Jobin kirja, luku 20

^1.Naemalainen Soofar lausui ja sanoi: ^2."Tuohon minun ajatukseni tuovat vastauksen, moisesta minun mieleni kuohuu. ^3.Häpäisevää nuhdetta täytyy minun kuulla, mutta minun ymmärrykseni henki antaa minulle vastauksen. ^4.Tuoko on sinulla tietoa ikiajoista asti, siitä saakka, kun ihminen maan päälle pantiin? ^5.Ei, vaan jumalattomain riemu loppuu lyhyeen, ja riettaan ilo on vain silmänräpäys. ^6.Vaikka hänen kopeutensa kohoaa taivaaseen ja hänen päänsä ulottuu pilviin asti, ^7.katoaa hän kuitenkin ainiaaksi oman likansa lailla; jotka näkivät hänet, kysyivät: 'Missä hän on ?' ^8.Niinkuin uni hän lentää pois, eikä häntä enää löydetä, ja hän häipyy kuin öinen näky. ^9.Silmä, joka häntä katseli, ei katsele häntä enää, eikä hänen paikkansa häntä enää näe. ^10.Hänen poikiensa täytyy hyvittää köyhät, hänen kättensä on annettava pois hänen omaisuutensa. ^11.Nuoruuden voimaa olivat täynnä hänen luunsa, mutta sen täytyi mennä maata multaan hänen kanssansa. ^12.Vaikka paha onkin makeaa hänen suussaan, niin että hän kätkee sen kielensä alle, ^13.säästää sitä eikä siitä luovu, vaan pidättää sitä keskellä suulakeansa, ^14.niin muuttuu tämä ruoka hänen sisässään, tulee kyykäärmeiden kähyiksi hänen sisälmyksissänsä. ^15.Hän nieli rikkautta, ja hänen täytyy se oksentaa pois, Jumala ajaa sen ulos hänen vatsastansa. ^16.Kyykäärmeiden myrkkyä hän imi, kyyn kieli hänet tappaa. ^17.Ei hän saa ilokseen katsella puroja, ei hunaja- ja kermajokia ja -virtoja. ^18.Hänen on annettava pois hankkimansa, eikä hän saa sitä itse niellä; ei ole hänen ilonsa hänen voittamansa rikkauden veroinen. ^19.Sillä hän teki vaivaisille väkivaltaa ja heitti heidät siihen, hän ryösti itselleen talon, eikä saa siinä rakennella. ^20.Sillä hän ei tuntenut vatsansa ikinä tyytyvän, mutta ei pelastu hän himotulla tavarallaan. ^21.Ei mikään säilynyt hänen ahmailultaan, sentähden hänen onnensa ei kestä. ^22.Yltäkylläisyytensä runsaudessa on hänellä hätä, häneen iskevät kaikki kurjien kourat. ^23.Kun hän on täyttämässä vatsaansa, lähettää Jumala hänen kimppuunsa vihansa hehkun ja antaa sen sataa hänen päällensä hänen syödessään. ^24.Jos hän pakenee rautavaruksia, niin lävistää hänet vaskijousi; ^25.kun hän vetää ulos selästään nuolen, käy hänen sappensa lävitse miekan salama. Kauhut valtaavat hänet, ^26.kaikki pimeys on varattu hänen aarteilleen. Hänet kuluttaa tuli, joka palaa lietsomatta, se syö, mitä on säilynyt hänen majassansa. ^27.Taivas paljastaa hänen pahat tekonsa, maa nousee häntä vastaan. ^28.Minkä hänen talonsa tuotti, menee menojaan vihan päivänä niinkuin tulvavedet. ^29.Tämä on jumalattoman ihmisen osa Jumalalta, perintöosa, jonka Jumala hänelle määrää."

^1.Nyt naamalainen Sofar alkoi jälleen puhua. Hän sanoi: ^2.– Sinun puheesi ärsyttää minut vastaamaan, se kiihdyttää mieltäni. ^3.Se, miten opetat ja ojennat, loukkaa minua, mutta ymmärrykseni löytää kyllä sinulle vastauksen. ^4.Niin kuin tiedät, niin kuin on tiedetty muinaisista ajoista asti, siitä asti, kun ihmisiä on ollut maan päällä: ^5.jumalattoman ilo kestää vain hetken, rienaajan onni on pian ohi. ^6.Vaikka hän ulottuisi taivaaseen saakka, vaikka hänen päänsä koskettaisi pilviä, ^7.hän häviää jäljettömiin niin kuin sonta. Ne, jotka hänet tunsivat, kysyvät: "Missä hän on?" ^8.Kuin uni hän lentää pois, katoaa, kuin öinen näky hän haihtuu tyhjiin. ^9.Ne, jotka hänet näkivät, eivät enää häntä näe, hänen asuinsijansa ei enää häntä tunne. ^10.Hänen kätensä joutuvat antamaan takaisin kaiken riistämänsä, hänen lapsensa pyytävät armopaloja köyhiltä. ^11.Nuoruus ja voima, joka täytti hänen ruumiinsa, vaipuu hänen kanssaan maan tomuun. ^12.Paha maistuu niin makealle hänen suussaan, että hän viivytellen tunnustelee sitä kielellään, ^13.nautiskelee, ei malta luopua siitä vaan pidättelee sitä kitalakeaan vasten. ^14.Mutta herkku muuttuu hänen sisuksissaan, se on hänen vatsassaan kuin sarvikyyn myrkky. ^15.Sen hyvän, jonka hän on ahminut, hän oksentaa ulos, Jumala ajaa sen pois hänen vatsastaan. ^16.Sarvikyyn myrkkyä hän on itseensä imenyt, käärmeen kieli hänet surmaa. ^17.Ei hän enää näe solisevia puroja, ei kerman ja hunajan virtoja. ^18.Hän joutuu luopumaan työnsä hedelmistä, ei saa niistä nauttia, omaisuudesta, jonka hän hankki, hän ei saa iloita, ^19.koska hän murskasi köyhät, jätti heidät oman onnensa varaan, otti itselleen taloja, joita ei ollut rakentanut. ^20.Koskaan hän ei saanut kyllikseen, mutta hänen aarteensa eivät häntä pelasta. ^21.Kaikkea hän ahnehti kyltymättä, siksi hänen onnensa ei kestä. ^22.Kun hänellä on yllin kyllin kaikkea, juuri silloin ahdinko hänet yllättää ja onnettomuuden painava käsi laskeutuu hänen päälleen. ^23.Yllin kyllin hän tulee saamaan: Jumala suuntaa häneen vihansa hehkun ja antaa tuhon sataa hänen päälleen. ^24.Jos hän pääsee pakoon rautaisia aseita, pronssinuoli hänet surmaa: ^25.se tulee selästä ulos hänen sappinesteestään kiiltävänä, ja kauhu valtaa hänet. ^26.Pimeys odottaa, väijyksissä se odottaa. Tuli, joka palaa lietsomatta, syö hänet. Voi sitä, joka on etsinyt suojaa hänen kattonsa alta! ^27.Taivas paljastaa hänen syntinsä, maa nousee häntä vastaan. ^28.Hänen talonsa vauraus häipyy tyhjiin, kun vesi syöksyy kaiken yli vihan päivänä. ^29.Tämä on kohtalo, jonka Jumala antaa pahalle, tällaisen perintöosan Jumala on hänelle varannut. ©