1. aikakirja,
luku 10
1. aikakirja,
luku 12

1. aikakirja, luku 11


1. Sitten koko Israel kokoontui Daavidin tykö Hebroniin, ja he sanoivat: "Katso, me olemme sinun luutasi ja lihaasi. 2. Jo kauan sitten, Saulin vielä ollessa kuninkaana, sinä saatoit Israelin lähtemään ja tulemaan. Ja sinulle on Herra, sinun Jumalasi, sanonut: 'Sinä olet kaitseva minun kansaani Israelia, ja sinä olet oleva minun kansani Israelin ruhtinas'." 3. Ja kaikki Israelin vanhimmat tulivat kuninkaan tykö Hebroniin, ja Daavid teki heidän kanssaan liiton Hebronissa Herran edessä. Ja sitten he voitelivat Daavidin Israelin kuninkaaksi sen sanan mukaan, jonka Herra oli puhunut Samuelin kautta. 4. Ja Daavid ja koko Israel menivät Jerusalemiin, se on Jebukseen, ja siellä olivat jebusilaiset, jotka asuivat siinä maassa. 5. Jebuksen asukkaat sanoivat Daavidille: "Tänne sinä et tule." Mutta Daavid valloitti Siionin vuorilinnan, se on Daavidin kaupungin. 6. Ja Daavid sanoi: "Joka ensimmäisenä surmaa jebusilaisen, hän on oleva päämies ja päällikkö." Jooab, Serujan poika, tuli ensimmäisenä sinne ylös, ja niin hänestä tuli päämies. 7. Sitten Daavid asettui vuorilinnaan; sentähden kutsuttiin sitä Daavidin kaupungiksi. 8. Ja hän rakensi kaupunkia yltympäri, Millosta reunoihin asti; ja Jooab rakensi entiselleen muun osan kaupunkia. 9. Ja Daavid tuli yhä suuremmaksi, ja Herra Sebaot oli hänen kanssansa. 10. Nämä ovat ensimmäiset Daavidin urhoista, jotka voimakkaasti auttoivat häntä kuninkuuteen yhdessä koko Israelin kanssa, tehdäkseen hänet Israelin kuninkaaksi Herran sanan mukaan. 11. Tämä on Daavidin urhojen luettelo: Jaasobeam, hakmonilaisen poika, niiden kolmen päällikkö, hän, joka heilutti keihästään kolmensadan kaatuneen yli yhdellä kertaa. 12. Hänen jälkeensä Eleasar, Doodon poika, ahohilainen, yksi niistä kolmesta urhosta. 13. Hän oli Daavidin kanssa Pas-Dammimissa, kun filistealaiset olivat kokoontuneet sinne sotimaan. Ja siellä oli peltopalsta täynnä ohraa. Ja väki pakeni filistealaisia; 14. mutta he asettuivat keskelle palstaa, saivat sen pelastetuksi ja voittivat filistealaiset; ja niin Herra antoi suuren voiton. 15. Kerran lähti kolme niistä kolmestakymmenestä päälliköstä Daavidin luo kalliolinnaan, Adullamin luolalle. Ja filistealaisten joukko oli leiriytynyt Refaimin tasangolle. 16. Mutta Daavid oli silloin vuorilinnassa, ja filistealaisten vartiosto oli Beetlehemissä. 17. Ja Daavidin rupesi tekemään mieli vettä, ja hän sanoi: "Jospa joku toisi minulle vettä juodakseni Beetlehemin kaivosta, joka on portin edustalla!" 