luku 6
luku 2
Kirje filippiläisille, luku 1
luotu 31.7.2008 klo 23:55
Sisällys
| 1–2 | Alkutervehdys |
| 3–11 | Syy Paavaliin kiitoksiin |
| 12–18a | Monenlaista julistajaa |
| 18b–26 | Elämä vai kuolema? |
| 27–30 | Elämää evankeliumin mukaan |
Alkutervehdys
1. Paavali ja Timoteus, Kristuksen Jeesuksen palvelijat, kaikille pyhille Kristuksessa Jeesuksessa, jotka ovat Filippissä, sekä myös seurakunnan kaitsijoille ja seurakuntapalvelijoille. 2. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
1. Paavali ja Timoteus, Kristuksen Jeesuksen palvelijat, tervehtivät kaikkia Filippissä olevia Kristuksen Jeesuksen pyhiä sekä seurakunnan kaitsijoita ja palvelijoita. 2. Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille. ©
Kirjeillä oli tietty muoto ensimmäisellä vuosisadalla, kuten nykyäänkin. Kirjeen alkuun oli tapana sijoittaa alkutervehdys, josta löytyvät lähettäjä ja vastaanottaja sekä tervehdyssanat.[1] Paavalin tervehdys armoa ja rauhaa oli tyypillisen kristillinen ilmaisu. Yleisemmin käytettiin sanaa χαίρειν (khairein), 'tervehdys' (Ap. t. 15:23, Ap. t. 23:25–26), tai juutalaisten kirjeissä shalom eli 'rauhaa'.[2]
Filippin seurakunta koostui todennäköisesti lähes täysin pakanakristityistä[3], mutta heidät oli Jeesuksen kautta liitetty Jumalan todelliseen kansaan (1. Piet. 2:9). Tästä syystä Paavali puhuttelee kirjeen vastaanottajia sanalla, joka oli varattu Israelin kansalle, kun Jumala valitsi (2. Moos. 19:6) sen – "pyhät".
Paavali muistuttaa muidenkin kirjeidensä alussa, että Jumala on kristittyjen Isä (Gal. 1:3, Ef. 1:2, 1. Tess. 1:3, 2. Tess. 1:1). Tähän tosiseikkaan perustuu Uuden testamentin kehotus (esim. Matt. 5:48) elää aivan uudenlaista elämää. Lasten näet odotettiin aina toimivan isänsä tavoin.[4]
Syy Paavaliin kiitoksiin
3. Minä kiitän Jumalaani, niin usein kuin teitä muistan, 4. aina kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen teidän kaikkien puolesta, 5. kiitän siitä, että olette olleet osallisia evankeliumiin ensi päivästä alkaen tähän päivään saakka, 6. varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka. 7. Ja oikein onkin, että minä näin ajattelen teitä kaikkia, koska te olette minun sydämessäni, te, jotka sekä ollessani kahleissa että evankeliumia puolustaessani ja vahvistaessani olette kaikki minun kanssani armosta osalliset. 8. Sillä Jumala on minun todistajani, kuinka minä teitä kaikkia ikävöitsen Kristuksen Jeesuksen sydämellisellä rakkaudella. 9. Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä, 10. voidaksenne tutkia, mikä paras on, että te Kristuksen päivään saakka olisitte puhtaat ettekä kenellekään loukkaukseksi, 11. täynnä vanhurskauden hedelmää, jonka Jeesus Kristus saa aikaan, Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi.
