Laulujen laulu,
luku 8
Jesajan kirja,
luku 2

Jesajan kirja, luku 1


1. Jesajan, Aamoksen pojan, näky, jonka hän näki Juudasta ja Jerusalemista Ussian, Jootamin, Aahaan ja Hiskian, Juudan kuningasten, päivinä. 2. Kuulkaa, taivaat, ota korviisi, maa, sillä Herra puhuu: Minä kasvatin lapsia, sain heidät suuriksi, mutta he luopuivat minusta. 3. Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen; mutta Israel ei tunne, minun kansani ei ymmärrä. 4. Voi syntistä sukua, raskaasti rikkonutta kansaa, pahantekijäin siementä, kelvottomia lapsia! He ovat hyljänneet Herran, pitäneet Israelin Pyhää pilkkanansa, he ovat kääntyneet pois. 5. Mihin pitäisi teitä vielä lyödä, kun yhä jatkatte luopumustanne? Koko pää on kipeä, koko sydän sairas. 6. Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä, joita ei ole puserrettu, ei sidottu eikä öljyllä pehmitetty. 7. Teidän maanne on autiona, teidän kaupunkinne ovat tulella poltetut; teidän peltojanne syövät muukalaiset silmäinne edessä; ne ovat autioina niinkuin ainakin muukalaisten hävittämät. 8. Jäljellä on tytär Siion yksinänsä niinkuin maja viinitarhassa, niinkuin lehvämaja kurkkumaassa, niinkuin saarrettu kaupunki. 9. Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meistä jäännöstä, olisi meidän käynyt pian kuin Sodoman, olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi. 10. Kuulkaa Herran sana, te Sodoman päämiehet, ota korviisi meidän Jumalamme opetus, sinä Gomorran kansa. 11. Mitä ovat minulle teidän paljot teurasuhrinne? sanoo Herra. Minä olen kyllästynyt oinas-polttouhreihin ja juottovasikkain rasvaan. Mullikkain, karitsain ja kauristen vereen minä en mielisty. 12. Kun te tulette minun kasvojeni eteen, kuka sitä teiltä vaatii - minun esikartanoitteni tallaamista? 13. Älkää enää tuoko minulle turhaa ruokauhria; suitsutus on minulle kauhistus. En kärsi uuttakuuta enkä sapattia, en kokouksen kuuluttamista, en vääryyttä ynnä juhlakokousta. 14. Minun sieluni vihaa teidän uusiakuitanne ja juhla-aikojanne; ne ovat käyneet minulle kuormaksi, jota kantamaan olen väsynyt. 15. Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä. 16. Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä. 17. Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. 18. Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi. 19. Jos suostutte ja olette kuuliaiset, niin te saatte syödä maan hyvyyttä; 20. mutta jos vastustatte ja niskoittelette, niin miekka syö teidät. Sillä Herran suu on puhunut. 21. Voi, kuinka onkaan portoksi tullut uskollinen kaupunki! Se oli täynnä oikeutta, siellä asui vanhurskaus, mutta nyt murhamiehet. 22. Sinun hopeasi on kuonaksi käynyt, jaloviinisi vedellä laimennettu. 23. Sinun päämiehesi ovat niskureita ja varkaiden tovereita; kaikki he lahjuksia rakastavat ja palkkoja tavoittelevat; eivät he hanki orvolle oikeutta, lesken asia ei pääse heidän eteensä. 24. Sentähden sanoo Herra, Herra Sebaot, Israelin Väkevä: Voi! Minä viihdytän vihani vastustajissani, minä kostan vihollisilleni; 25. minä käännän käteni sinua vastaan ja puhdistan sinusta kuonan niinkuin lipeällä ja poistan sinusta kaiken lyijyn. 26. Ja minä palautan sinun tuomarisi muinaiselleen ja sinun neuvonantajasi sellaisiksi, kuin alkuaan olivat. Sitten sinua kutsutaan "vanhurskauden linnaksi", "uskolliseksi kaupungiksi". 27. Siion lunastetaan oikeudella ja sen kääntyneet vanhurskaudella. 28. Mutta luopiot ja syntiset saavat kaikki turmion, ja ne, jotka hylkäävät Herran, hukkuvat. 29. Sillä he saavat häpeän niistä tammista, joita te himoitsitte, ja pettymyksen puutarhoista, jotka te valitsitte. 30. Sillä teidän käy kuin tammen, jonka lehdet lakastuvat, ja kuin puutarhan, joka on vailla vettä. 31. Ja mahtaja tulee rohtimeksi ja hänen tekonsa kipinäksi, ja molemmat palavat yhdessä, eikä ole sammuttajaa.

