2. Samuelin kirja,
luku 1
2. Samuelin kirja,
luku 3

2. Samuelin kirja, luku 2


1. Sen jälkeen Daavid kysyi Herralta: "Menenkö minä johonkin Juudan kaupunkiin?" Herra vastasi hänelle: "Mene." Ja Daavid kysyi: "Mihinkä minä menen?" Hän vastasi: "Hebroniin." 2. Niin Daavid meni sinne, mukanaan molemmat vaimonsa, jisreeliläinen Ahinoam ja Abigail, karmelilaisen Naabalin vaimo. 3. Ja Daavid vei sinne myös miehet, jotka olivat hänen kanssaan, kunkin perheinensä; ja he asettuivat Hebronin ympärillä oleviin kaupunkeihin. 4. Ja Juudan miehet tulivat ja voitelivat siellä Daavidin Juudan heimon kuninkaaksi. Kun Daavidille ilmoitettiin, että Gileadin Jaabeksen miehet olivat haudanneet Saulin, 5. lähetti Daavid lähettiläät Gileadin Jaabeksen miesten luo sanomaan heille: "Herra siunatkoon teitä, koska olette osoittaneet herrallenne Saulille laupeutta hautaamalla hänet. 6. Osoittakoon nyt Herra laupeutta ja uskollisuutta teitä kohtaan. Minäkin teen teille hyvää, koska tämän teitte. 7. Rohkaiskaa siis itsenne ja olkaa urhoolliset; teidän herranne Saul tosin on kuollut, mutta Juudan heimo on voidellut kuninkaaksensa minut." 8. Mutta Abner, Neerin poika, Saulin sotapäällikkö, otti Saulin pojan Iisbosetin ja vei hänet Mahanaimiin 9. ja asetti hänet Gileadin, Asurin, Jisreelin, Efraimin, Benjaminin ja koko Israelin kuninkaaksi. 10. Saulin poika Iisboset oli neljänkymmenen vuoden vanha tullessaan Israelin kuninkaaksi ja hallitsi kaksi vuotta. Ainoastaan Juudan heimo seurasi Daavidia. 11. Ja aika, minkä Daavid oli Juudan heimon kuninkaana Hebronissa, oli seitsemän vuotta ja kuusi kuukautta. 12. Abner, Neerin poika, ja Saulin pojan Iisbosetin palvelijat lähtivät Mahanaimista Gibeoniin. 13. Ja Jooab, Serujan poika, ja Daavidin palvelijat lähtivät hekin liikkeelle, ja he kohtasivat toisensa Gibeonin lammikolla; he asettuivat toiset tälle, toiset tuolle puolelle lammikon. 14. Ja Abner sanoi Jooabille: "Nouskoon nuoria miehiä pitämään taistelukisaa meidän edessämme." Jooab sanoi: "Nouskoon vain." 15. Niin heitä nousi ja astui esiin sama määrä: kaksitoista Benjaminin ja Saulin pojan Iisbosetin puolelta sekä kaksitoista Daavidin palvelijaa. 16. Ja he tarttuivat kukin vastustajaansa päähän ja pistivät miekkansa toinen toisensa kylkeen ja kaatuivat yhdessä. Niin sen paikan nimeksi tuli Helkat-Suurim, ja se on Gibeonin luona. 