta luonnollisin tapa ymmärtää Jumalan sanat "ikuisista raunioista" olisi rinnastaa ne muihin tuon ajan voitonjulistuksiin.

Hallitsijat (kuten Egyptin faarao) käyttivät usein värikästä, liioittelevaa kieltä "kerskuessaan" voitostaan.^[14] Näitä hyperbolisia elementtejä löytyy katkelmasta enemmänkin – saaret vapisevat, muiden kansojen ruhtinaat istuutuvat tomuun ja Tyyro vajoaa syvyyteen. Jumala siis ilmoittaa tuon ajan selkokielellä, kuinka täydellinen ja lopullinen hänen voittonsa Tyyrosta on.

Matt. 1:20–23, Luuk. 1:26–33 – Enkeli julistaa Joosefille ja Marialle heidän tulevan lapsensa (Jeesus) olevan 'Pyhästä Hengestä', hänen 'tulevan olemaan suuri', 'Jumalan poika' jne. sekä myöhäisemmässä vaiheessa Jeesuksen kastetta seuraavat mitä eriskummallisimmat tapahtumat (Matt. 3:13–17, Mark. 1:9–11).

Enkelin kerrotaan ilmestyneen vain Joosefille ja Marialle, eikä kumpikaan todennäköisesti ollut läsnä Jeesuksen kastetilanteessa. He tuskin seurasivat aikuista poikaansa kaikkialle.

Näistä kaikista esitetyistä Pyhän Hengen vihjeistä huolimatta Jeesuksen omaiset yrittävät estää Jeesusta suorittamasta tehtäväänsä, epäillen Jeesuksen olevan 'poissa suunniltaan' (Mark. 3:21), ja Jeesus kuvaa itse tilannetta sanoin 'Ei ole profeetta halveksittu muualla kuin sukulaistensa kesken ja kodissaan' (Mark. 6:4–6).

Tämä on varsin ymmärrettävää. Jeesuksen muut omaiset, kuten Joosefin pojat, eivät olleet saaneet yliluonnollista ilmoitusta hänen tehtävästään. Eikä Marian tapauksessa edes sellainen riitä kumoamaan epäilyksiä, jotka Jeesuksen (lievästi sanottuna) odottamaton toiminta herätti. Jeesuksen puheet ja teot poikkesivat juutalaisten messiasodotuksista niin järkyttävän räikeästi ja olivat niin äimistyttäviä, että sen paremmin ystävät kuin vihollisetkaan harvoin tiesivät, mitä ajatella.

Matt. 1:23 ilmestyy Joosefille unessa enkeli, joka kertoo, että tulevan messiaan nimeksi on annettava Immanuel, jotta ennusmerkki kävisi toteen. Tästä huolimatta Joosef antaa pojalle nimeksi Jeesus (Matt. 1:25).

Tekstissä kylläkin sanotaan selvästi:

Näiden välissä (Matt. 1:22–24) on evankeliumin kirjoittajan kommentti tapahtumista ja viittaus Immanuel-ennustukseen. Jeesusta tiettävästi kutsuttiin toimintansa aikana lukuisilla nimillä – eikä vähiten Matteuksen evankeliumin viimeisessä jakeessa (Matt. 28:20), jossa Jeesus ilmoittaa itse olevansa 'im-manu-el', 'Jumala teidän kanssanne'.

Johannes Kastajan kerrotaan ymmärtäneen Jeesuksen todellisen henkilöllisyyden jo kastaessaan hänet (Joh. 1:31–34, Matt. 3:11–14). Silti, kasteen jälkeen, Johannes lähettää opetuslapsensa tiedustelemaan Jeesukselta, onko hän messias (Matt. 11:2–3).

Johannes oli nähnyt Pyhän Hengen laskeutuvan Jeesuksen päälle. Tämä oli varmasti vakuuttava todistus siitä, että hänen serkkunsa oli luvattu Messias. Mutta myöhemmin Johannes istuu Herodeksen vankilassa odottamassa teloitusta, eikä Jeesus näytäkään täyttävän niitä yleisiä odotuksia, joita Messiaaseen kohdistettiin.

Kun Messias saapuisi, hän (näin ajateltiin) murtaisi vihattujen roomalaisten ikeen Jumalan valitun kansan harteilta. Jeesus sen sijaan ei tuntunut osoittavan toivotunlaista kiinnostusta politiikkaa tai kapinan käynnistämistä kohtaan. Häntä ei vaikuttanut hetkauttavan edes se, että hänen edusmiehensä Johannes virui tyrmässä. Jeesuksella oli kuitenkin kädet täynnä puuhaa, joka kuului Messiaan toimenkuvaan:

Jeesus lähetti tiedustelijat takaisin Johanneksen luo huomauttamaan, että hän teki juuri sitä, mitä Herran Voidellun tulikin tehdä (Jes. 61:1–3). "Ja autuas on se, joka ei sano: 'En minä tuollaista Messiasta halunnut.'"

