Joosuan kirja,
luku 7
Joosuan kirja,
luku 9

Joosuan kirja, luku 8


1. Ja Herra sanoi Joosualle: "Älä pelkää äläkä arkaile. Ota mukaasi kaikki sotaväki ja lähde ja mene Aihin. Katso, minä annan sinun käsiisi Ain kuninkaan ja hänen kansansa, hänen kaupunkinsa ja maansa. 2. Ja tee Aille ja sen kuninkaalle, niinkuin teit Jerikolle ja sen kuninkaalle; kuitenkin saatte ryöstää itsellenne, mitä sieltä on saatavana saalista ja karjaa. Aseta väijytys kaupungin taa." 3. Niin Joosua ynnä kaikki sotaväki lähti liikkeelle mennäkseen Aihin. Ja Joosua valitsi kolmekymmentä tuhatta miestä, sotaurhoa, ja lähetti heidät menemään yöllä. 4. Ja hän käski heitä sanoen: "Asettukaa väijyksiin kaupungin taa, ei aivan kauas kaupungista; ja olkaa kaikki valmiina. 5. Mutta minä ynnä kaikki se väki, joka on minun kanssani, lähenemme kaupunkia. Kun he sitten tulevat ulos meitä vastaan niinkuin ensi kerrallakin, niin me käännymme pakoon heidän edestänsä. 6. Ja he seuraavat meitä niin kauas, että eristämme heidät kaupungista, sillä he sanovat: 'He pakenevat meitä niinkuin ensi kerrallakin'. Kun me näin pakenemme heitä, 7. silloin nouskaa te väijytyksestä ja ottakaa kaupunki haltuunne, sillä Herra, teidän Jumalanne, antaa sen teidän käsiinne. 8. Ja kun olette saaneet kaupungin valtaanne, sytyttäkää kaupunki palamaan; tehkää Herran sanan mukaan. Huomatkaa, että minä käsken teidän tehdä sen." 9. Sitten Joosua lähetti heidät menemään, ja he menivät ja asettuivat väijytyspaikkaan Beetelin ja Ain välille, länteen päin Aista. Mutta Joosua oli sen yön kansan kanssa. 10. Varhain seuraavana aamuna Joosua piti kansan katselmuksen ja lähti, hän ja Israelin vanhimmat, kansan etunenässä nousemaan Aihin. 11. Ja kaikki se sotaväki, joka oli hänen kanssaan, nousi, lähestyi ja tuli kaupungin edustalle; ja he leiriytyivät Ain pohjoispuolelle, niin että laakso oli heidän ja Ain välillä. 12. Sitten hän otti noin viisituhatta miestä ja asetti heidät väijyksiin Beetelin ja Ain välille, länteen päin kaupungista. 13. Niin kansa, koko leiri, joka oli kaupungin pohjoispuolella, ja kaupungin länsipuolella oleva jälkijoukko asetettiin asemiinsa. Mutta Joosua meni sinä yönä keskelle laaksoa. 14. Kun Ain kuningas näki sen, niin kaupungin miehet, kuningas ja kaikki hänen väkensä, lähtivät varhain aamulla nopeasti taisteluun Israelia vastaan määrättyyn paikkaan aromaan puolelle; hän ei näet tiennyt, että oli väijytys häntä vastaan kaupungin takana. 15. Niin Joosua ja koko Israel olivat joutuvinaan tappiolle ja pakenivat erämaahan päin. 16. Silloin kaupungin koko väki kutsuttiin ajamaan heitä takaa; ja he ajoivat Joosuaa takaa, ja niin heidät eristettiin kaupungista. 17. Eikä Aihin eikä Beeteliin jäänyt ainoatakaan miestä, joka ei lähtenyt Israelin jälkeen, vaan he jättivät kaupungin avoimeksi ja ajoivat takaa Israelia. 18. Niin Herra sanoi Joosualle: "Ojenna keihäs, joka on kädessäsi, Aita kohti, sillä minä annan sen sinun käsiisi." Ja Joosua ojensi keihään, joka oli hänen kädessään, kaupunkia kohti. 