Jesajan kirja,
luku 31
Jesajan kirja,
luku 33

Jesajan kirja, luku 32


1. Katso, kuningas on hallitseva vanhurskaudessa, ja valtiaat vallitsevat oikeuden mukaan. 2. Silloin on jokainen heistä oleva turvana tuulelta ja suojana rankkasateelta, oleva kuin vesipurot kuivassa maassa, kuin korkean kallion varjo nääntyvässä maassa. 3. Silloin eivät näkevien silmät ole soaistut, ja kuulevien korvat kuulevat tarkkaan. 4. Ajattelemattomien sydän käsittää taidon, ja änkyttäväin kieli puhuu sujuvasti ja selkeästi. 5. Ei houkkaa enää kutsuta jaloksi, eikä petollista enää sanota yleväksi. 6. Sillä houkka puhuu houkan lailla, ja hänen sydämensä hankkii turmiota, ja niin hän harjoittaa riettautta ja puhuu eksyttäväisesti Herrasta, jättää tyhjäksi nälkäisen sielun ja janoavaisen juomaa vaille. 7. Ja pahat ovat petollisen aseet, hän miettii ilkitöitä, tuhotakseen kurjat valheen sanoilla, vaikka köyhä kuinka oikeata asiaa puhuisi. 8. Mutta jalo jaloja miettii ja jaloudessa lujana pysyy. 9. Nouskaa, te suruttomat naiset, kuulkaa minun ääntäni; te huolettomat tyttäret, tarkatkaa minun sanojani. 10. Vielä vuosi, ja päiviä päälle, niin vapisette, te huolettomat; sillä silloin on viininkorjuusta tullut loppu, hedelmänkorjuuta ei tule. 11. Kauhistukaa, te suruttomat, vaviskaa, te huolettomat, riisuutukaa, paljastukaa, vyöttäkää säkki lanteillenne. 12. Silloin valitetaan ja lyödään rintoihin ihanien peltojen tähden ja hedelmällisten viiniköynnösten tähden, 13. minun kansani maan tähden, joka kasvaa orjantappuraa ja ohdaketta, remuavan kaupungin kaikkien iloisten talojen tähden. 14. Sillä palatsi on hyljätty, kaupungin kohina lakannut, Oofel ja vartiotorni ovat jääneet luoliksi iankaikkisesti, villiaasien iloksi ja laumojen laitumeksi. 15. Näin on hamaan siihen asti, kunnes meidän päällemme vuodatetaan Henki korkeudesta. Silloin erämaa muuttuu puutarhaksi, 16. ja puutarha on metsän veroinen. Ja erämaassa asuu oikeus, ja puutarhassa majailee vanhurskaus. 17. Silloin vanhurskauden hedelmä on rauha, vanhurskauden vaikutus lepo ja turvallisuus iankaikkisesti. 18. Ja minun kansani asuu rauhan majoissa, turvallisissa asunnoissa, huolettomissa lepopaikoissa. 19. Mutta raesade tulee, metsä kaatuu, ja kaupunki alennetaan alhaiseksi. 20. Onnelliset te, jotka kylvätte kaikkien vetten vierille ja laskette härän ja aasin jalat valtoimina kulkemaan!

1. Tulee aika, jolloin kuningas hallitsee vanhurskaasti ja ruhtinaat hoitavat tehtävänsä oikeuden mukaan. 2. Silloin jokainen heistä on kuin turvapaikka myrskyn tullen, kuin suoja rankkasateen puhjetessa, kuin virvoittava vesi aavikolla, kuin kallionjärkäleen varjo helteen uuvuttamassa maassa. 3. Silloin näkevien silmät eivät ole ummessa ja kuulevien korvat ovat avoinna kuulemaan. 4. Neuvottomien sydän saavuttaa tiedon, sammaltavien kieli oppii puhumaan selkeästi. 5. Enää ei houkkaa sanota kunnian mieheksi eikä lurjusta jalomieliseksi. 6. Sillä houkka puhuu houkan puheita, hänen sydämensä hautoo pahaa. Siksi hänen tekonsa ovat jumalattomia, hänen puheensa Herrasta ovat mieltä vailla. Se mies jättää nälkäisen nääntymään, janoisen hän jättää juomaa vaille. 7. Lurjuksella on katalat keinonsa, hän punoo juonia, valehtelee ja hyötyy köyhän kustannuksella, riistää puheillaan varattomilta oikeuden. 8. Mutta jalon miehen mielessä ovat jalot teot, hän pysyy lujasti hyvän puolella. 9. Nouskaa, te huolettomat naiset, kuunnelkaa minua! Kuulkaa, te itsevarmat tyttäret, pankaa mieleen, mitä minä sanon! 10. Vuosi vielä, vähän toista, ja te, nyt niin varmat, vapisette. Viininkorjuun aika on ohi, eikä hedelmien korjuuta tule. 11. Säikkykää, huolettomat, vaviskaa, itsevarmat! Riisukaa vaatteenne, vyöttäkää säkkivaate uumillenne, 12. lyökää surusta rintoihinne ihanien peltojen tähden, hedelmällisten viiniköynnösten tähden, 13. kansani viljelysmaiden tähden – orjantappuraa ja ohdaketta ne silloin kasvavat – ja kaikkien riemua tulvivien talojen tähden, koko ilakoivan kaupungin tähden. 14. Sillä palatsi jää autioksi, kohiseva kaupunki hylätään. Missä kohosi Ofelinkukkulan linna vartiotorneineen, siinä leviää ikuisesti rauniokenttä, villiaasien mielipaikka, karjalaumojen laidunmaa. 15. Näin on oleva, kunnes meihin tulee korkeudesta henki. Silloin autiomaa muuttuu hedelmätarhaksi ja tarhat ovat laajoja kuin metsät. 16. Silloin autiomaassa asuu oikeus ja vanhurskaudella on majansa hedelmätarhojen keskellä. 17. Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti. 18. Minun kansani saa asua rauhan niityillä, turvallisissa asuinpaikoissa, huolettomilla leposijoilla. 19. Metsää kaatuu lakoon, kaupunkeja sortuu maahan, 20. mutta te onnelliset, te saatte kylvää kaikkialle, missä vesi kostuttaa maan, saatte päästää härkänne ja aasinne vapaasti kulkemaan laitumilla. ©

 
Jesajan kirja,
luku 31
Jesajan kirja,
luku 33
 

Ota yhteyttäX