Jeesuksen toiminta ei täyttänyt Johanneksen odotuksia. Hän ei päässytkään ulos vankilasta riemusaatossa, Messiaan edelläkävijänä. Ehkä Johannekselta oli epäjohdonmukaista lannistua olosuhteiden vuoksi, kun hän oli saanut nähdä niin vaikuttavan merkin Jeesuksen kastehetkellä. Mutta Raamatussa seikkailee paljon epävarmoja, heikkoja ihmisiä, pitipä Carlsson siitä tai ei.

2. Kun. 13:21 – Kuollut, haudattava mies virkoaa henkiin koskettuaan Elisan luita.

Kyseessä on jälleen ihme. Kertomus ei edusta "absurdia arkirealismia", vaan ainutlaatuista erityistapausta. Väittääkö Carlsson, että muinaiset israelilaiset eivät tienneet, mitä kuolema on? Nousivatko "taikauskoisten israelilaisten" kuolleet omaiset haudoistaan kerran päivässä?

Israelilaiset olivat likeisemmässä kontaktissa kuolleisiin ihmisiin kuin me kliiniset länsimaalaiset. He nimenomaan tiesivät, etteivät kuolleet heräile henkiin. Siksihän tapaus juuri olikin niin tyrmistyttävä, että se kirjoitettiin muistiin!

Jos tapaus suljetaan pois vain siksi, että se on "ihme", tulisi kaikkia muitakin ihmeitä väittää esimerkeiksi "Raamatun absurdista arkirealismista". Esiinnostamisen syynä lieneekin se, ettei tarinassa ihmeellisyyden lisäksi näytä olevan mitään järkeä. Miksi jotakin tuollaista tapahtuisi?

Kertomus ei kuitenkaan ole kontekstissaan outo tai odottamaton, olipa se sitten tosi tai ei. Jos joku heräisi kuolleista kosketettuaan pappani luita, voisimme ihmetellä: "Mitä Jumala tällä oli tarkoittavinaan? Miksi hän herätti jonkun kuolleista noin omituisella tavalla?"

Mutta Elisa oli profeetta Elian seuraaja ja profeetta itsekin. Hän oli rukoillut kaksinkertaista osaa (eli esikoisen perintöosaa) siitä Hengestä, joka oli varustanut Elian ja vaikuttanut voimatekoja (2. Kun. 2:9). Jumala vahvisti Elisan auktoriteetin ja osoitti vastanneensa tämän pyyntöön. Elia oli herättänyt kuolleita eläessään; kaksinkertaisen osan saanut Elisa herätti siis kuolleita vielä kuoltuaankin!

Matt. 10:1–8 tietää kertoa Jeesuksen antaneen opetuslapsilleen 'vallan ajaa ulos saastaisia henkiä, ja parantaa kaikkinaisia tauteja'. Tästä huolimatta opetuslapset eivät kykene tähän tilaisuuden tullen (Matt. 17:14–16).

Tämä on melkoista liioittelua. Opetuslapset paransivat ja ajoivat ulos riivaajia lukuisissa tilanteissa (Luuk. 9:6, 10:17). Heidän kerrotaan epäonnistuneen yhdessä tapauksessa – epäuskonsa tähden.

Kaikkitietävä Jumala erehtyväinen? Ensin Jumala asettaa Saulin israelilaisten kuninkaaksi, ja vakuuttaa Saulin vapauttavan israelilaiset filistealaisten käsistä (1. Sam. 9:15–17). Myöhemmin Jumala silti katuu tehneensä Saulin Israelin kuninkaaksi (1. Sam. 15:35), ja lopuksi Saul suorittaa itsemurhan, filistealaisten vyöryessä israelilaisten kaupunkeihin (1. Sam. 31:4–7).

Saul sai filistealaisista merkittävän voiton (1. Sam. 14:16–23) ja pelasti Israelin heidän vallastaan. Kuninkaana, suoritettuaan tämän Jumalan lupaaman, ratkaisevan vapautuksen, hän jatkoi sotimista varsin hyvällä menestyksellä (1. Sam. 14:47–48,52). Lopuksi tietenkin kävi niin kuin kävi, koska Saul oli tottelematon. Tuskin Jumalan lupaus tarkoitti sitä, ettei kertaalleen vapautettu kansa enää koskaan – huomattavasti myöhemmässäkään vaiheessa, tapahtuipa mitä tahansa – voisi joutua uudelleen filistealaisten armoille.

Joh. 21:25 spekuloi, että jos Jeesuksen kaikki maanpäälliset teot kirjattaisiin, ei 'koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.' Silti Apostolien Teot (Ap. t. 1:1–2) alkaa lauseella 'Edellisessä kertomuksessani kirjoitin, oi Teofilus, kaikesta, mitä Jeesus alkoi tehdä ja opettaa, hamaan siihen päivään asti, jona hänet otettiin ylös.'

Terveen ja rationaalisen mielen omaava kirjoittaja teeskentelee, ettei hän ymmärrä, mitä Luukas tarkoittaa ilmauksellaan. Tätä kutsutaan jälleen näsäviisaudeksi, mutta asian voi toki vääntää rautalangasta.

"Kun nyt olemme tarkastelleet kaikkia teollistumisen vaikutuksia, siirrymme modernin kulttuurin tutkimiseen" on normaalia yleiskieltä. Kuulijan oletetaan ymmärtävän, että teollistumisesta on esitetty kattava yleiskatsaus, joka sisälsi teollistumisen keskeisimmät vaikutukset. Luennoitsijan aikomuksena ei ole ollut luetella jokikistä yksityiskohtaa, koska koko maailmaan eivät mahtuisi ne kirjat, jotka silloin pitäisi kirjoittaa.

