luku 13
luku 15
Jobin kirja, luku 14
1. "Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta, 2. kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy. 3. Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi! 4. Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään. 5. Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse. 6. Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään. 7. Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu. 8. Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan, 9. niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas. 10. Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten? 11. Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu; 12. niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa. 13. Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua! 14. Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi. 15. Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa. 16. Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni; 17. rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon. 18. Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa, 19. vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon. 20. Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään. 21. Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan - ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi - ei hän heitä huomaa. 22. Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen."
1. Ihminen, naisesta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta. 2. Kuin kukka hän avautuu ja kuihtuu, on kohta poissa, kuin varjo. 3. Ja tällaista olentoa sinun silmäsi vartioi, hänet sinä vaadit eteesi tuomiolle! 4. Voiko saastaisesta tulla puhdas? Ei koskaan! 5. Ihmisen elämä on laskettu tarkoin, lasketut ovat sen kuukaudet ja päivät. Sinä olet pannut hänelle rajan, jota hän ei voi ylittää. 6. Käännä siis katseesi hänestä pois, jätä hänet rauhaan, että hän saisi iloita kuin palkkalainen työpäivän päätyttyä. 7. Vaikka puu kaadetaan, sillä on yhä toivoa: sen kanto työntää versoja, niiden kasvu ei lopu. 8. Vaikka sen juuri vanhenee maassa, vaikka sen tyvi kuolee, 9. jo kostea henkäys saa sen taas työntämään vesaa ja versomaan kuin nuori taimi. 10. Toisin ihminen: hän riutuu ja kuolee. Kun hän on mennyt pois, missä hän on? 11. Meren vesi haihtuu, virta kuivuu, sen vedet häviävät. 12. Kun ihminen vaipuu lepoon, hän ei enää nouse, ei vaikka taivaat revähtäisivät auki. Ihminen ei herää unestaan. 13. Kunpa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit sinne, kunnes vihasi on asettunut, panisit määräajan ja muistaisit sitten minut! 14. Mutta voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut? Niin kauan kuin työvuoroni jatkuu, minä kuitenkin odotan, että raadanta päättyy. 15. Silloin sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin, sinä kaipaisit jälleen sitä, minkä oma kätesi on luonut. 16. Sinä tarkkaisit kyllä askeleitani mutta et pitäisi kirjaa synneistäni. 17. Pahat tekoni olisivat kukkarossasi sinetillä suljettuina, sinä peittäisit ne näkymättömiin. 18. Mutta niin kuin vuori vyöryy laaksoon kallioiden murtuessa, 19. niin kuin vesi jauhaa ja kuluttaa kivet ja rankkasade huuhtoo mukaansa maan, niin sinä murrat ihmisen toivon. 20. Sinä lannistat hänet ikiajoiksi. Hän lähtee täältä, hänen kasvonsa vääristyvät, kun sinä ajat hänet pois. 21. Ehkä hänen lapsensa saavat osakseen kunniaa – hän ei siitä tiedä, ehkä he epäonnistuvat ja heidän käy huonosti – hän ei siitäkään mitään tiedä. 22. Hänen ruumiinsa tuntee vain oman tuskansa. Hän tajuaa vain oman murheensa. ©
luku 13
luku 15