17. Ja sinä päivänä syntyi hyvin kova taistelu; mutta Daavidin palvelijat voittivat Abnerin ja Israelin miehet. 18. Ja siellä oli kolme Serujan poikaa: Jooab, Abisai ja Asael. Ja Asael oli nopeajalkainen kuin gaselli kedolla. 19. Ja Asael ajoi takaa Abneria eikä poikennut oikealle eikä vasemmalle Abnerin jäljestä. 20. Niin Abner käännähti taaksensa ja sanoi: "Sinäkö se olet, Asael?" Hän vastasi: "Minä." 21. Ja Abner sanoi hänelle: "Käänny oikealle tai vasemmalle ja ota joku noista nuorista miehistä kiinni ja riistä siltä sota-asu." Mutta Asael ei tahtonut luopua hänestä. 22. Niin Abner vielä kerran sanoi Asaelille: "Luovu minusta, muutoin lyön sinut maahan. Mutta kuinka minä sitten voisin katsoa sinun veljeäsi Jooabia silmiin?" 23. Mutta kun hän ei tahtonut luopua hänestä, pisti Abner häntä keihään varsipuolella vatsaan, niin että keihäs tuli takaapäin ulos; ja hän kaatui ja kuoli siihen paikkaan. Ja jokainen, joka tuli siihen paikkaan, mihin Asael oli kaatunut ja kuollut, pysähtyi siihen. 24. Mutta Jooab ja Abisai ajoivat Abneria takaa ja tulivat, kun aurinko oli laskenut, Amman kukkulalle, joka on vastapäätä Giiahia, Gibeonin erämaahan päin. 25. Silloin benjaminilaiset kokoontuivat Abnerin taakse yhteen joukkoon ja asettuivat kukkulan laelle. 26. Ja Abner huusi Jooabille ja sanoi: "Pitääkö miekan syödä ainiaan? Etkö sinä ymmärrä, että siitä tulee vain katkeruutta jäljestäpäin? Etkö jo käske väen lakata ajamasta takaa veljiänsä?" 27. Jooab vastasi: "Niin totta kuin Jumala elää: jos sinä et olisi puhunut, niin varmasti väki vasta huomenaamuna olisi lähtenyt pois ajamasta takaa veljiänsä." 28. Ja Jooab puhalsi pasunaan; niin kaikki väki pysähtyi eikä enää ajanut takaa Israelia. Ja he eivät enää taistelleet. 29. Mutta Abner ja hänen miehensä kulkivat koko sen yön Aromaata ja menivät Jordanin yli, kulkivat koko Bitronin läpi ja tulivat Mahanaimiin. 30. Ja Jooab kokosi kaiken kansan, palattuaan ajamasta takaa Abneria. Ja Daavidin palvelijoista puuttui yhdeksäntoista miestä ja Asael. 31. Mutta Daavidin palvelijat olivat lyöneet benjaminilaisia ja Abnerin miehiä kuoliaaksi kolmesataa kuusikymmentä miestä. 32. Ja he ottivat Asaelin ja hautasivat hänet hänen isänsä hautaan Beetlehemiin. Ja Jooab ja hänen miehensä kulkivat koko sen yön ja tulivat päivän valjetessa Hebroniin.