Room. 10:17–18; Kol. 1:23 – Raamattu kertoo että evankeliumi oli saarnattu kaikissa maailman valtioissa jo Paavalin aikoihin.

Roomalaiskirjeessä Paavali viittaa psalmiin 19. Kysymys ei ole Kristuksen evankeliumista, vaan Jumalan luomistyön yleisestä ilmoituksesta, joka on nähtävissä kaikkialla maailmassa.

Kolossalaiskirjeessä Paavali käyttää hyperbolaa, jonka tarkoituksena on korostaa seurakuntalaisille eroa kristinuskon ja harhaoppisten kolossalaisten välillä. Nämä opettivat "totuutta" gnostilaisten tavoin vain harvoille ja valituille, ja heillekin vain salaa. Kristinuskon sanoma, jota Paavali julistaa, on puolestaan avoin, julkinen ja laajalle levinnyt.^[15]

Jeesus julistaa perustavansa seurakuntansa Pietarille, ja antavansa hänelle 'taivasten valtakunnan avaimet' (Matt. 16:18–19). Silti, hetkeä myöhemmin Jeesus toruu Pietaria saatanaksi; "mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten. (Matt. 16:23)

Edellisessä tapauksessa Pietari tukee Jeesuksen uraa ja työntää sitä eteenpäin, jolloin hän saa kehuja. Jälkimmäisessä hänen suunnitelmansa Jeesuksen varalle poikkeavat siitä, minkä Jeesus näkee välttämättömänä. Pietarin nuhtelu koettelee Jeesuksen uskollisuutta Jumalan suunnitelmalle. Hän on siis "saatana", uskollisuuden koettelija.^[16]

Tämänkaltaiset "loukkaukset" olivat varsin tyypillisiä Jeesuksen aikaan – jopa saman yhteisön sisällä, kun oltiin voimakkaasti eri mieltä asioista.

5. Moos. 7:15 – Mooses lupaa kansalleen Jumalan poistavan kaikki taudit.

Kyllä vain – jos Israel noudattaa, tottelee ja seuraa kaikkia Jumalan säädöksiä (5. Moos. 7:12). He eivät tehneet niin.

Mark. 8:23 – Jeesus parantaa sokean sylkemällä tämän silmille.

Carlsson on epäilemättä parantanut kymmenittäin sokeita, joten Jeesuksen olisi kannattanut kysyä häneltä, miten homma pitää hoitaa.

Toinen olennainen seikka on, että profeettojen ja Jumalan miesten syljessä uskottiin olevan parantavaa voimaa. Jeesuksen toiminta oli parantajille täysin tyypillistä.^[17] Voidaan toki myös ajatella, että sokean miehen ystävät ja omaiset toivoivat Jeesukselta hurskasta hengellistä elettä (j. 22): "Pane kätesi hänen päälleen." Jeesus teki jotain vähän eriskummallisempaa ja osoitti katselijoille, ettei hän paranna kaavojen ja muotomenojen avulla, vaan elävän Jumalan voimalla.

Oliko Paavali perkeleestä? 1. Joh. 3:8–10 valistaa jokaisen synnintekijän olevan "perkeleestä". Kirjeessään Timoteukselle (1. Tim. 1:15) Paavali, jonka kerrotaan mm. kirjoittaneen puolet Uuden testamentin kirjoista, paljastaa olevansa synnintekijöistä suurin.

Kyllä, Paavali todella oli perkeleestä. Mutta sitten hän lähti seuraamaan Jeesusta, ja tilanne muuttui. Kyseisessä katkelmassa Paavali ei kerskaile tekevänsä edelleenkin eniten syntiä maailmassa, vaan olevansa pahin roisto, jonka Jeesus on pelastanut ja muuttanut toisenlaiseksi. Molemmat jakeet on irrotettu asiayhteydestään, mutta sehän ei yllätä.

Oliko Jeesus itse Saatana? Saatana, jonka lempinimi Lucifer merkitsee 'valontuojaa' tai 'kointähteä', kuvataan Raamatussa 'kointähtenä', joka toivoo 'nousevansa taivaaseen' (Jes. 14:12–13). Yllättävänä käänteenä Jeesus, joka tässä vaiheessa on noussut taivaaseen, paljastaa silti Raamatun lopussa: 'Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti' (Ilm. 22:16).

Molempia kylläkin verrataan kointähteen, mutta eri syystä.

Jeesus on erityisesti "se kirkas kointähti", jonka on luvattu nousevan Israelista (4. Moos. 24:17). Häntä verrataan kointähteen, joka on Välimeren maissa ensimmäinen merkki auringonnoususta. Kristus on Jumalan tuomion aamutähti. Vaikka vielä onkin pimeää, aurinko nousee aivan kohta, koska kointähti loistaa taivaalla.

