Suunnittelun kukkasia
Kumoaako dysteleologia päätelmän suunnittelusta?

luotu 18.7.2025 klo 14:53

Artikkelikuva.

Kuva: Hannes Köttner, Unsplash

Johdanto
Lipsahdus tieteestä teologiaan
Rappio ei ole kehitystä
Toimiva ja asiasta tietämätön
Suunnittelun vaihtokaupat ja muut päämäärät
Lopuksi

Johdanto

Darwin tunnetusti totesi, että jos löytyisi yksikin monimutkainen elin, joka ei mitenkään ”olisi voinut muodostua lukuisten peräkkäisten pienten muutosten seurauksena”, hänen teoriansa ”kumoutuisi ehdottomasti”[1] Löydös näet osoittaisi, että ainakin yhden luonnon piirteen on tietoisesti suunnitellut ja tuottanut mieli, eivät persoonattomat fysikaalis-kemialliset voimat.

Viime vuosina älykkään suunnittelun (intelligent design, ID) kannattajat ovat nostaneet esiin useita esimerkkejä solutason rakenteista, jotka eivät ole voineet kehittyä Darwinin kuvaamalla tavalla. Naturalistit ovat vastanneet väitteisiin vetoamalla huonoon suunnitteluun. Argumentti on kuin peilikuva Darwinin mainitsemalle kumoajalle, mutta haastaakin ID-ajattelun. Jos löytyy elimiä, joista paistaa huono arvostelukyky tai surkea insinööritaito, on jollain tapaa oikeutettua hylätä lapsellinen ajatus, että elämän taustalla olisi täydellisen Mielen laatima huikea suunnitelma.

Edellä mainittu päättely on kuitenkin hieman kyseenalaista. Jos luonnollisten kappaleiden seasta löytyy yksikin keinotekoisesti valmistettu esine, puhdas naturalismi kyllä kumoutuu. Mutta kodinelektroniikkaa myyvän liikkeen hyllystä löytyvä yksittäinen rotisko ei taianomaisesti muuta kaikkia muita mutkikkaasti suunniteltuja laitteita pelkiksi luonnonoikuiksi. Kuinka hyvä argumentti dysteleologiasta siis on? Onko huonoa suunnittelua koskeviin väitteisiin päteviä vastauksia?

Jotta artikkeli ei paisuisi hallitsemattomiin mittasuhteisiin, rajoitetaan tarkastelu ainoastaan biologisten järjestelmien hölmöä suunnittelua koskeviin väitteisiin. Käsittelyn ulkopuolelle jäävät siis mm. kosmologista ja planetaarista suunnittelua koskevat pohdinnat sekä luonnonominaisuudet, joita joku voi pitää moraalisesti pahoina – mm. lasten syöpäsairaudet ja mikrobien elimistössä aiheuttama tuho.

Kommentoi tätä katkelmaa

Lipsahdus tieteestä teologiaan

Yllä olevan rajauksen jälkeenkin töitä on pilvin pimein. Monia eliöitä näet moititaan epäoptimaalisesti tai tyhmästi suunnitelluiksi.

  • Ihmisen kurkunpää on kuulemma huonosti sijoitettu, selän rakenne kehno, naisen lantio viallisesti rakennettu ja leuan koko riittämätön.[2]
  • Selkärankaisten silmät on johdotettu väärin, niin että verkkokalvo kääntyy nurin hermojen ja verisuonten taakse, ja pandan peukalo on klassisen kömpelö.
  • Soluaineenvaihdunnan tasolla esimerkkejä voi nimetä vielä lisää: ”[V]aikka biokemiallisissa järjestelmissä on runsaasti hienostuneita suunnittelupiirteitä, elämän kemian sekalaiset epätäydellisyydet haastavat mahdollisuuden, että biokemia olisi älykkään suunnittelun tulosta. Evolutionisti katsoo, ettei kaikkivoipa ja kaikkitietävä Suunnittelija ikinä näpertelisi näin puolihuolimattomasti.”[3]

Näin ollen henkilö, joka esittää todennäköisyysargumentin Jumalan olemassaolon tueksi, ottaa riskin saman päättelyn käyttämisestä häntä itseään vastaan: ”Teleologinen argumentti väittää, että suunnittelua ja tarkoituksenmukaisuutta koskevien todisteiden valossa maailman suunnittelija on todennäköisesti Jumala. Yleensä argumentin kriitikot vastaavat, että jos suunnittelun todisteet kasvattavat todennäköisyyttä sille, että Jumala on maailman luoja, täytyy epäjärjestykseen (pahuuteen) viittaavien todisteiden painaa vaa'assa tätä todennäköisyyttä vastaan...”[4] Siksi myös muutamat kristityt filosofit (etenkin aristotelis-tomistisen tradition piirissä) pitävät ID-argumenttia virheellisenä.[5]