1. Tämän jälkeen Daavid kysyi Herralta: "Voinko mennä johonkin Juudan kaupunkiin?" Herra vastasi: "Mene." Daavid kysyi: "Mihin kaupunkiin?" Herra sanoi: "Hebroniin." 2. Ja Daavid meni Hebroniin mukanaan molemmat vaimonsa, jisreeliläinen Ahinoam ja Abigail, joka oli ollut karmelilaisen Nabalin vaimo. 3. Hän vei sinne myös sotilaansa perheineen, ja he asettuivat asumaan Hebroniin ja sen lähikyliin. 4. Juudan miehet tulivat ja voitelivat Daavidin Juudan heimon kuninkaaksi. Kun Daavidille kerrottiin, että Gileadin Jabesin miehet olivat haudanneet Saulin, 5. hän lähetti sananviejiä sanomaan heille: "Herra siunatkoon teitä, kun osoititte uskollisuutta herrallenne Saulille ja hautasitte hänet. 6. Olkoon siis Herra nyt teille uskollinen ja hyvä. Myös minä haluan palkita teille hyvän työnne. 7. Rohkaiskaa mielenne ja olkaa lujat! Herranne Saul on tosin kuollut, mutta Juudan heimo on voidellut kuninkaakseen minut." 8. Mutta Saulin sotaväen päällikkö Abner, Nerin poika, otti mukaansa Saulin pojan Isbosetin, vei hänet Jordanin yli Mahanaimiin 9. ja asetti hänet Gileadin, Asserin heimon, Jisreelin, Efraimin ja Benjaminin heimon ja koko Israelin kuninkaaksi. 10. Saulin poika Isboset oli nelikymmenvuotias tullessaan Israelin kuninkaaksi, ja hän hallitsi kaksi vuotta. Juudan heimo seurasi kuitenkin Daavidia. 11. Daavid oli Juudan heimon kuninkaana Hebronissa kaikkiaan seitsemän vuotta ja kuusi kuukautta. 12. Abner, Nerin poika, ja Saulin pojan Isbosetin miehet lähtivät Mahanaimista Gibeoniin. 13. Joab, Serujan poika, ja Daavidin miehet lähtivät liikkeelle Hebronista, ja joukot kohtasivat toisensa Gibeonin vesialtaan luona. Toinen joukko asettui altaan toiselle, toinen toiselle puolelle. 14. Abner sanoi Joabille: "Nyt saavat nuoret miehet esittää meille taistelunäytöksen." Joab suostui tähän. 15. Nuoret miehet astuivat esiin, ja heistä valittiin kaksitoista Benjaminin ja Saulin pojan Isbosetin puolelta ja kaksitoista Daavidin puolelta. 16. Jokainen tarttui vastustajaansa päähän ja työnsi miekan hänen kylkeensä, ja miehet kaatuivat kaikki yhdessä. Paikasta alettiin käyttää nimeä Helkat-Surim; se sijaitsee Gibeonissa. 17. Syntyi raivokas taistelu, ja Daavidin miehet tuottivat Abnerille ja Israelin miehille tappion. 18. Mukana oli kolme Serujan poikaa, Joab, Abisai ja Asael. Asael oli nopeajalkainen kuin aavikon gaselli. 19. Hän ajoi takaa Abneria eikä poikennut tämän jäljestä mihinkään, ei oikeaan eikä vasempaan. 20. Abner katsahti taakseen ja kysyi: "Asael, sinäkö se olet?" Hän vastasi: "Minä." 21. Abner sanoi: "Käänny jonnekin muualle, ota kiinni joku toinen ja riistä itsellesi hänen varusteensa." Mutta Asael ei halunnut kääntyä toiseen suuntaan. 22. Silloin Abner jatkoi: "Lakkaa jo ajamasta minua takaa, ettei minun tarvitse tappaa sinua! Kuinka silloin voisin katsoa silmiin veljeäsi Joabia?" 23. Mutta Asael ei suostunut lopettamaan takaa-ajoa. Silloin Abner iski keihäänsä varsipää edellä hänen vatsaansa, ja keihäs tuli selkäpuolelta ulos. Asael lyyhistyi maahan ja kuoli siihen paikkaan. Ja kaikki, jotka tulivat paikalle, missä Asael makasi kuolleena, pysähtyivät katsomaan. 24. Joab ja Abisai ajoivat Abneria takaa, ja auringon laskiessa he tulivat Amman kukkulalle, joka on Giahin itäpuolella, Gibeonista autiomaahan johtavan tien varrella. 25. Benjaminilaiset kerääntyivät Abnerin luo ja pysähtyivät erään kukkulan laelle. 26. Abner huusi Joabille: "Pitääkö miekan riehua ikuisesti? Etkö käsitä, että se tietää katkeraa loppua? Eikö sinun olisi jo aika sanoa miehillesi, että he lakkaavat ajamasta takaa veljiään?" 27. Joab vastasi: "Niin totta kuin Jumala elää: ellet nyt olisi puhunut, mieheni olisivat jatkaneet takaa-ajoa aamuun saakka." 28. Joab puhalsi torveen, ja hänen miehensä pysähtyivät. He lopettivat israelilaisten takaa-ajon ja keskeyttivät taistelun. 29. Abner ja hänen miehensä lähtivät paluumatkalle. He kulkivat koko yön Jordanin tasangolla, menivät sitten joen yli, vaelsivat Bitronin läpi ja tulivat Mahanaimiin. 30. Palattuaan ajamasta takaa Abneria Joab kokosi joukkonsa, ja Daavidin väestä puuttui Asaelin lisäksi yhdeksäntoista miestä. 31. Mutta Daavidin miehet olivat surmanneet benjaminilaisia ja Abnerin väkeä kolmesataakuusikymmentä miestä. 32. He toivat Asaelin ruumiin mukanaan ja hautasivat hänet Betlehemiin hänen isänsä hautaan. Joab ja hänen miehensä kulkivat koko yön ja saapuivat Hebroniin aamun sarastaessa. ©

 
2. Samuelin kirja,
luku 1
2. Samuelin kirja,
luku 3
 

Ota yhteyttäX