Mainittu aamutähti käyttäytyy sikäli erikoisesti, että se nousee joka aamu hieman ylemmäs. Kun se on miltei saavuttanut taivaan laen, se alkaa laskeutua ja putoaa lopulta horisonttiin. Tämän liikeratansa vuoksi myös saatanaa verrataan kointähteen. Enkeliruhtinas luuli voivansa kohota Jumalan paikalle, taivaan korkeimmalle kohdalle, mutta hänet syöstiinkin alas.

Uskon sivuvaikutukset?

Jeesus täsmentää näitä mm. seuraavasti:

Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi. (Mark. 16:17-18)

Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä. (Joh. 14:12)

Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava.(Luuk. 10:19)

(Jeesus julistaa seuraajilleen:) Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. (Matt. 10:8)

Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa. (Joh. 8:51)

Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen? (Joh. 11:26)

Kokemus on osoittanut, että kristinuskoisilla ei, uskostaan huolimatta, ilmene kaikkia Jeesuksen lupaamia sivuvaikutuksia.

Tekstissä ei sanota, että jokaisella kristityllä on ilmettävä kaikki Jeesuksen lupaamat sivuvaikutukset. Kaksi viimeistä täyttyvät kaikissa kristityissä. Jeesus ei tarkoita fyysistä kuolemaa, vaan lopullista eroa Jumalasta, mikä käy selkeästi ilmi tekstistä.

Mitä muihin manifestaatioihin tulee, Carlssonin kokemus on jokseenkin rajallinen. Sitä vastaan voidaan asettaa lukuisten kristittyjen ja heidän vaikutuksestaan kristityiksi kääntyneiden ihmisten kokemus. Lähetyskentillä on ajettu ulos riivaajia, säilytty hengissä myrkyltä, parannettu sairaita, herätetty kuolleita ja "tallattu kaikkea vihollisen voimaa".

Jeesuksen seuraajille asetetut vaatimukset

Kuinka moni kristityistä täyttää Jeesuksen heille asettamat vaatimukset?

Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on. (Matt. 5:48)

Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. (Luuk. 14:26)

Anna jokaiselle, joka sinulta anoo, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinun omaasi ottaa. (Luuk. 6:30)

Kuinka moni kristitty pystyy julistamaan olevansa täydellinen, vihaavansa vanhempiaan, vaimoaan ja lähimpiä sukulaisiaan, ja antavansa omaisuutensa välittömästi sitä pyytävälle? On muistettava, että Jeesus tuskin vaatisi seuraajiltaan mitään, mihin ei katsoisi heidän kykenevän.

Käsky on toki käsky, vaikkei onnistumista ole onneksi asetettu pelastumisen ehdoksi. Jokaisen kristityn velvollisuus on pyrkiä täydellisyyteen, mutta itse kullakin on siinä parantamisen varaa. Jeesuksen kohdeyleisö taas arveli, että on luvallista jäädä puolitiehen ja lepäillä laakereillaan, kun tietty hyvyyden taso on saavutettu.

Perheen "vihaaminen" on tehty selväksi jo aiemmin, ja toisin kuin juutalaiset, jotka antoivat vain ystävilleen, Jeesus kehotti antamaan myös vihollisille. Asiayhteydestä kyllä näkyy, ettei ole tarpeen antaa omaisuuttaan pois ensimmäisen manipuloijan sattuessa paikalle.^[18]

Tietyssä mielessä jokainen kristitty voi julistaa olevansa täydellinen (Kol. 2:10) – vaikkakin niillä, jotka rakastavat perhettään enemmän kuin Jeesusta ja vihaavat vihamiehiään, on vielä hieman kasvunvaraa siinä, että sisäinen todellisuus näkyisi enemmän myös ulospäin.

Miltä kristinuskon Jumala näyttää?

Raamatun Jumala on näkymätön henkiolento (Joh. 4:24, 2. Kor. 3:18), joten ihmissilmin hän ei näytä juuri miltään. Tästä huolimatta hän toisinaan ottaa nähtävän hahmon, jolloin kirjoittajat pyrkivät tietenkin kuvaamaan sitä tunnetuilla käsitteillä.

Kuitenkin suurimmassa osassa tapauksista, joissa Jumalalla tuntuu olevan ihmismäisiä piirteitä, on kyse pelkästä symboliikasta, joka on juutalaisille tuttua. Jos Jumala ilmoittaa, että hänen "sydämensä murtuu" kansan pahuuden tähden, suomalainenkin lukija ymmärtää, mitä tarkoitetaan. On selvää, ettei puhe ole verta pumppaavasta lihaksesta, vaan emotionaalisesta tuskasta. Tekstiyhteydestä käy tällöin selkeästi ilmi, että sanojen tulkinta runolliseksi ilmaukseksi tai kielikuvaksi on oikeutettu.

Raamattu helpottaa hahmottamista paljastamalla Jumalan omaavan mm. seuraavat piirteet:

Kasvot (2. Moos. 33:11,20,23; 4. Moos. 6:25–26; 17:24, 20:9 jne.)

Kaikki jakeet ovat idiomaattisia. (Kyseessä on sanontatapa, joka tarkoittaa läheisyyttä ja läsnäoloa.)

