Myrskynjumala ja hänen vaimonsa

Teologit Ville Mäkipelto ja Paavo Huotari herättivät kohua palkintoehdokkaaksi nousseella Sensuroitu-kirjallaan. Väitteet Raamatun kirjurien tarkoitushakuisesta ja vääristelevästä muokkaustyöstä eivät kuitenkaan jääneet tuon teoksen sivuille. Ruben Stillerin keskusteluohjelmassa Mäkipelto ja eksegeetti Juha Pakkala ruotivat Vanhan testamentin jumalakäsityksen alkuperää vielä provosoivampaan sävyyn.¹ Keskeisiksi siinä nousevat seuraavat väitteet:

• Vanha testamentti ja juutalainen usko eivät olleet monoteistisiä. Vain ”pari kohtaa” koko tekstikokoelmassa sanoo, ettei muita jumalia ole. On siis pääteltävä, että suurin osa juutalaisista kummassakin valtakunnassa uskoi useiden jumalolentojen olemassaoloon ja myös palvoi useampaa jumalaa.
• Jahve on vain sekalainen yhdistelmä alueen pakanallista uskomusperinnettä. Mäkipelto esittää, että juutalaiset alkoivat vähitellen omaksua myrskynjumala Baalin piirteitä omalle heimojumalalleen. Viimein he korottivat tämän ylimmälle istuimelle, joka aiemmin oli kuulunut El-nimiselle olennolle.
• Pakkalan mukaan on myös ”aivan yksiselitteistä”, että Israelin ja Juudan kuningasten aikana Jahvella oli vaimo, Asera. Häntä palvottiin miehensä rinnalla.
• Pakkosiirtolaisuuden jälkeen kirjurit syrjäyttivät Aseran ja muut jumalat ja ”lähtivät kehittämään uskosta versiota, jossa Jahvella ja Tooralla oli keskeinen rooli”. He muuttivat uskontoa selittääkseen, miksi Jahven temppeli oli hävitetty ja kansa viety pakkosiirtolaisuuteen. Koska syy oli epäjumalanpalveluksen, tekstit muunnettiin jälkiviisaasti torjumaan muut jumalat.

Teoria ja todisteet – kumpi vie ja kumpi vikisee?

Ei ole yllättävää, että keskustelua leimaa todisteiden puute. Mäkipelto ja Pakkala esittävät runsaasti mielikuvituksellisia väitteitä, mutta kuuntelijoille ei anneta yhtäkään perustetta niiden tueksi. Onkin oikeastaan varsin vaikea todistaa, ketä ja miksi muinaisen Israelin maaperällä virallisesti ja yleisesti palvottiin.

Jos arkeologiset löydöt osoittaisivat, että 700-luvulla Jahven ja hänen Asera-vaimonsa kunnioitus oli Israelin ja Juudan alueella laajamittaista, kumman se todistaisi – sen, että juutalaiset olivat alun perinkin koonneet uskonsa naapurikansojen elementeistä, vai sen, että he olivat luopuneet alkuperäisestä uskostaan ja sekoittaneet siihen kanaanilaisia elementtejä?

Ja jos kävisi ilmi, että myös kanaanilaiset pakanat kumarsivat Jahvea 800-luvulla, kumpi olisi osoitettu todeksi – se, että Jahve oli alkujaankin vain näiden kansojen ukkosenjumala, vai se, että naapurikansatkin päättivät varmuuden vuoksi lepyttää olentoa, joka oli tuonut juutalaiset maahan ja näytti suojelevan ja siunaavan heitä häiritsevän voimakkaasti?