19. Silloin väijyksissä oleva joukko nousi kiiruusti paikaltaan ja riensi, niin pian kuin hän ojensi kätensä, ja tunkeutui kaupunkiin ja valloitti sen ja sytytti heti kaupungin palamaan. 20. Kun Ain miehet kääntyivät ja katsoivat taaksensa, niin he näkivät kaupungista savun nousevan taivasta kohti; eivätkä he kyenneet pakenemaan, ei sinne eikä tänne, sillä se väki, joka pakeni erämaahan, kääntyi takaa-ajajia vastaan. 21. Kun Joosua ja koko Israel näki, että väijyksissä ollut joukko oli valloittanut kaupungin ja että kaupungista nousi savu, niin he palasivat takaisin ja voittivat Ain miehet. 22. Ja myöskin ne toiset lähtivät kaupungista heitä vastaan, joten he joutuivat israelilaisten väliin, toisten ollessa edessä, toisten takana. Ja he voittivat heidät, päästämättä pakoon ja pelastumaan ainoatakaan heistä. 23. Mutta Ain kuninkaan he ottivat kiinni elävänä ja toivat hänet Joosuan eteen. 24. Kun Israel oli surmannut kaikki Ain asukkaat kedolla, erämaassa, jonne he olivat heitä ajaneet takaa, ja he kaikki viimeiseen mieheen olivat kaatuneet miekan terään, palasi koko Israel Aihin, ja siellä olevat tapettiin miekan terällä. 25. Ja niitä, jotka sinä päivänä kaatuivat, miehiä ja naisia, oli kaikkiaan kaksitoista tuhatta, kaikki Ain asukkaat. 26. Joosua ei vetänyt takaisin kättänsä, jossa hänellä oli keihäs ojennettuna, ennenkuin oli vihkinyt tuhon omiksi kaikki Ain asukkaat. 27. Ainoastaan karjan, ja mitä kaupungista oli saatavana saalista, Israel ryösti itselleen sen määräyksen mukaan, jonka Herra oli Joosualle antanut. 28. Ja Joosua poltti Ain ja teki siitä ikiajoiksi rauniokummun, aution aina tähän päivään asti. 29. Mutta Ain kuninkaan hän ripusti hirteen, jossa hän riippui iltaan asti. Mutta auringon laskiessa Joosua käski ottaa hänen ruumiinsa alas hirrestä, ja he heittivät sen kaupungin portin edustalle ja kasasivat sen päälle suuren kiviroukkion, joka on siellä vielä tänäkin päivänä. 30. Silloin Joosua rakensi Eebalin vuorelle alttarin Herralle, Israelin Jumalalle, 31. niinkuin Herran palvelija Mooses oli käskenyt israelilaisten tehdä ja niinkuin on kirjoitettuna Mooseksen lain kirjassa: alttarin hakkaamattomista kivistä, joihin ei oltu rauta-aseella koskettu. Ja he uhrasivat sen päällä polttouhreja Herralle ja teurastivat teuraita yhteysuhriksi. 32. Ja hän kirjoitti siellä kiviin jäljennöksen Mooseksen laista, jonka tämä oli kirjoittanut israelilaisille. 33. Ja koko Israel vanhimpineen, päällysmiehineen ja tuomareineen seisoi kummallakin puolella arkkia, päin leeviläisiä pappeja, jotka kantoivat Herran liitonarkkia, niin muukalaiset kuin maassasyntyneetkin, toinen puoli kääntyneenä Garissimin vuorta kohti, toinen puoli Eebalin vuorta kohti. Niin Israelin kansa ensiksi siunattiin, niinkuin Herran palvelija Mooses oli käskenyt, 34. ja sen jälkeen hän luki kaikki lain sanat, siunauksen ja kirouksen, aivan niinkuin lain kirjassa on kirjoitettuna. 35. Ei mitään siitä, mitä Mooses oli käskenyt, Joosua jättänyt lukematta kaiken Israelin seurakunnan läsnäollessa, niin myös naisten, lasten ja mukana kulkevien muukalaisten läsnäollessa.