Huulet (Ps. 17:4–5) ja suu, jonka ollaan myös todettu sylkevän tulta (Jes. 1:20, 2. Sam. 22:9)

Ensimmäinen ja kolmas jae ovat metaforisia, kuten tekstiyhteydestä näkyy; keskimmäisessä tarkoitetaan Jesajaa itseään.

Tulinen kieli (Jes. 30:27)

Ilmaus on metafora, kuten tekstiyhteydestä näkyy.

Sieraimet (2. Sam. 22:9), joista tupruaa savua (Ps. 18:8)

Ilmaukset ovat metaforia, kuten tekstiyhteydestä näkyy.

Käsivarret (Jes. 30:30)

Ilmaus on metafora, kuten tekstistä näkyy.

Valkoiset hiukset (Dan. 7:9)

Kyse on Danielin näystä, jossa Jumala otti hahmon. Hahmo loisti kirkkautta, jolloin sen hiuksetkin olivat säkenöivän valkoiset.

Silmät (Ps. 11:4) ja korvat (2. Sam. 22:7)

Jakeet ovat metaforisia, kuten tekstistä näkyy.

Kädet (Ps. 28:5, 2. Moos. 24:11), joita käytetään mm. ihmisten vitsomiseen 'vaskirumpujen ja kanteleiden' säestyksellä (Jes. 30:31-32)

Ensimmäinen ja kolmas jae ovat metaforia, kuten tekstiyhteydestä näkyy. Keskimmäisessä tapauksessa Jumala otti ihmisenkaltaisen hahmon.

Sormet (Ps. 8:4)

Ilmaus on metafora, kuten tekstiyhteydestä näkyy.

Sisäelimet, sisukset (Jer. 31:20)

Jae on metaforinen, kuten tekstistä näkyy.

Jalat, jalkapohjat (Ps. 8:10, Jes. 37:25, 2. Moos. 24:10)

Ensimmäinen jae on metafora, kuten tekstiyhteydestä näkyy. Kolmannessa Jumala otti ihmisenkaltaisen hahmon. Toinen jae ei käsittele Jumalaa, vaan Sanheribia, Assyrian kuningasta!

Pukeutuu valkoisiin vaatteisiin (Dan. 7:9), suurta kokoa (Jes. 6:1)

Kummassakin tapauksessa Jumala otti hahmon. Vaatteiden koko tunnetusti määräytyy niiden kantajan koon perusteella.

Hengittää (Jes. 30:28)

Jae on metaforinen, kuten tekstiyhteydestä näkyy.

Omistaa myös sulalliset siivet lentämistä varten (Ps. 91:4, 18:1, 36:8), tosin hänen ilmailuharrastuksensa ei rajoitu pelkästään omien siipien käyttöön (Ps. 18:11)

Sarkastinen sävy on aiheeton, sillä Ps. 18:1:ssa ei puhuta sanaakaan siivistä tai sulista. Muut kolme jaetta taas ovat metaforia, kuten tekstiyhteydestä näkyy.

Miten todennäköistä Vanhan testamentin kuvausten varjossa on, että varhaisten israelilaisten "löytämä" jumala sittenkin on pelkästään taikauskoisen, alkukantaisen kansan mielikuvitusta ja mytologiaa? Kuvaukset siivekkäästä, tulta syöksevästä ihmismäisestä jumalasta lienevätkin samaa sarjaa lohikäärmeiden, kyklooppien ja yksisarvisten hevosten kanssa.

Hyvin epätodennäköistä. Muinaiskansaa ei tee taikauskoiseksi tai alkukantaiseksi se, että 2000-luvun ateisti ei ymmärrä, miten runollista tekstiä tulisi tulkita, tai se, että kansa merkitsee muistiin asioita, jotka on omin silmin nähnyt. Missä Jumala on todella näyttäytynyt, hahmo on ollut valoa säkenöivä ja kookas ihmisenkaltainen hahmo. Muut mainitut piirteet ovat metaforinen tapa ilmaista asioita, kuten Jumalan voimaa ja toimintaa (käsivarret), suojaa ja hoivaa (lintuemon siivet), sääliä (sisälmykset) tai huomiokykyä (silmät ja korvat)

Raamatun kyseenalainen oppi

Carlssonin kritiikin viimeinen osio muistuttaa peliä, jossa toisella pelaajalla on pinkka kysymyskortteja ja toisella niihin sopivat vastaukset. Hupi syntyy tietenkin siitä, että pakkojen sekoittamisen jälkeen vastaukset eivät enää sovi kysymyksiin, ja ääneen luetut kysymys-vastausparit vaihtelevat lystikkäistä yhteensattumista silkkaan höpinään. Peli vetoaa alakoululaisten huumorintajuun, mutta jossakin vaiheessa lapset kasvavat siitä ohi. Aikuistuvan teini-ikäisen mielessä tyhjän nauraminen alkaa menettää viehätystään.

Ei tietenkään aina. Carlsson näet esittää kysymyksen, etsii Raamatusta umpimähkään mahdollisimman naurettavan vastauksen ja tiedustelee sitten retorisesti:

Ovatko 'rajattoman viisauden' omaavan Jumalan tai hänen poikansa Jeesuksen tarjoamat opit järkeviä, käyttökelpoisia tai hyödyllisiä 2000-luvun suomalaiselle?

