luku 2
luku 4
Jobin kirja, luku 3
1. Senjälkeen Job avasi suunsa ja kirosi syntymäpäivänsä; 2. Job lausui ja sanoi: 3. "Kadotkoon se päivä, jona minä synnyin, ja se yö, joka sanoi: 'Poika on siinnyt'. 4. Se päivä muuttukoon pimeydeksi; älköön Jumala korkeudessa sitä kysykö, älköönkä valonsäde sille paistako. 5. Omistakoon sen pimeys ja pilkkopimeä, pilvi laskeutukoon sen päälle, peljästyttäkööt sitä päivänpimennykset. 6. Sen yön ryöstäköön pimeys; älköön se iloitko vuoden päivien parissa, älköön tulko kuukausien lukuun. 7. Katso, hedelmätön olkoon se yö, älköön siinä riemuhuuto raikuko. 8. Kirotkoot sen päivänmanaajat, ne, jotka saavat hereille Leviatanin. 9. Pimentykööt sen kointähdet, odottakoon se valoa, joka ei tule, älköön se aamuruskon silmäripsiä nähkö, 10. koska se ei sulkenut minulta kohdun ovia eikä kätkenyt vaivaa minun silmiltäni. 11. Miksi en kuollut heti äidin helmaan, miksi en menehtynyt kohdusta tullessani? 12. Miksi olivat minua vastaanottamassa polvet, minkätähden rinnat imeäkseni? 13. Sillä makaisinhan rauhassa silloin, nukkuisin ja saisin levätä 14. kuningasten ja maan neuvosmiesten kanssa, jotka ovat rakentaneet itselleen pyramiideja, 15. päämiesten kanssa, joilla on ollut kultaa, jotka ovat täyttäneet talonsa hopealla; 16. tahi olisin olematon niinkuin maahan kätketty keskoinen, niinkuin sikiöt, jotka eivät ole päivänvaloa nähneet. 17. Siellä lakkaavat jumalattomat raivoamasta, siellä saavat uupuneet levätä; 18. kaikki vangit ovat rauhassa, eivät kuule käskijän ääntä. 19. Yhtäläiset ovat siellä pieni ja suuri, orja on vapaa herrastansa. 20. Miksi hän antaa vaivatulle valoa ja elämää murhemielisille, 21. jotka odottavat kuolemaa, eikä se tule, jotka etsivät sitä enemmän kuin aarretta, 22. jotka iloitsisivat riemastuksiin asti, riemuitsisivat, jos löytäisivät haudan - 23. miehelle, jonka tie on ummessa, jonka Jumala on aitaukseen sulkenut? 24. Sillä huokaukseni on tullut minun leiväkseni, valitukseni valuu kuin vesi. 25. Sillä mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui. 26. Ennenkuin tyynnyin, rauhan ja levon sain, tuli tuska jälleen."
1. Seitsemän päivän kuluttua Job avasi suunsa. Hän kirosi syntymänsä päivän 2. ja sanoi: 3. – Kadotkoon jäljettömiin se päivä, jona synnyin, yö, joka tiesi kertoa: poika on siinnyt. 4. Haihtukoon pimeään se päivä, älköön Jumala taivaassaan muistako sitä, älköön aamun valo sitä koskettako. 5. Kuoleman varjo vieköön sen mukanaan, musta pilvi peittäköön sen, auringon pimentyminen säikyttäköön sen pois. 6. Nielköön synkkä pimeys sen yön, niin ettei sitä lasketa vuoden päiviin, että se katoaa kuukauden öiden kierrosta. 7. Hedelmätön olkoon se yö, ilosta tyhjä. 8. Sen päivän lävistäköön kirous, joka herättäisi itsensä Leviatanin. 9. Pimetkööt sen aamun tähdet, älköön se yö nähkö sarastuksen valoa, turhaan se odottakoon päivänkoiton katsetta. 10. Se päivä ja yö ei sulkenut edestäni kohdun porttia, ei kätkenyt silmiltäni tätä kärsimystä. 11. Miksi en syntynyt kuolleena, miksi en menehtynyt tultuani äidin kohdusta? 12. Miksi äitini polvet ottivat minut vastaan, miksi rinnat antoivat ravinnon? 13. Minä lepäisin haudassa aivan hiljaa, nukkuisin, minulla olisi rauha. 14. Minä lepäisin kuninkaiden ja mahtimiesten seurassa, noiden, jotka ovat jättäneet jälkeensä muistomerkkejä, mahtavia raunioita. 15. Minä lepäisin ruhtinaitten seurassa, noiden, joilla oli kultaa, jotka täyttivät palatsinsa hopealla. 16. Niin kuin kuollut sikiö olisin poissa, maahan kaivettu ja olematon, niin kuin lapsi, joka ei päivänvaloa nähnyt. 17. Siellä pahantekijöitten raivo lakkaa ja itsensä uuvuksiin raataneet saavat levon, 18. siellä pääsevät vangit vaivastaan, piiskurien huudot eivät enää heitä ahdista. 19. Yhtä ovat siellä pieni ja suuri, orja on herrastaan vapaa. 20. Miksi hän antaa elämän valon sille, jonka osa on kärsimys, miksi niille, joiden elämä on täynnä katkeruutta? 21. He odottavat kuolemaa, mutta se ei tule, he etsivät sitä enemmän kuin aarretta. 22. Kun kuolema heidät korjaa, he iloitsevat, heidän suurin riemunsa on hauta. 23. Miksi hän antaa elämän valon miehelle, joka on Jumalan saartama, jolta tie on kadonnut? 24. Minun leipääni on itku ja voihke, veden lailla virtaa minun valitukseni. 25. Mitä kammosin ja kauhistuin, se tapahtui, mitä eniten pelkäsin, se kohtasi minut. 26. Ei rauhaa, ei lepoa, ei tyventä hetkeksikään, yhä uudelleen tuska lyö ylitseni. ©
luku 2
luku 4