1. Herra sanoi Joosualle: "Älä pelkää äläkä lannistu. Ota mukaasi koko sotaväki ja lähde kohti Ain kaupunkia. Minä annan sinun käsiisi Ain kuninkaan, hänen kansansa, kaupunkinsa ja koko hänen alueensa. 2. Sinun tulee kohdella Aita ja sen kuningasta samalla tavoin kuin Jerikoa ja sen kuningasta. Aista saatte kuitenkin ryöstää tavaraa ja karjaa. Sijoita miehiä väijyksiin kaupungin toiselle puolen." 3. Joosua lähti sotaväkensä kanssa kohti Ain kaupunkia. Hän valitsi kolmekymmentätuhatta urheaa sotilasta ja lähetti heidät matkaan yöllä. 4. Hän antoi miehille tämän ohjeen: "Asettukaa väijyksiin kaupungin taakse. Älkää menkö liian kauas kaupungista, vaan olkaa kaikki valmiina. 5. Minä ja ne joukot, jotka ovat minun kanssani, lähestymme kaupunkia. Silloin Ain miehet lähtevät taisteluun meitä vastaan kuten edelliselläkin kerralla, ja me olemme pakenevinamme heidän tieltään. 6. He lähtevät meidän peräämme, ja niin me houkuttelemme heidät ulos kaupungista. He näet luulevat, että me pakenemme heitä kuten viime kerralla. Me juoksemme pakoon heidän edellään, 7. mutta silloin te lähdette väijytyspaikastanne ja valtaatte kaupungin. Herra, teidän Jumalanne, antaa sen teidän käsiinne. 8. Kun olette vallanneet kaupungin, sytyttäkää se palamaan, kuten Herra on käskenyt. Tämä on käskyni teille." 9. Joosua lähetti miehet matkaan, ja he asettuivat väijyksiin Ain kaupungin länsipuolelle, Betelin ja Ain välille. Joosua vietti sen yön pääjoukon luona. 10. Varhain seuraavana aamuna Joosua tarkasti joukkonsa. Hän ja Israelin vanhimmat lähtivät kansan kärjessä etenemään kohti Aita. 11. Saavuttuaan lähelle kaupunkia joukot leiriytyivät sen pohjoispuolelle; israelilaisten ja kaupungin väliin jäi laakso. 12. Joosua asetti noin viidentuhannen miehen joukon väijyksiin Ain länsipuolelle, Betelin ja Ain välille. 13. Näin siis pääjoukko pystytti leirinsä kaupungin pohjoispuolelle, ja erillinen joukko oli asemissa sen länsipuolella. Joosua vietti sen yön laaksossa. 14. Kun Ain kuningas aamulla näki israelilaiset, hän lähti heti sotajoukkoineen liikkeelle käydäkseen taisteluun israelilaisia vastaan avoimella kentällä, joka oli Jordaninlaakson suunnalla. Mutta hän ei tiennyt, että kaupungin takana oli israelilaisia väijyksissä. 15. Joosua ja hänen sotilaansa olivat joutuvinaan tappiolle ja pakenivat Jordaninlaakson suuntaan. 16. Silloin kaupungin koko muukin väki kutsuttiin ajamaan heitä takaa. Kaikki lähtivät Joosuan perään, ja näin israelilaiset saivat houkutelluksi väen ulos kaupungista. 17. Ainoatakaan miestä ei jäänyt Aihin eikä Beteliin, vaan kaikki lähtivät israelilaisten perään. He jättivät kaupungin suojattomaksi ja ryhtyivät ajamaan israelilaisia takaa. 18. Herra sanoi Joosualle: "Osoita Ain suuntaan tapparalla, joka sinulla on kädessäsi. Minä annan kaupungin sinun valtaasi." Joosua teki niin kuin Herra käski. 19. Nähdessään Joosuan kohottavan kätensä väijyksissä olleet miehet ryntäsivät esiin, tunkeutuivat kaupunkiin, valtasivat sen ja sytyttivät sen heti palamaan. 