3. Kiitän Jumalaani aina kun muistan teitä, 4. aina kun rukoilen teidän kaikkien puolesta. Rukoillessani iloitsen siitä, 5. että olette alusta alkaen olleet ja yhä olette mukana evankeliumin levitystyössä. 6. Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä. 7. Minulla on täysi syy ajatella teistä kaikista näin, sillä te olette minun sydämessäni, ja olenpa vankilassa tai puolustamassa ja vahvistamassa evankeliumia, te kaikki olette osallisia samasta armosta kuin minä. 8. Jumala on todistajani, että minä kaipaan teitä kaikkia ja rakastan teitä hellästi, niin kuin Kristus Jeesus teitä rakastaa. 9. Rukoilen myös, että teidän rakkautenne kasvaisi ja yltäisi yhä parempaan ymmärrykseen ja harkintaan, 10. niin että osaisitte erottaa, mikä on tärkeää, säilyisitte puhtaina ja moitteettomina odottaessanne Kristuksen päivää 11. ja tuottaisitte Jumalan kunniaksi ja kiitokseksi runsain mitoin hyvää hedelmää, jonka saa aikaan Jeesus Kristus. ©
Paavali kirjoitti Filippiläiskirjeen vankilasta käsin, eivätkä kyseiset laitokset olleet kolmen tähden hotelleja. Vangit eivät käytännössä saaneet edes ruokaa, joten he olivat täysin ystäviensä antaman avun varassa.[5] Lisäksi vankeus oli Paavalin ajan kunniakeskeisessä maailmassa häpeällinen rangaistus, eivätkä maineestaan välittävät ihmiset useinkaan olleet tekemisissä "linnakundien" kanssa. Mutta Filippin seurakunta oli toista maata. Eräs syy kirjeen kirjoittamiseen oli kiittää filippiläisiä rahalahjasta (Fil. 4:18), jonka Epafroditus (Fil. 2:25) oli heidän lähettämänään tuonut Paavalille. Koska kiitos löytyy vasta kirjeen loppupuolelta (Fil. 4:10–20), hänellä oli selvästi muitakin syitä kirjoittaa.[6]
Pohjois-Kreikassa sijaitseva Filippi sai ensimmäisenä kaupunkina Euroopassa kuulla uutisen, että ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus Nasaretilainen on uusi kuningas.[7] Paavalin ensivierailu (Ap. t. 16:12) siellä synnytti pienen mutta elävän seurakunnan, ja nyt tuo joukko ilahduttaa tyrmässä viruvaa apostolia erityisellä tavalla.
Paavalin käyttämä sana osallisuus (Fil. 1:5,7) merkitsi yleiskielessä liikekumppanuutta – suhdetta, jossa kaikki ottivat sekä osaa työn kuormaan että sen kustannuksiin.[8] Epafrodituksen saapuminen kertoo Paavalille, että filippiläisten kääntymys ei ole vain hetkellinen hurmoskokemus, vaan etenevä sydämen muutos. Jumalan Henki on aloittanut työnsä heidän sydämessään sen evankeliumin kautta, jonka apostoli on heille julistanut. Hengen työ näkyy jo käytännössä, ja se on tae lopullisesta pelastuksesta.[9] Niinpä Paavali voi luottaa siihen, että Jumala saattaa loppuun sen, minkä on aloittanutkin (Fil. 1:6). Filippiläisistä on tullut Paavalin "liikekumppaneita evankeliumin ja armon asialla". On selvää, että he kasvavat oikeaan suuntaan.
Siksi Paavali rukoilee rohkeasti. Kun hän kertoo rukousaiheensa, hän usein (kuten tälläkin kertaa) paljastaa samalla, mitä kirje tulee käsittelemään.
Apostoli rukoilee (Fil. 1:9), että filippiläisten rakkaus johtaisi tiedon ja ymmärryksen lisääntymiseen. Tämä kuulostaa odottamattomalta sellaisesta, jolle "rakkaus" tarkoittaa ruusunpunaisia tunteita. Kuitenkin aito rakkaus Jumalaa ja toisia kohtaan johtaa aina syvenevään ymmärrykseen. Mutta viisauden ja tiedon kasvulla on myös tarkoitus, eikä se ole pään paisuminen.
Ensimmäisen vuosisadan maailma oli siitä omamme kaltainen, että oikea ja väärä olivat kadoksissa. Eettisissä kysymyksissä näytti olevan pelkkiä harmaan sävyjä. Niinpä Paavali rukoilee (Fil. 1:10), että tämä "viisas rakkaus" johtaisi parempaan moraaliseen arviointikykyyn (käytetty sana merkitsee tässä hyvän ja pahan erottamista, ei "parasta" tai "tärkeää"). Kun moraalisen kompassin neula lakkaa pyörimästä sinne tänne (Room. 12:2) , filippiläiset voivat tiedostaa, että Jumalan Henki työskentelee heissä edelleen. Hän muuttaa heitä kohti sellaista pyhyyttä ja puhtautta, johon temppelissä työskentelevät papitkaan eivät yllä (sanat puhdas ja moitteeton viittaavat temppelipalvelukseen)[10]. Näin kristityt voivat katsoa rohkein ja odottavin mielin tulevaan Herran päivään.
