1. aikakirja,
luku 4
1. aikakirja,
luku 6

1. aikakirja, luku 5


1. Ruubenin, Israelin esikoisen, pojat olivat - hän oli näet esikoinen, mutta koska hän saastutti isänsä vuoteen, annettiin hänen esikoisuutensa Joosefin, Israelin pojan, pojille, kuitenkin niin, ettei heitä merkitty sukuluetteloon esikoisina, 2. sillä Juuda tuli voimallisimmaksi veljiensä joukossa, ja yhdestä hänen jälkeläisistään tuli ruhtinas, mutta esikoisuus joutui Joosefille - 3. Ruubenin, Israelin esikoisen, pojat olivat Hanok ja Pallu, Hesron ja Karmi. 4. Jooelin pojat olivat: hänen poikansa Semaja, tämän poika Goog, tämän poika Siimei, 5. tämän poika Miika, tämän poika Reaja, tämän poika Baal 6. ja tämän poika Beera, jonka Assurin kuningas Tillegat-Pilneser vei pakkosiirtolaisuuteen; hän oli ruubenilaisten ruhtinas. 7. Ja hänen veljensä olivat sukujensa mukaan, kun heidät merkittiin sukuluetteloon heidän polveutumisensa mukaan: Jegiel, päämies, Sakarja, 8. Bela, Aasaan poika, joka oli Seman poika, joka Jooelin poika; hän asui Aroerissa ja aina Neboon ja Baal-Meoniin asti. 9. Ja idässä hän asui erämaahan saakka, joka alkaa Eufrat-virrasta; sillä heillä oli suuria karjalaumoja Gileadin maassa. 10. Mutta Saulin päivinä he kävivät sotaa hagrilaisia vastaan, ja kun nämä olivat joutuneet heidän käsiinsä, asettuivat he heidän telttoihinsa Gileadin koko itäistä rajaseutua myöten. 11. Gaadilaiset asuivat heidän kanssaan rajakkain Baasanin maassa Salkaan saakka: 12. Jooel päämiehenä ja Saafam toisena, sitten Janai ja Saafat Baasanissa. 13. Ja heidän veljensä olivat, perhekuntiensa mukaan: Miikael, Mesullam, Seba, Joorai, Jakan, Siia ja Eeber, kaikkiaan seitsemän. 14. Nämä olivat Abihailin pojat, joka oli Huurin poika, joka Jaaroahin poika, joka Gileadin poika, joka Miikaelin poika, joka Jesisain poika, joka Jahdon poika, joka Buusin poika. 15. Ahi, Abdielin poika, joka oli Guunin poika, oli heidän perhekuntiensa päämies. 16. Ja he asuivat Gileadissa, Baasanissa ja sen tytärkaupungeissa sekä kaikilla Saaronin laidunmailla, niin kauas kuin ne ulottuivat. 17. Kaikki nämä merkittiin sukuluetteloon Juudan kuninkaan Jootamin ja Israelin kuninkaan Jerobeamin päivinä. 18. Ruubenilaiset, gaadilaiset ja toinen puoli Manassen sukukuntaa - sotakuntoisia miehiä, jotka kantoivat kilpeä ja miekkaa ja jännittivät jousta ja olivat taisteluun harjaantuneita, neljäkymmentäneljä tuhatta seitsemänsataa kuusikymmentä sotakelpoista miestä - 19. kävivät sotaa hagrilaisia, Jeturia, Naafista ja Noodabia vastaan. 