Toinen, paljon salakavalampi riski on keskustelun nyrjähtäminen luonnontieteistä teologian puolelle.[6] Biologisena teoriana ID pyrkii ainoastaan tunnistamaan todennettavia esimerkkejä luonnossa havaittavasta suunnittelusta – ei osoittamaan, että suunnittelija on juutalaiskristillinen Jumala, vaikka tämä uskomus motivoisikin henkilökohtaisesti joidenkin tutkijoiden työtä. Silti käy usein niin, ettei mitattavaa suunnittelua koskevia väitteitä yritetä torjua luonnontieteellistä argumenttia käyttäen, vaan asettamalla jumalalliset tavoitteet, kyvyt ja hyvyys kyseenalaisiksi. Sen sijaan, että ottaisi kantaa bakteerin siimamoottorin suunnittelun näyttöihin, filosofi Robert Pennock toteaakin epäolennaisesti:

… meillä ei ole mitään keinoa tietää, mitä Jumalaa miellyttäisi tehdä tai jättää tekemättä. Onko meidän oletettava, että Jumala pitää siimamoottoreista? Miltä pohjalta?[7]

Evoluutiobiologi ja filosofi Francisco Ayala mietiskelee vastaavasti:

Jumalalla on saattanut olla omat syynsä siihen, ettei hän suunnitellut organismeista niin täydellisiä kuin ne olisivat voineet olla. Selityksen ongelma on, että se tuhoaa älykkään suunnittelun arvon tieteellisenä hypoteesina... Jos [ID:tä] ei voi hylätä siksi, että suunnittelijalla on ehkä ollut syitä, joita emme voi mitenkään vahvistaa, ei tunnu olevan mitään keinoa testata älykkään suunnittelun ideaa tekemällä sellaisia loogisia ennusteita... joita kokemusmaailman puolella olisi lupa odottaa havaitsevansa.[8]

Tieteenfilosofi Elliott Sober tiedostaa, että jos tavoitteena on vain suunnittelun tunnistaminen, on epäviisasta ja tieteellisesti epäolennaista lähteä psykologisoimaan Jumalaa. Kuitenkin hän katsoo, ettei suunnittelua voi luonnossa lainkaan tunnistaa, koska emme voi päästä Jumalan mielen sisään:

[Stephen Jay] Gouldin mukaan älykkään suunnittelun hypoteesi ennustaa, ettei pandoilla tulisi olla näin tehotonta rakennetta. Hyväntahtoinen, voimakas ja älykäs Insinööri olisi pystynyt paljon parempaan tulokseen ja myös toteuttanut sen... mielestään Gould tietää, mitä Jumala tekisi..., aivan kuten Paleykin luuli tietävänsä... Mutta kumpikaan heistä ei tiedä mitään sen suuntaistakaan. Molemmat tekevät suuria oletuksia Jumalan tavoitteista ja kyvyistä.[9]

Nykypäivän naturalistit suosivat jompaa kumpaa stragetiaa. Osa huomauttaa Gouldin lailla, että tietyt suunnitelmat ovat hyvän ja voimakkaan Jumalan arvolle sopimattomia. Toiset kiistävät ihmisen kyvyn tietää yhtään mitään jumalallisista suunnitelmista ja, kuten Pennock ja Ayala yllä, torjuvat siksi suunnittelupäätelmän tieteellisen arvon.[10] Sober tiedustelee: ”Meitä pyydetään... kuvittelemaan Suunnittelija, joka on todella erilainen verrattuna tuntemiimme ihmisrakentajiin. Mutta jos tämä Suunnittelija on niin erilainen, miksi olemme niin varmoja, että tämä olento rakentaisi selkärankaisten silmän siihen muotoon, jossa havaitsemme sen olevan?”[11]

Tämä kaikki on tietenkin teologiaa, ei luonnontutkimusta. Filosofi Thomas Nagel on sitä mieltä, ettei ateistisessa maailmankaikkeudessa ole älykästä suunnittelua. Silti hän myöntää tarkkanäköisesti: ”Jumalan päämäärät ja pyrkimykset, jos jumala on olemassa, eivät siis ole tieteellisen teorian tai tieteellisen selityksen mahdollisia aiheita. Mutta tästä ei seuraa, ettei voisi olla tieteellisiä todisteita sen puolesta tai sitä vastaan, että tällainen lakien ulkopuolinen syy on puuttunut luonnonjärjestykseen.”[12]

