2. kuninkaiden kirja,
luku 6
2. kuninkaiden kirja,
luku 8

2. kuninkaiden kirja, luku 7


1. Mutta Elisa vastasi: "Kuulkaa Herran sana; näin sanoo Herra: Huomenna tähän aikaan maksaa Samarian portissa sea-mitta lestyjä jauhoja sekelin ja kaksi sea-mittaa ohria sekelin." 2. Niin vaunusoturi, jonka käsivarteen kuningas nojasi, vastasi Jumalan miehelle ja sanoi: "Katso, vaikka Herra tekisi akkunat taivaaseen, kuinka voisi tämä tapahtua?" Hän sanoi: "Sinä olet näkevä sen omin silmin, mutta syödä siitä et saa." 3. Ja kaupungin portin oven edustalla oleskeli neljä pitalitautista miestä. He sanoivat toisillensa: "Mitä me istumme tässä, kunnes kuolemme? 4. Jos päätämme mennä kaupunkiin, jossa on nälänhätä, niin me kuolemme. Jos jäämme tähän, niin me kuolemme. Tulkaa, siirtykäämme nyt aramilaisten leiriin. Jos he jättävät meidät eloon, niin me jäämme eloon; jos he surmaavat meidät, niin me kuolemme." 5. Niin he nousivat hämärissä mennäkseen aramilaisten leiriin. Kun he tulivat aramilaisten leirin laitaan, niin katso: siellä ei ollut ketään. 6. Sillä Herra oli antanut aramilaisten sotajoukon kuulla sotavaunujen, hevosten ja suuren sotajoukon töminää; ja niin he olivat sanoneet toisilleen: "Katso, Israelin kuningas on palkannut meitä vastaan heettiläisten kuninkaat ja egyptiläisten kuninkaat, että nämä hyökkäisivät meidän kimppuumme." 7. Niin he olivat lähteneet liikkeelle ja paenneet hämärissä ja jättäneet telttansa, hevosensa, aasinsa ja leirinsä, niinkuin se oli; he olivat paenneet pelastaakseen henkensä. 8. Tultuaan leirin laitaan pitalitautiset menivät erääseen telttaan, söivät ja joivat, ottivat sieltä hopeata ja kultaa ja vaatteita, menivät pois ja kätkivät ne. Sitten he tulivat takaisin ja menivät toiseen telttaan ja ottivat sieltä saalista ja menivät pois ja kätkivät sen. 9. Mutta sitten he sanoivat toisilleen: "Emme tee oikein. Tämä päivä on hyvän sanoman päivä. Jos olemme vaiti ja odotamme aamun valkenemiseen asti, niin me joudumme syyllisiksi. Tulkaa, menkäämme nyt ilmoittamaan tämä kuninkaan linnaan." 10. Niin he tulivat ja kutsuivat kaupungin portinvartijat ja ilmoittivat heille sanoen: "Me tulimme aramilaisten leiriin, ja katso, siellä ei ollut ketään eikä kuulunut ihmisääntä; siellä oli vain hevosia ja aaseja kytkettyinä kiinni, ja teltat olivat, niinkuin olivat olleet." 11. Portinvartijat huusivat ja ilmoittivat tämän kuninkaan linnaan. 12. Silloin kuningas nousi yöllä ja sanoi palvelijoilleen: "Minä sanon teille, minkä aramilaiset meille tekevät. He tietävät meidän kärsivän nälkää, ja sentähden he ovat poistuneet leiristä ja piiloutuneet kedolle, ajatellen: kun ne lähtevät kaupungista, niin me otamme heidät elävinä kiinni ja menemme kaupunkiin." 13. Mutta eräs hänen palvelijoistaan vastasi ja sanoi: "Otettakoon viisi tähteeksi jääneistä hevosista, jotka ovat vielä täällä jäljellä - niidenhän käy kuitenkin samoin kuin kaiken Israelin joukon, joka on täällä jäljellä, ja samoin kuin kaiken Israelin joukon, joka on hukkunut - ja lähettäkäämme katsomaan." 14. Niin he ottivat kahdet sotavaunut hevosineen, ja kuningas lähetti ne aramilaisten sotajoukon jälkeen, sanoen: "Menkää ja katsokaa." 15. He menivät heidän jälkeensä aina Jordanille asti; ja katso: koko tie oli täynnä vaatteita ja aseita, jotka aramilaiset olivat heittäneet pois rientäessään pakoon. Niin sanansaattajat tulivat takaisin ja ilmoittivat sen kuninkaalle. 16. Silloin kansa lähti ja ryösti aramilaisten leirin. Ja niin sea-mitta lestyjä jauhoja maksoi sekelin ja kaksi sea-mittaa ohria sekelin, Herran sanan mukaan. 17. Kuningas oli asettanut sen vaunusoturin, jonka käsivarteen hän nojasi, porttiin valvomaan järjestystä. Mutta kansa tallasi hänet kuoliaaksi portissa, niinkuin Jumalan mies oli puhunut, silloin kun kuningas tuli hänen luoksensa. 18. Sillä kun Jumalan mies oli puhunut kuninkaalle näin: "Huomenna tähän aikaan maksaa kaksi sea-mittaa ohria Samarian portissa sekelin ja sea-mitta lestyjä jauhoja sekelin", 19. oli vaunusoturi vastannut Jumalan miehelle ja sanonut: "Katso, vaikka Herra tekisi akkunat taivaaseen, kuinka tämä voisi tapahtua?" Silloin hän oli sanonut: "Sinä olet näkevä sen omin silmin, mutta syödä siitä et saa." 20. Ja niin hänen myös kävi: kansa tallasi hänet kuoliaaksi portissa.