Vanhan testamentin puolella "Herran päivä" (jom jhvh) on se suuri tuleva päivä, jolloin Jumala saapuu asettamaan kaiken kohdalleen, tuo tuomion ja pelastuksen. Paavali ja varhaiset kristityt tunsivat käsitteen hyvin, mutta ylösnousemuksen perusteella he tiesivät, kuka tulisi toimimaan Tuomarina ja Pelastajana. Siksi he puhuvat "Herran (κύριος, kyrios) päivästä" ja "Kristuksen päivästä"[11] (Ap. t. 2:20, 1. Kor. 1:8,5:5, 2. Kor. 1:14, Fil. 1:10,2:16, 1. Tess. 5:2, 2. Piet. 3:10)
Tuona päivänä puhtaus onkin todella tarpeen, koska Jumala on pyhä. Hänen eteensä ei voi tuoda mitään saastaista joutumatta hengenvaaraan. Jumalalle mieluinen elämä on kuitenkin aina hänen omaa aikaansaannostaan (1. Kor. 1:8, 1. Tess. 5:23–24). Hengen työ meissä tekee mahdolliseksi Jumalan mielen mukaisen elämän (Fil. 1:11). Mutta se seikka, että tällaisen elämän eväitä tarjotaan meille vapaasti, velvoittaa meitä entistä voimakkaammin ottamaan ne käyttöön (2. Piet. 3:14) sen sijaan, että pitäisimme niitä itsestäänselvyytenä tai viittaisimme niille kintaalla.[12]
Mitä vanhurskauden hedelmä on? Sana vanhurskaus viittaa toisinaan Jumalan liittouskollisuuteen, toisinaan meidän asemaamme anteeksi saaneina Jumalan perheen jäseninä. Tässä tapauksessa se tarkoittaa käytöstä, joka seuraa Jumalan omasta uskollisuudesta ja edellä mainitusta asemastamme.[13] Opetuslapsena kasvaminen on aktiivinen prosessi, joka edellyttää suunnitelmallisuutta ja yritystä. Mutta missään vaiheessa kunnia ei kuulu meille; se menee aina Jeesuksen kautta Jumalalle (Matt. 5:16, Joh. 15:4–5,8, 2. Kor. 9:10, Kol. 1:10).
Monenlaista julistajaa
12. Mutta minä tahdon, että te, veljet, tietäisitte, että se, mitä minulle on tapahtunut, on koitunutkin evankeliumin menestykseksi, 13. niin että koko henkivartioston ja kaikkien muiden tietoon on tullut, että minä olen kahleissa Kristuksen tähden, 14. ja että useimmat veljistä, saaden Herrassa uskallusta minun kahleistani, yhä enemmän rohkenevat pelkäämättä puhua Jumalan sanaa. 15. Muutamat tosin julistavat Kristusta kateudestakin ja riidan halusta, mutta toiset hyvässä tarkoituksessa: 16. nämä tekevät sitä rakkaudesta, koska tietävät, että minut on pantu evankeliumia puolustamaan, 17. nuo toiset taas julistavat Kristusta itsekkyydestä, epäpuhtaalla mielellä, luullen tuottavansa minulle murhetta kahleissani. 18a. Vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa!
12. Veljet, tahdon teidän tietävän, että se, mitä minulle on tapahtunut, onkin ollut eduksi evankeliumille. 13. Koko henkivartiostolle ja kaikille muillekin on käynyt selväksi, että olen vangittuna Kristuksen tähden. 14. Useimmat täkäläiset veljet ovat Herraan luottaen saaneet minun kahleistani lisää rohkeutta ja julistavat Herran sanaa entistä pelottomammin. 15. Jotkut tosin julistavat Kristusta vain kateudesta ja riidanhalusta, mutta toiset vilpittömin mielin. 16. Nämä toimivat rakkaudesta, koska tietävät, että minun tehtäväni on puolustaa evankeliumia. 17. Nuo toiset taas julistavat Kristusta juonittelunhalusta, epäpuhtain mielin, ja uskovat näin tuottavansa minulle murhetta täällä vankeudessani. 18a. Mutta ei sillä väliä! Minä iloitsen siitäkin, kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan, oli tarkoitus vilpitön tai ei. ©
Voisi kuvitella, että Paavali pitäisi tilannettaan surkeana. Kiertelevä evankeliumin julistaja, joka istuu vankilassa – hänhän on kuin pikajuoksija pyörätuolissa. Mutta sen sijaan Paavali on riemuissaan: koko paikallinen sotilasosasto tietää, että heillä on säilössä mies, jolla on hyvin vallankumouksellinen sanoma.