Jos kysymys siis koskee yksinomaan sitä, onko jokin suunnitellulta vaikuttava elämän piirre esimerkki huonosta suunnittelusta, on epäolennaista valittaa teologisista tai filosofisista ongelmista – vaikkapa siitä, että jos ID-ajattelu hyväksytään, maailma ei olekaan ”se sädehtivä ja kekseliäs elämänpiiri, jonka olemme luonnontieteiden kautta oppineet tuntemaan. Se onkin hauras ja muuttumaton maisema, jonka muodot ovat jäätyneet eivätkä kykene sopeutumaan suunnittelijansa oikkuja pidemmälle.”[13] Ratkaisevaa on, (a) onko kyseinen piirre todella suunniteltu ja (b) edustaako se aidosti huonoa suunnittelua. ID:n puolelta jäkimmäiseen haasteeseen esitetään tyypillisesti kolme vastausta.

Kommentoi tätä katkelmaa

Rappio ei ole kehitystä

Älykkään suunnittelun teorian mukaan monimutkaiset biologiset rakenteet on yleisesti suunniteltu toiminnallisia tarpeita silmällä pitäen. Jos rakenne näyttää pinnallisesti ”dysteleologiselta” tai ”huonosti suunnitellulta”, lähemmän tutkimuksen tulisi viitata jompaankumpaan kahdesta vaihtoehdosta: joko (a) havaituille piirteille on toiminnallisia syitä, näyttivätpä ne ensi silmäyksellä kuinka oudoilta tahansa, tai (b) löytyy todisteita degeneratiivisesta muutoksesta – ”alun perin järkevä ja hyödyllinen suunnitelma”[14] on päässyt rappeutumaan.

Tarkastellaan jälkimmäistä vaihtoehtoa ensin. ID ei väitä, että jokainen suunnittelupiirre luonnossa olisi pysynyt muuttumattomana laatimisestaan lähtien.[15] Mutaatiot (kemialliset ja fysikaaliset vauriot DNA:ssa) ja virheet DNA:n kopioinnin aikana aiheuttavat poikkeuksia eliöyksilöiden ilmiasuun.[16] ”Suunnitteluteoreetikko ei ole sitoutunut ajatukseen, että jokainen biologinen rakenne on suunniteltu. Mutaatioiden ja valinnan kaltaiset luonnolliset mekanismit toimivat luonnonhistoriassa ja saavat eliöt sopeutumaan ympäristöönsä.”[17] ”Rikospaikkaa” katseltuaan entinen murhatutkija J. Warner Wallace päättelee:

Sitä, mitä biologisten organismien suunnittelua tutkiva nykyään näkee, ei tulisi sekoittaa alkuperäisiin suunnitelmiin. Kuten kaikki muukin maailmankaikkeudessa, eliöt rappeutuvat ajan kuluessa ja sopeutuvat ympäristön voimien karuihin vaikutuksiin. Epätäydellisyyden vaikutelma saattaa syntyä yksinkertaisesti entropiasta tai ajan myötä tapahtuneesta muutoksesta.[18]

Tuore geneettinen tutkimus viittaa siihen, että ”darvinistinen evoluutio etenee ensisijaisesti vahingoittamalla tai rikkomalla geenejä, mikä intuition vastaisesti auttaa joskus eloonjäämisessä.”[19] Tällainen mekanismi aiheuttaa informaation nopeaa menetystä, jolloin prosessi rajoittaa itse itseään. Biologiset rakenteet rikkoutuvat lopulta tunnistamattomiksi ja juuttuvat tähän tilaan, ellei luonnonvalinnalla enää ole ehjiä versioita valittaviksi. Kuten tieteenhistorioitsija ja -filosofi Stephen C. Meyer muotoilee: ”Älykkään suunnittelun teoria ennustaa myös, että luonnossa havaittavat esimerkit ’huonosta’ suunnittelusta voivat osoittautua alun perin taidokkaan tai hyödyllisen suunnittelun rappeutuneiksi muodoiksi.”[20]

Kokeelliset tutkimukset viittaavat siihen, että ennuste pitää paikkansa. Esimerkiksi tiettyjen tautia aiheuttavien bakteerikantojen on havaittu kärsivän mutaation aiheuttamasta rappeumasta flagelliinia tuottavissa geeneissä – proteiinia, josta siimamoottorin piiska koostuu. Kun geeni korjattiin, bakteerien virulenssi romahti.[21] On siis syytä otaksua, että nämä mikrobit eivät alun perin olleet vahingollisia ihmiselle.