18. Silloin murtautuivat nämä kolme filistealaisten leirin läpi ja ammensivat vettä Beetlehemin kaivosta portin edustalta, kantoivat ja toivat sen Daavidille. Mutta Daavid ei tahtonut sitä juoda, vaan vuodatti sen juomauhriksi Herralle 19. ja sanoi: "Pois se! Jumala varjelkoon minut sitä tekemästä. Joisinko minä näiden miesten verta, heidän henkeänsä, sillä henkensä uhalla he toivat sen." Eikä hän tahtonut juoda sitä. Tämän tekivät ne kolme urhoa. 20. Absai, Jooabin veli, oli niiden kolmen päällikkö; hän heilutti keihästään kolmensadan kaatuneen yli. Ja hän oli kuulu niiden kolmen joukossa. 21. Hän oli kahdenkertaisessa arvossa pidetty niiden kolmen joukossa ja oli heidän päämiehensä, mutta hän ei vetänyt vertoja niille kolmelle. 22. Benaja, Joojadan poika, joka oli urhoollisen ja suurista teoistaan kuuluisan miehen poika, oli kotoisin Kabseelista. Hän surmasi ne kaksi mooabilaista sankaria, ja hän laskeutui alas ja tappoi lumituiskun aikana leijonan kaivoon. 23. Myöskin surmasi hän egyptiläisen miehen, sen suurikasvuisen, viittä kyynärää pitkän miehen. Egyptiläisellä oli kädessä keihäs, joka oli niinkuin kangastukki, mutta hän meni häntä vastaan ainoastaan sauva kädessä. Ja hän tempasi keihään egyptiläisen kädestä ja tappoi hänet hänen omalla keihäällään. 24. Tällaisia teki Benaja, Joojadan poika. Ja hän oli kuulu niiden kolmen urhon joukossa. 25. Hän oli arvossa pidetty niiden kolmenkymmenen joukossa, mutta hän ei vetänyt vertoja niille kolmelle. Ja Daavid asetti hänet henkivartiostonsa päälliköksi. 26. Sotaurhot olivat: Asael, Jooabin veli; Elhanan, Doodon poika, Beetlehemistä; 27. harorilainen Sammot; pelonilainen Heeles; 28. tekoalainen Iira, Ikkeksen poika; anatotilainen Abieser; 29. huusalainen Sibbekai; ahohilainen Iilai; 30. netofalainen Maharai; netofalainen Heeled, Baanan poika; 31. Iitai, Riibain poika, benjaminilaisten Gibeasta, piratonilainen Benaja; 32. Huurai Nahale-Gaasista; arabalainen Abiel; 33. baharumilainen Asmavet; saalbonilainen Eljahba; 34. gisonilainen Bene-Haasem; hararilainen Joonatan, Saagen poika; 35. hararilainen Abiam, Saakarin poika; Elifal, Uurin poika; 36. mekeralainen Heefer; pelonilainen Ahia; 37. karmelilainen Hesro; Naarai, Esbain poika; 38. Jooel, Naatanin veli; Mibhar, Hagrin poika; 39. ammonilainen Selek; beerotilainen Nahrai, Jooabin, Serujan pojan aseenkantaja; 40. jeteriläinen Iira; jeteriläinen Gaareb; 41. heettiläinen Uuria; Saabad, Ahlain poika; 42. ruubenilainen Adina, Siisan poika, ruubenilaisten päämies, ja hänen kanssaan kolmekymmentä muuta; 43. Haanan, Maakan poika, ja mitniläinen Joosafat; 44. astarotilainen Ussia; Saama ja Jegiel, aroerilaisen Hootamin pojat; 45. Jediael, Simrin poika, ja hänen veljensä Jooha, tiisiläinen; 46. Eliel-Mahavim sekä Jeribai ja Joosavja, Elnaamin pojat, ja mooabilainen Jitma; 47. Eliel, Oobed ja Jaasiel-Mesobaja.

