1. aikakirja,
luku 8
1. aikakirja,
luku 10

1. aikakirja, luku 9


1. Koko Israel merkittiin sukuluetteloon, ja katso, he ovat kirjoitetut Israelin kuningasten kirjaan. Ja Juuda vietiin Baabeliin pakkosiirtolaisuuteen uskottomuutensa tähden. 2. Entiset asukkaat, jotka elivät perintömaillaan, kaupungeissaan, olivat israelilaisia, pappeja, leeviläisiä ja temppelipalvelijoita. 3. Jerusalemissa asui Juudan lapsia, benjaminilaisia, efraimilaisia ja manasselaisia, nimittäin: 4. Uutai, Ammihudin poika, joka oli Omrin poika, joka Imrin poika, joka Baanin poika, Pereksen, Juudan pojan, jälkeläisiä; 5. ja seelalaisia: Asaja, esikoinen, ja hänen poikansa; 6. serahilaisia: Jeguel ja hänen veljensä, kuusisataa yhdeksänkymmentä; 7. benjaminilaisia: Sallu, Mesullamin poika, joka oli Hoodavjan poika, joka Senuan poika, 8. Jibneja, Jerohamin poika, Eela, Ussin poika, joka oli Mikrin poika, ja Mesullam, Sefatjan poika, joka oli Reguelin poika, joka Jibnean poika, 9. sekä heidän veljensä, heidän polveutumisensa mukaan, yhdeksänsataa viisikymmentä kuusi. Kaikki nämä olivat perhekunta-päämiehiä perhekunnissaan. 10. Ja pappeja: Jedaja, Joojarib, Jaakin, 11. Asarja, Hilkian poika, joka oli Mesullamin poika, joka Saadokin poika, joka Merajotin poika, joka Ahitubin poika, Jumalan temppelin esimies; 12. Adaja, Jerohamin poika, joka oli Pashurin poika, joka Malkian poika, ja Maesai, Adielin poika, joka oli Jahseran poika, joka Mesullamin poika, joka Mesillemitin poika, joka Immerin poika; 13. sekä heidän veljensä, heidän perhekuntiensa päämiehet, tuhat seitsemänsataa kuusikymmentä miestä, kelvollisia toimittamaan palvelusta Jumalan temppelissä. 14. Ja leeviläisiä: Semaja, Hassubin poika, joka oli Asrikamin poika, joka Hasabjan poika, merarilaisia; 15. Bakbakkar, Heres, Gaalal, Mattanja, Miikan poika, joka oli Sikrin poika, joka Aasafin poika; 16. Obadja, Semajan poika, joka oli Gaalalin poika, joka Jedutunin poika; ja Berekja, Aasan poika, joka oli Elkanan poika, hänen, joka asui netofalaisten kylissä. 17. Ja ovenvartijat: Sallum, Akkub, Talmon ja Ahiman veljineen: Sallum oli päämies, 18. ja tähän saakka hän on ollut vartijana Kuninkaan portilla, idän puolella. Nämä olivat ovenvartijoina leeviläisten leirissä. 19. Mutta Sallumilla, Kooren pojalla, joka oli Ebjasafin poika, joka Koorahin poika, ja hänen veljillään, jotka olivat hänen perhekuntaansa - koorahilaisilla, oli palvelustehtävänä majan kynnyksien vartioiminen; heidän isänsä olivat näet vartioineet sisäänkäytävää Herran leirissä. 20. Ja Piinehas, Eleasarin poika, oli muinoin heidän esimiehenään - Herra olkoon hänen kanssaan! - 21. Sakarja, Meselemjan poika, oli ovenvartijana ilmestysmajan ovella. 