Jos jätetään syrjään teologinen kysymys, miksi nerokas ja voimakas Suunnittelija antaa luonnonvoimien turmella suunnittelutyönsä tulokset, ei ole mielekästä pitää suunnittelijaa hölmönä siksi, ettei jokainen järjestelmä ole enää alkuperäisessä kunnossaan. Itse asiassa on havaittu, että universaali geneettinen koodi omaa vertaansa vailla olevan kapasiteetin virheiden vähentämiseen.[22] Vaikuttaakin siltä, että Suunnittelija on pyrkinyt tekemään elämästä mahdollisimman vastustuskykyisen rappeutumiselle.[23]

Kommentoi tätä katkelmaa

Toimiva ja asiasta tietämätön

Toinen ID:n antama selitys huonolta näyttävälle suunnittelulle on tietämyksen puute. ”Kun evoluutiobiologit leimaavat biokemiallisen järjestelmän ’epätäydelliseksi’, se tapahtuu pitkälti tietämättömyyden pohjalta.”[24] Lähemmin tarkasteltaessa käy ilmi, että haukutuilla järjestelmillä onkin ominaisuuksia, jotka tekevät niistä varsin hyödyllisiä – usein odottamattomin tavoin.

Myöhempi aksiaalista tomografiaa hyödyntävä tutkimus on esimerkiksi osoittanut, että pandan peukalo on hyvin ketterä ja kykenee käsittelemään esineitä pihtimäisellä otteella.[25]”Se palvelee pandaa erittäin hyvin, kun tarkoitus on saada bambu syömäkelpoiseksi.”[26]

Solutasolta löytyy ylenpalttisesti esimerkkejä korkeasta ja mukautuvasta toiminnallisuudesta. Glykolyysiä, solun energiantuotannon prosessiketjua, on syytetty hyödyttömyydestä ja energian haaskaamisesta, kun fruktoosi-1,6-bisfosfaatti muunnetaan takaisin fruktoosi-6-fosfaatiksi. Tämä sykli on kuitenkin kriittisessä roolissa kemiallisen polun itsesäätelyn kannalta. Ilman muunnosta solu jäisi vaille nopeaa ja herkkää vastejärjestelmää.[27]

Hemoglobiinia pilkkoessaan nisäkkäät muuttavat vesiliukoisen ja helposti eritettävän biliverdiinin myrkylliseksi ja liukenemattomaksi bilirubiiniksi, jonka erittäminen pois elimistöstä vaatii huomattavan määrän energiaa. Tätä pidettiin huonona suunnitteluna, kunnes Johns Hopkins -yliopiston tutkijat tajusivat, että bilirubiini suojelee solukalvoa oksidatiivisilta vaurioilta. Jokainen molekyyli hävittää aineenvaihduntajärjestelmästä kymmenen tuhatta haitallista happiradikaalia ennen kuin lopulta poistuu siitä itse.[28]

Kädellisten tapa jättää virtsahappo muuntamatta liukoisemmiksi johdannaismolekyyleiksi vaikutti huonolta suunnittelulta. Yhdiste on niukkaliukoinen ja se voi aiheuttaa munuaiskiviä ja kihtiä. Virtsahappo on kuitenkin voimakas antioksidantti, joka auttaa estämään syöpää ja pidentää kädellisten elinkaarta ohi muiden nisäkkäiden.[29]

”Roska-DNA:ta” pidettiin kauan kiistattomana osoituksena suunnittelun puutteesta. Kuka sijoittaisi näennäisesti toisilleen sukua olevien eläinten genomeihin roinaa, jolla ei ole toiminnallista tarkoitusta – vieläpä samaan paikkaan genomissa? On kuitenkin käynyt enenevässä määrin ilmi, että aiemmin hyödyttömiksi luulleet jaksot koodaavatkin proteiineja, säätelevät elintärkeällä tavalla muiden geenien toimintaa, auttavat solua torjumaan retrovirusinfektioita ja suojaavat stressaantuneita soluja. Mutaatiot eivät ole kertyneet näihin jaksoihin juuri niiden suuren merkityksen vuoksi.[30]