20. Ain miehet kääntyivät katsomaan taakseen ja näkivät savun nousevan kaupungista taivaalle. Heiltä oli nyt tie tukossa kumpaankin suuntaan, sillä ne israelilaiset, jotka olivat olleet pakenevinaan autiomaahan, kääntyivätkin takaa-ajajiaan vastaan. 21. Joosua ja muut israelilaiset olivat nähneet, että väijyksissä ollut joukko oli vallannut kaupungin ja että sieltä nousi savu, ja siksi he kääntyivät takaisin ja kävivät Ain miesten kimppuun. 22. Samalla kaupungin vallanneet israelilaiset lähtivät heitä vastaan, ja Ain miehet jäivät kahden israelilaisjoukon väliin. Israelilaiset hyökkäsivät edestä ja takaa ja löivät heidät, niin ettei yksikään päässyt pakoon eikä jäänyt henkiin. 23. Mutta Ain kuninkaan he ottivat kiinni elävänä ja toivat Joosuan eteen. 24. Kun israelilaiset olivat autiomaassa kaupungin ulkopuolella lyöneet Ain miehet, jotka olivat seuranneet heidän kannoillaan, ja nämä oli surmattu viimeiseen mieheen, israelilaisten sotajoukko palasi Aihin, ja loputkin kaupungin asukkaat surmattiin. 25. Tuona päivänä saivat surmansa kaikki Ain asukkaat, kaksitoistatuhatta miestä ja naista. 26. Joosua piti tapparansa kohotettuna eikä antanut kätensä vaipua, ennen kuin israelilaiset olivat tuhonneet Ain asukkaat, jotka oli julistettu Herralle kuuluvaksi uhriksi. 27. Karja ja muu omaisuus otettiin kuitenkin ryöstösaaliiksi. Israelilaiset noudattivat kaikessa käskyä, jonka Herra oli Joosualle antanut. 28. Joosua poltti Ain kaupungin, ja siitä tuli autio rauniokumpu, jollainen se on vielä tänäkin päivänä. 29. Mutta Ain kuninkaan hän surmasi, ja ruumis sai riippua puussa iltaan saakka. Auringon laskettua Joosua käski ottaa ruumiin alas. Se heitettiin kaupunginportin ulkopuolelle ja sen päälle kasattiin suuri kiviröykkiö, joka on siellä vielä tänäkin päivänä. 30. Niihin aikoihin Joosua rakensi Ebalinvuorelle alttarin Herralle, Israelin Jumalalle. 31. Alttari rakennettiin kokonaisista luonnonkivistä, joihin rautainen työkalu ei ollut koskenut. Näin oli Mooses, Herran palvelija, käskenyt israelilaisten tehdä, ja tämä määräys on kirjoitettu Mooseksen lain kirjaan. Israelilaiset uhrasivat alttarilla polttouhreja ja yhteysuhreja. 32. Ebalinvuorella Joosua jäljensi israelilaisten nähden kiviin sen lain, jonka Mooses oli kirjoittanut. 33. Koko Israel, niin muukalaiset kuin syntyperäiset israelilaisetkin, kaikki kansan vanhimmat, päällysmiehet ja tuomarit seisoivat arkun molemmin puolin niiden leeviläispappien edessä, joiden tehtävänä oli kantaa Herran liitonarkkua. Puolet kansasta katsoi Garisiminvuorta kohti ja toinen puoli Ebalinvuorta kohti. Mooses, Herran palvelija, oli näet määrännyt, että Israelin kansa oli siunattava tällä tavoin. 34. Sitten Joosua luki ääneen koko lain, sekä siunaukset että kiroukset, juuri niin kuin lain kirjaan oli kirjoitettu. 35. Joosua ei jättänyt lukematta sanaakaan siitä, mitä Mooses oli käskenyt. Häntä kuulemassa oli koko Israelin kansa, miehet, naiset ja lapset sekä kansan parissa asuvat muukalaiset. ©

 
Joosuan kirja,
luku 7
Joosuan kirja,
luku 9
 

Ota yhteyttäX