Näissä tilanteissa tutkijan päätelmä riippuu vahvasti hänen ennakkokäsityksistään. Vanhan testamentin tekstithän vahvistavat toistuvasti, että ympäröivien kansojen pakanalliset vaikutteet pyrkivät jatkuvasti turmelemaan juutalaisten uskollisuuden palvoa Jahvea puhtaasti. Välillä ne onnistuivatkin yrityksessään. Miksi kukaan yllättyisi siitä, että arkeologia tukee samaa käsitystä?²

”Mutta nuo tekstit ovat myöhäsyntyisiä – pakkosiirtolaisuusajan jälkeisten kirjurien lisäyksiä, joita tehtiin taistelussa polyteismia vastaan!” Olemassa olevien tekstuaalisten todisteiden ohittaminen tämänkaltaisella kehäpäättelyllä ja niiden syyttäminen salaliittomaisiksi väärennöksiksi onkin keskeinen elementti, kun Israelin kansan historia halutaan kirjoittaa uusiksi. Koko ajatus nojaa nykytiedon valossa kyseenalaisiin lähdekriittisiin teorioihin ja sitä vaivaavat samat ongelmat kuin muitakin salaliittoteorioita.

Yleiset tilalle tarjotut todisteet Jahve-uskon ”kehityksen” tueksi näyttävät melko heppoisilta. Jos tekstien arvo historiallisina lähteinä kiistetään (paitsi silloin, kun rivien välissä nähdään pilkottavan ”vanhempia” ja ”alkuperäisempiä” uskomuksia), päädytään helposti arvailun ja mielikuvituksen suohon. Pakkala toteaakin, että 800-luvulla ”jostain ilmestyy jumala” nimeltä Jahve. ”Ei tiedetä ihan tarkkaan”, oliko hän alun perin auringon vai myrskyn ja sateen jumala, mutta ”aika pian näyttää siltä”, että hän sulautuu Baaliin ja Eliin. Jälkimmäinen oli tärkeä, joten ”ne on varmaan sama”.

Jep – niin varmaan.

Kivien kertomaa

Nimeä Jahve ei löydy kanaanilaisesta pantheonista.³ Sen varhaisimmat esiintymät teksteissä ovat Deboran laulu (Tuom. 5), joka on ajoitettu 1000-luvulle eKr., Meshan steela (800-luku eKr.) ja Jerusalemin granaattiomena (800 eKr.).⁴ Steelassa kuningas Mesha julistaa kaapanneensa Omrin hallitsemasta Israelista ”Jahven alttarin”. Tämä on ainoa jumala, jonka Mesha sodissaan yhdistää Israeliin.⁵ Jerusalemin granaattiomenassa taas lukee: ”Tämä kuuluu Jahven temppelille ja on papeille pyhitetty.”⁶ Säilyneiden todisteiden valossa vaikuttaa siis siltä, että juutalaiset toivat Jahven tullessaan. Ymmärrettävästi he myös haastoivat pakanalliset aluejumalat julistamalla, että todellisuudessa Jahve hallitsi niin aurinkoa, myrskyä, satoa kuin aivan kaikkea muutakin.

Kuntillet ’Ajrudista ja Khirbet el-Qomista löytyneissä 700-lukuisissa kaiverruksissa ja ruukunpaloissa esiintyy ilmaus ”Jahve… ja hänen aseransa”. Mutta tässä asera ei voi olla erisnimi Jahven kumppanille (Asera), sillä Raamatun hepreassa erisnimiin ei liitetä omistuspäätteitä.⁷ Kielen asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kaiverruksissa mainittu asera on jokin alttarin tapainen kulttiesine, kuten puupaalu, pyhä lehto tai muu pyhä paikka, joka toimii Jahven siunauksen kanavana – ei hänen puolisonsa. Kaiverrukset siis viittaavat siihen, että Jahven palvontaan liittyi 700- ja 600-luvuilla kyseenalaisia muotoja, mutta ajatus puolisosta on kaukaa haettu ja kaikkea muuta kuin ”ilmiselvä”.

Meille on säilynyt niukalti arkeologista esineistöä, joka ratkaisisi kysymyksen, montaako jumalaa Israelin ja Juudan alueilla palvottiin ennen pakkosiirtolaisuuteen joutumista.⁸ Ongelmallista on sekin, että sana el on seemiläisissä kielissä myös ’jumalaa’ merkitsevä yleiskäsite⁹ ja heprean sana b’l tarkoittaa ’herraa’ ja ’isäntää’, ei ainoastaan Baal-jumalaa.¹⁰ Synkretistisessä kulttuurissa käsitteiden sekaantumisen riski on huomattava. Jahvea Herraksi ja Jumalaksi kutsuva fraasi saattaa kuulostaa siltä kuin Jahve olisi puhujan mielestä Baal ja El, jos asian haluaa kuulla niin.