Paljon parjattu selkärankaisten silmä tarvitsee runsaasti happea toimiakseen tehokkaasti hämärässä.[31] Paras keino varmistaa hapensaanti on sijoittaa verisuonet valoherkkien solujen eteen, sillä tämä ei heikennä nopeuteen eikä näön tarkkuutta. Tutkimus on lisäksi osoittanut, että verkkokalvo on varustettu optisella kuituverkolla – gliasolukolla – joka siirtää saapuvat fotonit suoraan valoreseptoreihin.[32]

Darvinistinen oletus, että kaikki hyödyttömän näköinen on varmasti evolutiivista surkastumaa, on aiheettoman ylimielinen suhteessa ihmiskunnan tietomäärään. Lisäksi työskentely sen puitteissa on tuottanut myöhemmille sukupolville noloja hetkiä kerran toisensa jälkeen. Nykyään saksalainen anatomi Robert Wiedersheim tunnetaan parhaiten julkaisemastaan 86 surkastuneen elimen luettelosta. Lähes jokainen niistä on osoittautunut kaikkea muuta kuin ”täysin tai osittain toimimattomaksi” ja siten kääntänyt hänen v. 1893 mielipiteensä päälaelleen. Tärkeää tietämystä niiden tarpeellisuudesta ei olisi saavutettu, jos kaikki olisivat olettaneet: ”Ellei toimintoa näy, sitä ei ole, koska elintä ei ole suunniteltu.”

Kommentoi tätä katkelmaa

Suunnittelun vaihtokaupat ja muut päämäärät

Adjektiivi älykäs sanan suunnittelu edessä ei ID:n kannattajien käyttämänä merkitse nokkelaa tai mestarillista suunnittelua. Jopa hölmön suunnittelun havaitseminen soittaisi kuolinkelloja naturalismille, joka ei salli minkäänlaista suunnittelua. ID pyrkii ainoastaan erottamaan luonnossa havaitun suunnittelun, mikäli sitä on, näennäisestä ja myös optimaalisesta suunnittelusta.[33] Ensimmäisessä tapauksessa rakennetta ei ole aidosti suunniteltu; jälkimmäisessä eliön jokainen piirre on täydellisen optimoitu. Näin ei luonnossa ole juuri koskaan. Silti ID:n vastustajat tekevät jatkuvasti raskaita teologisia oletuksia ja odottavat täydellisen Jumalan suunnitelmilta optimaalisuutta.

Tällaisten odotusten vastaisesti arkielämässä havaittava suunnittelu ”on sopeutettu tilanteen tarpeisiin, edellyttää kompromisseja ja vaihtokauppoja ja jää siksi aina vajaaksi johonkin ihanteelliseen yleismaailmalliseen optimiin nähden. Yksikään todellinen suunnittelija ei tavoittele optimaalisuutta siinä merkityksessä, että saavuttaisi täydellisen suunnittelutuloksen. Tarkkaan ottaen täydellistä suunnittelua ei ole olemassakaan.”[34] Biokemisti Fazale Rana täsmentää:

Monimutkaisia järjestelmiä keksivät insinöörit kohtaavat usein kompromissitilanteita ja joutuvat tarkoituksellisesti suunnittelemaan jotkin komponentit vähemmän optimaalisiksi saavuttaakseen mahdollisimman suuren kokonaissuorityskyvyn. Jos järjestelmä koostuu rajallisista resursseista ja sen täytyy saavuttaa useita tavoitteita, järjestelmän on itse asiassa oltava kompromissi. Sen tavoitteet kilpailevat väistämättä keskenään. Mikä tahansa yritys maksimoida suorituskyky yhdellä alueella heikentää suorituskykyä muilla alueilla.[35]

Näiden yksilön suorituskykyyn liittyvien näkökohtien lisäksi suunnittelijan on pidettävä mielessään koko biosfäärin tarpeet. Eliöiden huippuunsa viritetyt ominaisuudet saattaisivat vahingoittaa projektia kokonaisuuden tasolla:

Vain siksi, että suunnittelua voisi parantaa sikäli, että jokin eliön toiminnallisuus lisääntyisi, ei tarkoita, että parannus olisi hyväksi sen laajemman ekosysteemin puitteissa, johon eliö sijoittuu... korkeamman tason suunnittelu koko ekosysteemin tasolla saattaa edellyttää, että yksittäisten eliöiden alemman tason suunnittelu jää maksimaalisesta toiminnallisuudesta vajaaksi.[36]

Silläkin uhalla, että luonnontieteestä livetään jälleen teologian puolelle: on hyödytöntä esittää vastaväite, että oletetulla Suunnittelijallahan on rajattomat voimat ja tietämys. Nämä ominaisuudet eivät ratkaise tarvetta tasapainotteluun, kompromisseihin ja keskitason optimointiin, jos luonnolliset ominaisuudet rajoittavat sitä materiaalia, josta olennot on rakennettu. Aineen on käyttäydyttävä määrätyin tavoin, jotta fysikaalinen todellisuus olisi ennustettavissa. Tämä merkitsee väistämättä sitä, ettei edes kaikkivoipa Suunnittelija saa molekyylistä irti enemmän kuin sillä on annettavaa. Luomalla aineellisia, itsensä ulkopuolisia olentoja hän tekee niistä väistämättä rajallisia ja epätäydellisiä.