22. Kaikkiaan oli kynnyksien ovenvartijoiksi valittuja kaksisataa kaksitoista; he olivat kylissään merkityt sukuluetteloon. Daavid ja Samuel, näkijä, olivat asettaneet heidät heidän luottamustoimeensa. 23. Niin he ja heidän poikansa olivat vartijoina Herran temppelin, telttapyhäkön, ovilla. 24. Ovenvartijat olivat asetetut neljälle ilmansuunnalle: idän, lännen, pohjoisen ja etelän puolelle. 25. Ja heidän veljiensä, jotka asuivat kylissään, oli aina määräaikoina seitsemäksi päiväksi tultava toimittamaan palvelusta yhdessä heidän kanssaan; 26. sillä ne neljä ylintä ovenvartijaa olivat pysyväisesti luottamustoimessaan. Nämä olivat leeviläiset. Heidän oli myöskin valvottava kammioita ja Jumalan temppelin aarteita, 27. ja he viettivät yönsä Jumalan temppelin ympärillä, sillä heidän tehtävänään oli vartioiminen ja heidän oli pidettävä huoli ovien avaamisesta joka aamu. 28. Muutamien heistä oli pidettävä huoli jumalanpalveluksessa tarvittavasta kalustosta, sillä heidän oli tuotava se sisään täysilukuisena ja vietävä se ulos täysilukuisena. 29. Ja muutamat heistä olivat määrätyt pitämään huolta kaluista, kaikista pyhistä kaluista, sekä lestyistä jauhoista, viinistä, öljystä, suitsukkeista ja hajuaineista. 30. Ja muutamat pappien pojista valmistivat voiteita hajuaineista. 31. Ja Mattitjalla, joka oli leeviläisiä ja oli koorahilaisen Sallumin esikoinen, oli luottamustoimena leivosten valmistaminen. 32. Ja muutamien kehatilaisista, heidän veljistään, oli pidettävä huoli näkyleivistä, valmistettava ne joka sapatiksi. 33. Mutta veisaajat, leeviläisten perhekuntain päämiehet, oleskelivat kammioissa, muusta palveluksesta vapaina, sillä he olivat toimessa sekä päivällä että yöllä. 34. He olivat leeviläisten perhekuntain päämiehiä, päämiehiä polveutumisensa mukaan; he asuivat Jerusalemissa. 35. Gibeonissa asuivat Gibeonin isä, jonka vaimon nimi oli Maaka, 36. hänen esikoispoikansa Abdon, sitten Suur, Kiis, Baal, Neer, Naadab, 37. Gedor, Ahjo, Sakarja ja Mikleot. 38. Ja Mikleotille syntyi Simeam. Hekin asuivat veljinensä Jerusalemissa, rajakkain veljiensä kanssa. 39. Ja Neerille syntyi Kiis, Kiisille syntyi Saul, ja Saulille syntyi Joonatan, Malkisua, Abinadab ja Esbaal. 40. Ja Joonatanin poika oli Meribbaal, ja Meribbaalille syntyi Miika. 41. Ja Miikan pojat olivat Piiton, Melek ja Tahrea. 42. Ja Aahaalle syntyi Jaera, Jaeralle syntyi Aalemet, Asmavet ja Simri. Ja Simrille syntyi Moosa, 43. ja Moosalle syntyi Binea; hänen poikansa oli Refaja, tämän poika Elasa ja tämän poika Aasel. 44. Ja Aaselilla oli kuusi poikaa, ja nämä ovat heidän nimensä: Asrikam, Bookeru, Jismael, Searja, Obadja ja Haanan. Nämä olivat Aaselin pojat.