Lienee selvää, että tällä tavoin valitut opit eivät ole järkeviä, käyttökelpoisia tai hyödyllisiä. Onhan nimenomaan pyritty löytämään mahdollisimman järjettömiä tai asiaan liittymättömiä jakeita vastauksiksi. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa saada kumotuksi vastustettavaa väitettä, että "Jumalan tai hänen poikansa tarjoamilla opeilla" olisi jotain sanomista myös 2000-luvun suomalaiselle.

Miten 'rakkauden' Jumala kehoittaa meitä toimimaan uhmaikäisen tenavan kanssa?

Jos jollakin on uppiniskainen ja kovakorvainen poika, joka ei ota kuullakseen, mitä hänen isänsä ja äitinsä sanovat, eikä tottele heitä, vaikka he kurittavat häntä... Silloin kaikki hänen kaupunkinsa miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi. (5.Moos. 21:18-21)

Melkoinen tenava! Pisteiden kohdalta tahallisesti pois jätetyssä jakeessa (5. Moos. 21:20) vanhemmat syyttävät häntä irstailijaksi ja juomariksi! Olikos Carlssonin lapsilla tällainen uhmaikä 2- vai 6-vuotiaana?

(Kyse on siis aikuisesta pojasta, talon perillisestä, joka haaskaa perheensä varat ja saa ikääntyneet vanhempansa nääntymään nälkään.^[19])

Mikä oli Jeesuksen suosittelema tapa välttyä helvettiin joutumiselta?

Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; ... Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin. (Matt. 5:29,30)

Kritiikkinsä loppuun asti Carlsson on kieltäytynyt tutustumasta rabbien käyttämään opetuskeinoon, vertauskuvalliseen kärjistämiseen. Jeesus neuvoo toimimaan radikaalisti viettelysten kohdatessa: elä niin kuin olisit menettänyt sen jäsenen, joka houkuttelee sinua syntiin.

(Lukija lienee toki samaa mieltä myös siitä, että jos iankaikkinen kadotus on olemassa ja kirjaimellinen oman ruumiin silpominen auttaisi jollain käsittämättömällä tavalla välttämään sen, jopa mainittu toimenpide olisi parempi kohtalo.)

Nautintoa pienten lasten pahoinpitelystä?

Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon! (Ps. 137:9)

Jakeessa ei edelleenkään ole kysymys nautinnosta, vaan oikeudenmukaisuuden toivomisesta. Babylonille, jonka armeijat olivat julmasti murskanneet juutalaislapset kallioon ja samalla pilkanneet Israelin Jumalaa, toivotetaan samaa kohtaloa. (Huomaa, että katkelma on ihmisen tunteenpurkaus Jumalan edessä, ei Jumalan kehotus tehdä muukalaismuksuista muusia.)

Lähi-idän asukkaat käsittelevät voimakkaat tunteensa purkamalla ne hyvinkin värikkäiksi kirouksiksi, mutta käsiksi käydään harvoin. Meillä länsimaissa kauhistutaan, jos joku toivottaa ääneen, että Jumala polttaisi hänen vihamiehensä isien luut tai muuta yhtä herttaista. Valitettavasti tämänkaltaisen varoventtiilin puuttuessa puukko tai pyssy heiluu Suomessa huomattavasti helpommin.^[20]

Jeesuksen, 'rakkauden lähettilään', käsitys perheestä?

Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. (Luuk. 14:26)

Tästä jakeesta on vouhotettu nyt neljä kertaa, ja vastaus on edelleen sama.

Miten meidän tulee toimia vakavan sairauden iskiessä?

Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä. Ja uskon rukous pelastaa sairaan. (Jaak. 5:14,15)

Kun olet sairas, mene jonkun sellaisen luo, joka pystyy parantamaan sinut. Ensimmäisen vuosisadan puoskarit eivät useinkaan pystyneet. Seurakunnan vanhimmat pystyivät. Onko tämä siis huono neuvo?

Miten toimia myrkyllisen käärmeen purtua?

Tee itsellesi käärme ja pane se tangon päähän, niin jokainen purtu, joka siihen katsoo, jää eloon. (4.Moos. 21:8)

Tilanne oli ainutlaatuinen (Jumalan lähettämä vitsaus), joten lääkekin oli ainutlaatuinen. Missään ei sanota, että tämä on tarkoitettu yleismaailmalliseksi kyypakkaukseksi.

Israelilaistenkin joukossa oli varmasti niitä, jotka Carlssonin tavoin irvivät outoa parannuskeinoa.

He kuolivat saamiinsa puremiin. ;)

Mitä viisauden hedelmiä kristinuskon 'rajaton' Jumala tarjoaa maanviljelijälle?

Älä kynnä yhtaikaa härällä ja aasilla. (5.Moos. 22:10)

Älä anna karjassasi kahden erilaisen eläimen pariutua. (3.Moos. 19:19)

Älä kylvä peltoosi kahdenlaista siementä. (3.Moos. 19:19)

Kun te korjaatte eloa maastanne, niin älä leikkaa viljaa pelloltasi reunoja myöten äläkä poimi tähkäpäitä leikkuun jälkeen. (3.Moos. 19:9)

Raamattu ei ole maanviljelyksen käsikirja, joten yksikin aiheeseen liittyvä neuvo on ekstraa. Kolme ensimmäistä tosin ovat konkreettisia muistisääntöjä abstraktista periaatteesta, ettei pyhää ja saastaista saa sekoittaa keskenään. Viimeinen käsky on annettu, jotta köyhille olisi jäänyt syötävää (3. Moos. 19:9–10) – tämä oli siis eräänlaista sosiaaliturvaa.

