2. Samuelin kirja,
luku 9
2. Samuelin kirja,
luku 11

2. Samuelin kirja, luku 10


1. Senjälkeen ammonilaisten kuningas kuoli, ja hänen poikansa Haanun tuli kuninkaaksi hänen sijaansa. 2. Niin Daavid sanoi: "Minä osoitan laupeutta Haanunille, Naahaan pojalle, niinkuin hänen isänsä osoitti laupeutta minulle." Ja Daavid lähetti palvelijoitaan lohduttamaan häntä hänen isänsä kuoleman johdosta. Kun Daavidin palvelijat tulivat ammonilaisten maahan, 3. sanoivat ammonilaisten päämiehet herrallensa Haanunille: "Luuletko sinä, että Daavid tahtoo kunnioittaa sinun isääsi, kun hän lähettää lohduttajia sinun luoksesi? Varmasti on Daavid lähettänyt palvelijansa sinun luoksesi tutkimaan kaupunkia ja vakoilemaan ja hävittämään sitä." 4. Niin Haanun otatti kiinni Daavidin palvelijat, ajatti toisen puolen heidän partaansa ja leikkautti toisen puolen heidän vaatteistaan, peräpuolia myöten, ja päästi heidät sitten menemään. 5. Ja kun se ilmoitettiin Daavidille, lähetti hän sanan heitä vastaan, sillä miehiä oli pahasti häväisty. Ja kuningas käski sanoa: "Jääkää Jerikoon, kunnes partanne on kasvanut, ja tulkaa sitten takaisin." 6. Kun ammonilaiset näkivät joutuneensa Daavidin vihoihin, lähettivät ammonilaiset lähettiläitä ja palkkasivat Beet-Rehobin ja Sooban aramilaisia, kaksikymmentä tuhatta jalkamiestä, ja Maakan kuninkaalta tuhat miestä ja Toobin miehiä kaksitoista tuhatta. 7. Kun Daavid sen kuuli, lähetti hän Jooabin ja koko sotajoukon, kaikki urhot. 8. Niin ammonilaiset lähtivät ja asettuivat sotarintaan portin oven edustalle, mutta Sooban ja Rehobin aramilaiset ja Toobin ja Maakan miehet olivat eri joukkona kedolla. 9. Kun Jooab näki, että häntä uhkasi hyökkäys edestä ja takaa, valitsi hän miehiä kaikista Israelin valiomiehistä ja asettui sotarintaan aramilaisia vastaan. 10. Mutta muun väen hän antoi veljensä Abisain johtoon, ja tämä asettui sotarintaan ammonilaisia vastaan. 11. Ja hän sanoi: "Jos aramilaiset tulevat minulle ylivoimaisiksi, niin tule sinä minun avukseni; jos taas ammonilaiset tulevat sinulle ylivoimaisiksi, niin minä tulen sinua auttamaan. 12. Ole luja, ja pysykäämme lujina kansamme puolesta ja meidän Jumalamme kaupunkien puolesta. Tehköön sitten Herra, minkä hyväksi näkee." 13. Sitten Jooab ja väki, joka oli hänen kanssaan, ryhtyi taisteluun aramilaisia vastaan, ja nämä pakenivat häntä. 14. Ja kun ammonilaiset näkivät aramilaisten pakenevan, pakenivat hekin Abisaita ja menivät kaupunkiin. Sitten Jooab palasi ahdistamasta ammonilaisia ja tuli Jerusalemiin. 15. Kun aramilaiset näkivät, että Israel oli voittanut heidät, kokoontuivat he kaikki, 16. ja Hadareser lähetti nostattamaan niitä aramilaisia, jotka asuivat tuolla puolella Eufrat-virran; ja he tulivat Heelamiin, ja Soobak, Hadareserin sotapäällikkö, johti heitä. 17. Kun se ilmoitettiin Daavidille, kokosi hän kaiken Israelin ja meni Jordanin yli ja tuli Heelamiin; ja aramilaiset asettuivat sotarintaan Daavidia vastaan ja taistelivat hänen kanssaan. 18. Mutta aramilaiset pakenivat Israelia, ja Daavid tappoi aramilaisilta seitsemän sataa vaunuhevosta ja neljäkymmentä tuhatta ratsumiestä, ja heidän sotapäällikkönsä Soobakin hän siellä löi kuoliaaksi. 19. Kun kaikki Hadareserin alaiset kuninkaat näkivät, että Israel oli voittanut heidät, tekivät he Israelin kanssa rauhan ja palvelivat heitä. Sitten aramilaiset eivät enää uskaltaneet auttaa ammonilaisia.

