2. aikakirja,
luku 4
2. aikakirja,
luku 6

2. aikakirja, luku 5


1. Kun kaikki työ, minkä Salomo teetti Herran temppeliin, oli valmis, vei Salomo sinne isänsä Daavidin pyhät lahjat. Hopean, kullan ja kaikki kalut hän pani Jumalan temppelin aarrekammioihin. 2. Sitten Salomo kokosi Israelin vanhimmat ja kaikki sukukuntien johtomiehet, israelilaisten perhekunta-päämiehet, Jerusalemiin, tuomaan Herran liitonarkkia Daavidin kaupungista, se on Siionista. 3. Niin kokoontuivat kuninkaan luo kaikki Israelin miehet juhlapäivänä, joka on seitsemännessä kuussa. 4. Ja kun kaikki Israelin vanhimmat olivat tulleet saapuville, nostivat leeviläiset arkin, 5. ja he veivät arkin ja ilmestysmajan sinne, sekä kaiken pyhän kaluston, joka oli majassa; leeviläiset papit veivät ne sinne. 6. Ja kuningas Salomo seisoi arkin edessä ynnä koko Israelin kansa, joka oli kokoontunut hänen luoksensa; ja he uhrasivat lampaita ja raavaita niin paljon, että niitä ei voitu luetella eikä laskea. 7. Ja papit toivat Herran liitonarkin paikoilleen temppelin kuoriin, kaikkeinpyhimpään, kerubien siipien alle. 8. Sillä kerubit levittivät siipensä sen paikan ylitse, missä arkki oli, ja niin kerubit peittivät ylhäältä päin arkin ja sen korennot. 9. Ja korennot olivat niin pitkät, että niiden arkista ulkonevat päät voi nähdä kaikkeinpyhimmän edustalta, mutta ulkoa niitä ei voinut nähdä. Ja ne jäivät sinne tähän päivään asti. 10. Arkissa ei ollut muuta kuin ne kaksi taulua, jotka Mooses oli pannut sinne Hoorebilla, kun Herra oli tehnyt liiton israelilaisten kanssa, heidän lähdettyänsä Egyptistä. 11. Kun papit lähtivät pyhäköstä - sillä kaikki siellä olevat papit olivat pyhittäneet itsensä, osastoihin katsomatta; 12. ja kaikki leeviläiset veisaajat, Aasaf, Heeman ja Jedutun poikinensa ja veljinensä, seisoivat hienoihin pellavavaatteisiin puettuina kymbaaleineen, harppuineen ja kanteleineen itään päin alttarista, ja heidän kanssaan sata kaksikymmentä pappia, jotka puhalsivat torviin; 13. ja puhaltajien ja veisaajien oli yhdyttävä yhtaikaa ja yhteen ääneen ylistämään ja kiittämään Herraa - ja kun torvet, kymbaalit ja muut soittokoneet soivat ja viritettiin Herran ylistys: "Sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti", silloin pilvi täytti huoneen, Herran temppelin, 14. niin että papit eivät voineet astua toimittamaan virkaansa pilven tähden; sillä Herran kirkkaus täytti Jumalan temppelin.

1. Kun kuningas Salomo sai valmiiksi kaikki työt, jotka hän oli Herran temppeliä varten teettänyt, hän toi isänsä Daavidin pyhittämät esineet temppeliin. Hopean, kullan ja muut tavarat hän talletti temppelin aarrekammioihin. 2. Salomo kutsui sitten luokseen Jerusalemiin Israelin vanhimmat, kaikkien israelilaisheimojen päälliköt ja sukujen päämiehet. Heidän oli määrä tuoda Herran liitonarkku Siionista, Daavidin kaupungista. 3. Israelin johtomiehet kokoontuivat kuninkaan luo vuoden seitsemännen kuun juhlien aikaan. 4. Kun kaikki Israelin vanhimmat olivat tulleet, leeviläiset nostivat arkun paikaltaan. 5. He veivät arkun ja pyhäkköteltan sekä kaikki teltassa olleet pyhät esineet temppeliin, ja kantajina olivat papit ja leeviläiset. 6. Kuningas Salomo uhrasi arkun edessä, ja hänen ympärillään oli koolla koko Israelin seurakunta. Kuningas ja kansa uhrasivat lampaita, vuohia ja nautakarjaa, eikä uhrieläinten määrää voinut lukea, ei laskea. 7. Papit veivät Herran liitonarkun paikalleen temppelin sisäkammioon, kaikkeinpyhimpään, kerubien siipien alle. 8. Kerubien siivet olivat levällään sen paikan päällä, missä arkku oli, ja peittivät ylhäältäpäin arkun ja sen kantotangot. 9. Kantotangot olivat niin pitkät, että niiden päät näkyivät sisäkammion edessä olevaan temppelisalin osaan, eivät kuitenkaan kauemmaksi. Arkku on siellä vielä tänäkin päivänä. 10. Arkussa ei ollut muuta kuin ne kaksi taulua, jotka Mooses oli pannut sinne Horebin luona, kun Herra teki liiton israelilaisten kanssa heidän ollessaan matkalla pois Egyptistä. 11. Sitten papit astuivat ulos temppelistä. Kaikki papit, osastoista ja palvelusvuoroista riippumatta, olivat pyhittäneet itsensä. 12. Kaikki leeviläislaulajat, Asaf, Heman ja Jedutun ja heidän poikansa ja veljensä, olivat pukeutuneet hienoimpaan pellavaan, ja he seisoivat alttarin itäpuolella symbaalit, harput ja lyyrat käsissään. Heidän vierellään oli satakaksikymmentä pappia, jotka puhalsivat torviin. 13. Pappien astuessa ulos temppelistä soittajat ja laulajat virittivät yhteen ääneen kiitoslaulun Herralle. Torvet, symbaalit ja muut soittimet alkoivat soida, ja laulajat puhkesivat ylistämään Herraa: "Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa." Silloin Herran temppelin täytti pilvi. 14. Papit eivät pilven vuoksi voineet jatkaa palvelustaan, sillä Herran kirkkaus täytti temppelin. ©

 
2. aikakirja,
luku 4
2. aikakirja,
luku 6
 

Ota yhteyttäX