2. kuninkaiden kirja,
luku 20
2. kuninkaiden kirja,
luku 22

2. kuninkaiden kirja, luku 21


1. Manasse oli kahdentoista vuoden vanha tullessansa kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa viisikymmentä viisi vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Hefsibah. 2. Hän teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, niiden kansain kauhistavien tekojen mukaan, jotka Herra oli karkoittanut israelilaisten tieltä. 3. Hän rakensi jälleen uhrikukkulat, jotka hänen isänsä Hiskia oli hävittänyt, ja pystytti alttareja Baalille ja teki aseran, niinkuin Israelin kuningas Ahab oli tehnyt, kumarsi ja palveli kaikkea taivaan joukkoa. 4. Hän rakensi alttareja myös Herran temppeliin, josta paikasta Herra oli sanonut: "Jerusalemiin minä asetan nimeni." 5. Hän rakensi alttareja kaikelle taivaan joukolle Herran temppelin molempiin esipihoihin. 6. Myös pani hän poikansa kulkemaan tulen läpi, ennusteli merkeistä, harjoitti noituutta ja hankki itsellensä vainaja- ja tietäjähenkien manaajia; hän teki paljon sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, ja vihoitti hänet. 7. Ja teettämänsä Aseran kuvan hän asetti temppeliin, josta Herra oli sanonut Daavidille ja hänen pojallensa Salomolle: "Tähän temppeliin ja Jerusalemiin, jonka minä olen valinnut kaikista Israelin sukukunnista, minä asetan nimeni ikiajoiksi. 8. Enkä minä anna enää Israelin jalkojen harhailla pois siitä maasta, jonka minä olen antanut heidän isillensä, jos he vain kaikessa noudattavat sitä, mitä minä olen käskenyt heidän noudattaa - koko sitä lakia, jonka minun palvelijani Mooses on heille antanut." 9. Mutta he eivät totelleet, ja Manasse eksytti heidät tekemään pahaa enemmän kuin ne kansat, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä. 10. Niin Herra puhui palvelijainsa, profeettain, kautta ja sanoi: 11. "Koska Manasse, Juudan kuningas, on tehnyt nämä kauhistavat teot ja siten tehnyt pahaa enemmän kuin amorilaiset, jotka olivat ennen häntä, ja on saattanut kivijumalillansa myös Juudan tekemään syntiä, 12. sentähden sanoo Herra, Israelin Jumala, näin: Katso, minä annan sellaisen onnettomuuden kohdata Jerusalemia ja Juudaa, että joka sen kuulee, sen molemmat korvat soivat. 13. Ja minä mittaan Jerusalemin samalla mittanuoralla kuin Samarian ja punnitsen sen samalla vaa'alla kuin Ahabin suvun. Ja minä huuhdon Jerusalemin, niinkuin vati huuhdotaan: se huuhdotaan ja käännetään kumollensa. 14. Minä hylkään perintöosani jäännöksen ja annan heidät vihollistensa käsiin, niin että he joutuvat kaikkien vihollistensa saaliiksi ja ryöstettäviksi, 15. koska ovat tehneet sitä, mikä on pahaa minun silmissäni, ja vihoittaneet minua siitä päivästä asti, jona heidän isänsä lähtivät Egyptin maasta, tähän päivään saakka." 16. Manasse vuodatti myös sangen paljon viatonta verta, niin että hän sillä täytti Jerusalemin ääriään myöten, sen syntinsä lisäksi, jolla hän saattoi Juudan tekemään syntiä, tekemään sitä, mikä on pahaa Herran silmissä. 17. Mitä muuta on kerrottavaa Manassesta ja kaikesta, mitä hän teki, ja synnistä, minkä hän teki, se on kirjoitettuna Juudan kuningasten aikakirjassa. 18. Ja Manasse meni lepoon isiensä tykö, ja hänet haudattiin linnansa puutarhaan, Ussan puutarhaan. Ja hänen poikansa Aamon tuli kuninkaaksi hänen sijaansa. 19. Aamon oli kahdenkymmenen kahden vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kaksi vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Mesullemet, Haaruksen tytär, Jotbasta. 20. Hän teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, niinkuin hänen isänsä Manasse oli tehnyt. 21. Hän vaelsi kaikessa samaa tietä, mitä hänen isänsä oli vaeltanut: hän palveli niitä kivijumalia, joita hänen isänsä oli palvellut, ja kumarsi niitä; 22. hän hylkäsi Herran, isiensä Jumalan, eikä vaeltanut Herran tietä. 23. Ja Aamonin palvelijat tekivät salaliiton häntä vastaan ja tappoivat kuninkaan hänen linnassansa. 24. Mutta maan kansa surmasi kaikki, jotka olivat tehneet salaliiton kuningas Aamonia vastaan. Ja maan kansa teki hänen poikansa Joosian kuninkaaksi hänen sijaansa. 25. Mitä muuta on kerrottavaa Aamonista, siitä, mitä hän teki, se on kirjoitettuna Juudan kuningasten aikakirjassa. 26. Ja hänet haudattiin omaan hautaansa Ussan puutarhaan. Ja hänen poikansa Joosia tuli kuninkaaksi hänen sijaansa.

