Jobin kirja,
luku 33
Jobin kirja,
luku 35

Jobin kirja, luku 34


1. Ja Elihu lausui ja sanoi: 2. "Kuulkaa, te viisaat, minun sanojani, ja kuunnelkaa minua, te tietomiehet. 3. Sillä korva koettelee sanat, ja suulaki maistaa ruuan maun. 4. Tutkikaamme, mikä oikein on, koettakaamme yhdessä ymmärtää, mikä hyvä on. 5. Sillä Job on sanonut: 'Olen oikeassa, mutta Jumala on ottanut minulta oikeuteni. 6. Vaikka minun puolellani on oikeus, pitäisi minun valhetella; kuolettava nuoli on minuun sattunut, vaikka olen rikoksesta vapaa.' 7. Kuka mies on sellainen kuin Job, joka juo jumalanpilkkaa niinkuin vettä, 8. joka yhtyy väärintekijäin seuraan ja vaeltaa jumalattomain miesten parissa? 9. Sillä hän sanoo: 'Ei hyödy mies siitä, että elää Jumalalle mieliksi'. 10. Sentähden kuulkaa minua, te ymmärtäväiset miehet: Pois se! Ei Jumalassa ole jumalattomuutta eikä Kaikkivaltiaassa vääryyttä. 11. Vaan hän kostaa ihmiselle hänen tekonsa ja maksaa miehelle hänen vaelluksensa mukaan. 12. Totisesti, Jumala ei tee väärin, Kaikkivaltias ei vääristä oikeutta. 13. Kuka on pannut hänet vallitsemaan maata, ja kuka on perustanut koko maanpiirin? 14. Jos hän ajattelisi vain itseänsä ja palauttaisi luokseen henkensä ja henkäyksensä, 15. niin kaikki liha yhdessä menehtyisi, ja ihminen tulisi tomuksi jälleen. 16. Jos sinulla on ymmärrystä, niin kuule tätä, ota korviisi sanojeni ääni. 17. Taitaisiko todella se hallita, joka vihaa oikeutta? Vai tuomitsetko sinä syylliseksi tuon Vanhurskaan, Voimallisen, 18. joka sanoo kuninkaalle: 'Sinä kelvoton', ruhtinaille: 'Sinä jumalaton', 19. joka ei pidä päämiesten puolta eikä aseta rikasta vaivaisen edelle, koska he kaikki ovat hänen kättensä tekoa? 20. Tuossa tuokiossa he kuolevat, keskellä yötä; kansat järkkyvät ja häviävät, väkevä siirretään pois käden koskematta. 21. Sillä hänen silmänsä valvovat ihmisen teitä, ja hän näkee kaikki hänen askeleensa. 22. Ei ole pimeyttä, ei pilkkopimeää, johon voisivat piiloutua väärintekijät. 23. Sillä ei tarvitse Jumalan kauan ihmistä tarkata, ennenkuin tämän on astuttava tuomiolle hänen eteensä; 24. hän musertaa voimalliset tutkimatta ja asettaa toiset heidän sijallensa. 25. Niinpä hän tuntee heidän tekonsa ja kukistaa heidät yöllä, ja he musertuvat. 26. Niinkuin jumalattomia hän kurittaa heitä julkisella paikalla, 27. koska he luopuivat hänestä eivätkä ensinkään huolineet hänen teistään, 28. vaan saattoivat vaivaisten huudon kohoamaan hänen eteensä, ja hän kuuli kurjain huudon. 29. Ja jos hän on hiljaa, kuka häntä siitä tuomitsee? Jos hän peittää kasvonsa, kuka voi häntä katsella? Niin kansaa kuin kutakin ihmistä hän valvoo, 30. ettei pääse hallitsemaan jumalaton ihminen, ei kukaan niistä, jotka ovat kansalle paulana. 31. Sillä onko tässä sanottu Jumalalle: 'Kyllä minä kärsin, en enää pahoin tee. 32. Mitä en näe, neuvo minulle; jos olen tehnyt vääryyttä, en sitä enää tee.' 33. Sinunko mielesi mukaan tulisi hänen kostaa, koska olet niin tyytymätön? Niin, sinun on tehtävä valinta eikä minun; puhu, mitä tiedät. 34. Ymmärtäväiset miehet sanovat minulle, viisas mies, joka minua kuulee, virkkaa: 35. 'Job puhuu taitamattomasti, ja hänen sanansa ovat ymmärrystä vailla. 36. Jospa Jobia koeteltaisiin ainiaan, koska hän vastaa väärintekijäin tavalla! 37. Sillä hän lisää syntiä syntiin, lyö kämmentä keskellämme ja syytää sanoja Jumalaa vastaan.'"