Jos apostoli on vankina Roomassa, hän puhuu epäilemättä pretoriaanikaartista. Se oli Rooman armeijassa merkittävä yksikkö, jonka vaikutusvalta kasvoi vuosien myötä, kunnes kaarti käytännöllisesti katsottuna valitsi keisarin. Ei ihme, että keisarit käyttivät runsaasti rahaa ja vaikutusvaltaa säilyttääkseen kaartin suosion.[14] Mikäli Paavali taas lukee tiilenpäitä Efesoksessa, hän tarkoittaa keisarillista vartiostoa. Jokaisessa merkittävässä roomalaisessa valtakeskuksessa oli sellainen, ja Efesoksesta oli hyvää vauhtia tulossa keisarikultin palvonnan sydän.[15]
Joka tapauksessa nämä eliittisotilaat tuntevat entuudestaan "evankeliumin" käsitteen, koska Rooman airuet kuuluttivat sellaista toisinaan: uusi keisari on noussut valtaistuimelle ja julisti tuovansa rauhan ja oikeuden maailmaan. Nyt heidän nenänsä alla on mies, joka julistaa merkillistä evankeliumia: ristiinnaulittu Jeesus Nasaretilainen on noussut maailmankaikkeuden valtaistuimelle ja kutsuu jokaista miestä, naista ja lasta polvistumaan ja vannomaan uskollisuutta hänelle. Apostoli sai huomata sanoman vaikuttavan jopa näihin karaistuneisiin sotilaisiin, ja saman huomasivat myös Efesoksen kristityt. Paavalin esimerkki rohkaisi heitä; eivätkö hekin voisi levittää evankeliumia siellä, missä itse olivat?[16]
Muutamat muutkin (Fil. 1:16–17) ovat levityspuuhissa: ihmiset, jotka eivät itsekään usko evankeliumin sanomaa. On arveltu, että kyseessä oli jokin kilpaileva kristillinen ryhmittymä, jolla oli näkemyseroja Paavalin kanssa. Todennäköisempää on kuitenkin, että nämä olivat tavallisia pakanoita, jotka olivat kuulleet mehevän huhun ja levittivät sitä edelleen pitkin katuja. "Joko tiedätte, millainen mies tyrmässä istuu? Hän julistaa uutta kuningasta – jotakuta ristiinnaulittua juutalaista, joka tapettiin muutama vuosi takaperin. Nyt tuo mies on muka elossa ja maailman todellinen herra!" Tällaiset puheet saisivat Paavalin näyttämään vaaralliselta sekopäältä, joka on syytä pitää visusti lukkojen takana.[17] Mutta Paavali on tyytyväinen. Sanoma Jeesuksen kuolemasta, ylösnousemuksesta ja herruudesta leviää, ja hän iloitsee siitä.
Paavali näkee vankeutensa Joosefin (1. Moos. 50:20) silmin: paha ei ole hyvää, mutta pahastakin voi seurata hyvää, kun Jumala on ruorissa (Room. 8:28). Myös Joosef korotettiin vankikuopasta lukuisten vaikeuksien ja ansaitsemattoman tuomion jälkeen perheensä ja lukemattomien muiden pelastajaksi. Paavali on vielä tyrmässä, eikä hän voi toistaiseksi muuta kuin uskoa. Hän kuitenkin muistaa varmasti myös erään toisen juutalaismiehen, jonka hänen maanmiehensä tuomitsivat väärin perustein ja teloittivat. Tämän miehen Jumala herätti kuolleista ja korotti (Fil. 2:9–11) korkeammalle kaikkea muuta. Juuri tämän suuren kertomuksen vuoksihan apostoli istuu vankina; se on koko hänen elämänsä taustakangas. Teemme hyvin, jos otamme saman asenteen aseeksemme hankalia olosuhteita ja ihmisiä vastaan – ja saman kertomuksen elämämme kantavaksi voimaksi.
Elämä vai kuolema?