Mitä Raamatun sitten pitäisi Carlssonin mielestä sanoa maanviljelijälle? Näinkö?

Mitä neuvoa Jumala tarjoaa luonnonsuojelijalle?

Jos kulkiessasi tapaat puusta tai maasta linnun pesän, jossa on pojat tai munat ja emo makaamassa poikien tai munien päällä, niin älä ota emoa poikineen, vaan päästä emo lentämään ja ota vain pojat, että menestyisit ja kauan eläisit. (5.Moos. 22:6)

Raamattu ei liioin ole luonnonsuojelun käsikirja, mutta onko tämä jotenkin huono neuvo? Mitä lintulajistolle tapahtuisi, jos kaikki emolinnut pyydystettäisiin pesästä niiden hautoessa? Olisiko Jumalan pitänyt kieltää fossiilisten polttoaineiden käyttö ja roskaaminen miellyttääkseen Carlssonia? Edellinen oli melko minimaalista Mooseksen päivinä, ja jälkimmäinen ei olisi juolahtanut mieleenkään aikana, jona kaikki käytettiin hyödyksi moneen kertaan.

Mitä tulisi tehdä joutuessaan ryöstön kohteeksi?

Älä vaadi takaisin siltä, joka sinun omaasi ottaa. (Luuk. 6:30)

Älä ota oikeutta omiin käsiisi tai sekaannu koston kierteeseen. Anna sen sijaan poliisin vaatia tavarasi takaisin, kun se nykyisin on mahdollista.^[21]

Mitä vihjeitä Jumala tarjoaa valokuvaajille, kuvataiteilijoille ja kuvanveistäjille?

Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. (2.Moos. 20:4)

Kiehtovaa. En tiennytkään, että valokuvaajat, kuvataiteilijat ja kuvanveistäjät valmistavat ennen kaikkea epäjumalankuvia toisten ihmisten kumarrettaviksi ja palvottaviksi (2. Moos. 20:4–5) – tämäkö on Carlssoninkin valokuvataiteen tavoite? Lankeaako hän useinkin polvilleen luontokuviensa eteen ja palvoo niitä?

Jumalan ravintoa koskevat säädökset? Huomautettakoon, että ihminen ei selviä hengissä täysin rasvattomalla ravinnolla;

Tämä olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen, missä asuttekin: mitään rasvaa tai verta älkää syökö. (3.Moos. 3:17)

Tämä lause on revitty ohjeista, jotka koskevat yhteysuhrin uhraamista. Uhrieläimen rasvaa ei saanut syödä, sillä se kuului Herralle. Lisäksi rasva, jota laki kieltää syömästä, on tekstiyhteydessä tarkasti määritelty (3. Moos. 3:3–4,9–10,14–15).

Kielto kattaa "koko rasvahännän, sisälmyksiä peittävän rasvan, kaiken sisälmysten rasvan, molemmat munuaiset, niiden päällä lantiolihaksissa olevan rasvan ja maksanlisäkkeen". Kun nämä erityiset kappaleet on uhrattu, Herra katsoo saaneensa "kaiken rasvan" (j. 16). Mikäli rasvan määritelmä tässä pitäisi sisällään kaikkien solukalvojen lipidimolekyylit, Jumalan olisi pitänyt käskeä polttaa koko eläin.

Kieltoa täsmennetään edelleen kohdassa 3. Moos. 7:23-27:

Rautalangasta väännettynä: Jumala kielsi israelilaisia syömästä yhdenkään härän, lampaan tai vuohen rasvahäntää, sisälmyksiä peittävää rasvaa, sisälmysten rasvaa, munuaisia, lantiolihasten rasvaa ja maksanlisäkettä, koska ne olivat uhrattavia osasia. Pitääkö Carlsson jotakin näistä välttämättömänä ihmisen henkiinjäämisen kannalta? Itse en syö mitään luetelluista, mutta vielä henki pihisee.

Jumalan varoitus tähtitieteilijöille.

[Ota siis itsestäsi tarkka vaari] ettet, kun nostat silmäsi taivasta kohti ja katselet aurinkoa ja kuuta ja tähtiä, kaikkea taivaan joukkoa, anna vietellä itseäsi kumartamaan ja palvelemaan niitä. (5.Moos. 4:19)

Anteeksi – minulta pääsi unohtumaan, että nykyisten astronomien toimenkuvaan kuuluu auringonjumalan kumartaminen sekä hänen palvelemisensa haureuden ja jopa ihmisuhrien välityksellä. Kiellon antamisen aikaan asia oli näin.

Toisaalta katkelma on edelleen ajankohtainen. Lukuisat tiedemiehet ovat korottaneet maailmankaikkeuden ja sen aineen, ajan ja energian Luojan asemaan.^[22] Ja ottaen huomioon kuinka paljon horoskooppeja vielä edelleen seurataan, onko käsky olla palvomatta eläinrataa huono tai tarpeeton varoitus?