1. Elihu jatkoi puhettaan ja sanoi: 2. – Kuunnelkaa minun puhettani, te viisaat miehet, te, joilla on paljon tietoa, tarkatkaa, mitä minä sanon! 3. Kieli maistelee ruoan, korva koettelee sanat. 4. Tutkikaamme siis yhdessä, mikä on oikein, selvittäkäämme, mikä on hyvää. 5. Job sanoo: "Minä olen syytön, Jumala on kohdellut minua väärin! 6. Vaikka puhun totta, valehtelijana minua pidetään, vaikka en ole tehnyt syntiä, nuolet lävistävät minut." 7. Millainen mies onkaan tämä Job! Niin kuin vesi virtaa, niin virtaa pilkkapuhe hänen huuliltaan. 8. Pahantekijöiden seuraan hän lyöttäytyy, jumalattomien joukossa hän kulkee. 9. Näin hän sanoo: "Ei kannata ihmisen olla Jumalalle mieliksi!" 10. Kuulkaa siis minua, te viisaat miehet! Mahdotonta ajatella, että Jumala tekisi väärin, että Kaikkivaltias toimisi vastoin oikeutta. 11. Hän rankaisee ihmistä tekojen mukaan. Miten mies vaeltaa, sen mukaan hänet palkitaan. 12. Totisesti, Jumala ei tee vääryyttä, Kaikkivaltias ei vääristä oikeutta. 13. Kuka on antanut maan hänen hallintaansa? Kuka on uskonut hänen hoitoonsa maanpiirin? 14. Jos hän ajattelisi vain itseään ja vetäisi pois henkensä, elämän henkäyksen, 15. koko luomakunta menehtyisi hetkessä ja ihminen palaisi takaisin maan tomuun. 16. Jos sinulla on järkeä, kuuntele nyt, mitä minä sanon. 17. Voisiko joku, joka halveksii oikeutta, pidellä kaikkeuden suitsia? Sanotko sinä vanhurskasta Jumalaa väärintekijäksi, 18. häntä, joka sanoo kuninkaalle: "Sinä kelvoton!" ja mahtimiehelle: "Sinä roisto!" 19. Ei hän pidä ruhtinaiden puolta, hän ei aseta ylhäistä köyhän edelle – kaikkihan he ovat hänen kättensä tekoa. 20. He kuolevat äkkiä, keskellä yötä, kansat nousevat, kansat katoavat, valtiaat pyyhkäistään sivuun ihmiskäden koskematta. 21. Sillä hänen silmänsä tarkkaavat ihmisten teitä, hän näkee kaikki heidän askelensa. 22. Ei ole niin mustaa pimeyttä, että pahantekijä voisi siihen kätkeytyä. 23. Ei Jumala ilmoita hetkeä, jolloin ihminen kutsutaan tuomiolle. 24. Ei hän kuulustele ketään. Hän murskaa mahtavat ja asettaa heidän paikalleen toiset miehet. 25. Hän seuraa tarkoin heidän toimiaan, yön tullen hän syöksee heidät alas ja murskaa heidät. 26. Hän rankaisee heitä heidän rikoksistaan julkisella paikalla, kaikkien nähden, 27. koska he ovat poikenneet hänen teiltään eivätkä enää kulje hänen askelissaan. 28. He eivät kuule kurjien itkua – Jumala sen kuulee. 29. Mutta jos Jumala pysyy vaiti, kuka voi häntä syyttää? Jos hän peittää kasvonsa, kuka hänet näkee? Mitä voivat kansat tai ihmiset, 30. kun jumalaton hallitsee maata ja saattaa kansan lankeamaan? 31. Pitäisikö Jumalan sanoa: "Minä olen erehtynyt. Nyt en enää tee väärin. 32. Opeta sinä minulle se mitä minä en ymmärrä! Ehkä olen tehnyt vääryyttä, mutta enää en tee." 33. Sinunko mielesi mukaan hänen pitäisi palkita ja rangaista? Sinähän tässä olet kapinoinut. Sinun on nyt ratkaistava asia, ei minun. Jos jotakin tiedät, sano se! 34. Minulle sanovat viisaat miehet, nuo, jotka minua kuuntelevat: 35. "Job puhuu ajattelemattomasti, hänen sanoistaan puuttuu ymmärrys." 36. Jatkukoot siis hänen koettelemuksensa, kun hän yhä vain puhuu pilkkaajan tavoin. 37. Hän on tehnyt syntiä, hän kapinoi. Hän ojentaa meille kätensä mutta jatkaa puhettaan Jumalaa vastaan. ©

 
Jobin kirja,
luku 33
Jobin kirja,
luku 35
 

Ota yhteyttäX