Keskustelussa Mäkipelto mainitsee ihmisten teoforiset nimet (esim. Sakari-jah, Merib-baal) ja pitää niitä ”mielenkiintoisina vihjeinä siitä, mitä jumalaa kukin palvoi.” Ilmiö on tosiaan mielenkiintoinen, sillä neljässä tutkitussa etunimikokoelmassa Jahven edustus jumalnimien joukossa on 90-prosenttinen tai suurempi. Viimeisimmässä, Jerusalemin tuhoa edeltävässä nimiarkistossa sen kattavuus lähestyy sataa prosenttia.¹¹ Tämä Israelille ja varsinkin Juudalle ominainen piirre poikkeaa täysin ympäröivien kansojen käytänteistä. Nämä kaksi valtakuntaa pitivät Jahvea selkeästi erityisessä asemassa jo paljon ennen pakkosiirtolaisuutta.

Olennaista ei oikeastaan ole se, uskoivatko muinaiset juutalaiset moniin yliluonnollisiin henkiolentoihin, joiden yleisnimitys oli elohim. Ratkaisevaa heidän käsitystensä kannalta oli, oliko joku näistä olennoista ainutlaatuinen, omaa luokkaansa, ja siksi ainoana palvonnan arvoinen. Monet pakkosiirtolaisuutta edeltäneet lait ja rakenteet perustuivat Jahven ainutlaatuisuuteen ja hänen solmimansa liiton velvoitteisiin palvella vain sitä, joka aidosti ansaitsi nimikkeet herra ja jumala. On perusteltua ajatella, että ajoittaisesta luopumuksesta huolimatta tämä käsitys oli virallinen ja laajalti tunnettu jo paljon ennen 500- ja 400-luvun kirjureita ja heidän väitettyjä muutostöitään.¹²

Jahve voisi siis todeta Stillerille ja hänen vierailleen hieman Mark Twainia mukaillen: ”Huhut syntymästäni ovat suuresti liioiteltuja.”

Lähteet

1. Ruben Stiller, ”Erään Jumalan synnytys”, 4.10.2024 (Yle Areena).
2. Glenn Miller, ”Good Question: What would an inscription about a consort of Yahweh really prove?”, luettu 6.11.2024.
3. D. N. Freedman, The Anchor Bible Dictionary 6 (New York: Doubleday, 1996), 1012. Lainattu artikkelissa Glenn Miller, ”Question: Was Yahweh a member of the Phoenician pantheon??”, luettu 6.11.2024.
4. Freedman, Dictionary, 1012. Lainattu artikkelissa Glenn Miller, ”Question: Was YHWH just a pagan solar deity IAO?”, luettu 6.11.2024.
5. Richard S. Hess, ”Yahweh’s ’Wife’ and Belief in One God in the Old Testament”, teoksessa James K. Hoffmeier ja Dennis R. Magary (toim.), Do Historical Matters Matter to Faith: A Critical Appraisal of Modern and Postmodern Approaches to Scripture (Crossway, 2012), 473.
6. Hess, ”Yahweh’s ’Wife'”, 474.
7. Freedman, Dictionary, hakusana ’asherah’. Lainattu artikkelissa Miller, ”Consort of Yahweh”.
8. Hess, ”Yahweh’s ’Wife'”, 469–473.
9. W. A. Elwell ja B. J. Beitzel, Baker Encyclopedia of the Bible (Grand Rapids: Baker Book House, 1988), 1690. Lainattu artikkelissa Miller, ”Phoenician pantheon”.
10. Hess, ”Yahweh’s ’Wife'”, 475.
11. Em. lähde.
12. Em. lähde, 468.