Jeremian kirja, luku 19
1. Herra sanoi näin: "Mene ja osta savenvalajalta ruukku ja ota mukaasi kansan ja pappien vanhimpia. 2. Lähde sitten Ben-Hinnomin laaksoon, joka on Sirpaleportin edustalla, ja julista siellä sanat, jotka minä sinulle puhun. 3. Ja sano: Kuulkaa Herran sana, te Juudan kuninkaat ja Jerusalemin asukkaat: Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Katso, minä annan sellaisen onnettomuuden kohdata tätä paikkaa, että jokaisen korvat soivat, joka sen kuulee, 4. sentähden että he ovat hyljänneet minut ja muuttaneet vieraaksi tämän paikan, ovat polttaneet siinä uhreja muille jumalille, joita he eivät tunteneet, eivät he eivätkä heidän isänsä eivätkä Juudan kuninkaat, ja täyttäneet tämän paikan viattomain verellä, 5. ovat rakentaneet uhrikukkuloita Baalille ja polttaneet tulessa lapsiansa polttouhreiksi Baalille, mitä minä en ole käskenyt enkä puhunut ja mikä ei ole minun mieleeni tullut. 6. Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin tätä paikkaa ei enää sanota Toofetiksi eikä Ben-Hinnomin laaksoksi, vaan 'Murhalaaksoksi'. 7. Ja minä teen tyhjäksi Juudan ja Jerusalemin neuvon tässä paikassa ja annan heidän kaatua miekkaan vihollistensa edessä, annan heidät niiden käsiin, jotka etsivät heidän henkeänsä, ja annan heidän ruumiinsa ruuaksi taivaan linnuille ja maan eläimille. 8. Ja minä teen tämän kaupungin kauhistukseksi ja ivan vihellykseksi. Jokainen, joka ohitse kulkee, kauhistuu ja viheltää kaikille sen haavoille. 9. Ja minä panen heidät syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa, ja he syövät toinen toisensa lihaa siinä hädässä ja ahdistuksessa, jolla heitä ahdistavat heidän vihollisensa, ne, jotka etsivät heidän henkeänsä. 10. Särje ruukku niiden miesten nähden, jotka ovat tulleet sinun kanssasi. 11. Ja sano heille: Näin sanoo Herra Sebaot: Niin minä särjen tämän kansan ja tämän kaupungin, kuin särjetään savenvalajan astia, ettei sitä enää eheäksi saa. Ja Toofetiin haudataan, kun ei ole muualla tilaa, minne haudata. 12. Niin minä teen tälle paikalle, sanoo Herra, ja sen asukkaille: minä teen tämän kaupungin Toofetin kaltaiseksi. 13. Jerusalemin talot ja Juudan kuningasten talot tulevat Toofetin paikan kaltaisiksi - nuo saastaiset talot kaikki tyynni, joiden katoilla he ovat polttaneet uhreja kaikelle taivaan joukolle ja vuodattaneet juomauhreja muille jumalille." 14. Ja Jeremia tuli Toofetista, johon Herra oli lähettänyt hänet ennustamaan, ja asettui Herran huoneen esikartanoon ja sanoi kaikelle kansalle: 15. "Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Katso, minä tuotan tämän kaupungin ylitse ja kaikkien sen alaisten kaupunkien ylitse kaiken sen onnettomuuden, jolla minä olen sitä uhannut, koska ne ovat olleet niskureita eivätkä ole kuulleet minun sanojani."
1. Herra sanoi minulle: "Osta itsellesi saviruukku. Ota mukaasi muutamia kansan ja pappien vanhimpia 2. ja mene Sirpaleportista Ben-Hinnomin laaksoon. Julista siellä sanat, jotka minä sinulle annan. 3. "Sano näin: Kuulkaa Herran sana, te Juudan kuninkaat ja Jerusalemin asukkaat! Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Minä tuon tähän paikkaan sellaisen onnettomuuden, että joka siitä kuulee, sen molemmat korvat soivat. 4. Kansani on hylännyt minut ja käyttänyt väärin tätä paikkaa. He ovat polttaneet täällä uhreja jumalille, jotka olivat vieraita heille itselleen, heidän isilleen ja Juudan kuninkaille. He ovat täyttäneet tämän paikan viattomien ihmisten verellä. 5. He ovat rakentaneet alttareita polttaakseen lapsiaan tulessa uhreina Baalille. Sitä minä en ole käskenyt heidän tehdä, sellainen ei tulisi mieleenikään!" 6. Kuulkaa siis, mitä Herra sanoo: "Tulee aika, jolloin tätä paikkaa ei sanota enää Tofetiksi, Ben-Hinnomin laaksoksi, vaan sitä sanotaan Murhalaaksoksi. 7. Tässä paikassa minä murskaan Juudan ja Jerusalemin asukkaiden suunnitelmat. Minä annan heidän kaatua vihollistensa miekkaan, jätän heidät niiden käsiin, jotka tavoittelevat heidän henkeään. Heidän ruumiinsa minä annan haaskalintujen ja villieläinten ruoaksi. 8. Minä teen tämän kaupungin niin autioksi, että kaikki sitä kavahtavat. Jokainen ohikulkija järkyttyy nähdessään sen tuhon. 9. Minä panen kaupungin asukkaat hädässään syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa, ja he joutuvat syömään myös toinen toisensa lihaa, kun viholliset piirittävät heitä ja tavoittelevat heidän henkeään. 10. "Särje saviruukku niiden miesten nähden, jotka ovat mukanasi. 11. Sano heille: Näin sanoo Herra Sebaot: Niin kuin tämä saviastia särjetään, niin ettei sitä enää voi korjata, niin minä särjen tämän kansan ja tämän kaupungin. Ja kuolleita haudataan Tofetiin, kun muualla ei ole enää tilaa. 12. Näin minä teen tälle paikalle ja sen asukkaille, sanoo Herra. Tämän kaupungin käy niin kuin Tofetin. 13. Jerusalemin taloista ja Juudan kuninkaiden taloista tulee yhtä saastaisia kuin Tofet – kaikista näistä taloista, joiden katoilla on poltettu suitsuketta taivaan tähdille ja vuodatettu juomauhreja vieraille jumalille." 14. Palattuaan Tofetista, jonne Herra oli lähettänyt hänet julistamaan sanansa, Jeremia asettui seisomaan Herran temppelin esipihalle ja puhui kansalle: 15. "Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Minä tuon tälle kaupungille ja kaikille Juudan kaupungeille onnettomuuden, jolla olen niitä uhannut. Niiden asukkaat ovat uppiniskaisia, he eivät ole kuunnelleet minun sanojani." ©