1. Israelilaiset kokoontuivat Hebroniin Daavidin luo ja sanoivat: "Sinä ja me olemme samaa lihaa ja verta. 2. Jo aikaisemmin, silloin kun Saul vielä oli kuninkaana, sinä johdit Israelia sen sotaretkillä. Herra, sinun Jumalasi, on sanonut sinulle: 'Sinä olet kaitseva minun kansaani Israelia, ja sinusta tulee minun kansani Israelin hallitsija.'" 3. Myös kaikki Israelin vanhimmat tulivat kuninkaan luo Hebroniin. Daavid solmi siellä heidän kanssaan liiton Herran edessä, ja he voitelivat Daavidin kuninkaaksi, niin kuin Herra oli Samuelille ilmoittamassaan sanassa käskenyt. 4. Daavid ja israelilaiset lähtivät Jerusalemiin eli Jebusiin, jossa jebusilaiset silloin vielä asuivat. 5. Jebusin asukkaat sanoivat Daavidille: "Tänne sinä et pääse." Mutta Daavid valtasi Siionin linnoituksen, josta sitten tuli Daavidin kaupunki. 6. Daavid oli sanonut: "Siitä, joka ensimmäisenä surmaa jebusilaisen, tulee päällikkö ja komentaja." Ensimmäisenä pääsi linnoitukseen Joab, Serujan poika, ja hänestä tuli sotaväen päällikkö. 7. Daavid asettui asumaan linnoitukseen, ja siksi sitä ruvettiin sanomaan Daavidin kaupungiksi. 8. Hän laajensi sitä Millosta alkaen eri suuntiin, ja Joab rakensi entiselleen muun osan kaupunkia. 9. Daavidin mahti kasvoi yhä, sillä Herra Sebaot oli hänen kanssaan. 10. Tässä on luettelo Daavidin parhaista sotureista, jotka yhdessä koko Israelin kanssa tukivat häntä kaikin voimin ja korottivat hänet Israelin kuninkaaksi Herran sanan mukaisesti. 11. Hakmonilainen Jasobeam oli kolmesta suurimmasta soturista ensimmäinen. Hänen raivoisa keihäänsä kaatoi yhdellä kertaa kolmesataa miestä. 12. Seuraava oli ahoahilainen Eleasar, Dodon poika, joka hänkin kuului kolmen suurimman soturin joukkoon. 13. Hän oli Daavidin mukana Pas-Dammimissa, jonne filistealaiset olivat kokoontuneet sotaretkellään. Siellä oli pelto, jossa kasvoi sankka ohra. Kun Israelin sotaväki lähti pakoon filistealaisten tieltä, 14. Eleasar asettui keskelle peltoa, puolustautui siellä ja löi filistealaiset. Näin Herra antoi suuren voiton. 15. Kolmenkymmenen päällikön joukosta lähti kerran kolme miestä Daavidin luo vuoristoon, Adullamin luolalle. Filistealaisten sotajoukko oli silloin leirissä Refaiminlaaksossa. 16. Daavid oli turvapaikassaan vuorilla, ja filistealaisilla oli vartionsa Betlehemissä. 17. Daavid tuli lausuneeksi: "Toisipa joku minulle vettä siitä kaivosta, joka on Betlehemin portilla!" 18. Silloin nuo kolme tunkeutuivat filistealaisten leiriin, ammensivat Betlehemin porttikaivosta vettä ja toivat Daavidille. Mutta hän ei tahtonutkaan juoda sitä, vaan vuodatti veden uhriksi Herralle. 19. Hän sanoi: "Jumala minua varjelkoon juomasta tätä! Tämähän on kuin niiden miesten verta, jotka ovat hakeneet sen henkensä uhalla." Eikä hän suostunut juomaan. Tällaisia tekoja tekivät nuo kolme sankaria. 20. Abisai, Joabin veli, oli noiden kolmenkymmenen päällikkö. Hänen raivoisa keihäänsä kaatoi kolmesataa miestä, mutta häntä ei luettu kolmen suurimman soturin joukkoon. 21. Noiden kolmenkymmenen joukossa hän oli suuressa maineessa. Hän oli heidän päällikkönsä, mutta kolmelle suurimmalle soturille hän ei vetänyt vertoja. 22. Benaja, Jojadan poika Kabseelista, oli mahtava mies ja teki monia urotöitä. Hän surmasi kaksi moabilaista urhoa, ja kerran lumituiskun aikana hän laskeutui vesisäiliöön ja tappoi siellä leijonan. 23. Hän surmasi myös suurikokoisen, viisi kyynärää pitkän egyptiläisen. Tällä oli kädessään keihäs, paksu kuin kangaspuiden tukki, mutta Benaja meni sauva kädessä häntä vastaan, tempasi häneltä keihään ja tappoi hänet sillä. 24. Tällaisia tekoja teki Benaja, Jojadan poika, ja hänet mainittiin kolmen suurimman soturin rinnalla. 25. Hän oli maineikkain noista kolmestakymmenestä, mutta kolmelle suurimmalle soturille hän ei vetänyt vertoja. Daavid asetti hänet henkivartiostonsa päälliköksi. 26. Muita sotasankareita olivat Asael, Joabin veli, betlehemiläinen Elhanan, Dodon poika, 27. harodilainen Sammot, peletiläinen Heles, 28. tekoalainen Ira, Ikkesin poika, anatotilainen Abieser, 29. husalainen Sibbekai, ahoahilainen Ilai, 30. netofalainen Mahrai, netofalainen Heled, Baanan poika, 31. Itai, Ribain poika, Benjaminin Gibeasta, pireatonilainen Benaja, 32. nahale-gaasilainen Hurai, bet-arabalainen Abiel, 33. bahurimilainen Asmavet, saalbonilainen Eljahba, 34. gisonilainen Hasem, hararilainen Jonatan, Sagen poika, 35. hararilainen Ahiam, Sakarin poika, Elifal, Urin poika, 36. mekeralainen Hefer, pelonilainen Ahia, 37. karmelilainen Hesro, Naarai, Esbain poika, 38. Joel, Natanin veli, Mibhar, Hagrin poika, 39. ammonilainen Selek, beerotilainen Nahrai, joka oli Joabin, Serujan pojan, aseenkantaja, 40. jeteriläinen Ira, jeteriläinen Gareb, 41. heettiläinen Uria, Sabad, Ahlain poika, 42. ruubenilainen Adina, Sisan poika, ruubenilaisten päällikkö, joka johti kolmeakymmentä miestä, 43. Hanan, Maakan poika, mitniläinen Josafat, 44. astarotilainen Ussia, sitten Sama ja Jeiel, aroerilaisen Hotamin pojat, 45. Jediael, Simrin poika, ja hänen veljensä, tisiläinen Joha, 46. mahanaimilainen Eliel, Jeribai ja Josavja, Elnaamin pojat, moabilainen Jitma, 47. Eliel, Obed sekä sobalainen Jaasiel. ©

 
1. aikakirja,
luku 10
1. aikakirja,
luku 12
 

Ota yhteyttäX