luku 31
luku 33
Jobin kirja, luku 32
1. Kun nuo kolme miestä eivät enää vastanneet Jobille, koska hän oli omissa silmissään vanhurskas, 2. vihastui buusilainen Elihu, Baarakelin poika, joka oli Raamin sukua; Jobiin hän vihastui, koska tämä piti itseään Jumalaa vanhurskaampana, 3. ja tämän kolmeen ystävään hän vihastui, koska he eivät keksineet vastausta, jolla olisivat osoittaneet Jobin olevan väärässä. 4. Elihu oli odottanut vuoroa puhuakseen Jobille, koska toiset olivat iältään häntä vanhemmat. 5. Mutta kun Elihu näki, ettei noilla kolmella miehellä enää ollut sanaa suussa vastaukseksi, vihastui hän. 6. Niin buusilainen Elihu, Baarakelin poika, lausui ja sanoi: "Nuori minä olen iältäni, ja te olette vanhat; sentähden minä arkailin ja pelkäsin ilmoittaa tietoani teille. 7. Minä ajattelin: 'Puhukoon ikä, ja vuosien paljous julistakoon viisautta'. 8. Mutta onhan ihmisissä henki, ja Kaikkivaltiaan henkäys antaa heille ymmärrystä. 9. Eivät iäkkäät ole viisaimmat, eivätkä vanhukset yksin ymmärrä, mikä on oikein. 10. Sentähden minä sanon: Kuule minua; minäkin ilmoitan, mitä tiedän. 11. Katso, minä olen odottanut, mitä teillä olisi sanomista, olen kuunnellut teidän taitavia puheitanne, kunnes olisitte löytäneet osuvat sanat. 12. Niin, minä tarkkasin teitä; mutta katso, ei kukaan ole Jobin sanoja kumonnut, ei kukaan teistä voinut vastata hänen puheisiinsa. 13. Älkää sanoko: 'Meitä vastassa on ilmetty viisaus, vain Jumala voi hänet torjua, ei ihminen'. 14. Minua vastaan hän ei ole todisteita tuonut, enkä käy hänelle vastaamaan teidän puheillanne. 15. He ovat kauhistuneet, eivät enää vastaa; sanat puuttuvat heiltä. 16. Odottaisinko minä, kun he eivät puhu, kun he siinä seisovat enää vastaamatta? 17. Vastaanpa minäkin osaltani, minäkin ilmoitan, mitä tiedän. 18. Sillä minä olen sanoja täynnä, henki rinnassani ahdistaa minua. 19. Katso, minun rintani on kuin viini, jolle ei reikää avata, se on pakahtumaisillaan niinkuin nuorella viinillä täytetyt leilit. 20. Tahdon puhua, saadakseni helpotusta, avata huuleni ja vastata. 21. En pidä kenenkään puolta enkä ketään ihmistä imartele. 22. Sillä en osaa imarrella; silloin Luojani ottaisi minut kohta pois."
1. Nuo kolme miestä eivät nyt enää puhuneet Jobille mitään, koska Job piti itseään syyttömänä. 2. Mutta silloin suuttui Elihu. Elihu, Barakelin poika, kuului Ramin sukuun ja oli kotoisin Busista. Hän suuttui Jobille, koska Job katsoi, että hän, Job, oli oikeassa ja Jumala väärässä, 3. ja hän suuttui Jobin ystäviin, koska nämä eivät pystyneet vastaamaan Jobille, vaikka katsoivat, että Job oli väärässä. 4. Elihu oli odottanut ennen kuin ryhtyi puhumaan, koska toiset olivat häntä vanhempia. 5. Mutta kun hän näki, ettei kukaan noista kolmesta enää kyennyt vastaamaan Jobille mitään, hän suuttui. 6. Nyt busilainen Elihu, Barakelin poika, alkoi puhua ja sanoi: – Vähät ovat minun elämäni päivät, kun vertaan teihin, vanhuksiin. Siksi minä arastelin ja pelkäsin lähteä kertomaan, mitä minä tiedän. 7. Ajattelin: "Puhukoot nuo vanhat, puhukoot viisauden sanoja ne, joilla on takanaan paljon vuosia." 8. Mutta henki ihmisen tekee viisaaksi, Kaikkivaltiaan henkäys. 9. Ei ikä yksin tuo viisautta, eivät vanhatkaan aina tiedä, mikä on oikein. 10. Niinpä nyt sanon: kuulkaa minua, nyt on minun vuoroni kertoa, mitä minä tiedän. 11. Minä odotin, mitä te sanoisitte, ja kuuntelin tarkoin teidän viisaita puheitanne, kun te etsitte oikeita sanoja. 12. Tarkoin minä kuuntelin, mutta kukaan teistä ei pystynyt vastaamaan Jobille, kukaan ei osannut ojentaa häntä. 13. Älkää nyt sanoko: "Olemme nähneet, että vain Jumala voi hänet vaientaa, ei ihminen." 14. Minulle hän ei ole osoittanut sanojaan, enkä minä puolestani aio vastata hänelle sillä tavoin kuin te. 15. Nuo miehet ovat jääneet sanattomiksi, enää he eivät vastaa, sanat ovat kaikonneet heidän suustaan. 16. Pitäisikö minun vielä odottaa, että he puhuisivat, kun he vain seisovat tuossa sanomatta sanaakaan vastaan? 17. Ehkäpä nyt on minun vuoroni puhua ja sanoa suoraan, mitä minä tiedän. 18. Minä olen täynnä sanoja, henkeni kuohuu, olen pakahtua, 19. olen kuin ruukku, joka on täynnä nuorta viiniä, sisukseni ovat repeämäisillään kuin täpötäysi leili. 20. Minun on pakko puhua, että oloni kevenisi. Siispä avaan suuni ja sanon sanottavani. 21. En puhu kenenkään mieliksi, ketään en liehakoi, 22. en osaa niitä puheita. Jos sellaisiin ryhtyisin, Luojani kohta ottaisi minut pois. ©
luku 31
luku 33