18b. Ja siitä minä iloitsen, ja olen vastakin iloitseva. 19. Sillä minä tiedän, että tämä on päättyvä minulle pelastukseksi teidän rukoustenne kautta ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla, 20. minun hartaan odotukseni ja toivoni mukaan, etten ole missään häpeään joutuva, vaan että Kristus nytkin, niinkuin aina, on tuleva ylistetyksi minun ruumiissani kaikella rohkeudella, joko elämän tai kuoleman kautta. 21. Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto. 22. Mutta jos minun on eläminen täällä lihassa, niin siitä koituu hedelmää työlleni, ja silloin en tiedä, minkä valitsisin. 23. Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi; 24. mutta teidän tähtenne on lihassa viipymiseni tarpeellisempi. 25. Ja kun olen tästä varma, niin minä tiedän jääväni eloon ja viipyväni kaikkien teidän luonanne teidän edistymiseksenne ja iloksenne uskossa, 26. että teidän kerskaamisenne minusta olisi yhä runsaampi Kristuksessa Jeesuksessa, kun minä taas tulen teidän tykönne.
18b. Minulla on vastedeskin aihetta iloita, 19. sillä tiedän, että teidän rukoustenne tähden ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla tämä kaikki kääntyy parhaakseni. 20. Odotan ja toivon hartaasti, että en joudu millään tavoin häpeään vaan voin nyt niin kuin aina ennenkin olla rohkea ja tuottaa kunniaa Kristukselle, jäänpä sitten eloon tai kuolen. 21. Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. 22. Mutta jos jään tähän elämään, siitä hyötyy tehtäväni. En tiedä, kumman valitsisin, 23. olen kahden vaiheilla. Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta. 24. Teidän vuoksenne on kuitenkin parempi, että jään eloon. 25. Olen siitä varma. Niinpä tiedänkin, että jään tänne ja pysyn kaikkien teidän luonanne, jotta te edistyisitte uskossa ja saisitte siitä iloita. 26. Silloin te Kristuksen Jeesuksen omina saatte yhä enemmän aihetta riemuita minusta, kun jälleen tulen luoksenne. ©
Apostoli pohtii omaa tilannettaan ja tulevia haasteitaan. Saako hän elää ja jatkaa työtään, vai päättävätkö roomalaiset, että olisi parempi, jos hänet tapettaisiin? Rohkeus oli yksi yleisesti arvostettu luonteenpiirre, johon Paavalikin kertoo tähtäävänsä.[18] Hän on varma, ettei joudu häpeään vaan voi rohkeasti edustaa Kuningastaan sekä elämällään että mahdollisella kuolemallaan. Jos kirje on kirjoitettu Efesoksessa, Paavali kertoo toisaalla (2. Kor. 1:8–11), miten ahtaaksi tilanne muuttui ja kuinka pohjalukemissa hänen tunteensa kävivät. Tunteet vaihtelivat, mutta usko ei horjunut.
Pyöritellessään tätä "elämän ja kuoleman kysymystä" apostoli tulee paljastaneeksi, mitä oikeastaan ajattelee kuolemasta. Hassua kyllä, hän on itsekin sitä mieltä, että olisi parempi, jos hänet tapettaisiin. Paavali ei ole kuolemaa toivova, patologisesti masentunut mies. Hän on täynnä energiaa ja valmis tarttumaan toimeen heti, kun sellin ovi heilahtaa auki, mutta hän on rakastunut[19] – Kuninkaaseen, jonka luo hän tietää pääsevänsä kuollessaan.
Jos käytössämme olisi vain tämä katkelma, olisi helppo sortua ajattelemaan, että kuollessaan kristityt lähtevät täältä Jumalan luokse ja siinä kaikki. On totta, että Paavalille siirtyminen taivaaseen Kristuksen luo on houkuttelevampi vaihtoehto[20] kuin jäädä tähän lahoavaan ruumiiseen, mutta se on kuitenkin vain toiseksi paras vaihtoehto. Tiedämme, mikä on juutalaisena hänen perimmäinen toivonsa: uusi, ruumiillinen elämä (Fil. 3:11,21, 2. Kor. 5:2–4). taivaassa vietetyn "kuolemanjälkeisen elämän" jälkeen.[21] Vaikka tämä poikkeaakin monien nykykristittyjen odotuksista, kukaan Uudessa testamentissa ei ensisijaisesti haikaile "pääsyä taivaaseen".[22]