1. Manasse oli kuninkaaksi tullessaan kaksitoistavuotias, ja hän hallitsi Jerusalemissa viisikymmentäviisi vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Hefsibah. 2. Manasse teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä. Hän harjoitti samoja iljettävyyksiä kuin ne kansat, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä. 3. Hän rakensi jälleen kukkuloille uhripaikat, jotka hänen isänsä Hiskia oli hävittänyt, hän pystytti alttareita Baalille ja teki Israelin kuninkaan Ahabin tavoin myös asera-tarhan. Hän kumarsi ja palveli taivaan tähtiä 4. ja rakensi vieraita alttareita Herran temppeliin, vaikka Herra oli sanonut: "Jerusalemista minä teen nimeni asuinsijan." 5. Herran temppelin molempiin esipihoihinkin hän rakensi alttareita taivaan tähdille. 6. Manasse pani poikansa kulkemaan tulen läpi, hän harjoitti noituutta ja ennustamista ja otti palvelukseensa henkienmanaajia ja enteidenselittäjiä. Hän teki paljon sellaista, mikä on väärää Herran silmissä, ja herätti näin hänen vihansa. 7. Hän teetti Astarten patsaan ja asetti sen temppeliin, josta Herra oli sanonut Daavidille ja hänen pojalleen Salomolle: "Tästä temppelistä ja Jerusalemista, jonka olen Israelin heimojen kaikista kaupungeista valinnut, minä teen nimeni ikuisen asuinsijan. 8. En enää pane israelilaisia harhailemaan kaukana siitä maasta, jonka olen antanut heidän isilleen, jos he kaikessa toimivat käskyjeni mukaisesti ja noudattavat tarkoin lakia, jonka palvelijani Mooses heille antoi." 9. Tätä israelilaiset eivät pitäneet mielessään. Manasse eksytti heidät tekemään enemmän pahaa kuin ne kansat olivat tehneet, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä. 10. Silloin Herra puhui palvelijoittensa, profeettojen, suulla näin: 11. "Manasse, Juudan kuningas, on näillä iljettävyyksillään tehnyt pahemmin kuin amorilaiset aikanaan. Epäjumalankuvillaan hän on johdattanut myös Juudan tekemään syntiä. 12. Sen tähden Herra, Israelin Jumala, sanoo näin: 'Minä saatan Jerusalemin ja Juudan sellaiseen onnettomuuteen, että joka siitä kuulee, sen molemmat korvat soivat. 13. Minä mittaan Jerusalemin samalla mittanuoralla kuin Samarian ja punnitsen sen samalla vaa'alla kuin Ahabin suvun. Niin kuin ruokakuppi pyyhkäistään puhtaaksi ja käännetään kumoon, niin minä pyyhkäisen tyhjäksi Jerusalemin. 14. Oman kansani rippeetkin minä jätän heitteille. Minä annan heidän jäädä vihollistensa käsiin, kaikki heidän vihollisensa saavat ryöstää ja rosvota heitä, 15. koska he ovat tehneet sitä, mikä on väärää minun silmissäni. Heidän tekonsa ovat vihastuttaneet minua siitä päivästä alkaen, jolloin heidän isänsä lähtivät Egyptistä, ja ne vihastuttavat minua tänäkin päivänä.'" 16. Sen lisäksi, että Manasse johdatti Juudan synnintekoon, tekemään sitä, mikä on väärää Herran silmissä, hän syyllistyi myös niin moneen verityöhön, että Jerusalem oli hänen aikanaan ääriään myöten täynnä viatonta verta. 17. Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Manassesta, hänen teoistaan ja synneistä, joihin hän syyllistyi, on kerrottu Juudan kuninkaiden historiassa. 18. Manasse meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin kuninkaanpalatsin viereen Ussan puutarhaan. Hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Amon. 19. Amon oli kuninkaaksi tullessaan kaksikymmentäkaksivuotias, ja hän hallitsi Jerusalemissa kaksi vuotta. Hänen äitinsä oli jotbalainen Mesullemet, Harusin tytär. 20. Amon teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä, niin kuin hänen isänsä Manasse oli tehnyt. 21. Hän kulki kaikessa samaa tietä, jota hänen isänsä oli kulkenut, ja palveli samoja epäjumalia kuin isänsä ja kumarsi niitä. 22. Hän hylkäsi Herran, isiensä Jumalan, eikä kulkenut Herran tietä. 23. Amonin omat miehet tekivät salaliiton häntä vastaan ja surmasivat hänet kuninkaanpalatsissa. 24. Mutta Juudan kansa löi kuoliaaksi kaikki ne, jotka olivat olleet salaliitossa kuningas Amonia vastaan, ja asetti Amonin jälkeen kuninkaaksi hänen poikansa Josian. 25. Kaikki muu, mitä Amonista on kerrottavaa, on kirjoitettu Juudan kuninkaiden historiaan. 26. Hänet haudattiin omaan hautaansa Ussan puutarhaan, ja hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Josia. ©

 
2. kuninkaiden kirja,
luku 20
2. kuninkaiden kirja,
luku 22
 

Ota yhteyttäX