1. Kun ammonilaisten kuningas Nahas kuoli, hallitsijaksi tuli hänen poikansa Hanun. 2. Daavid sanoi: "Haluan osoittaa ystävyyttä Nahasin pojalle Hanunille, niin kuin hänen isänsä osoitti minulle." Hän lähetti miehiään esittämään surunvalittelun Hanunille hänen isänsä kuoleman vuoksi. Kun Daavidin miehet saapuivat perille, 3. ammonilaisten päämiehet sanoivat herralleen Hanunille: "Luuletko, että Daavid on lähettänyt nämä miehet luoksesi vain kunnioittaakseen isääsi ja esittääkseen surunvalittelunsa? Varmasti hän on lähettänyt heidät tutkimaan ja vakoilemaan kaupunkia voidakseen kukistaa sen." 4. Silloin Hanun otti kiinni Daavidin miehet, ajatti heiltä toisen puolen parrasta ja leikkautti heidän vaatteistaan takamuksia myöten puolet pois. Sitten hän päästi heidät menemään. 5. Saatuaan tästä tiedon Daavid lähetti sananviejiä miehiä vastaan, koska he olivat kärsineet näin pahan häväistyksen. Kuningas käski sanoa: "Jääkää Jerikoon, kunnes partanne on kasvanut, ja palatkaa vasta sitten tänne." 6. Ammonilaiset tiesivät nyt joutuneensa Daavidin vihoihin. Siksi he lähettivät matkaan miehiä, jotka palkkasivat Rehobin ja Soban aramealaisista kaksikymmentätuhatta jalkamiestä, Maakan kuninkaan väestä tuhat miestä ja Tobin väestä kaksitoistatuhatta miestä. 7. Tämän kuultuaan Daavid lähetti heitä vastaan Joabin ja koko vakinaisen väkensä. 8. Ammonilaiset tulivat ulos kaupungistaan ja järjestäytyivät taisteluun portin edustalle, kun taas Soban ja Rehobin aramealaiset sekä Tobin ja Maakan miehet olivat eri joukkona vähän kauempana. 9. Kun Joab näki, että taistelu uhkasi häntä sekä edestä että takaa, hän valitsi itselleen Israelin parhaat soturit ja järjesti heidät rintamaan aramealaisia vastaan. 10. Muun joukon hän antoi veljensä Abisain komentoon, ja tämä järjesti sen ammonilaisia vastaan. 11. Joab sanoi: "Jos aramealaiset näyttävät pääsevän minusta voitolle, tule sinä minun avukseni, ja jos taas ammonilaiset ovat pääsemässä sinusta voitolle, minä tulen auttamaan sinua. 12. Ole luja! Meidän on pysyttävä rohkeina kansamme tähden ja Jumalamme kaupunkien vuoksi. Herra tehköön niin kuin hyväksi näkee." 13. Sitten Joab ryhtyi joukkoineen taisteluun aramealaisia vastaan, ja nämä pakenivat hänen tieltään. 14. Kun ammonilaiset näkivät aramealaisten pakenevan, hekin perääntyivät Abisain edestä ja vetäytyivät kaupunkiinsa. Joab lakkasi ahdistamasta ammonilaisia ja palasi Jerusalemiin. 15. Kun aramealaiset näkivät kärsineensä tappion taistelussa Israelia vastaan, he kokosivat voimansa. 16. Hadadeser lähetti Eufratin toisella puolella asuville aramealaisille käskyn lähteä liikkeelle. Hadadeserin sotaväen päällikön Sobakin johdolla he saapuivat Helamiin. 17. Kun Daavid sai kuulla tämän, hän kokosi Israelin sotavoimat, kulki Jordanin yli ja tuli Helamiin. Aramealaiset järjestäytyivät rintamaan Daavidia vastaan ja ryhtyivät taisteluun. 18. He joutuivat kuitenkin pakenemaan israelilaisten tieltä, ja Daavid tuhosi aramealaisilta seitsemänsataa sotavaunua ja surmasi neljäkymmentätuhatta miestä. Myös heidän sotaväkensä päällikön Sobakin hän löi kuoliaaksi. 19. Kun Hadadeserin alaiset kuninkaat näkivät joutuneensa tappiolle taistelussa, he tekivät rauhan Israelin kanssa ja alistuivat sen valtaan. Tämän jälkeen aramealaiset eivät enää uskaltaneet auttaa ammonilaisia. ©

 
2. Samuelin kirja,
luku 9
2. Samuelin kirja,
luku 11
 

Ota yhteyttäX