1. Jesajan, Amosin pojan, näyt Juudasta ja Jerusalemista. Nämä hän näki Juudan kuninkaiden Ussian, Jotamin, Ahasin sekä Hiskian aikana. 2. Kuule, taivas, kuuntele, maa! Herra puhuu: – Minä kasvatin lapsia, saatoin heidät täyteen mittaan, mutta uhmaten he ovat nousseet minua vastaan. 3. Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen, mutta Israel ei tunne, minun kansani ei tajua. 4. Voi syntistä kansaa, raskaasti rikkonutta sukua, pahantekijöiden perhettä, rikoksiin eksyneitä lapsia! He ovat luopuneet Herrasta, he ovat halveksineet Israelin Pyhää ja kääntäneet hänelle selkänsä. 5. Mihin teitä vielä on lyötävä, kun yhä vain uhmaatte? Koko pää on haavoilla, koko sydän sairas. 6. Jalkapohjista päälakeen ei tervettä paikkaa, vain mustelmaa ja juomua ja verestä haavaa. Ei niitä ole puhdistettu, ei sidottu eikä öljyllä pehmitetty. 7. Autius on teidän maassanne, tuli on tuhonnut kaikki kaupunkinne, muukalaiset syövät satonne teidän silmienne edessä. Autius on kaikkialla, kaiken on vihollinen tuhonnut. 8. Vain tytär Siion on jäljellä kuin maja viinitarhassa, kuin kurkkupellon vartiolava, kuin saarrettu kaupunki. 9. – Jollei Herra Sebaot olisi jättänyt meistä jäännöstä eloon, meidän olisi käynyt kuin Sodoman, me olisimme Gomorran kaltaiset. 10. Kuulkaa Herran sana, te Sodoman johtajat, kuuntele Jumalamme puhetta, sinä Gomorran kansa. 11. – Mitä minä kostun teidän ainaisista uhreistanne, sanoo Herra. – Olen saanut kyllikseni polttouhreista, pässeistä ja syöttiläiden rasvasta, ei minua miellytä vuohien, ei mullien eikä karitsojen veri. 12. Kuka teitä on käskenyt niitä tuomaan ja tungeksimaan minun esipihoillani, kun tulette kasvojeni eteen? 13. Lakatkaa jo tarjoamasta turhia uhrejanne, minä inhoan niiden savua! Uusikuu ja sapatti, kokoukset ja juhlat – minä en siedä teidän pyhiä juhlianne ja pahoja tekojanne. 14. Teidän uudenkuun menonne ja juhlapäivänne – minä vihaan niitä. Niistä on tullut minulle taakka, jota olen väsynyt kantamaan. 15. Vaikka te levitätte kätenne rukoukseen, minä peitän silmäni, en tahdo teitä nähdä. Vaikka te rukoilemistanne rukoilisitte, minä en teitä kuuntele, koska kätenne ovat veren tahrimat. 16. Peseytykää, puhdistautukaa, tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni. Lakatkaa tekemästä pahaa. 17. Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. 18. – Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra. – Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa. 19. Jos te taivutatte mielenne kuulemaan minua, te saatte syödä maan hyvyyttä, 20. mutta jos kovetatte mielenne ja torjutte minut, miekka syö teidät. Herran suu on puhunut. 21. Voi häpeä! Portoksi on sortunut tuo uskollinen kaupunki. Siellä vallitsi oikeus ja vanhurskaus piti majaansa. Nyt siellä asuvat murhamiehet. 22. Sinun hopeasi on mustunut, jalo viinisi on vedellä laimennettu. 23. Sinun johtomiehesi ovat petollisia ja varkaiden kumppaneita, he kaikki rakastavat lahjuksia ja ahnehtivat lahjapalkkioita. Orvolle he eivät oikeutta hanki eivätkä aja lesken asiaa. 24. Sen tähden sanoo Jumala, Herra Sebaot, Israelin Väkevä: – Kuulkaa, minä hankin hyvityksen vastustajiltani ja kostan vihamiehilleni. 25. Minä tartun sinuun jälleen, minä puhdistan sinut niin kuin hopea puhdistetaan, kuin lipeällä minä irrotan sinusta kaiken kuonan. 26. Minä teen tuomarisi sellaisiksi kuin he alkuaan olivat ja neuvosmiehesi sellaisiksi kuin he olivat muinoin. Ja niin sinua taas kutsutaan vanhurskauden linnaksi, uskollisuuden kaupungiksi. 27. Minun oikeuteni lunastaa Siionin, minun vanhurskauteni sen asukkaat. 28. Mutta väärintekijät ja syntiset sortuvat kaikki, ne, jotka hylkäävät Herran, tuhoutuvat. 29. Puut, joita te palvotte, tuottavat teille häpeän ja turmion nuo pyhät tarhanne, joita niin rakastatte, 30. sillä teidän käy kuin puun: sen lehdet kuihtuvat, tai kuin tarhan, joka jää ilman vettä. 31. Vahva ja varteva muuttuu tappuratukoksi, ja hänen tekonsa on kipinä. Yhdessä ne kaksi palavat, eikä sammuttajaa ole. ©

 
Laulujen laulu,
luku 8
Jesajan kirja,
luku 2
 

Ota yhteyttäX