2. aikakirja,
luku 6
2. aikakirja,
luku 8

2. aikakirja, luku 7


1. Kun Salomo oli lakannut rukoilemasta, tuli taivaasta tuli ja kulutti polttouhrin ja teurasuhrit, ja Herran kirkkaus täytti temppelin, 2. niin että papit eivät voineet mennä Herran temppeliin; sillä Herran kirkkaus täytti Herran temppelin. 3. Ja kun kaikki israelilaiset näkivät tulen tulevan alas ja näkivät temppelin päällä Herran kirkkauden, polvistuivat he kivillä lasketulla pihalla kasvoillensa maahan ja rukoilivat ja kiittivät Herraa siitä, että hän on hyvä, että hänen armonsa pysyy iankaikkisesti. 4. Sitten kuningas ja kaikki kansa uhrasivat teurasuhrin Herran edessä. 5. Ja kuningas Salomo uhrasi teurasuhrina kaksikymmentäkaksi tuhatta raavasta ja satakaksikymmentä tuhatta lammasta. Näin he, kuningas ja koko kansa, vihkivät Herran temppelin. 6. Papit seisoivat kukin virkatoimessaan. Ja leeviläiset, käsissään Herran soittimet, jotka kuningas Daavid oli teettänyt, seisoivat kiittämässä Herraa Daavidin ylistysvirsillä siitä, että hänen armonsa pysyy iankaikkisesti. Ja heitä vastapäätä papit soittivat torvia, kaiken Israelin seisoessa. 7. Ja Salomo pyhitti Herran temppelin edessä olevan esipihan keskiosan, sillä hänen oli siellä uhrattava polttouhri ja yhteysuhrin rasvat, koska polttouhri, ruokauhri ja rasvat eivät mahtuneet vaskialttarille, jonka Salomo oli teettänyt. 8. Näin Salomo siihen aikaan vietti juhlaa seitsemän päivää, ja koko Israel hänen kanssansa. Se oli sangen suuri kokous, johon kokoonnuttiin aina sieltä, mistä mennään Hamatiin, ja aina Egyptin purolta asti. 9. Kahdeksantena päivänä heillä oli juhlakokous. Sillä alttarin vihkimistä he viettivät seitsemän päivää ja juhlaa seitsemän päivää. 10. Mutta seitsemännen kuun kahdentenakymmenentenä kolmantena päivänä hän päästi kansan menemään majoillensa. He iloitsivat ja olivat hyvillä mielin siitä hyvästä, minkä Herra oli tehnyt Daavidille ja Salomolle ja kansallensa Israelille. 11. Kun Salomo oli saanut valmiiksi Herran temppelin ja kuninkaan linnan ja menestynyt kaikessa, mitä oli ajatellut tehdä Herran temppelissä ja omassa linnassaan, 12. ilmestyi Herra Salomolle yöllä ja sanoi hänelle: "Minä olen kuullut sinun rukouksesi ja valinnut tämän paikan uhripaikakseni. 13. Jos minä suljen taivaan, niin ettei tule sadetta, jos minä käsken heinäsirkkain syödä maan tahi jos minä lähetän ruton kansaani, 14. mutta minun kansani, joka on otettu minun nimiini, nöyrtyy, ja he rukoilevat ja etsivät minun kasvojani ja palajavat pahoilta teiltänsä, niin minä kuulen taivaasta ja annan anteeksi heidän syntinsä ja teen heidän maansa jälleen terveeksi. 15. Nyt minun silmäni ovat avoinna, ja minun korvani tarkkaavat rukouksia tässä paikassa. 16. Ja nyt minä olen valinnut ja pyhittänyt tämän temppelin, että minun nimeni olisi siinä iäti; ja minun silmäni ja sydämeni tulevat aina olemaan siinä. 17. Ja jos sinä vaellat minun edessäni, niinkuin sinun isäsi Daavid vaelsi, ja teet kaiken, mitä minä olen käskenyt sinun tehdä, ja noudatat minun käskyjäni ja oikeuksiani, 18. niin minä pidän pystyssä sinun kuninkaallisen valtaistuimesi, niinkuin minä lupasin sinun isällesi Daavidille sanoen: 'Aina on mies sinun suvustasi hallitseva Israelia'. 19. Mutta jos te käännytte pois ja hylkäätte minun käskyni ja säädökseni, jotka minä olen teille antanut, ja menette ja palvelette muita jumalia ja kumarratte niitä, 20. niin minä kiskaisen sellaiset irti maastani, jonka minä olen heille antanut; ja tämän temppelin, jonka minä olen nimelleni pyhittänyt, minä heitän pois kasvojeni edestä, ja minä teen sen sananparreksi ja pistopuheeksi kaikille kansoille. 21. Ja tämän temppelin tähden, joka ennen oli korkein, on jokainen ohikulkija tyrmistyvä. Ja kun hän kysyy: 'Miksi on Herra näin tehnyt tälle maalle ja tälle temppelille?', 22. niin vastataan: 'Siksi, että he hylkäsivät Herran, isiensä Jumalan, joka oli vienyt heidät pois Egyptin maasta, ja liittyivät muihin jumaliin, kumarsivat niitä ja palvelivat niitä; sentähden hän on antanut kaiken tämän pahan heitä kohdata'."