Juutalaisen käsityksen mukaan kuolleet nukkuvat Sheol-nimisessä paikassa ja odottavat Jumalan kutsua herätä. Paavali kuitenkin uskoo pääsevänsä kuoltuaan "Jeesuksen luo" ja sanoo kuolleiden kristittyjen olevan "Kristuksessa" (1. Tess. 4:14–16), joka on mitä ilmeisimmin noussut (pois) kuolleista ja elää nyt taivaassa. Näyttää siis siltä, että kristityillä, jotka kuolevat nyt Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, on uusi osoite.[23] Kuolemansa ja ruumiillisen ylösnousemuksensa välissä kristityt ovat "Kristuksen kanssa". He eivät selvästikään ole tiedottomassa tilassa (nk. soul sleep -oppi), vaan onnellisia ja tyytyväisiä (2. Kor. 5:8–9).[24] Tila tuskin voi olla tiedoton, jos Paavali odottaa saavansa olla henkilökohtaisesti Herransa kanssa.[25]
Usein esitetään, että alkukristillinen seurakunta odotti Jeesuksen palaavan omana elinaikanaan. Tessalonikan seurakunta tosiaan huolestui siinä vaiheessa, kun sen jäsenet alkoivat kuolla (1. Tess. 4:13–14). Silti Paavalia ei näytä lainkaan vaivaavan se, että monet kristityt ja kenties hän itsekin ehtivät kuolla, eikä Jeesusta kuulu – vaikka toki hänkin piti pikaista paluuta mahdollisena.[26] Hän oli todennäköisesti varautunut kumpaankin mahdollisuuteen.[27]
Apostoli pyrkii siis vakuuttamaan filippiläisille, ettei kaikki ole mennyt mönkään, vaikka he saisivat eräänä päivänä kuulla hänen kuolleen. Niin saattaa hyvin käydä Rooman valtakunnassa, jossa rettelöitsijöinä pidettyjen ihmisten henki on halpa. Toisaalta Paavali aavistaa, että hänellä on vielä tehtävää. Tuo "pakanoiden apostoliksi (Room. 11:13)" valittu mies ei ole vielä ehtinyt valloittaa koko Eurooppaa, ja myös jo perustetut seurakunnat tarvitsevat hänen tukeaan ja opetustaan.[28]. Ensimmäisen vuosisadan ihmisille oli luonteenomaista kiinnittää huomio ensisijaisesti nykyhetkeen ja menneisyyteen, ei tulevaisuuden suunnittelemiseen.[29] Niinpä Paavali pohtii mahdollista kuolemaansa, mutta päätyy pitämään tärkeimpänä seurakunnan palvelemista tässä hetkessä.
Apostoli luottaa (Fil. 2:24) seurakunnan rukousten voimaan (Fil. 1:19). Uusi testamentti esittää Jumalan suojelijana, jota kristityillä on oikeus lähestyä rukouksen kautta etsiäkseen hänen suosiotaan ja pyytääkseen tiettyjä suosionosoituksia itselleen tai toisille.[30] Koska Filippin veljet ja sisaret ovat kantaneet Paavalin tilanteen Jumalan eteen, apostoli on vakuuttunut, että he myös saavat vastauksen. Kun hän pääsee jälleen tulemaan Filippiin, se osoittaa, että Jeesus on Herra myös Rooman valtakunnan asioissa.
Elämää evankeliumin mukaan
27. Käyttäytykää vain Kristuksen evankeliumin arvon mukaisesti, että minä, tulinpa sitten teidän tykönne ja näin teidät tai olin tulematta, saan kuulla teistä, että te pysytte samassa hengessä ja yksimielisinä taistelette minun kanssani evankeliumin uskon puolesta, 28. vastustajia missään kohden säikähtämättä; ja se on heille kadotuksen, mutta teille pelastuksen merkki, merkki Jumalalta. 29. Sillä teidän on suotu, Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä, 30. teidän, joilla on sama taistelu, mitä näitte ja nyt kuulette minun taistelevan.
27. Teidän on vain käyttäydyttävä Kristuksen evankeliumin arvoa vastaavalla tavalla. Pääsenpä itse käymään luonanne tai en, toivon saavani kuulla, että te pysytte lujasti samanhenkisinä ja taistelette yksimielisesti evankeliumin ja uskon puolesta 28. antamatta vastustajien säikyttää itseänne. Se on heille Jumalan antama osoitus siitä, että heitä odottaa kadotus mutta teitä pelastus. 29. Teille on suotu se armo, että saatte uskoa Kristukseen ja vielä kärsiäkin hänen puolestaan. 30. Te käytte samaa taistelua, jota olette nähneet minun käyvän ja jota nyt kuulette minun yhä jatkavan. ©
Paavalin kehotukset keskittyvät myös nykyisyyteen. Hän teroittaa filippiläisille samaa kuin muillekin seurakunnille: eläkää saamanne kutsun arvoista elämää. (Ef. 4:1, Kol. 1:10, 1. Tess. 2:12,4:1). Kristittyjen on määrä keskittyä siihen, mikä miellyttää Jumalaa, ja lakattava myötäilemästä ympäröivän yhteiskunnan odotuksia.