20. Ja he saivat apua näitä vastaan, niin että hagrilaiset ja kaikki, jotka olivat heidän kanssaan, joutuivat heidän käsiinsä; sillä he huusivat taistelussa Jumalan puoleen, ja hän kuuli heidän rukouksensa, koska he turvasivat häneen. 21. Ja he veivät saaliinaan heidän karjansa, viisikymmentä tuhatta kamelia, kaksisataa viisikymmentä tuhatta lammasta ja kaksituhatta aasia, sekä satatuhatta ihmistä. 22. Paljon oli surmattuina kaatuneita, sillä sota oli Jumalan sota. Ja he asettuivat asumaan heidän sijaansa aina pakkosiirtolaisuuteen saakka. 23. Toinen puoli Manassen sukukuntaa asui siinä maassa, Baasanista aina Baal-Hermoniin ja Seniriin ja Hermon-vuoreen saakka; heitä oli paljon. 24. Ja nämä olivat heidän perhekuntiensa päämiehet: Eefer, Jisi, Eliel, Asriel, Jeremia, Hoodavja ja Jahdiel, sotaurhoja, kuuluisia miehiä, perhekuntiensa päämiehiä. 25. Mutta he tulivat uskottomiksi isiensä Jumalaa kohtaan ja juoksivat haureudessa maan kansojen jumalain jäljessä, niiden kansojen, jotka Jumala oli hävittänyt heidän edestänsä. 26. Niin Israelin Jumala herätti Puulin, Assurin kuninkaan, hengen ja Tillegat-Pilneserin, Assurin kuninkaan, hengen ja kuljetutti heidät, ruubenilaiset, gaadilaiset ja toisen puolen Manassen sukukuntaa, pakkosiirtolaisuuteen ja antoi viedä heidät Halahiin, Haaboriin, Haaraan ja Goosanin joen rannoille, missä he tänäkin päivänä ovat. 27 (6:1). Leevin pojat olivat Geerson, Kehat ja Merari. 28 (2). Ja Kehatin pojat olivat Amram, Jishar, Hebron ja Ussiel. 29 (3). Ja Amramin lapset olivat Aaron, Mooses ja Mirjam. Ja Aaronin pojat olivat Naadab, Abihu, Eleasar ja Iitamar. 30 (4). Eleasarille syntyi Piinehas; Piinehaalle syntyi Abisua. 31 (5). Ja Abisualle syntyi Bukki, ja Bukille syntyi Ussi. 32 (6). Ja Ussille syntyi Serahja, ja Serahjalle syntyi Merajot. 33 (7). Merajotille syntyi Amarja, ja Amarjalle syntyi Ahitub. 34 (8). Ja Ahitubille syntyi Saadok, ja Saadokille syntyi Ahimaas. 35 (9). Ja Ahimaasille syntyi Asarja, ja Asarjalle syntyi Joohanan. 36 (10). Ja Joohananille syntyi Asarja, hän joka toimitti papinvirkaa temppelissä, jonka Salomo rakennutti Jerusalemiin. 37 (11). Ja Asarjalle syntyi Amarja, ja Amarjalle syntyi Ahitub. 38 (12). Ja Ahitubille syntyi Saadok, ja Saadokille syntyi Sallum. 39 (13). Ja Sallumille syntyi Hilkia, ja Hilkialle syntyi Asarja. 40 (14). Ja Asarjalle syntyi Seraja, ja Serajalle syntyi Jehosadak. 41 (15). Mutta Jehosadakin oli lähdettävä mukaan silloin, kun Herra antoi Nebukadnessarin viedä Juudan ja Jerusalemin pakkosiirtolaisuuteen.

