Joosuan kirja,
luku 2
Joosuan kirja,
luku 4

Joosuan kirja, luku 3


1. Niin Joosua nousi varhain seuraavana aamuna, ja he lähtivät liikkeelle Sittimistä ja tulivat Jordanille, hän ja kaikki israelilaiset; ja he olivat siellä yötä, ennenkuin menivät virran yli. 2. Mutta kolmen päivän kuluttua kulkivat päällysmiehet halki leirin 3. ja käskivät kansaa sanoen: "Kun te näette Herran, teidän Jumalanne, liitonarkin ja leeviläiset papit sitä kantamassa, niin lähtekää tekin liikkeelle paikoiltanne ja seuratkaa sitä. 4. Kuitenkin olkoon noin kahdentuhannen kyynärän välimatka teidän ja sen välillä - älkää menkö sitä lähelle - että tietäisitte tien, jota teidän on käytävä, sillä te ette ole ennen kulkeneet sitä tietä." 5. Ja Joosua sanoi kansalle: "Pyhittäytykää, sillä huomenna Herra on tekevä ihmeellisiä tekoja teidän keskuudessanne." 6. Mutta papeille Joosua sanoi näin: "Ottakaa liitonarkki ja kulkekaa kansan edellä." Niin he ottivat liitonarkin ja kulkivat kansan edellä. 7. Silloin Herra sanoi Joosualle: "Tästä päivästä alkaen minä teen sinut suureksi koko Israelin silmissä, jotta he tietäisivät, että niinkuin minä olin Mooseksen kanssa, niin minä olen sinunkin kanssasi. 8. Käske pappeja, jotka kantavat liitonarkkia, ja sano: 'Kun tulette Jordanin veden ääreen, niin pysähtykää Jordanin rantaan'." 9. Sitten Joosua sanoi israelilaisille: "Tulkaa tänne ja kuulkaa Herran, teidän Jumalanne, sanat." 10. Ja Joosua sanoi: "Tästä saatte tietää, että elävä Jumala on teidän keskellänne ja karkoittaa teidän tieltänne kanaanilaiset, heettiläiset, hivviläiset, perissiläiset, girgasilaiset, amorilaiset ja jebusilaiset: 11. katso, kaiken maan Herran liitonarkki kulkee teidän edellänne Jordanin poikki. 12. Ottakaa siis kaksitoista miestä Israelin sukukunnista, kustakin sukukunnasta yksi mies. 13. Niin pian kuin papit, jotka kantavat Herran, kaiken maan Herran, liitonarkkia, laskevat jalkansa Jordanin veteen, katkeaa Jordanin vesi, ylhäältä päin virtaava vesi, juoksussaan ja pysähtyy roukkioksi." 14. Kun kansa sitten lähti liikkeelle teltoistaan mennäksensä Jordanin poikki, liitonarkkia kantavien pappien käydessä kansan edellä, 15. ja niin pian kuin liitonarkin kantajat tulivat Jordanille ja liitonarkkia kantavien pappien jalat painuivat rantaveteen, niin vaikka Jordan koko elonleikkuuajan on tulvillaan yli kaikkien äyräidensä, 16. pysähtyi ylhäältä päin virtaava vesi ja seisoi yhtenä roukkiona hyvin kaukana Aadamin luona, sen kaupungin, joka on Saaretanin vieressä; ja se vesi, joka virtasi alaspäin Aromereen, Suolamereen, hävisi kokonaan. Niin kansa kulki virran yli Jerikon kohdalta. 17. Ja Herran liitonarkkia kantavat papit seisoivat alallaan kuivalla pohjalla keskellä Jordania, kaiken Israelin kulkiessa kuivaa myöten, kunnes koko kansa oli ehtinyt kulkea Jordanin yli.

1. Israelilaiset lähtivät Joosuan johtamina varhain aamulla liikkeelle Sittimistä ja saapuivat Jordanille. Siellä he leiriytyivät ennen joen ylitystä. 2. Kolmen päivän kuluttua päällysmiehet kulkivat leirin halki 3. ja antoivat kansalle tämän käskyn: "Heti kun näette Herran liitonarkun ja leeviläispapit, jotka sitä kantavat, lähtekää liikkeelle ja seuratkaa arkkua. 4. Näin te osaatte kulkea oikeaa reittiä, vaikka ette entuudestaan tunne tietä. Varokaa kuitenkin menemästä liian lähelle arkkua. Teidän on pysyteltävä siitä kahdentuhannen kyynärän päässä." 5. Joosua sanoi kansalle: "Pyhittäytykää, sillä huomenna Herra tekee teidän keskellänne ihmetekoja." 6. Papeille hän sanoi: "Ottakaa liitonarkku ja kantakaa sitä kansan edellä." Papit tekivät Joosuan käskyn mukaan. 7. Herra sanoi Joosualle: "Tänä päivänä minä vahvistan sinun asemasi israelilaisten johtajana. He saavat nähdä, että minä olen sinun kanssasi, niin kuin olin Mooseksen kanssa. 8. Sano liitonarkkua kantaville papeille, että heidän on Jordanille tultuaan astuttava rantaveteen ja jäätävä siihen seisomaan." 9. Joosua sanoi israelilaisille: "Tulkaa tänne kuulemaan Herran, Jumalanne, sanat." 10. Sitten hän sanoi: "Elävä Jumala on teidän keskellänne. Tämän te tiedätte siitä, että hän hävittää teidän tieltänne kanaanilaiset, heettiläiset, hivviläiset, perissiläiset, girgasilaiset, amorilaiset ja jebusilaiset. 11. Herran, koko maan valtiaan, liitonarkku kulkee Jordanin yli teidän edellänne. 12. Valitkaa nyt Israelin heimoista kaksitoista miestä, yksi kustakin heimosta. 13. Niin pian kuin papit, jotka kantavat Herran, koko maan valtiaan, liitonarkkua, ovat astuneet Jordanin veteen, joki lakkaa virtaamasta ja sen yläjuoksulta tulevat vedet pysähtyvät paikoilleen kuin muuriksi." 14. Kansa purki leirinsä ja lähti liikkeelle mennäkseen Jordanin yli, ja papit kulkivat liitonarkkua kantaen kansan edellä. 15. Oli elonkorjuuaika, ja Jordan tulvi kaikkialla yli äyräittensä. Kun arkkua kantavat papit saapuivat Jordanille ja heidän jalkansa painuivat rantaveteen, 16. yläjuoksulta virtaava vesi pysähtyi ja patoutui kuin muuriksi kaukana Adamin kaupungin luona, lähellä Saretania. Alajuoksun vedet laskivat Kuolleeseenmereen, Suolamereen, ja katosivat kokonaan näkyvistä. Näin kansa kulki Jordanin yli Jerikon kohdalta. 17. Papit, jotka kantoivat Herran liitonarkkua, seisoivat kuivalla maalla keskellä Jordanin uomaa Israelin kansan kulkiessa joen yli kuivaa maata myöten, eivätkä he liikkuneet paikoiltaan, ennen kuin viimeinenkin israelilainen oli päässyt Jordanin yli. ©

 
Joosuan kirja,
luku 2
Joosuan kirja,
luku 4
 

Ota yhteyttäX