Ei siis ole mielekästä valittaa, ettei havaittua fysikaalista tai biokemiallista suunnitelmaa ole optimoitu tehokkuuden osalta täydellisyyden huipulle asti.[37] Kriitikot vaivautuvat myös harvoin ehdottamaan konkreettisia tapoja parantaa vaikkapa ihmisen silmää siten, ettei se takuuvarmasti menetä nopeuttaan, herkkyyttään tai tarkkuuttaan.[38] Kun vastustaa alioptimoitua suunnittelua, ei riitä luetella mukavia lisätoimintoja. Olisi esitettävä yksityiskohtainen malli siitä, kuinka ne toteutettaisiin.

Teologisessa keskustelussa on vielä yksi näkökulma, joka usein ohitetaan. Saattaa olla täysin väärin olettaa, että mahdollinen suunnittelija on ylisiisti insinööri, joka suhtautuu pakkomielteisesti tehokkuuteen. Hänellä voi aivan yhtä hyvin olla aivan erilaiset tai paljon hienostuneemmat tavoitteet kuin todistaa verraton älynsä luomalla täydellinen silmä. Kenties hän haluaa osoittaa taiteellisuuttaan, huumorintajuaan, mieltymystään vaihteluun tai arvostustaan näyttävyyttä kohtaan.

Miksi oikeastaan olettaa, että Jumala loi maailmankaikkeuden olemaan kello, jolloin siitä saisi ”paremman” lisäämällä itsevirittyvän vieterin? Kenties maailmankaikkeus onkin kuin piano; tai romaani, jonka hahmoksi kirjoittaja asettuu; tai puutarha niille muille olennoille, joiden kanssa Jumala tahtoo olla vuorovaikutuksessa. On ällistyttävää, kuinka yksinkertainen mielikuva onnistuu kaappaamaan keskustelun vangikseen puolentoista vuosisadan ajaksi.[39]

ID-matemaatikko William Dembski pohdiskelee: ”Biologia on muiden seikkojen lisäksi draamaa. Mielenkiintoinen draama edellyttää hahmoja, jotka ovat jossain suhteessa vähemmän kuin optimaalisia. Itse asiassa ihmisten laatimien draamojen käsikirjoittajat suunnittelevat hahmoihinsa puutteita ja heikkouksia tarkoituksellisesti.”[40]

Loppujen lopuksi ei ole tieteellisesti olennaista, kuinka nokkelaa suunnittelua esine ilmentää, jos se todennettavasti on suunniteltu. Teologisesti voi toki jankuttaa Jumalan hyväntahtoisuuden ja viisauden puutteesta, kun tämä suunnittelee elimiä kysymättä neuvoa ja mielipidettä meiltä. Mutta kuten Benjamin Wiker ja Jonathan Witt toteavat kiehtovassa luontoteoksessaan, ”jopa huonosti koottu auto omaa kiistattomat suunnittelun tuntomerkit. Samalla tavalla näennäisestä viasta kärsivä laji voi siitä huolimatta olla selkeästi suunniteltu – siinäkin tapauksessa, että vian syy jää vaille selitystä.”[41] Jos maailmassa on aitoa suunnittelua, se kaipaa pätevää luonnontieteellistä selitystä, vaikuttipa suunnittelu ihmisen arvioissa kuinka hölmöltä tai huonolta tahansa.

Kommentoi tätä katkelmaa

Lopuksi

Elämän alkuperää käsittelevässä ylistetyssä teoksessaan tieteenhistorioitsija Iris Fry muistelee, kuinka ID alkoi jälleen nousta puheenaiheeksi 1980-luvulla. Sitä vastaan esitettiin useita argumentteja, mutta niistä ei ollut apua. Vastaväitteiden joukossa oli David Humen itsepintainen näkemys, että ”luonnollisen maailman tutkiminen..., joka paljastaa monia esimerkkejä haaskauksesta, sopeutumisen puutteesta ja pahuudesta, voisi helposti johtaa päätelmään, että suunnittelija on epäpätevä.”[42] Fry'n mukaan ”uudet kreationistit” ohittivat nämä argumentit ilmeisesti ennakkoasenteensa tähden; ne eivät sopineet yhteen heidän edistämänsä asian kanssa.