1. Seuraavassa ovat Ruubenin, Israelin esikoisen, jälkeläiset. Ruuben oli Israelin esikoinen, mutta koska hän häpäisi isänsä vuoteen, ei häntä enää mainittu esikoiseksi, vaan johtoasema annettiin Israelin pojan Joosefin jälkeläisille. 2. Juudasta kuitenkin tuli veljeksistä mahtavin, ja hänen jälkeläisistään nousi hallitsija, vaikka esikoisoikeus kuului Joosefille. 3. Ruubenin, Israelin esikoisen, pojat olivat Henok, Pallu, Hesron ja Karmi. 4. Joelin poika oli Semaja, tämän poika Gog, tämän Simei, 5. tämän Miika, tämän Reaja, tämän Baal 6. ja tämän Beera, jonka Assyrian kuningas Tiglatpileser vei pakkosiirtolaisuuteen. Hän oli silloin Ruubenin heimon päämies. 7. Sukuluetteloissa olivat sukuineen mainittuina hänen veljensä Jeiel, joka oli päällikkö, Sakarja 8. sekä Bela, jonka isä oli Asas, Joelin pojan Seman poika. Ruubenin jälkeläisiä asui Aroerin seuduilla Neboon ja Baal-Meoniin saakka. 9. Idässä heitä asui sen autiomaan laidoille asti, joka alkaa Eufratvirrasta, sillä heillä oli Gileadissa runsaasti karjaa. 10. Saulin päivinä he ryhtyivät sotaan hagarilaisia vastaan, kukistivat hagarilaiset ja asettuivat heidän asuinsijoilleen kaikkialle Gileadin itäosiin. 11. Ruubenin heimon naapureina Basanin alueella Salkaan saakka asui Gadin jälkeläisiä. 12. Heidän päämiehensä oli Joel, ja häntä seurasivat arvossa Safam, Jaenai ja Safat. 13. Heidän heimolaisensa jakaantuivat Mikaelin, Mesullamin, Seban, Jorain, Jaekanin, Sian ja Eberin sukuhaaroihin. 14. Nämä seitsemän kantaisää olivat Abihailin, Hurin pojan, jälkeläisiä; Abihailin isoisä oli Jaroah, tämän isä oli Gilead, tämän Mikael, tämän Jesisai, tämän Jahdo ja tämän Bus. 15. Ahi, Abdielin poika, Gunin pojanpoika, oli koko suvun päämies. 16. Gadin jälkeläiset asuivat Gileadissa ja Basanissa sekä siihen kuuluvissa kylissä ja Saaronin kaikilla laidunalueilla niin pitkälle kuin laidunta riitti. 17. Kaikkien nimet merkittiin sukuluetteloihin Juudan kuninkaan Jotamin ja Israelin kuninkaan Jerobeamin aikana. 18. Ruubenin ja Gadin heimoilla ja itäisillä manasselaisilla oli sotaväkeä 44 760 miestä, kaikki urheita sotureita, joilla oli aseistuksena kilpi, miekka ja jousi. 19. Kun he ryhtyivät sotaan hagarilaisia sekä Jeturia, Nafisia ja Nodabia vastaan, 20. Jumala auttoi heitä, niin että he saattoivat kukistaa hagarilaiset ja heidän kaikki liittolaisensa. Sodassa he anoivat apua Jumalalta, ja koska he luottivat häneen, hän kuuli heidän rukouksensa. 21. He saivat saaliikseen vihollistensa karjalaumoista 50 000 kamelia, 250 000 vuohta ja lammasta sekä 2000 aasia ja lisäksi ihmisiä 100 000. 22. Kaatuneita oli paljon, sillä se sota oli Jumalan sota. Voittajat asuivat valloittamillaan alueilla pakkosiirtolaisuuden aikaan saakka. 23. Itäisiä manasselaisia asui Basanin alueella Baal-Hermoniin, Seniriin ja Hermoninvuoreen saakka. Heitä oli paljon, 24. ja heidän sukujensa päämiehet olivat Efer, Jisei, Eliel, Asriel, Jeremia, Hodavja ja Jahdiel. He kaikki olivat kuuluisia sotureita ja sukujensa päämiehiä. 25. Nämä miehet hylkäsivät kuitenkin isiensä Jumalan, luopuivat hänestä ja alkoivat palvoa samoja jumalia kuin ne kansat, jotka Jumala oli hävittänyt maasta heidän tieltään. 26. Siksi Israelin Jumala herätti Assyrian kuninkaan Pulin eli Tiglatpileserin mielessä ajatuksen lähteä sotaretkelle. Tiglatpileser vei Ruubenin ja Gadin heimot sekä itäiset manasselaiset pakkosiirtolaisuuteen Halahiin ja Haburin varsille, Haraan ja Gosaniin, missä nämä heimot ovat vielä tänäkin päivänä. 27. Leevin pojat olivat Gerson, Kehat ja Merari. 28. Kehatin pojat olivat Amram, Jishar, Hebron ja Ussiel. 29. Amramin lapset olivat Aaron, Mooses ja Mirjam, ja Aaronin pojat olivat Nadab, Abihu, Eleasar ja Itamar. 30. Eleasarille syntyi Pinehas ja Pinehasille Abisua, 31. Abisualle Bukki ja Bukkille Ussi, 32. Ussille Serahja ja Serahjalle Merajot, 33. Merajotille Amarja ja Amarjalle Ahitub, 34. Ahitubille Sadok ja Sadokille Ahimaas, 35. Ahimaasille Asarja ja Asarjalle Johanan. 36. Johananille syntyi Asarja, joka toimi pappina Salomon Jerusalemiin rakentamassa temppelissä. 37. Asarjalle syntyi Amarja ja Amarjalle Ahitub, 38. Ahitubille Sadok ja Sadokille Sallum, 39. Sallumille Hilkia ja Hilkialle Asarja, 40. Asarjalle Seraja ja Serajalle Josadak. 41. Kun Herra antoi Nebukadnessarin viedä Juudan ja Jerusalemin asukkaat pakkosiirtolaisuuteen, myös Josadak joutui lähtemään heidän mukaansa. ©

 
1. aikakirja,
luku 4
1. aikakirja,
luku 6
 

Ota yhteyttäX