1. Kun Salomo oli päättänyt rukouksensa, taivaasta iski tuli, joka söi polttouhrit ja teurasuhrit, ja Herran kirkkaus täytti temppelin. 2. Papit eivät voineet mennä temppeliin, sillä se oli täynnä Herran kirkkautta. 3. Kun israelilaiset, jotka seisoivat kivetyllä esipihalla, näkivät tulen ja näkivät Herran kirkkauden laskeutuvan taivaasta temppelin päälle, he kumartuivat kasvoilleen ja rukoilivat ja ylistivät Herraa: "Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa." 4. Kuningas Salomo ja koko kansa uhrasivat teurasuhreja Herralle. 5. Kuningas uhrasi kaksikymmentäkaksituhatta nautaa ja satakaksikymmentätuhatta lammasta. Näin kuningas ja koko kansa vihkivät Jumalan temppelin. 6. Papit seisoivat palveluspaikoillaan, samoin leeviläiset soittimineen. Kuningas Daavid oli ne teettänyt sitä varten, että niillä säestettäisiin Herran ylistyslaulua "Iäti kestää hänen armonsa". Heitä vastapäätä papit soittivat torvia, ja esipihalla seisoi Israelin kansa. 7. Salomo pyhitti Herran temppelin esipihan keskiosan, jossa hän uhrasi polttouhrit ja yhteysuhrien rasvat, koska hänen rakentamansa pronssialttari oli polttouhria, ruokauhria ja rasvoja varten liian pieni. 8. Sitten Salomo ja hänen kanssaan koko Israel viettivät juhlaa seitsemän päivän ajan. Koolle oli tullut hyvin suuri joukko väkeä, pohjoisesta aina Lebo-Hamatista ja etelästä Egyptin rajapurolta saakka. 9. Kun alttarin vihkimisjuhlaa oli vietetty seitsemän päivää ja myös lehtimajanjuhla oli jatkunut seitsemän päivää, pidettiin kahdeksantena päivänä päätöskokous. 10. Seitsemännen kuun kahdentenakymmenentenäkolmantena päivänä Salomo hyvästeli kansan, ja kaikki lähtivät kotiinsa iloisina ja tyytyväisinä kaikesta siitä hyvyydestä, jota Herra oli osoittanut Daavidille, Salomolle ja kansalleen Israelille. 11. Kun Salomo oli saanut valmiiksi Herran temppelin ja kuninkaan palatsin ja saattanut onnellisesti päätökseen kaiken, mitä oli temppeliä ja palatsia varten suunnitellut, 12. Herra ilmestyi hänelle yöllä. Herra sanoi Salomolle: "Minä olen kuullut sinun rukouksesi ja ottanut tämän temppelin paikaksi, jossa minulle uhrataan. 13. Jos minä joskus suljen taivaan, niin että ei tule sadetta, tai jos käsken heinäsirkkojen syödä maan tai lähetän kansani keskuuteen ruton 14. – ja jos silloin kansani, jonka olen ottanut omakseni, nöyrtyy ja rukoilee, kääntyy minun puoleeni ja hylkää pahat tiensä, niin minä kuulen sitä taivaaseen, annan sen synnit anteeksi ja teen sen maan jälleen terveeksi. 15. "Nyt silmäni ovat avoinna ja korvani kuulevat rukoukset, jotka tässä paikassa lausutaan. 16. Nyt olen valinnut ja pyhittänyt tämän temppelin ja tehnyt siitä nimelleni ikuisen asuinsijan. Se on alati oleva silmissäni ja sydäntäni lähellä. 17. "Jos sinä vaellat minun teitäni niin kuin isäsi Daavid, jos teet kaiken käskyjeni mukaan ja noudatat minun säädöksiäni ja lakejani, 18. minä pidän pystyssä sinun kuninkaallisen valtaistuimesi, niin kuin olen isällesi Daavidille luvannut. Olenhan sanonut hänelle, että Israelia on aina hallitseva hänen sukuunsa kuuluva mies. 19. "Mutta jos te käännytte pois ja hylkäätte minun säädökseni ja määräykseni, jos käännytte palvelemaan toisia jumalia ja kumarratte niitä, 20. minä tempaan teidät pois maastani, jonka olen teille antanut. Ja temppelin, jonka olen nimelleni pyhittänyt, minä hylkään ja jätän pilkan kohteeksi ja varoittavaksi esimerkiksi kaikille kansoille. 21. Jokainen, joka kulkee tämän ennen niin mahtavan temppelin ohi, tyrmistyy ja kysyy: 'Miksi Herra on tehnyt näin tälle maalle ja tälle temppelille?' 22. Hänelle vastataan: 'Siksi, että israelilaiset hylkäsivät Herran, isiensä Jumalan, joka toi heidät Egyptistä, ja turvautuivat toisiin jumaliin, kumarsivat ja palvelivat niitä. Sen vuoksi Herra on pannut kaiken tämän pahan heidän kärsittäväkseen.'" ©

 
2. aikakirja,
luku 6
2. aikakirja,
luku 8
 

Ota yhteyttäX