Tässä artikkelissa on käynyt ilmi, etteivät älykkään suunnittelun kannattajat mitään ohittaneet. Päinvastoin: monipuolisella järkeilyllä ja käytännön havaintoihin vetoamalla he haastavat epäjohdonmukaiset päätelmät, joita väitetystä dysteleologiasta on vedetty. On toistuvasti osoittautunut, että luonnosta löytynyt alioptimoitu suunnittelu olikin esimerkki

  • devoluutiosta – hyvin toimineen järjestelmän rappeutumisesta
  • odottamattoman hoksaavaisesta järjestelmästä, joka saavuttaa useita tärkeitä päämääriä, tai
  • järjestelmästä, joka ei koskaan pyrkinytkään ylisiistiin tehokkuuteen.

Naturalistiset päätelmät havaitusta ”huonosta suunnittelusta” eivät näy kestävän kriittisten pohdintojen, lisääntyneen biologisen tietämyksen ja insinööritaidon yleisperiaatteiden ymmärtämyksen edessä. Jos tehdään yleistys tähän saakka ratkaistujen tapausten pohjalta, ei ole aiheetonta luottaa siihen, että myös tulevat esimerkit alioptimaalisuudesta päätyvät yllä lueteltuihin lokeroihin.

Jokaisen uuden havainnon myötä luonto ällistyttää, yllättää ja haastaa tutkijoitaan. Suunnittelijan ajatuksista saattaa oppia jotakin, jos suostuu nöyrtymään ja tarkastelemaan hänen luomakuntaansa yksityiskohtaisesti kerran kiellon päälle. Viisaampaa se ainakin on kuin julistaa halveksuvasti, että kyllä minä olisin ratkaissut asiat eri tavoin.

Kommentoi tätä katkelmaa

Lisää aiheesta muualla:

Viitteet

 1) Charles Darwin, Lajien synty (toim. ja lyh. Richard E. Leakey, suom. Anto Leikola; Kirjayhtymä, 1980), 112. Uudempi lyhentämätön laitos (suom. Pertti Ranta; Vastapaino, 2009) kääntää erikoisesti: ”Jos voitaisiin osoittaa, että mikä tahansa monimutkainen elin olisi olemassa ilman että se olisi kehittynyt monien peräkkäisten, vähäisten muutosten kautta, teoriani luhistuisi ehdottomasti kasaan” (164). Onhan aivan eri asia osoittaa periaatteen tasolla, ettei jokin rakenne voi kehittyä asteittain, kuin osoittaa käytännössä, ettei jokin rakenne ole kehittynyt asteittain. Jälkimmäinen vaatimus edellyttäisi niin perusteellista tietoa eliökunnan historiasta, ettei Darwinin teorian kumoaminen ole mahdollista.

 2) William A. Dembski, The Design Revolution: Answering the Toughest Questions About Intelligent Design (IVP Books, 2004), 59. Ks. myös Francisco J. Ayala, ”Design without Designer: Darwin's Greatest Discovery” teoksessa William A. Dembski ja Michael Ruse (toim.), Debating Design: From Darwin to DNA (Cambridge University Press, 2007), 70.

 3) Fazale Rana, The Cell's Design: How Chemistry Reveals the Creator's Artistry (Baker Books, 2008), 246.

 4) John S. Feinberg, The Many Faces of Evil: Theological Systems and the Problems of Evil, Rev. & Exp. ed. (Crossway, 2004), 511 (korostukset omiani).

 5) Ensisijainen syy on kuitenkin se, että ID näyttää edustavan modernia ja todistettavan virheellistä käsitystä luonnosta pelkkänä mekanistisena koneena. Filosofi Edward Feser ei säästele sanojaan esittäessään valistuneen arvionsa teoksessa Edward Feser, The Last Superstition: A Refutation of the New Atheism (St. Augustine's Press, 2010), 113.

 6) Dembski, The Design Revolution, 62.

 7)  Robert T. Pennock, ”DNA by Design? Stephen Meyer and the Return of the God Hypothesis” teoksessa Dembski ja Ruse, Debating Design, 143.

 8) Ayala, ”Design without Designer” teoksessa Dembski ja Ruse, Debating Design, 69.

 9) Elliott Sober, ”The Design Argument” teoksessa Dembski ja Ruse, Debating Design, 114.

