Jobin kirja,
luku 27
Jobin kirja,
luku 29

Jobin kirja, luku 28


1. "Hopeallakin on suonensa ja löytöpaikkansa kullalla, joka puhdistetaan; 2. rauta otetaan maasta, ja kivestä sulatetaan vaski. 3. Tehdään loppu pimeydestä, ja tutkitaan tyystin kivi, jonka synkkä pilkkopimeä peittää. 4. Kaivos louhitaan syvälle maan asujain alle; unhotettuina he riippuvat siellä ilman jalan tukea, heiluvat kaukana ihmisten ilmoilta. 5. Maasta kasvaa leipä, mutta maan uumenet mullistetaan kuin tulen voimalla. 6. Sen kivissä on safiirilla sijansa, siellä on kultahiekkaa. 7. Polkua sinne ei tiedä kotka, eikä haukan silmä sitä havaitse. 8. Sitä eivät astu ylväät eläimet, ei leijona sitä kulje. 9. Siellä käydään käsiksi kovaan kiveen, ja vuoret mullistetaan juuriaan myöten. 10. Kallioihin murretaan käytäviä, ja silmä näkee kaikkinaiset kalleudet. 11. Vesisuonet estetään tihkumasta, ja salatut saatetaan päivänvaloon. 12. Mutta viisaus - mistä se löytyy, ja missä on ymmärryksen asuinpaikka? 13. Ei tunne ihminen sille vertaa, eikä sitä löydy elävien maasta. 14. Syvyys sanoo: 'Ei ole se minussa', ja meri sanoo: 'Ei se ole minunkaan tykönäni'. 15. Sitä ei voida ostaa puhtaalla kullalla, eikä sen hintaa punnita hopeassa. 16. Ei korvaa sitä Oofirin kulta, ei kallis onyks-kivi eikä safiiri. 17. Ei vedä sille vertoja kulta eikä lasi, eivät riitä sen vaihtohinnaksi aitokultaiset kalut. 18. Koralleja ja kristalleja ei sen rinnalla mainita, ja viisauden omistaminen on helmiä kalliimpi. 19. Ei vedä sille vertoja Etiopian topaasi, ei korvaa sitä puhdas kulta. 20. Mistä siis tulee viisaus ja missä on ymmärryksen asuinpaikka? 21. Se on peitetty kaiken elävän silmiltä, salattu taivaan linnuiltakin. 22. Manala ja kuolema sanovat: 'Korvamme ovat kuulleet siitä vain kerrottavan'. 23. Jumala tietää tien sen luokse, hän tuntee sen asuinpaikan. 24. Sillä hän katsoo maan ääriin saakka, hän näkee kaiken, mitä taivaan alla on. 25. Kun hän antoi tuulelle voiman ja määräsi mitalla vedet, 26. kun hän sääti lain sateelle ja ukkospilvelle tien, 27. silloin hän sen näki ja ilmoitti, toi sen esille ja sen myös tutki. 28. Ja ihmiselle hän sanoi: 'Katso, Herran pelko - se on viisautta, ja pahan karttaminen on ymmärrystä'."

1. Hopealla on lähteensä, kullalla huuhdontapaikkansa. 2. Rauta otetaan maan kamarasta, kupari sulatetaan esiin kivestä. 3. Ihminen lannistaa pimeyden, hän tutkii kaiken pohjia myöten, tutkii kallion pimeät uumenet. 4. Kaukana asutuilta seuduilta hän louhii kaivoskuilun. Missä ei ihmisaskel kulje, siellä miehet ahkeroivat köyden varassa riippuen. 5. Maasta kasvaa leipä, maan uumenissa myllertää voima kuin tuli. 6. Kallioissa on lasuurikiveä, maan hiekassa kultaa. 7. On tie, jota ei korppikotka näe eikä haarahaukan silmä erota. 8. Sitä eivät astele vuorten pedot eivätkä leijonat kulje sitä pitkin. 9. Ihminen käy käsiksi kovaan kallioon ja kääntää nurin vuoret, perustuksia myöten, 10. hän louhii tunneleita kallioon, ja niin tulevat maan aarteet ihmissilmien iloksi. 11. Virtojen lähteetkin ihminen patoaa, tuo päivänvaloon sen, mitä ei silmä ole nähnyt. 12. Mutta viisaus – missä se on? Missä asuu ymmärrys? 13. Ihminen ei löydä tietä sen luokse, tästä maailmasta sitä ei voi löytää. 14. Syvyydet sanovat: "Ei viisaus ole täällä", ja meri sanoo: "Ei liioin täällä minun luonani." 15. Puhtaalla kullallakaan sitä ei voi ostaa, hopeaa ei punnita sen hinnaksi. 16. Sitä ei voi ostaa Ofirin kullalla, ei kalliilla onykskivillä eikä safiireilla, 17. ei kulta, ei kirkkain lasi vedä sille vertaa, kalleimpiinkaan kultamaljoihin sitä ei voi vaihtaa. 18. Koralleista tai kristalleista on turha puhuakaan. Pussillinen viisautta on enemmän kuin kaikki helmet. 19. Nubian topaasit eivät vedä viisaudelle vertaa, puhtain kulta ei riitä sen maksuksi. 20. Mistä viisaus on lähtöisin? Missä asuu ymmärrys? 21. Se on kätkössä, kukaan ei voi sitä nähdä, se on piilossa taivaan linnuiltakin. 22. Kuolema sanoo, tuonela sanoo: "Vain huhu siitä on kulkenut korviimme." 23. Jumala yksin tuntee tien viisauden luo. Hän yksin tietää, missä se asuu. 24. Hän näkee maan ääriin saakka, hän näkee kaiken, mikä on taivaan alla. 25. Kun hän antoi tuulelle voiman, kun hän osoitti vesille rajat, 26. kun hän sääti määräajat sateelle ja avasi ukkosen jylinälle tien, 27. silloin hän näki viisauden, punnitsi sen, otti sen palvelukseensa, piti sen kanssa neuvoa. 28. Ihmiselle hän sanoi: "Viisautta on Herran pelko, ymmärrystä se, että karttaa pahaa." ©

 
Jobin kirja,
luku 27
Jobin kirja,
luku 29
 

Ota yhteyttäX