Jumalan viesti maapallon ylikansoittumisesta ja koskemattoman luonnon katoamisesta huolestuneelle?

Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet. (1.Moos. 1:28)

Käsky annettiin Aadamille ja Eevalle, maailman ainoille ihmisille, jotka olivat juuri saaneet tehtävän kansoittaa koko maailma. Epäilemättä kahden ensimmäisen ihmisen suurin huolenaihe olikin juuri maapallon ylikansoittuminen!

Millaista lohtua Raamattu tarjoaa murhemieliselle työttömälle?

Kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä. (2.Tess. 3:10)

Jos tekstinkohta todella koskee mainittua työtöntä, hän ei edes tahdo tehdä työtä. Miksi hän siis on murhemielinen? Eikö hänen pitäisi olla iloinen siitä, ettei tarvitse tehdä työtä? Tekstissä kun on nimenomaan kysymys laiskurista, joka tahtoo elää muiden kustannuksella (2. Tess. 3:7–8,11–12), ei työhaluisesta mutta kovaonnisesta työttömästä.

Miten Jeesus suhtautuu tulevaisuuden suunnittelemiseen?

Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. (Matt. 6:34)

Kehotus ei kylläkään kuulu olla suunnittelematta huomista, vaan olla murehtimatta. Keskimääräinen elinikä oli 35 vuotta, joten tulevaisuuteen tuijottaminen ja raskas huoli omista eläkepäivistä oli tarpeetonta ja typerää. Tässä päivässä oli tarpeeksi tekemistä.

Miten Jeesus suhtautuu rahan säästämiseen?

Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. (Matt. 6:19,20)

Kristityllä ei ole maan päällä aarteita, ainoastaan vaihdon välineitä. Ei ole kysymys säästämisestä, vaan siitä, mihin sydän on kiinnitetty.

Myykää, mitä teillä on, ja antakaa köyhille. (Luuk. 12:33)

Kontekstissaan käsky on suunnattu rikkaille, jotka rohmuavat itselleen reilusti enemmän kuin tarvitsevat ja antavat samalla toisten kärsiä puutetta.^[23] Carlssonin närkästys tämänkaltaisen "rahan säästämisen" kieltämisestä vaikuttaa kunnon kapitalistin asenteelta. Jeesus ei saisi vaatia moista, rikkaat rikastukoot ja köyhät köyhtykööt. Siksi onkin erikoista, että hän ruikuttaa seuraavaksi juuri päinvastaisesta asiasta:

Jeesus katsoo myöskin oikeudenmukaiseksi varastaa köyhiltä antaakseen rikkaille:

Ja hän sanoi vieressä seisoville: Ottakaa häneltä pois se leiviskä ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää. – Niin he sanoivat hänelle: Herra, hänellä on jo kymmenen leiviskää. – Minä sanon teille: jokaiselle, jolla on, annetaan; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on. (Luuk. 19:24-26)

No, kuinka asia oikein on? Pitäisikö rikkaita käskeä antamaan rahansa köyhille, kuten edellisessä kohdassa, vai köyhiä antamaan rahansa rikkaille? Eikö mikään kelpaa? Vai olisiko Jeesuksen sanottava, että maailmassa on kaikki juuri niin kuin pitääkin eikä ole tarpeen tehdä mitään? Vau!

Tekstin vääristely on viety äärimmilleen. Isäntä, joka on rahojen omistaja, käskee uskoa tuottamattoman palvelijan huostassa olleet rahat taitavan haltuun. Jeesuksen vertauksessa ketään ei "ryöstetä", eikä kukaan ole köyhä sen paremmin kuin rikaskaan!

Miten tulee toimia, jos joutuu pahoinpitelyn kohteeksi?

Älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin. (Matt. 5:39)

Kysymys ei vieläkään ole pahoinpitelystä, vaan henkilökohtaisesta loukkauksesta, johon ei tule vastata kostolla.^[24]

Ovatko nämä neuvot parhaimpia mahdollisia?

Eivät tietenkään, ja kirjoittaja tietää sen varsin hyvin itsekin! Hänhän valitsi vastaukset mielivaltaisesti.

Opettaisimmeko me yllä mainittuja esimerkkejä Jumalan ja Jeesuksen 'rajattomasta viisaudesta' lapsillemme?

Yllä mainitut kysymys-vastausparit ovat esimerkkejä epärehellisestä siteeraamisesta eivätkä edusta minkään valtakunnan viisautta – rajatonta tai rajallista. Olisi kyllä erittäin suotavaa opettaa lapsille, mitä jakeet oikeassa asiayhteydessään merkitsevät, jotteivät he myöhemmin luulisi tämänkaltaista tekstin vääristelyä "laadukkaaksi raamattukritiikiksi".

Loistaako kristinuskon Jumalan väitetty 'kaikkitietoinen, kaikenkattava viisaus' edellä mainituista kohdista?

Ei, sehän on selvää. Edellä mainituista kohdista loistaa kirjoittajan voimakas tarve vääristellä Raamattua omien tarkoitusperien mukaiseksi.