1. Silloin Elisa sanoi: "Kuulkaa Herran sana! Näin hän sanoo: 'Huomenna tähän aikaan Samarian portilla saa sekelillä sea-mitan parhaita vehnäjauhoja ja kaksi sea-mittaa ohria.'" 2. Vaunusoturi, joka seurasi kuningasta, sanoi Jumalan miehelle: "Niinkö käy? Herra kai avaa kaikki taivaan luukut!" Elisa vastasi: "Sinä saat nähdä sen omin silmin, mutta syömään sinusta ei enää ole." 3. Kaupunginportin ulkopuolella asusti neljä spitaalista miestä. He sanoivat toisilleen: "Miksi istua täällä kuolemaa odottamassa? 4. Jos me päätämme mennä kaupunkiin, me kuolemme sinne, koska siellä on nälänhätä, ja jos jäämme tänne, me kuolemme yhtä lailla. Miksemme lähtisi syyrialaisten leiriin! Jos he säästävät meidän henkemme, me pysymme elossa, ja jos he tappavat meidät, silloinkin me vain kuolemme." 5. Aamupuolella yötä he lähtivät liikkeelle mennäkseen syyrialaisten leiriin, mutta kun he saapuivat leirin laitamille, siellä ei ollutkaan ketään. 6. Herra oli pannut syyrialaiset kuulemaan vaunujen, hevosten ja suuren sotajoukon ääniä, ja silloin he olivat sanoneet toisilleen: "Israelin kuningas on varmasti ostanut heettiläisten kuninkaat ja Egyptin kuninkaat puolelleen. Nyt he ovat tulossa meidän kimppuumme." 7. Syyrialaiset olivat jo aamuyöstä lähteneet pois, jättäneet teltat, hevoset ja aasit jälkeensä leiriin ja paenneet henkensä edestä. 8. Leirin laitaan saavuttuaan spitaaliset menivät erääseen telttaan. He söivät ja joivat ja ottivat sieltä hopeaa, kultaa ja vaatteita. He kävivät kätkemässä tavarat ja menivät sitten toiseen telttaan. Sieltäkin he ottivat tavaroita ja menivät kätkemään ne. 9. Mutta sitten he sanoivat toisilleen: "Me emme tee oikein. Tämä päivä on hyvän uutisen päivä. Jos me olemme tästä hiljaa ja odotamme aamunkoittoon saakka, meitä voidaan syyttää rikoksesta. Paras lähteä heti kaupunkiin ja kertoa tästä kuninkaan väelle." 10. Spitaaliset tulivat takaisin, huusivat kaupunginportin vartijoita ja kertoivat heille: "Me menimme syyrialaisten leiriin, mutta siellä ei näkynyt ketään eikä kuulunut lainkaan ihmisääniä. Hevoset ja aasit kyllä olivat siellä, ja teltat oli jätetty paikoilleen." 11. Vartijat ilmoittivat tämän edelleen kuninkaan palatsiin. 12. Oli vielä hämärä, kun kuningas nousi. Hän sanoi hovimiehilleen: "Taidanpa arvata, mitä syyrialaiset ovat tehneet. He tietävät, että olemme nälissämme, ja ovat siksi lähteneet leiristä ja asettuneet väijyksiin. He odottavat, että me tulemme ulos kaupungista, ja ottavat sitten meidät elävältä kiinni ja pääsevät sisälle kaupunkiin." 13. Muuan hänen hovimiehistään sanoi silloin: "Emmekö kuitenkin lähettäisi muutamia miehiä ottamaan asiasta selvää? He voisivat ottaa viisi niistä hevosista, jotka meillä vielä on jäljellä. Ei siinä voi käydä sen pahemmin kuin on käynyt niille israelilaisille, jotka jo ovat saaneet surmansa, tai käy niille, jotka täällä vielä ovat jäljellä." 14. Niin sitten valjastettiin kahdet vaunut, ja kuningas lähetti ne Syyrian sotajoukon perään sanoen: "Menkää katsomaan." 15. Vaunumiehet ajoivat syyrialaisten perässä Jordanille saakka, ja tienvieret olivat täynnä vaatteita ja varusteita, jotka syyrialaiset olivat kiireissään heittäneet pois. Tiedustelijat tulivat takaisin ja kertoivat kuninkaalle näkemästään. 16. Silloin väki lähti ulos kaupungista ja ryösti syyrialaisten leirin. Sea-mitan parhaita vehnäjauhoja ja kaksi sea-mittaa ohria sai nyt sekelillä hopeaa, niin kuin Herra oli ilmoittanut. 17. Kuningas oli määrännyt seurassaan kulkevan vaunusoturin kaupunginportille pitämään järjestystä, mutta väkijoukko tallasi hänet portissa jalkoihinsa ja hän kuoli. Jumalan mies oli ennustanut näin silloin, kun hän puhui kuninkaalle tämän tultua hänen luokseen. 18. Hän oli myös ennustanut kuninkaalle, että kaksi sea-mittaa ohria ja yksi sea-mitta parhaita vehnäjauhoja maksaisi seuraavana päivänä samaan aikaan Samarian portilla yhden hopeasekelin. 19. Vaunusoturi oli silloin sanonut Jumalan miehelle: "Niinkö käy? Herra kai avaa kaikki taivaan luukut!" Elisa oli vastannut siihen: "Sinä saat nähdä sen omin silmin, mutta syömään sinusta ei enää ole." 20. Niin hänen sitten kävi, väkijoukko tallasi hänet portissa jalkoihinsa ja hän kuoli. ©

 
2. kuninkaiden kirja,
luku 6
2. kuninkaiden kirja,
luku 8
 

Ota yhteyttäX