Monissa maissa kristittyjä vainotaan tälläkin hetkellä jopa kuolemaan saakka. Länsimaisissa "sivistysvaltioissa" tyydytään median myötävaikutuksella kristittyjen ivaamiseen, halveksuntaan ja mustamaalaukseen. Nämä samat menetelmät olivat käytössä jo kaksituhatta vuotta sitten. Ensimmäisten kristittyjen kunniaa vastaan hyökättiin, jotta he lakkaisivat käyttäytymästä poikkeavasti ja suostuisivat asettumaan takaisin "kunnon kansalaisen" muottiin[31] (vrt. 1. Tess. 1:6, 1. Tess. 2:14, 1. Tess. 3:1–4, 2. Tess. 1:4–5, Ilm. 2:9–10,13). Mutta Paavali sanoo, ettemme saa suostua peloteltaviksi – ennen muuta siksi, että uskomme Jeesuksen olevan jo maailman todellinen Herra. Kaikki eivät ota tuota väitettä todesta, joten muun maailman korvissa kristityt soittavat aina "nuotin vierestä".
Tämän vuoksi Jeesuksen seuraajien on "elettävä evankeliumin arvon mukaisesti" ja pidettävä huolta siitä, että heidän käytöksensä on nuhteetonta. He eivät saa olla laiskoja, röyhkeitä ja itsekkäitä moukkia; he eivät liioin voi paeta piruntorjuntabunkkereihinsa, pois maailmasta ja sen hädästä, vaalimaan omaa hartauselämäänsä. Kristittyjen on myös säilytettävä yhteinen tavoitteensa kuin joukkueurheilijat, jotka tähtäävät tiiminsä voittoon (tätä Paavali tarkoittaa)[32]. Näin toimimalla he julistavat, etteivät pelkää.
Filippin kristityt kohtaavat vastustusta ja vainoa, kuten on jo käynytkin. Tavalliset ihmiset pelästyisivät hiljaisiksi, mutta kieltäytymällä iloiten alistumasta filippiläiset todistavat elämällään, että heidän vastustajansa ovat itse matkalla tuhoon. Uusi maailma on koittamassa ja siksi vanhan uhkauksista ei tarvitse enää välittää. Yksimielisyys ja yhdessä hengessä seisominen on todistus Jeesuksen lopullisesta voitosta[33] ja samalla merkki siitä, että kristityt kuuluvat jo nyt tuolle tulevalle kuninkaalle. Hänen omiaan odottaa "pelastus (Fil. 1:28)" – ei pakomatka taivaaseen eikä välttämättä edes vaikeuksilta ja kuolemalta välttyminen, vaan heidän koko olemuksensa uudistuminen Hengen kautta, siirtyminen jo tässä ajassa sisälle Jumalan valtakunnan elämään ja lopulta kuoleman kukistaminen ylösnousemuksessa[34] (Fil. 3:20–21).
Lujana seisomiseen ja hyökkäysten kestämiseen tarvitsemme toistemme voimaa.[35] Apostolin sanavalinta tekee tämän haasteen sangen mielenkiintoiseksi. Paavali käyttää ilmausta ἐχαρίσθη (ekharisthē), joka merkitsee 'armon antamista'. Hän on siis muiden apostolien (Ap. t. 5:41) tavoin sitä mieltä, että kärsiminen Jeesuksen tähden on lahja ja etuoikeus.[36] Aluksi oudolta tuntuva ajatus perustuu siihen, että saamme seurata Herramme omaa esimerkkiä (1. Piet. 2:23), jolloin lopputuloksena on sama kunnia (Room. 8:17, 1. Piet. 3:14, 1. Piet. 4:13,19). Mahdollisuus tällaiseen asemaan ja korotukseen on tietenkin suunnaton etuoikeus.
Jos kristityt elävät niin kuin Jeesus ei olisi noussut kuolleista ja niin kuin hän ei olisi maailman Herra, kuka uskoo heidän julistuksensa? Juuri heidän lojaaliutensa todistaa, että sanomakin on tosi.[37]
luku 6
luku 2