10) Pennock jatkaa: ”… Jumala-hypoteesi... ei tarjoa minkäänlaisia selitysodotuksia liittyen tarjottuihin 'todisteisiin'... Tavanomaisissa tapauksissa, kun jonkun päätellään suunnitelleen jotakin... tiedämme mittavasti ihmisistä, heidän kausaalisista kyvyistään, aiemmista luomuksistaan ja mahdollisista pyrkimyksistään” (Pennock, ”DNA by Design?” teoksessa Dembski ja Ruse, Debating Design, 143–144.)

11) Sober, ”The Design Argument” teoksessa Dembski ja Ruse, Debating Design, 110.

12) Thomas Nagel, ”Public Education and Intelligent Design”, Philosophy & Public Affairs 36, no. 2 (2008): 189.

13) Kenneth R. Miller, ”The Flagellum Unspun: The Collapse of ’Irreducible Complexity’” teoksessa Dembski ja Ruse, Debating Design, 94.

14) Stephen C. Meyer, Signature in the Cell: DNA and the Evidence for Intelligent Design (HarperOne, 2010), 490.

15) Vaikka en tahdokaan tässä sekaantua teologiseen keskusteluun, myös populaariteologiassa on todella samankaltainen väärinkäsitys. Kovin moni tuntuu ajattelevan, että ihmiset ovat nyt täsmälleen sellaisia, miksi Jumala heidät loi. Toisaalta tällä taustaoletuksella voi oikeuttaa yksilön jokaisen satunnaisen mielihalun (”Tällaiseksi hän minut loi!”), toisaalta Jumalaa voi syyttää kaikista ihmisissä esiintyvistä puutteista ja suoranaisesta pahuudesta (”Miksi hän teki meistä tällaisia?”). Oppi lankeemuksesta ei näytä lainkaan mahtuvan näiden henkilöiden maailmankuvaan.

16) Rana, The Cell's Design, 247.

17) Dembski, The Design Revolution, 63.

18) J. Warner Wallace, God's Crime Scene: A Cold-Case Detective Examines the Evidence for a Divinely Created Universe (David C Cook Publishing Company, 2018), 114.

19) Michael J. Behe, Darwin Devolves: The New Science About DNA That Challenges Evolution, Reprint ed. (HarperOne, 2020), 37. (korostus alkuperäinen).

20) Meyer, Signature in the Cell, 491.

21) Em. teos, 491.

22) Rana, The Cell's Design, 175. (Muutamaa poikkeamaa universaalista geneettisestä koodista käsitellään sivulla 177.)

23) Uusdarvinistinen evoluutiomalli päätyy siis outoon dilemmaan. Kuinka mutaatiot voivat olla muuntelua ajava voima, kun geneettinen koodi itse vastustaa mutaation tuottamia muutoksia paremmin kuin noin 1018 muuta vaihtoehtoa?

24) Em. teos, 248.

25) Hugh Ross, More Than a Theory: Revealing a Testable Model for Creation (Baker Books, 2009), 203.

26) Dembski, The Design Revolution, 63.

27) Rana, The Cell's Design, 286–287.

28) Em. teos, 288–289.

29) Em. teos, 290.

30) Em. teos, 291–294.

31) Dembski, The Design Revolution, 60.

32) Kristian Franze et al., ”Müller cells are living optical fibers in the vertebrate retina,” Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America 20, no. 104 (2007): 8287–8292.

33) Dembski, The Design Revolution, 57.

34) Em. teos, 58–59 (korostus minun).

35) Rana, The Cell's Design, 248.

36) Dembski, The Design Revolution, 60–61.

37) Ainakaan valitusta ei koskaan esitetä johdonmukaisesti. Tällä päättelyllä bakteerin siimamoottori, jonka hyötysuhde on lähes sata prosenttia, tulisi hyväksyä ilmiselvästi ja nerokkaasti suunniteltuna, mutta niin ei tehdä.

38) Em. teos, 60.

39) Philosopher Jay Richards sähköpostissaan Jonathan Wittille syksyllä 1999; lainattu teoksessa Benjamin Wiker ja Jonathan Witt, A Meaningful World: How the Arts and Sciences Reveal the Genius of Nature (IVP Academic, 2006), 53–54.

40) Dembski, The Design Revolution, 61.

41) Wiker ja Witt, A Meaningful World, 28.

42) Iris Fry, Emergence of Life on Earth: A Historical and Scientific Overview (Rutgers University Press, 2000), 205.

 

Ota yhteyttäX