1. Näin on koko Israel lueteltu suvuittain, ja nimet on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan. Juudan asukkaat oli luopumuksensa vuoksi viety Babyloniaan pakkosiirtolaisuuteen. 2. Ensimmäisessä joukossa, joka palasi oman maansa kaupunkeihin, oli pappeja, leeviläisiä, temppelipalvelijoita ja muita israelilaisia. 3. Jerusalemissa asui väkeä Juudan, Benjaminin, Efraimin ja Manassen heimoista. 4. Juudan heimoa oli Utai, Ammihudin poika; hänen isoisänsä oli Omri, tämän isä Imri, tämän Bani, joka oli Juudan pojan Peresin jälkeläisiä. 5. Samaan heimoon kuului myös selalainen Asaja, isänsä esikoinen, ja hänen poikansa 6. sekä sarahilainen Jeuel. Juudan heimoa oli kaikkiaan kuusisataayhdeksänkymmentä miestä. 7. Benjaminin heimoa olivat Sallu, jonka isä oli Mesullam, Hassenuan pojan Hodavjan poika, 8. Jibneja, Jerohamin poika, Ela, Mikrin pojan Ussin poika, ja Mesullam, jonka isä oli Sefatja, Jibnian pojan Reuelin poika; 9. heidän sukuaan oli sukuluetteloiden mukaan kaikkiaan yhdeksänsataaviisikymmentäkuusi miestä. Kaikki nämä olivat sukujensa päämiehiä. 10. Pappeja olivat Jedaja, Jojarib, Jakin 11. ja Asarja, Hilkian poika, Jumalan temppelin esimies; hänen isoisänsä oli Mesullam, tämän isä Sadok, tämän Merajot, tämän Ahitub. 12. Pappeja olivat edelleen Adaja, Jerohamin poika, jonka isoisä oli Pashur, Malkian poika, sekä Maesai, Adielin poika; hänen isoisänsä oli Jahsera, tämän isä Mesullam, tämän Mesillemit, tämän Immer. 13. Lisäksi tulivat ne heidän sukulaisensa, jotka olivat sukujensa päämiehiä. Yhteensä heitä oli tuhat seitsemänsataakuusikymmentä miestä, kaikki kelvollisia suorittamaan palvelusta Jumalan temppelissä. 14. Leeviläisiä olivat Semaja, Hassubin poika, Merarin jälkeläisiin kuuluvan Hasabjan pojan Asrikamin pojanpoika, 15. Bakbakkar, Heres, Galal ja Mattanja, Miikan poika, Asafin pojan Sikrin pojanpoika, 16. sitten Obadja, Semajan poika, Jedutunin pojan Galalin pojanpoika, sekä Berekja, Asan poika, netofalaisten kylissä asuneen Elkanan pojanpoika. 17. Portteja vartioivat Sallum, Akkub, Talmon ja Ahiman sekä heidän sukunsa. Heidän päämiehenään oli Sallum, 18. ja heidän vartiopaikkansa oli kuten ennenkin itäpuolella, Kuninkaanportilla. Aikoinaan he vartioivat leeviläisten leiriä. 19. Pyhäkköteltan kynnyksenvartijoina palvelivat Sallum, Koren poika, Korahin pojan Ebjasafin pojanpoika, ja hänen sukuunsa kuuluvat korahilaiset. Heidän isänsä vartioivat aikoinaan Herran leirin sisäänkäyntiä, 20. ja Pinehas, Eleasarin poika, oli silloin näiden johtajana, ja Herra oli hänen kanssaan. 21. Sakarja, Meselemjan poika, oli pyhäkköteltan ovenvartijana. 22. Kynnyksenvartijoiksi valittuja oli kaikkiaan kaksisataakaksitoista, ja heidät on merkitty sukuluetteloihin kyliensä mukaan. Daavid ja Samuel, näkijä, olivat uskoneet heille tämän tehtävän, 23. ja niin he ja heidän jälkeläisensä huolehtivat pyhäkköteltan ja Herran temppelin porttien vartioinnista. 24. Heidät oli sijoitettu kaikkien neljän ilmansuunnan – idän, lännen, pohjoisen ja etelän – puoleisille porteille, 25. ja heidän sukunsa miesten piti tulla kylistään aina määräaikana seitsemäksi päiväksi heidän avukseen. 26. Neljä ylintä portinvartijaa, jotka olivat leeviläisiä, hoitivat tehtäväänsä pysyvästi. He huolehtivat myös Jumalan temppelin sivuhuoneista ja aarrekammioista. 27. He viettivät yönsä temppelin läheisyydessä, koska heidän tehtävänään oli sen vartiointi ja ovien avaaminen joka aamu. 28. Muutamat porttien vartijoista huolehtivat jumalanpalveluksessa tarvittavista esineistä, ja aina kun he toivat esineet tai veivät ne pois, he laskivat niiden lukumäärän. 29. Toiset oli määrätty hoitamaan näitä esineitä ja pyhäkön koko kalustoa sekä pitämään huolta vehnäjauhoista, viinistä, öljystä ja suitsutus- ja hajuaineista. 30. Muutamat pappissukuun kuuluvat sekoittivat ja valmistivat hajusteita. 31. Leeviläiselle Mattitjalle, Korahin sukuun kuuluvan Sallumin esikoiselle, oli uskottu ruokauhriin käytettävien kakkujen valmistaminen, 32. ja muutamat leeviläisen Kehatin suvun miehet huolehtivat uhrileivistä, jotka joka sapatti pantiin pyhäkön pöydälle. 33. Temppelilaulajat, jotka olivat leeviläisten sukujen päämiehiä, asuivat temppelin sivuhuoneissa ja olivat vapaat muista töistä, koska jumalanpalvelus oli öin ja päivin heidän tehtävänään. 34. Nämä olivat leeviläisten sukujen päämiehet, kaikki päämiehet sukuluetteloiden mukaan lueteltuina. He asuivat Jerusalemissa. 35. Gibeonin perustaja Jeiel asui Gibeonissa. Hänen vaimonsa oli nimeltään Maaka, 36. ja hänen poikansa olivat Abdon, esikoinen, Sur, Kis, Baal, Ner, Nadab, 37. Gedor, Ahjo, Sakarja ja Miklot. 38. Miklotille syntyi Simam. Nämä asuivat perheineen Jerusalemissa. 39. Nerille syntyi Kis, Kisille Saul, ja Saulille syntyivät Jonatan, Malkisua, Abinadab ja Esbaal. 40. Jonatanin poika oli Meribbaal, ja Meribbaalille syntyi Miika. 41. Miikan pojat olivat Piton, Melek, Tahrea ja Ahas. 42. Ahasille syntyi Jaera, Jaeralle Alemet, Asmavet ja Simri. Simrille syntyi Mosa, 43. Mosalle Binea. Tämän poika oli Refaja, Refajan poika oli Eleasa ja Eleasan poika Asel. 44. Aselilla oli kuusi poikaa: Asrikam, Bokeru, Jismael, Searja, Obadja ja Hanan. Nämä olivat Aselin pojat. ©

 
1. aikakirja,
luku 8
1. aikakirja,
luku 10
 

Ota yhteyttäX